Geneettinen rappeutuminen ja alkioiden valinta

Jos evoluutiota tapahtuisi, löytyisi sille tieteellisiä todisteita. Kukaan ei ole kyennyt kuitenkaan tieteellisesti todistamaan evoluutiota, vaikka teoriaan moni uskookin. Kyse on siis pelkästä uskomusjärjestelmästä.

Jos sen sijaan raamatullinen luominen on totta, on myös luomakunnan turmeltuminen totta. Luomakunnan turmeltuminen ilmenee esim. geneettisenä rappeutumisena, jonka voi luonnossa havaita monin eri tavoin.

1. Eliölajit kuolevat vähitellen sukupuuttoon. Vuosittain n. 40'000 eliölajia katoaa sukupuuton seurauksena. Näille kaikille löytyy yhteinen tekijä: Geneettisen monimuotoisuuden puute. Genomin informaatioköyhyys johtuu mutaatioiden aiheuttamasta informaation korruptoitumisesta. Solutasolla tämän voi havaita genomin GC-sisällön vaihtumisena AT-sisältöön, heterokromatiinin määrän kasvuna, kromosomien yhteenliittyminä ja niiden kokonaismäärän laskuna. Tyypillisimmät oireet informaatiokadolle ovat eliön heikko vastustuskyky taudinaiheuttajia vastaan ja heikentynyt sopeutumiskyky ympäristön muutoksille. Immuunipuolustusjärjestelmä heikkenee. Ja juuri tätä voimme luonnossa havaita. Informaatiokato etenee nopeasti. Kaikki, mitä luonnossa havaitsemme, tukee siis täydellisesti Raamatullista luomista ja luomakunnan turmeltumista synnin seurauksena.

2. Ihmisen genomissa havaittujen ja tieteellisesti vahvistettujen hyödyllisten geneettisten mutaatioiden määrä on aikalailla pyöreä nolla. Sen sijaan haitallisia ituratamutaatioita tunnetaan yli 300'000 ja sairaus-geeni-assosiaatioita yli 561'000. Yli puoli miljoonaa haitallista geneettistä mutaatiota osoittaa selvästi, ettei mitään evoluutiota tapahdu. Geneettiset sairaudet ovat harvinaisia, koska niitä on yli 7000 erilaista. Vialliset geenit ovat kuitenkin erittäin yleisiä; joka viides ihminen kantaa rikkinäistä geeniä. Kun haitallinen mutaatio osuu proteiinien koodaamiseen käytettäviin DNA-jaksoihin, ovat ongelmat merkittäviä, koska solut käyttävät ko. pientä 19'000 jakson aluetta aluetta niin tehokkaasti miljoonien erilaisten proteiinien valmistamiseen. Geneettisen rappeutumisen voi havaita lisääntyvinä uusina sairauksina. Geneettisen rappeutumisen aiheuttama sairauksien yleistyminen on jo johtanut siihen, että lasten hankkimista suunnittelevat pariskunnat saavat mahdollisuuden valita nuorista alkioista sellaiset, joissa on vähiten geneettisiä vaurioita ja näin edesauttaa alkion tervettä kasvua ja normaalia raskautta.

Kaikki, minkä luonnossa ja ihmisen genomissa tieteellisesti HAVAITSEMME, tukee täydellisesti Raamatun kertomusta luomisesta ja syntiinlankeemuksesta. Miksi ihmisten tulisi uskoa johonkin evoluutioteoriaan, kun ei kukaan kykene esittämään sille tieteellisiä todisteita? Biologinen muutos on seurausta ekologisesta adaptoitumisesta, jota säätelevät epigeneettiset tekijät. Epigeneettisten informaatiokerrosten modifiointi aiheuttaa tutkimusten mukaan haitallisia DNA-mutaatioita. Siksi geneettiselle rappeutumiselle on jo olemassa tieteelliset todisteet.

39

493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Ettäs_tiiät

        Huuhaablogisi ei ole peruslukemisen kuin lisälukemisenkaan arvoista.


      • Laita tieteellisiä linkkejä, älä uskonnolisia.


    • Eipä se sinun Raamattusi mahda kertoa sanaakaan geeneistä eikä varsinkaan rappioluutiostasi.

      Epigeneesiäkö siinä muuten tapahtui, kun Jaakob laittoi risuja kiimaisten lammasten eteen?

    • Rypol

      Evoluutiosta on todisteita jakaa vaikka kuinka paljon. Olet vain liian tyhmä sekä harhainen niitä ymmärtämään.

