Sopimus hämärtää laillisen ja laittoman siirtolaisuuden rajaa. Ja koko sopimuksen henki suosii siirtolaisuutta ilmiönä ja pitää sitä hyvinvoinnin lähteenä”, sanoi oikeusministeri Urmas Reinsalu Isamaa-puolueesta Viron yleisradioyhtiön ERR:n keskustelussa keskiviikkoiltana.
Joulukuisen allekirjoituspäivän lähestyessä vastustajien rintama on laajentunut eikä EU-mailla ole yhtenäistä linjaa. Virosta tulee seitsemäs EU-valtio, joka ilmoittaa jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle.
Joulukuisen allekirjoituspäivän lähestyessä vastustajien rintama on laajentunut eikä EU-mailla ole yhtenäistä linjaa. Virosta tulee seitsemäs EU-valtio, joka ilmoittaa jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Erittäin hyvä pointti, eli Virokin on palaamassa takaisin neuvostovallan aikaan.
Virolaiset päättäjät ovat Itsenäisyyttä ja kansallista päätöksentekoa kannattavia vapaustaistelijoita.
Aivan toisenlaisia kuin omat maanpetturiglobalistimme jotka antavat kaiken päätöksenteon ulkomaiselle eliitille.
Virossa ollaan oikealla asialla missä ei pakoloisia elätetä.
Nämä maat eivät allekirjoita sopimusta: Australia, Itävalta, Bulgaria, Kroatia, Tshekki, Viro, Unkari, Puola ja USA.
Nämä maat harkitsevat kieltäytyvänsä allekirjoittamasta sopimusta: Belgia, Tanska, Israel ja Norja.
Norjassa tosin ollaan kai taipumassa kohti allekirjoittamista.
Mitäs Halla-aho tuumaa
Kyllä se panee Halla-ahon taas nieleskelemään tyhjää.
"Viro ei allekirjoita siirtolaissopimusta"
Kysykäämme asiaa Viron Tasavallan presidentiltä.
https://news.err.ee/877403/president-kaljulaid-issues-statement-on-un-global-compact
Kaljulaid edellyttää, että hallituksessa on asiasta yksimielisyys. Muuten hän ei matkusta Marokkoon.
Kaljulaid: "Hallituksen yllättävä yksimielisyyden puute on antanut tilaa viikkojen sosiaaliselle hysterialle, valheille ja vahingoittavalle (puheelle)."
Näyttää siltä, että avaaja vain arvailee, mitä Virossa tapahtuu. Asia on vieläkin auki.
Niinkö?
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005901156.html
Ehkäpä HS myös arvailee.
Heh ammuit sitten Moktaria munille ; )))
Tältä se valitettavasti nyt näyttää. Toki Viron hallitus voi vielä muuttaa kantaansa ja saavuttaa asiassa yksimielisyyden.
Mitä se Gupta täällä perseilee, tule ennemmin kommentoimaan tuonne esim, Afgaaniraiskaajia käsittelevään avaukseen.
Sitten vähän tästä Kaljulaidista, hän on pettynyt kun ei tullut yhtenäistä päätöstä Eestin hallitukselta. Kaljulaid on suursuvaitsevainen maailmanhalaaja, jos hänellä olisi kaikki valta niin hän kutsuisi välittömästi puoli Afrikkaa kylään.
Tämän taudin hän on saanut suomimepeiltä Brysselissä ollessaan, siis Kok ja vihreävasemmisto ovat pahimpia tartunnan aiheuttajia.
Suomen ei pitäisi katsoa Ruotsista mallia vaan Virosta. Virolaiset ymmärtävät kokemustensa opettamana mikä on itsenäisyyden arvo. Ruotsalaiset eivät osaa tätä arvostaa samoinkun Suomen punaviherkuplassa elävä kaiken eteensä valmiina saanut porukka. Siperia vielä opettaa, mutta silloin on jo myöhäistä.
Odottelen kannanottoa latviasta,liettuasta,romaniasta,belgiasta..lista voi pidentyä paljonkin vielä
Ei Suomikaan tule allekirjoittamaan ao. sopimusta. Hallituksessa on sininen tulevaisuus, joka taatusti ei hyväksy allekirjoittamista. Viime kädessä viimeistään "koti,uskonto,isänmaapuolueen" Kai Mykkänen katkaisee mustekynän, kun se hänelle ojennetaan allekirjoitustilaisuudessa Marokossa ja poistuu nauraen paikalta.
Älä unta näe?Kyllä Suomi kirjoittaa tuon sopimuksen ja on jo periaatteessa näin JO tehnyt.Kansalta ei enää kysytä maan tulevaisuudesta ja sora äänet vaiennetaan joka keskusteluissa.
