Miksi naisia ammuttiin 1918?

En ole nähnyt yhtään valokuvaa mistään päin maailmaa, missä naiset olisivat sotineet kivääri kädessä hameessa. Kyllä naiset housupuvussa taistelivat mm. Espanjan sisällissodassa punaisten puolella ja Neuvostoliiton Puna-armeijassa toisessa maailmansodassa.

Miksi Kianto oli niin sairaan kiinnostunut punaisten kaatuneista? Hän kuvailee kirjassaan yksityiskohtaisesti jopa ammuttujen punaisten naisten veren tahrimat "veenuskiharatkin".

Kirjassa on sivulta 199 alkaen luku VIA MORTIS - TUONEN TIE ja siinä kuvataan ruumiita eri asennoissaan ja -paikossaan. Sivulla 202 on tuo kuuluisa "sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa..." -kuvaus.

Heti perään on sivulta 206 alkaen luku HÄVITYKSEN KAUHISTUS ja sama meno jatkuu. Kuvaukset on 1918 keväältä Raudun ja Antrean rintamalta.

Kirjassa kuvataan moneen otteeseen kuinka valkoiset ampui läjäpäin naisia, lapsia, vanhuksia ja haavoittuneita. Siis kaikkia joita pidettin punaisina.

Kiannon kirja julkaistiin vasta 10 vuotta tapahtumien jälkeen ja sittenkin sitä piti kuulema "siistiä".

Ilmari Kianto Elämän ja kuoleman kentältä.
Sotarunoilija Aarni Suursalon vaikutelmia vapaussodasta, Otava 1928

Kaikesta kuvauksesta näkee, että ne perustuu omakohtaisiin havaintoihin. Ei siis ihme, ettei Kianto saanut kirjaansa heti tuoreeltaan julkaistua. Asioista ei haluttu puhua niiden ollessa liian tuoreessa muistissa.

Kyllä valkoiset oli julmia lahtareita, oikein kirjaimellisesti. Kianto teki tyhmyyttään palveluksen jälkipolville kirjoittaessaan kaiken tuon näkemänsä muistiin. Suomessa kauhistellaan jotain Serbian joukkomurhia ja samalla unohdetaan kuinka täällä lahdattiin paljon raaemmin noin 70 vuotta aiemmin.


http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm

Kiannon kuvaus valkoisten lahtareiden suorittamasta venäläisten sairaalan (ambulanssin) hävityksestä on ylivertainen kaikista: Kuolleita hoitajanaisia siellä ja täällä sekä heidän tapettuja koiriaan. Ruumiita joka puolella. Venäläiset olivat Kiannon mielestä kaikki veneeristen tautien saastuttamia ja tautien hoitamiseen tarkoitettuja opaskirjoja lojuikin kaikkialla lattioilla. Kaikkialla oli saastaista ja likaista, sekä ruokatarvikkeita lojui lattiollla ruumiiden seassa. Tapetuista suurin osa oli potilaita ja siis haavoittuneita. Missään kohtaa kirjaa hän ei tuomitse vanhusten tai lasten tappamista tai haavoittuneiden ampumisia.

Hänestä oli tullut hetkessä ankara saksalaisten ihailija ja jääkäreiden suuri suosija.

Onkin kuin kohtalon ivaa että Kianto tuomittiin juuri venäjänkielisen tekstinsä takia Talvisodan aikana vankilaan maanpetoksesta!

Kianto näyttäisi olleenkin melkoinen skitso ja naisten vihaaja... vai mitenkä?

Kiannon mielestä näinkin, vaikka hänellä itsellään oli muita naisia vihityn vaimonkin aikana:

"Rahvaan punaiseen rappioon oli syynä sukupuolimoraalinen rappio. Sotakirjassaan hän kertoo: "Ei ollut ryhtiä venäläisissä, vetelyksissä, jotka olivat tuomittuja kadotukseen jo senkin takia, että suunnaton parvi Suomen porttoja heikonsi heidän miehuuttaan. Molempien kansallisuuksien häpeä se oli - tulisiko siitä vihdoin loppu? Kuin mikäkin sikopahna oli tuo kasarmi, jossa erään lajin naiset loppuun asti rypivät... Kuinka monta tyttöä olikaan noiden ilkiöiden syliin juossut ja iäksi itsensä saastuttanut! 'Siperian koirat! Suuri Jumala!' Niillä kahdella sanalla se oli naulittuna kuin tallin takaseinään koko viheliäinen slaavilainen rotu ja punakaartilainen saki." Pahan poisleikkaaminen saastuneesta kansanruumiista sai sotarunoilijan mielen ylevään hurmokseen: "Historian jumalatar näytti antavan koston Suomen kansan käsiin - kerrankin. Se oli kuin unennäköä." Punaiset edustivat seksuaalivietin luonnotonta puolta, jonka sosialistit, uuden herrasluokan jäsenet olivat saaneet aktiiviseen toimintaan. Punaryssät ja venäläiset miehet olivat kiimaisia raiskaajia ja heidän naisensa himokkaita porttoja.