    • TieteellinenTeoria

      Olet väärässä. Tieteelliseen teoriaan ei uskota, teoria selittää sen mitä havaitaan, miksi ja mitä siitä seuraa jne...
      >Jos evoluutiota tapahtuisi, löytyisi sille tieteellisiä todisteita. Kukaan ei ole kyennyt kuitenkaan tieteellisesti todistamaan evoluutiota, vaikka teoriaan moni uskookin. Kyse on siis pelkästä uskomusjärjestelmästä.

    • räyhräyh2

      Kohta 1, valhetta.
      Kohta 2, valhetta.
      Jokainen vähänkään asioista perillä oleva sen tietää. Ei tarvitse edes perustella. Perusteet ovat jokaisen asioita seuraavien ja niitä ymmärtävien tiedossa. Olet valehteleva tolvana ja varmaankin aiot itkeä tämän kommentin pois. Ei auta, monet ovat jo nähneet sen, ja ovat samaa mieltä.

    • Evoluutio on toistettu koeputkessa, eli kyllä tapahtuu. Se on todistetusti totta.

      • vanhus

        E¤voluution on sopeutumista, mutta siinä ei ole koskaan syntynyt ainuttakaan uutta solua. Solu on kuitenkin elämän alku. Siittiökin on solun siirtämistä


      • vanhus kirjoitti:

        E¤voluution on sopeutumista, mutta siinä ei ole koskaan syntynyt ainuttakaan uutta solua. Solu on kuitenkin elämän alku. Siittiökin on solun siirtämistä

        Kyllä tuokin on nähty miten soluja tulee.


    • Eliöiden vähittäinen muuntelu - evoluutio.
      Sitäkö ei ole missään havaittu? Hohoijaa...Oletko kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti havainnoinut luonnon jotakin osa-aluetta vai mihin tämä perustuu?
      Laji voi kadota lukemattomista eri syistä, nykyään se on valitettavasti usein ihminen ja hänen toimensa joka tappaa eläinlajeja ja kasveja.
      Miksi luoja antaa luomakunnan turmeltua, jos se on ihminen joka on moraaliltaan kyseenalainen? Miksi eläimet ja kasvit saisivat siitä kärsiä...
      Moraalin turmeltumisella ei ole mitään fysiologista tai muutakaan yhteyttä geeneihin, haloo ja hohhoi. Ihmisen elintavat ja esim saasteet voivat vaikuttaa negatiivisesti esim en nyt keksi sanaa, siis vaikkapa sperman laatuun.
      Jos Raamatun totuus johtaa jotenkin väistämättä johtopäätökseen että turmeltuminen lisääntyy (ja jumala kostaa?) niin mitä siitä pitäisi päätellä? Eikö Jumala olekaan armollinen? Minä luulin että se on hänen suurenmoisin ominaisuutensa.

      Nopea laskutoimi, jos jokainen ihminen kantaa 64 mutaatiota, antaa että ihmiskunnassa on samanaikaisesti (yhden sukupolven aikana) miljardeja mutaatioita, vai oletko eri mieltä?
      Jos puoli miljoonaa niistä on haitallisia, se ei vielä venettä kaada.
      Luonnon menetelmä muunteluun rekombinaation ym lisäksi on mutaatiot ja se on eräänlaista (tai itse asiassa täsmälleen) trial and error juttua. Jotkut mutaatiot toimivat, aika suuri osa on neutraaleja ja aika suuri osa on haitallisia ja karsiutuvat pois. Se on hyvin eleganttia. Kuten jo aiemmin on sanottu, jos kaikki mutaatiot olisivat haitallisia, koko luomakuntaa ei enää olisi. Vai ajatteletko (?) että kun Aatami ja Eeva hotkaisivat ompun, Jumala laittoi välittömästi kaikkeen elävään turmiollisen prosessin, jonka nimi on mutaatio.

      Sinä palloilet evoluutivisten käsitteiden kanssa ja evoluutiota ei kuitenkaan ole?
      Sangen outoa.

      • >Eikö Jumala olekaan armollinen? Minä luulin että se on hänen suurenmoisin ominaisuutensa.

        Fundisuskovaisten mukaan armo kyllä on Jumalan suurenmoinen ominaisuus, mutta sen saaminen omallae kohdalle on hyvin vaikeaa. Jumalaan uskominen ei riitä alkuunkaan, vaan pitää uskoa koko Raamattu kirjaimellisesti todeksi sellaisin painotuksin kuin fundisuskovainen lahkoineen vaatii. On uskottava kolmiyhteisen Jumalan lisäksi myös persoonalliseen Saatanaan, pahan vallassa olevaan maailmaan ja demonien jatkuvaan tuhovaikutukseen kaikkialla. On uskottava, että elämme Lopun aikoja ja Jeesus tulee pian. Sitten on jo toivoa siitä armostakin, ellei jopa varmuus.