Mykkänen olisi kirjoittanut sen sopimuksen jo jos hänellä olisi kaikki valta. Kansalta ei kyllä kysytä yhtään mitään.
Meneekö Mykkänen sinne marokkoon,aiemmin kirjoiteltiin että se olisi presidentin hommia
Joku sen allekirjoittaa kuitenkin .....
Venäjä voi lähteä mukaan,mielenkiintoinen tilanne voi syntyä,sopimuksen nojalla sieltä voi tulla paljonkin suomeen ainakin afgaaneja joiden työviisumi päättymässä. Varuillaan pitää nyt olla
Länsi euroopasta ei haluta suomeen mutta toista se on lähi idästä ja afrikasdta....afkaanit, somalit,irakilaset suorastaan sankooin joukoin haluaa juuri suomeen...miksi.
https://www.verkkouutiset.fi/elina-lepomaki-miksi-lansi-euroopasta-ei-haluta-suomeen/
Hyvä indikaattori lienee myös se, ettei Länsi-Euroopasta tulijoita ole Suomeen juuri lainkaan. Monella tulijalla syynä on suomalainen puoliso. Italialaiset lääkärit menevät Saksaan, Sveitsiin ja Britanniaan muiden muassa, hän kirjoittaa.
Lepomäen mukaan Suomi ei sijoitu välttämättä top-kymppiin sellaisilla ihmisillä. joilla on mahdollisuus valita.
En kyllä yhtään ihmettele miksi. Tuo sopimushan on maan kuin maan tuho ja kansanmurha-väestönvaihto. Kuka on niin pelle, että moista allekirjoittaisi?
Suomessa+syntyvyys+on+romahtanut+1870+luvun+tasolle,+jolloin+Suomalaisia+oli+rapiat+pari+miljoonaa.+Tänä+vuonna+syntyneistä+noin+30%+on+SUOMALAISTEN++LAPSIA+70%+vierasperäisten+++Siitä+huolimatta+SIPILÄ+ja++eräät+muut+rotta-politiikot+ja+kansakunnan+tuhoajat++vaativat+työvoiman+turvaamiseksi+lisää+++afriikkalaisia+tänne,+voiko+tämä+olla+tosi.
Tämäkin sopimus tukee Suomalaisten suvakkien unelmaa, kehitysmaamuslimeiden Islamilaisesta kalifaattista Suomessa. Mitä nopeammin ne saavat Islamisoitua Suomen näillä holtittomasti lisääntyvien kehitysmaamuslimeiden väestönvaihdoksella, niin sitä perempi suvakeille ja niiden poliittisille urille..... Vähenevistä Suomalasista ei ole niin väliä......
Virolaisia on paljon ulkomailla TÖISSÄ, mikä on hieno asia ja iso apu myös Suomelle, Miksi helvetissä Virolaiset ottaisivat jotain rättipää musliimeja ja täysin oppimattomia afriikkalaisia täyttämään Tallinnan kadut ja asunnot, Niiden ahkerien Virolaisten kustannuksella , jotka raatavat maansa ja oman elintason nostamiseksi. Sellainen politiikko joka ei tämänkaltaista perusasiaa käsitä kuten SIPILÄ; ORPO ,lisäksi koko vihervasemmisto RINTEEN johdolla , Painukoon helvettin , tai sinneppä tietysati tuon kaltaisten tie vie.. Siis Suomen kansan pettäneet rotta-politiikot läpeensä.
hallitus
Taas oli Aavikon Moktar väärässä. No se on jo onneksi tottunut siihen.
Aivan niin.
Ruotsilla on joitain ehtoja ennen kuin voi sopimuksen hyväksyä,mitähän ne voisi olla? Voi olla että Suomi loppujen lopuksi on ainoa pohjoismaa joka lähtee mukaan
Hyvinvointi alkaa pian Euroopassa jakautumaan uudella tavalla. Viro ja Unkari esimerkiksi tulevat menestymään taloudellisesti aiempaa paremmin samalla, kun entisten "suurten" valtioiden valta vähenee. Britanniasta saattaa Brexitin kautta tulla erityisen vahva.
Kunpa Suomi jättäisi tuon sopimuksen allekirjoittamatta. Ajattelutapa, että kehittyvistä maista täytyisi ottaa ihmisiä Eurooppaan, on saatava pois päättäjien mielistä. Sen sijaan on autettava lähtömaita ja asetettava kulttuuriselle kehittymiselle vaatimuksia avunannon ehtona. Jos jossain valtiossa halutaan pitää kiinni moniavioisuudesta, suurperheistä, islamista jne. niin se on sitten tehtävä omavaraisesti ja omat sodat selvitellen.
vaalit tulee suomi
Niin äänestä persuja jos sinun unelmanasi ei ole Islamilainen kalifaatti Suomessa...
katukuva hyvä
hienoa