Sodan vainajaröykkiöissä kiteytyi Suursalon käsitys sodasta, hyvän ja pahan välisestä taistelusta, johon kuului myös seksuaalinen elementti. "Lisää! Ja vielä vähän lisää! Verisiä ruumiita, murskattuja kalloja, ulosvuotaneita aivoja, käryäviä ruumiita, tapetuita, alastomiksi raastettuja naisia... Tuossa lepää tyttö, kaula puhki, kintut paljaina... Tuossa nuori nainen kyljellään, miehen turkishousut säärissään, sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa... Tuossa on ilmetty Kristus-tyyppi, mustat kähärät, musta parta - vasen kätensä painaa ikäänkuin suojellen murskattuja sukuelimiä... Monella kaatuneella uroolla ovat häpyosat näkyvissä - kurjuuden symbooli. Sotarosvojen leikkiä!" Mutta vajan hämärässä makaavat valkoiset kaatuneet herättivät toisenlaisia tunteita: "Äänetönnä hän katseli nuoria, solakoita urhoja, joista monen kauluksessa kimmelsivät upseerin tähdet - siinä oli sekä mökinpoikia Karjalasta, että helsinkiläisiä herraspoikia..."

Elämän ja kuoleman kentältä-teos esittää sotaa reaalisesti valkoisen paatoksen läpi. Valkoiset eivät kuitenkaan ole puhtaan valkoisia, vaan heidän joukossaan on myös teennäisiä ja koreilevia ihmisiä. Sotarunoilija myös hetkittäin epäilee kaikkien julmuuksien tarpeellisuutta. Kianto ironisoi romaanihenkilönsä valkoisuutta: pikkaraisessa tuikkumyötäisessä Suursalo julistautuu valkoiseksi anarkistiksi. Mutta totta toinen puoli: näin sotarunoilijan identiteetti erosi molemmista osapuolista."

http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm

Nämä toistoavaukset eivät tiltujen kannalta ole lainkaan huono juttu. Tuovathan ne heidän agendalleen tuplanäkyvyyden ja tuplaten lukijoita. Tiltu-ketaleet varmaan kiittää ja pokkaa.

Punikkien, niin miesten kuin naistenkin olisi pitänyt ottaa huomioon ennen aseisiin tarttumista se, että mitä seuraa, jos jääkin tappiolle !! Vae victis, Woe to the conquered, voi voitettuja.

>>Maaliskuisessa Keskisuomalaisessa Kianto kertoo vakuuttuneensa siitä, että tarkoituksena oli todellakin rakentaa Suomi, jota ei "raiskaa ryssä eikä villitse viikinki." Kianto oli tavannut Mannerheimin, eikä ollut havainnut ylipäällikössä mitään venäläisyyteen tai ruotsalaisuuteen viittavaa. Mannerheim oli ollut suopea hengen miehiäkin kohtaan. "Tarvitaan vereen astuvia rohkeita poikia, mutta myös kirjalijoitakin, taiteilijoitakin. Siis minuakin!" Kianto tunsi vihdoinkin olevansa mukana taistelussa, jossa siveellisesti puhtaampi Syrjä-Suomi oli pelastamassa kaupunkilaista Teollisuus-Suomea: "Varjelkoon jos ei se sitten anna tunnustusta, kun voitto on meidän..."

Toukokuisissa artikkeleissaan Kianto jo sitten purkaa pettymystään siitä, että sodasta ei näyttänytkään syntyvän uusi uljas Suomi.

http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm

Kiannon vapaussota

Kianto esiintyi sodanaikaisissa kirjoituksissaan silmiinpistävän tunteettomana tuomarina. Punaiset nuorukaisroistot oli eliminoitava armotta. Punaiset naiset olivat raakalaismaisia "susinarttuja". Huhtikuussa Kianto ehdotti otosperiaateella punaisiin naisiin kohdistettuja teloituksia. Puhdistustyöhön ryhtyvien piti oleman "selvänäkijöitä, tasa-arvoisia kansalaisia, isänmaan ja korkeiden aatteiden valppaita edustajia". <<


EIKÖ SIIS SITTENKÄÄN OLTU TAPETTU NAARASSUSIA RIITTÄVÄSTI?

Leino Pentzin ei ollut koko sisällissotaa pohjois-pohjalaisten mukana. Hän sairastui - omien sanojensa mukaan, koska vanhemman lukumiehen kunto kun ei kestänyt nuorempien mukana - ja oli välillä toipumislomalla Oulussa. Hänellä oli myös mahdollisuus poiketa Tampereelle heti valtauksen päätyttyä. Ohessa lyhyt lainaus siitä, mitä hän kertoo kirjassaan Kalevankankaan hautausmaasta.