    • Ei haitallinen (tai neutraali, mitä ajattelet niistä) mutaatio välttämättä tarkoita että se on, hm, paha ja aiheuttaa esim sairauden. Yleensä se tarkoittaa vaan, että siitä ei ole eliölle käyttöä eli hyötyä siinä ympäristössä jossa se elää. Käsitys hyvästä tai huonosta mutaatiosta on siis suhteellinen, siitähän koko evoluutiossa on loppujen lopuksi kyse.
      Eivätkä eliöt ole ainoita jotka muuuntelevat, myös ympäristö ja tasapaino suhteessa muihin vaihtelee. Jos vaikka kolibrin nokka on sopiva imemään mettä kasvista x, se on sopeutunut. Jos vaihtelu, perinnöllinen tai mutaatio, saa aikaan hieman suuremman tai pienemmän nokan, se on huono muutos suhteessa ympäristöön. Silloin se ei pysty enää imemään mettä. Luonnonvalinta siis karsii sen. Olisi aika paksua sanoa, että isompi tai pienempi nokka olisi jotenkin paha...Se on vaan siinä ekologisessa lokerossa hyödytön.

    • Kiitos ROT että vaivojasi säästämättä todistat meille kaikille millaista paskanjauhantaa, valehtelua ja vääristelyä on uskonnollis-pseudotieteellisen ääriuskovaisen elämä.

      ROT: "Jos evoluutiota tapahtuisi, löytyisi sille tieteellisiä todisteita."

      Ja kuten löytyykin. Ensinnäkin evoluutio on objektiivisesti luonnossa havaittavissa oleva prosessi. Ja myös laboratoriossa. Haastan sinut pseudotieteilevä ääriuskovainen esittämään yhdenkin vertaisarvioidun tieteellisen tutkimuksen joka edes kyseenalaistaa että evoluutio ei olisi tieteellinen fakta. Tiedän että sinä typerys et kykene vastaamaan haasteeseni. Revi siitä typerys.

      ROT jauhaa uskonnollis-pseudotieteellistaä paskaansa: "Kukaan ei ole kyennyt kuitenkaan tieteellisesti todistamaan evoluutiota, vaikka teoriaan moni uskookin. Kyse on siis pelkästä uskomusjärjestelmästä."

      Evoluutio on tieteellinen fakta. Viittaan edelliseen haasteeni.

      Ja ROT:in uskonnollis-pseudotieteellinen paskanjauhanta jatkuu: "Jos sen sijaan raamatullinen luominen on totta, on myös luomakunnan turmeltuminen totta. Luomakunnan turmeltuminen ilmenee esim. geneettisenä rappeutumisena, jonka voi luonnossa havaita monin eri tavoin."

      Tiede on todistanut Raamatullinen luomisen olevan satu.

      ROT: "1. Eliölajit kuolevat vähitellen sukupuuttoon. Vuosittain n. 40'000 eliölajia katoaa sukupuuton seurauksena. Näille kaikille löytyy yhteinen tekijä: Geneettisen monimuotoisuuden puute."

      Jotkut lajit kuolevat ja jotkut eivät. Geneettisen monimuotoisuuden puute ei todellakaan ole yhteinen tekijä. Esitä yksikin vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus jonka johtopäätös on se mitä valehtelet.

      ROT nolaa itsensä: "Genomin informaatioköyhyys johtuu mutaatioiden aiheuttamasta informaation korruptoitumisesta."

      Et sitten idiootti ymmärrä miten typerän väitteen tuossa esitit? Esitä yksikin vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus joka väittää samaa kuin tuo aivopierusi. "Informaatioköyhyys" ... "informaation korruptoituminen" ... Minua todellakin hävettäisi olla noin typerä pseudotieteilijä kuin sinä olet ROT.

      ROT yrittää kökösti päteä tieteelliseltä vaikuttavalta sanahelinältä: "Solutasolla tämän voi havaita genomin GC-sisällön vaihtumisena AT-sisältöön, heterokromatiinin määrän kasvuna, kromosomien yhteenliittyminä ja niiden kokonaismäärän laskun..."

      Tuollainen pseudotieteellinen paskanjauhanta ehkä uppoa ROT:ia tyhmempiin uskovaisiin - joita kylläkään ei ole monta.

      Uskovaisen härski valhe - kun muutakaan ei voi: "2. Ihmisen genomissa havaittujen ja tieteellisesti vahvistettujen hyödyllisten geneettisten mutaatioiden määrä on aikalailla pyöreä nolla.

      Kas kun tieteen mukaan kunkin eliölajin genomi rakentuu pääasiallisesti hyödyllisiin geenimutaatiohin. Haastan sinut pseudotieteilevä ääriuskovainen esittämään yhdenkin vertaisarvioidun tieteellisen tutkimuksen jonka mukaan hyödyllisesten geneettisten mutaatioiden määrä on "aikalailla pyöreä nolla"

      Ja lässytys jatkuu. "Sen sijaan haitallisia ituratamutaatioita ..."


      ROT jauhaa silkkaa paskaa: "Kaikki, minkä luonnossa ja ihmisen genomissa tieteellisesti HAVAITSEMME, tukee täydellisesti Raamatun kertomusta luomisesta ja syntiinlankeemuksesta..."

      Haastan sinut pseudotieteilevä ääriuskovainen esittämään yhdenkin vertaisarvioidun tieteellisen tutkimuksen joka tulee väitettäsi.

      ROT: "Miksi ihmisten tulisi uskoa johonkin evoluutioteoriaan, kun ei kukaan kykene esittämään sille tieteellisiä todisteita?"

      Ei tieteellisiin teorioihin pidäkään uskoa kuten pseudotieteelliseen kreationismiin (johon voi vain uskoa). Tieteelliset teoriat, kuten evoluutioteoria tulee hyväksyä tieteellisin perustein. Kuten tiedeyhteisö tekeekin,

      Uskonnollis-pseudotieteellisen huuhailijan aivopieru: "Biologinen muutos on seurausta ekologisesta adaptoitumisesta, jota säätelevät epigeneettiset tekijät. Epigeneettisten informaatiokerrosten modifiointi aiheuttaa tutkimusten mukaan haitallisia DNA-mutaatioita. Siksi geneettiselle rappeutumiselle on jo olemassa tieteelliset todisteet."

      Haastan sinut pseudotieteilevä ääriuskovainen esittämään yhdenkin vertaisarvioidun tieteellisen tutkimuksen joka tulee Raamatullista geneettistä rappeutumista.


      • vanhus

        Eipä löytynyt tuosta pitkästä kirjoituksesta miten solu on syntynyt. Eli tarinasi oli paskanjauhantaa jota syntyy ruuasta


      • nuorimiäs
        vanhus kirjoitti:

        Eipä löytynyt tuosta pitkästä kirjoituksesta miten solu on syntynyt. Eli tarinasi oli paskanjauhantaa jota syntyy ruuasta

        Miksi ihmeessä avauksesta olisi pitänyt löytyä selitys solun synnylle? Ei solun synty eikä elämän synty edes kuulu evoluutioteoriaan. Niille ilmiöille on omat tieteelliset hypoteesinsa joita parhaillaan tutkitaan. Eli mölinäsi oli täysin turhanpäiväistä ja järjetöntä olkiukon nylkytystä. Mutta tuon parempaan kreationistit eivät kykenekään. Hävettääkö typeryytesi yhtään?


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        //Jotkut lajit kuolevat ja jotkut eivät. Geneettisen monimuotoisuuden puute ei todellakaan ole yhteinen tekijä. Esitä yksikin vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus jonka johtopäätös on se mitä valehtelet.//

        Ollos hyvä.

        https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S000632071530032X

        Ote linkkaamastasi tutkimuksesta:

        "We found that both heterozygosity and allelic richness are reduced in threatened species, suggesting that inbreeding and drift are both effective at removing genetic diversity in endangered populations."

        Geneettinen monimuotoisuus (heterotsygotia) ja alleelien rikkaus on vähentynyt vaarantuneissa lajeissa, koska niiden populaatiokoko on pienentynyt. Lapsinkin ymmärtää, että sukusiittoisuuden riski kasvaa, kun ei voi valita parittelukumppaneiksi kuin sukulaisia. Sitä et ymmärrä. Et ymmärrä että geneettisen monimuotoisuuden lasku on seurausta populaatiokoon pienenemisestä, ei sen syy.

        Taas saatiin yksi esimerkki siitä kuinka pyrit tahallisesti vääristelemään tieteellistä tietoa. Tai sitten olet yksinkertaisesti niin tyhmä, ettet ymmärrä mitä teet.


      • jhgjhgjhgjhg
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        //Jotkut lajit kuolevat ja jotkut eivät. Geneettisen monimuotoisuuden puute ei todellakaan ole yhteinen tekijä. Esitä yksikin vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus jonka johtopäätös on se mitä valehtelet.//

        Ollos hyvä.

        https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S000632071530032X

        Osaatko ROT suomentaa seuraavat lainaukset linkistäsi:
        "Genetic diversity is necessary for evolutionary response to changing environmental conditions such as those facing many threatened and endangered species."