....

Tulimme kiertokulullamme aukealle, hautausmaan itäosaan. Siellä häämöitti jotain tummaa, kuten pitkä pino. Menimme lähemmäksi.

Se oli ruumispino. N. 100 metrin pituinen se oli ja paikoin metrin korkuinen. Siinä oli punaisten ruumiita. Näkyi halaistuja päitä, joista aivot olivat esillä. Siinä oli nuoria miehiä, joiden valkoiset ehyet hampaat loistivat avoimista suista. Siinä näkyi kasvoja, joihin paheet ja raakuus elämässä olivat merkkinsä painaneet. Mutta oli sellaisiakin, joiden kauniilla kasvoilla syvä rauha lepäsi. Oli alastomiakin ruumiita. Toiset olivat häikäisevän valkeita, toiset mustia, sinisiä tai kellertäviä väriltään. Oli sairaaloissa kuolleita, joilla oli vielä siteet jäljillä. Joukossa oli naissotilaitakin.

Kaamealta näytti nuori raakapiirteinen mies, jonka kasvoilla asui kuoleman kauhu ja kohotetut kädet olivat jäykistyneet ristiin. Oliko hän rukoillut Jumalaa vai surmaajaansa?

No niin! Siinä oli sodan kauhujen kuva. Kenekään maalarin sivellin ei ole vielä sotaa kuvannut eikä kenenkään kirjailijan kynä. Sitä ei voida kuvata, sitä voidaan ainoastaan tuntea, nähdä ja elää.

Siinä oli punakaartilaisuuden pellon satoa. Rikoksilla kylvetty oras oli tuleentunut. Vuoden ajan oli jokainen rikos ollut luvallinen, kunhan se kohdistui 'porvareihin'. Oikeuden voima oli ollut vangittu. Jokainen hulikaani luuli saavansa tehdä mitä hyvänsä, ilman edesvastuuta, ilman rangaistusta, kunhan 'jäsenkirja' oli taskussa.

Nyt oli tilinteon päivä hirmuisena tullut. [ - - ]

http://www.kkoskela.fi/pentzin.html

Olen aina ihmetellyt tuota erottelua sodassa naisiin, lapsiin ja miehiin. Esimerkiksi Gazassa naiset ovat jopa terroristeja ja vähintään tulevien terroristien synnyttäjiä. Ja poikalapset myös. Samanlainen aivottomuus on vahinkoeläinten rauhoittaminen kesäksi eli siksi ajaksi, kun ne pentueet pitäisi juuri tappaa.

Kiantoa kiinnosti kuolema ja hän oli aivan innoissaan 1918 keväällä päästessän 1. kerran katsomaan kolmen venäläissotilaan tuomitsemisen ja teloituksen. Tosin yksi noista onnettomista olikin puolalainen.

Ei siis liene ihme, että hän niin kovasti halusi olla "rauhassa" myöhemmällä iällään. Vanhat asiat kalvoi varmasti hautaan saakka, kuten monia muitakin lahtareita. Muistettava on kuinka jo 1920 -luvulla itsemurhien määrä kohosi hurjasti juuri näiden lahtarien keskuudessa. Omatunto kalvoi, eikä jättänyt rauhaan. Moni alkoholisoitui ja surmasi itsensä kauheiden muistojen takia.

Ilmari Kianto Elämän ja kuoleman kentältä.

Sotarunoilija Aarni Suursalon vaikutelmia vapaussodasta, Otava 1928

http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm

"Sodan vainajaröykkiöissä kiteytyi Suursalon käsitys sodasta, hyvän ja pahan välisestä taistelusta, johon kuului myös seksuaalinen elementti. "Lisää! Ja vielä vähän lisää! Verisiä ruumiita, murskattuja kalloja, ulosvuotaneita aivoja, käryäviä ruumiita, tapetuita, alastomiksi raastettuja naisia... Tuossa lepää tyttö, kaula puhki, kintut paljaina... Tuossa nuori nainen kyljellään, miehen turkishousut säärissään, sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa... Tuossa on ilmetty Kristus-tyyppi, mustat kähärät, musta parta - vasen kätensä painaa ikäänkuin suojellen murskattuja sukuelimiä... Monella kaatuneella uroolla ovat häpyosat näkyvissä."