        Ups. Ihan kuin siinä olisi puhuttu evoluutiosta?

        Entä, mitä seuraava mahtaa tarkoittaa?

        "We found that both heterozygosity and allelic richness are reduced in threatened species, suggesting that inbreeding and drift are both effective at removing genetic diversity in endangered populations."

        Kumpi olikaan ennen kana vai muna? Uhanalaisia populaatioita uhkaa genomin rappeutuminen siinä vaiheessa, kun kanta on niin pieni, että sisäsiittoisuus lisääntyy. Mikään linkittämässäsi tutkimuksessa ei tukenut agendaasi.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        //Jotkut lajit kuolevat ja jotkut eivät. Geneettisen monimuotoisuuden puute ei todellakaan ole yhteinen tekijä. Esitä yksikin vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus jonka johtopäätös on se mitä valehtelet.//

        Ollos hyvä.

        https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S000632071530032X

        ROT: "Ollos hyvä."

        Siinä ei ole mitään uutta eikä yllättävää että sinä ääriuskovainen pseudotieteilijä et ymmärrä linkittämiäsi tutkimuksia kuten edellisissä kommenteissa esimerkiksi bg-ope jo toi esille:

        "Geneettinen monimuotoisuus (heterotsygotia) ja alleelien rikkaus on vähentynyt vaarantuneissa lajeissa, koska niiden populaatiokoko on pienentynyt. Lapsinkin ymmärtää, että sukusiittoisuuden riski kasvaa, kun ei voi valita parittelukumppaneiksi kuin sukulaisia. Sitä et ymmärrä. Et ymmärrä että geneettisen monimuotoisuuden lasku on seurausta populaatiokoon pienenemisestä, ei sen syy. "

        Eikö olekin huvittavaa miten kommentista toiseen tuot esille ymmärryskyvyttömyytesi ja tietämättömyytesi? Vai onko niin että peruskreationistiseen tyyliin turvautua kieroiluun, vääristelyyn ja valheisiin - kun sinulla muutakaan ei ole.


    • DDT.lle immuunit hyönteiset, gramma-aineille resistenttit rikkakasvit. Siinäpä nyt pari spontaanin geneettisen muuntelun tulosta arkisesta elämästä. Mahtaa harmitaa?

      • Voi sinua reppanaa. Epigeneettiset mekanismit ovat syynä DDT:lle vastustuskykyisille hyönteisille. Epigeneettisten informaatiokerrosten modifiointi tyypillisesti johtaa hienovaraisiin DNA:n mutaatioihin. Todellinen syy vastustuskyvylle löytyy siis epigeneettisistä mekanismeista, mutta sinä reppana olet lukenut pseudotieteellisiä tutkimuksia, joissa on tutkittu vain geneettisiä muutoksia.

        Tätä samaa pseudotieteilyä saan jatkuvasti korjata niin täällä S24:ssa kuin lukemattomissa keskustelufoorumeissa maailmalla. Milloin te opitte?

        https://www.researchgate.net/publication/317249561_Epigenetics_A_Hidden_Target_of_Insecticides


      • http://www.pnas.org/content/101/18/7034

        Erot geenien ilmentymisessä (gene expression) ovat syynä DDT:lle vastustuskykyisille hyönteisille.

        Kerropa, jos reppana edes tiedät, mitkä tekijät ohjaavat geenien ekspressiota.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Voi sinua reppanaa. Epigeneettiset mekanismit ovat syynä DDT:lle vastustuskykyisille hyönteisille. Epigeneettisten informaatiokerrosten modifiointi tyypillisesti johtaa hienovaraisiin DNA:n mutaatioihin. Todellinen syy vastustuskyvylle löytyy siis epigeneettisistä mekanismeista, mutta sinä reppana olet lukenut pseudotieteellisiä tutkimuksia, joissa on tutkittu vain geneettisiä muutoksia.

        Tätä samaa pseudotieteilyä saan jatkuvasti korjata niin täällä S24:ssa kuin lukemattomissa keskustelufoorumeissa maailmalla. Milloin te opitte?

        https://www.researchgate.net/publication/317249561_Epigenetics_A_Hidden_Target_of_Insecticides

        DNA:llahan ei ollut merkitystä?


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Voi sinua reppanaa. Epigeneettiset mekanismit ovat syynä DDT:lle vastustuskykyisille hyönteisille. Epigeneettisten informaatiokerrosten modifiointi tyypillisesti johtaa hienovaraisiin DNA:n mutaatioihin. Todellinen syy vastustuskyvylle löytyy siis epigeneettisistä mekanismeista, mutta sinä reppana olet lukenut pseudotieteellisiä tutkimuksia, joissa on tutkittu vain geneettisiä muutoksia.

        Tätä samaa pseudotieteilyä saan jatkuvasti korjata niin täällä S24:ssa kuin lukemattomissa keskustelufoorumeissa maailmalla. Milloin te opitte?

        https://www.researchgate.net/publication/317249561_Epigenetics_A_Hidden_Target_of_Insecticides

        Evoluution kannalta on muuten aivan yksi ja sama mitä kautta DNA:n muutokset tapahtuvat.


      • Uhhhgb
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Voi sinua reppanaa. Epigeneettiset mekanismit ovat syynä DDT:lle vastustuskykyisille hyönteisille. Epigeneettisten informaatiokerrosten modifiointi tyypillisesti johtaa hienovaraisiin DNA:n mutaatioihin. Todellinen syy vastustuskyvylle löytyy siis epigeneettisistä mekanismeista, mutta sinä reppana olet lukenut pseudotieteellisiä tutkimuksia, joissa on tutkittu vain geneettisiä muutoksia.

        Tätä samaa pseudotieteilyä saan jatkuvasti korjata niin täällä S24:ssa kuin lukemattomissa keskustelufoorumeissa maailmalla. Milloin te opitte?

        https://www.researchgate.net/publication/317249561_Epigenetics_A_Hidden_Target_of_Insecticides

        Sinun sairaalla mielellä ei kyllä korjata mitään. Et tajua tieteestä etkä evoluutiosta yhtään mitään vajakki.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        http://www.pnas.org/content/101/18/7034

        Erot geenien ilmentymisessä (gene expression) ovat syynä DDT:lle vastustuskykyisille hyönteisille.

        Kerropa, jos reppana edes tiedät, mitkä tekijät ohjaavat geenien ekspressiota.

        Ote linkkaamastasi tutkimuksesta:

        "The evolution of insecticide resistance is often, but not always, based on major effect alleles (1–4). It has been hypothesized that high selection pressure in the field will favor monogenic forms of pesticide resistance, and that selection for resistance in the laboratory will favor polygenic resistance (5–7). In early genetic studies in Drosophila, dichlorodiphenyltrichloroethane (DDT) resistance was mapped to multiple locations on chromosomes II and III (8–14). Subsequently, low-level DDT resistance was mapped to 64.5 ± 2 centiMorgans on the second chromosome (15), a locus (loci) known as Rst(2)DDT."

        Tutkijat kirjoittavat evoluutiosta, eivät juutalaisen zombin taikatempuista.

        Kiitos sinulle Tomi kun jaat uutterasti tietoa evoluutiosta.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Voi sinua reppanaa. Epigeneettiset mekanismit ovat syynä DDT:lle vastustuskykyisille hyönteisille. Epigeneettisten informaatiokerrosten modifiointi tyypillisesti johtaa hienovaraisiin DNA:n mutaatioihin. Todellinen syy vastustuskyvylle löytyy siis epigeneettisistä mekanismeista, mutta sinä reppana olet lukenut pseudotieteellisiä tutkimuksia, joissa on tutkittu vain geneettisiä muutoksia.

        Tätä samaa pseudotieteilyä saan jatkuvasti korjata niin täällä S24:ssa kuin lukemattomissa keskustelufoorumeissa maailmalla. Milloin te opitte?

        https://www.researchgate.net/publication/317249561_Epigenetics_A_Hidden_Target_of_Insecticides

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17487686 ddt.stä ja pörriäisistä lisää..

        Ja mitä väliä sillä mekanismilla on evoluution kannalta, mikä aiheuttaa muutoksen dna.han mistä aiheutuu elämänmuodon fenotyypiin muutos joka on hyödyllinen ominaisuus? Seliseliä kehiin. Samalla voisit kertoa tuleeko hevosesta seepra raidallisessa pilttuussa vai ei?


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Voi sinua reppanaa. Epigeneettiset mekanismit ovat syynä DDT:lle vastustuskykyisille hyönteisille. Epigeneettisten informaatiokerrosten modifiointi tyypillisesti johtaa hienovaraisiin DNA:n mutaatioihin. Todellinen syy vastustuskyvylle löytyy siis epigeneettisistä mekanismeista, mutta sinä reppana olet lukenut pseudotieteellisiä tutkimuksia, joissa on tutkittu vain geneettisiä muutoksia.