Senverran olen jo vuosia kunnioittanut lahtarien uhreja että olen käynyt kotikaupunkini hautausmaalla paskalla lahtarien haudoilla, taas tämänkin vuoden itsenäisyyspäivänä toistan tradition. Lahtarit olen saanut selville kyselemällä sekä tutkimalla haudattujen taustoja, lahtarien jälkeläiset oikein palavat innosta kertoessaan esi-isistään ja heidän julmista teoistaan. Suolen tyhjentämisellä lahtarin haudalle on henkisesti puhdistava ja erittäin miellyttävä vaikutus. Kannattaa kokeilla joskus, hämmästytte suuresti.

Lahdessa teloitettiin keväällä 1918 punaisia naisia merkittävästi aiemmin luultua enemmän.

Arkisto 20.5.2007 Päivitetty: 11.9.2013

Keväällä 1918 Lahdessa ammuttiin jopa nuoria tyttöjä

https://www.ess.fi/arkisto/2007/05/20/kevaalla-1918-lahdessa-ammuttiin-jopa-nuoria-tyttoja

Lahdessa teloitettiin keväällä 1918 punaisia naisia merkittävästi aiemmin luultua enemmän. Tuoreen selvityksen mukaan heitä oli vähintään 170, mutta luku saattaa olla jopa parisataa. Nuorimmat ammutut olivat vain 14-vuotiaita tyttöjä.

Tiedot käyvät ilmi tietokirjailija, matematiikan maisteri Tauno Tukkisen uudesta julkaisusta Naiskapinallisten teloitukset Lahdessa 1918.

Yleensä teloitettuja naiskapinallisia on arveltu olleen hieman yli sata. Suomen sotasurmat -projekti löysi tarkat henkilötiedot 67 teloitetusta punaisesta naisesta.

Lahdessa ammuttujen naisten keski-ikä oli 20 vuotta. Itse asiassa kaikki teloitetut eivät suinkaan olleet iältään naisia, sillä Tukkinen löysi surmattujen joukosta kolmekymmentä 17-vuotiasta ja 25 vieläkin nuorempaa tyttöä. Nuorimmat olivat vain 14- ja 15-vuotiaita.

Lahdessa teloitettujen naisten joukossa oli myös äitejä, joilta jäi pieniä lapsia.

Lähes kaikki naisten teloitukset osuivat toukokuun kahdelle ensimmäiselle viikolle, eli ne pantiin toimeen pian sen jälkeen, kun saksalaiset olivat vallanneet Lahden eversti Otto von Brandensteinin johdolla huhtikuun lopulla.

- Lahdessa naisia eivät kuitenkaan teloittaneet saksalaiset, vaan suomalaiset, Tukkinen toteaa kirjassaan.

Teloituksia tutkinut Tauno Tukkinen ei ole löytänyt näyttöä siitä, että ammutut naiset olisivat syyllistyneet muuhun rikokseen kuin siihen, että tarttuivat aseisiin.

- Suojeluskuntien edustajat antoivat, lähettivät tai toivat Lahteen naisista tylyjä lausuntoja, mutta he eivät naisia teloittaneet. Paikalla piti olla ulkopuolinen joukko, jonka johtaja näytti esimerkkiä tai antoi teloituskäskyn, Tukkinen huomauttaa.

Toukokuussa 1918 Lahden vankileirin vartioinnista vastasi majuri Hans Kalm joukkoineen. Hänellä oli Tukkisen mukaan siten päävastuu punaisten naisten kohtaloista.

Teloituksista mahdollisesti kertoneet asiakirjat ilmeisesti hävitettiin, minkä takia tapausten tutkinta on ollut vaikeaa. Lisäksi teloitettujen kohtalosta ei useinkaan ole mitään tietoja kirkonkirjoissa, ja jos näitä on, niiden etsintä on työlästä. Tukkisen työmenetelmänä on vertailla eri lähteitä keskenään.

No no punikit, eikö muistu mieleen Suonolan kylä jossa Kaarinan työväen demarit poltti ihmisiä taloihinsa. Mukana paloi mm, 8v kädetön tyttö! Talo sytyteiittiin tuleen kun tytöt olivat vielä talon sisällä ja siellä oli myös murhattu isäntäväki.
Ihan turha on demarien kitistä.

Miksi ei olisi ammuttu ?

Kun kerta ammuttiin, niin ammuttiin myös naisia, tasa-arvo tässäkin asiassa.

Punikkitrollin mielestä naisia ei olisi saanut ampua. Mutta naiset kyllä sai ampua valkoisia.
Ei se aivan noin mene, sodalla on sodan säännöt.

Puhtain asein puhtaan asian puolesta voi tappaa niin naisia kuin lapsiakin. Kaikki tehtiin Isänmaan kunniaksi.

Noista naisten housuista kertoo Yle Areenassa punamuistoja sarjassa, kansanedustaja ja sosiaalineuvos joka itse oli vankileirillä Hämeenlinnassa ja Lahdessa. Autenttisia aikalaismuistoja haastatteluilleen on äänitetty lukuisia.