        Tätä samaa pseudotieteilyä saan jatkuvasti korjata niin täällä S24:ssa kuin lukemattomissa keskustelufoorumeissa maailmalla. Milloin te opitte?

        https://www.researchgate.net/publication/317249561_Epigenetics_A_Hidden_Target_of_Insecticides

        Koska opit lukemaan linkkisi vai harrastatko parodiaa uskontojen kustannuksella?


    • "1. Eliölajit kuolevat vähitellen sukupuuttoon. Vuosittain n. 40'000 eliölajia katoaa sukupuuton seurauksena. Näille kaikille löytyy yhteinen tekijä: Geneettisen monimuotoisuuden puute. Genomin informaatioköyhyys johtuu mutaatioiden aiheuttamasta informaation korruptoitumisesta. "

      Ei johdu, vaan heterotrofian laskusta, joka taas johtuu populaatiokoon pienentymisestä. Sinun itse tähän keskusteluun linkkaama tutkimus vahvistaa että "genomin informaatioköyhyys" on seurausta mm. sisäsiittoisuudesta. Asia, joka on pienille populaatioille hyvin tavallinen vaiva. Suurissa populaatioissa sitä ei tavata, ellei ole kyse pienellä alueella keskenään lisääntyvistä lahkolaisista.

      "Geneettiset sairaudet ovat harvinaisia, koska niitä on yli 7000 erilaista. Vialliset geenit ovat kuitenkin erittäin yleisiä; joka viides ihminen kantaa rikkinäistä geeniä. Kun haitallinen mutaatio osuu proteiinien koodaamiseen käytettäviin DNA-jaksoihin, ovat ongelmat merkittäviä, koska solut käyttävät ko. pientä 19'000 jakson aluetta aluetta niin tehokkaasti miljoonien erilaisten proteiinien valmistamiseen. "

      Miten tuo on linjassa esittämäsi väitteen kanssa, että DNA ei määrittele yksilön ominaisuuksia? Kertomasi mukaan DNA:n muutos vaikuttaa miljoonien erilaisten proteiinien valmistamiseen, ja sitä kautta yksilön ominaisuuksiin, aiheuttaen "merkittäviä ongelmia". Kumoat omia väitteitäsi, kysymättä ja pyytämättä. Uskomatonta että olet niin yksinkertainen, ettet itse huomaa tätä.

      • Kerropa, mistä esim. amurinleopardi voi saada lisää geneettistä monimuotoisuutta. Entäpä bonobo-simpanssi?

        Sairaudet eivät todista evoluutiosta vaan geneettisestä rappeutumisesta.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Kerropa, mistä esim. amurinleopardi voi saada lisää geneettistä monimuotoisuutta. Entäpä bonobo-simpanssi?

        Sairaudet eivät todista evoluutiosta vaan geneettisestä rappeutumisesta.

        ROT kysyy kun ei ymmärrä eikä tiedä: "Kerropa, mistä esim. amurinleopardi voi saada lisää geneettistä monimuotoisuutta. Entäpä bonobo-simpanssi? "

        Yleisesti evoluutiohan sitä geneettistä monimuotoisuutta luo populaatioon, koska evoluutio on geenialleelien suhteellisten lukumäärien muuttumista populaatiossa. Mitä suurempi populaatio, mitä laajemmalle ja mitä erilaisimpiin elinympäristöihin levinnyt, niin sitä parempi mahdollisuudet populaatiolla on lisätä geneettistä monimuotoisuutta.

        Kannattaisi lukea Raamatun ja pseudotieteellien kreationistihuuhan sijaan tieteellistä kirjallisuutta niin ei tarvitsisi noin tyhmiä kysellä.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Kerropa, mistä esim. amurinleopardi voi saada lisää geneettistä monimuotoisuutta. Entäpä bonobo-simpanssi?

        Sairaudet eivät todista evoluutiosta vaan geneettisestä rappeutumisesta.

        "Kerropa, mistä esim. amurinleopardi voi saada lisää geneettistä monimuotoisuutta. Entäpä bonobo-simpanssi? "

        Monimuotoisuutta syntyy mm. rekombinaatioden, mutaatioiden ja duplikaatioiden seurauksena. Valitettavasti evoluution työkalut ovat hitaita, ja muutos / sopeutuminen aivan liian hidasta suhteessa siihen kuinka nopeasti elinympäristö esim. ihmisen toimesta tuhoutuu. Lähes kaikki mainitsemistasi sukupuutoista on seurausta ihmisen toimista, yleensä elinympäristöjen kaventamisesta ja tuhoamisesta. Kuuluuko myös se sinun ja jumalasi suunnitelmiin?

        Surullisinta koko tässä kuviossa on, että eräs täysin harhainen luokanopettaja kuvittelee, että on jotenkin ihaltavaa ja kunnioitusta herättävää jumalalle tuhota eliöitä sukupuuttoon. Ei se ole. Sellainen jumala olisi yhtä sekaisin kuin sinä olet, Tomi. Eikä siinä olisi mitään ihailtavaa tai kunnioitettettavaa. Tuollainen tietynlainen, älyvapaa jumala ei onneksi ole olemassa muualla kuin tietyn harhaisen luokanopettajan kuupassa.


    • Populaation geenipoolista ja mutaatioista...Jos kanta on liian pieni, monimuotoisuus vähenee tai voidaan joutua geneettiseen ajautumiseen. Monimuotoisuus vähenee loogisesti jos kanta on pieni, mitä omituista siinä on. Tai jos populaatio on joutunut maantieteelliseen eristykseen.
      Sukupuutto selittyy usein sillä, että ympäristön olosuhteet muuttuvat epäedullisesti, jolloin genomissa ei ole sopivia geenejä sopeutumiselle. Jos laji häviää, muut täyttävät aukon, jos kyse ei ole siitä että esim ihminen toimillaan on hävittämässä koko ekologisen lokeron.

      Tiedätkö evoluutiosta edes alkeita?

    • evoluutiohuuhaa

      "Jos evoluutiota tapahtuisi, löytyisi sille tieteellisiä todisteita. Kukaan ei ole kyennyt kuitenkaan tieteellisesti todistamaan evoluutiota, vaikka teoriaan moni uskookin. Kyse on siis pelkästä uskomusjärjestelmästä."

      Eihän lääkäritkään tiedä, että ihmisen elimistöllä on älykkyys parantaa itsensä ja ravinnolla on hyvin suuri osuus ihmisen terveydessä ja immuunipuolustuksessa. Lääkärit eivät ymmärrä ravinnosta mitään, ainoastaan synteettisistä lääkkeistä, koska siihen heidät on koulutettu. Vai koska olet kuullut lääkärin puhuvan ruokavaliosta? Samoin yliopistokoulutetut uskovat evoluutioon, koska heidät on koulutettu siihen, että se on totta, vaikka todisteet osoittavat toiseen suuntaan. Jos he väittäisivät, että evoluutiosta ei ole todisteita he sahaisivat omaa oksaansa ja olisivat epätieteellisiä.

    • "Lääkärit eivät ymmärrä ravinnosta mitään, ainoastaan synteettisistä lääkkeistä, koska siihen heidät on koulutettu. Vai koska olet kuullut lääkärin puhuvan ruokavaliosta? Samoin yliopistokoulutetut uskovat evoluutioon, koska heidät on koulutettu siihen, että se on totta, vaikka todisteet osoittavat toiseen suuntaan. Jos he väittäisivät, että evoluutiosta ei ole todisteita he sahaisivat omaa oksaansa ja olisivat epätieteellisiä."

      No minä kuulin juuri tänään lääkärini puhuvan ruokavaliosta...Ei pidä tehdä asioista aivan naurettavia yleistyksiä (ennakkoluuloisia oletuksia).
      Mihin toiseen suuntaan TODISTEET (mitkä?) mielestäsi osoittavat? Siis noin niinkuin tieteellisesti.

    • 99 % tiedeyhteisöstä maailmanlaajuisesti hyväksyvät evoluutioteorian (täällä ei voi sanoa uskoo koska ihmiset eivät pysty erittelemään sanan uskoa eri merkityksiä). Ja ei siis, tietenkään ole kyse siitä että kaikki evoluutiontutkijat luottavat teoriaansa vaan suurinpiirtein kaikki tiedenaiset ja - miehet.

    • Eli luonnontieteeseen (biologiaan) hyväksyttisiin ala, jolle ei ole ainuttakaan todistetta luonnosta...?
      Hyvä yritys. Mutta jos lukee ainoastaan evoluutio-on-vale-nettiä, niin eihän niitä löydä, miksihän?

      Kuten sanottu toistuvasti, myös lajiensisäinen muuntelu kuuluu evoluutioprosessiin, jokaisella syntyneellä eliöllä on aivan uusia geeniyhdistelmiä jotka syntyvät rekombinaatiossa.

    • IlkimyksenTeologitäti

      Toki sille löytyy tieteellisiä todisteita autokuormittain, mutta sinulle ei mikään kelpaa, koska suuruudenhulluudessasi määrittelet evoluution eri tavoin kuin tiede ja kuvittelet koko maailman seuraavan sinua.

      Happane liemessäsi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3050
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      300
      1727
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1607
    4. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1427
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      88
      1421
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1169
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1087
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      339
      930
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      918
    Aihe