Leikkaan lisää ja korotan eläkeikää. Tämä on puolueemme tiukka linja, sillä jostakin pitää tinkiä. Näin työt vähenevät ja loppuja voi katsoa junan ikkunasta.
Orpon lupaus: en korota eläkkeitä
Enlupaaeläkettä
53180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Ainakin suuria eläkkeitä voitaisiin korottaa...! Ei muita...!
Taitettu indeksi on hyvä asia.
Nuoremmalle polvelle taitetun indeksin lisäksi saatiin elinaikakerroin (pienentämään eläkkeitä), heidän työssä karttuvia eläkekertymiä pienennettiin ja nuorempien eläkeikää nostettiin. SDP oli samaa mieltä... :D
Kokoomuksen vaalijulistukseen: verikoira eläkeläisen kurkussa?
Hei,
Hei,
Jatketaan
Hei, me ollaan lomilla. Aina on aikaa tehdä hyvää. Aloitamme jo huomenna-
Ihanaa. Olemme korotusvaatimuksinemme OPPOSITIOssa. Nyt voimme POPULISTEINA luvata mitä tahansa ja ääniä ropisee. Menestys on taattu. Vain puheenjohtaja vaihtuu.
Hei, aloitamme työttömyysputkeen sotuneista.
Hei, vanhentunutta tietoa, me äänestämme TYHJÄ.
Hei, me teemme välikysymyksen, miksi ei orpojen tekemiä indeksileikkauksia palauteta.
Voi ei, Antti korottikin pieniä eläkkeitä
Balilla on ihanaa
Balilla on ihanaa
Hei, menee ihan väärään suuntaan.
Korjaus edelliseen. Puheenjohtajat vaihtuvat.
Onneksi tostakin äijästä pian päästään.
Onneksi tostakin äijästä pian päästään!
Ei koroteta eläkkeitä!!! Lipposen hallitus siis SDP teki eläkkeiden indeksileikkauksen ja kokomus kiittää siitä ja huraa kun eläkeläiset kurjistuu. Irtisanomista on helpotettava, niin kokomus pääsee pompottamaan työntekijöitä minimipalkalla. Suuriin tuloihin ei kosketa päin vastoin tuloverotusta pitäs pienentää. Yli 100000euron tulot ja päälle vielä sopeuttamiseläke.....Silmät suurena ihmetellään miksi ei tehdä lapsia----lapsinlisiä pienennetään ym kusetusta
Korotan eläkeikää. Korkea on eläkeikä kun Mikko Kärnä, 37 v (8.12.-18 täyttää 38) ollut jo kesäkuusta lähtien eläkkeellä!!!!!! Kolme vuotta parlamentissa ja eläke napsahti heti. Aloitetaan siitä kohtaa eläkeiän nosto ja otetaan tuo etu pois ja TYÖHÖN niin kuin muutkin työttömät. Toivolaa odottaa sama etu vaalin jälkeen.
Mertsi, Kyösti, Tino ja Lefa jäivät eläkkeelle heti 16 vuotiaina, vähän ennen kuin menivät linnaan ensimmäisen kerran.
Miekii halluu elakeelle.
Sitä on liikkeelä Mikkelissä
Lisää Oksia puistoon Mikkelissä
Turusen luikuri ajoi hallintarekisterin??
Siinäpä se Rinteen ja Orpo pirun yhteinen ohjelma ensi hallitukseen, ja vielä suuri osa porukasta uskoi, tämän ei ihme , kun katsoo ketä siellä nykyään on päättämässä, joka vaaleissa tämä suurin osa kansasta antaa itseään viedä, kuin pässiä narussa, jo realiteetit kertoivat saman asian, kun Orpo nyt, mutta eihän öyhöttäjät kuuneelleet ketään, kun monet asiasta esittivät epäilevän vastalauseen juurikin, että millä rahoilla SDP, ei tarjoa mitään muuta , kun työharjoittelua a´la 9e, tai kuntouttavaa sama paska tosin eri paketissa molemmat, sekä kiristyksiä luvassa työttömille ja etuuksiin, siinä Rinne&Orpo companyn ohjeet ensi kaudelle, äänestäkää vaan näitä, muuta älkää itkekö sitten täällä.
Pakko saada Sipilänmulkku kortistoon!
Mihin ihmeen kortistoon???? Ei Pipilä ehdi, kun bisnekset pitää hoidella, hyvä veljien hommia edistää ja kulkea uskonlahkonsa kokouksissa. Eikä tarvi etsiä muualta hommia, kun kansanedustajille tulee luontojaan sopeutumisraha mikä on eräänlainen "eläke". Näistä työtätekevistä eläkettä nostavista ex-edustajista on lehdistö julkaissut listoja.
Pääministeriys nostaa sen "eläkettä" useilla tonneilla , kun rivikansanedustajillekin tulee hyvä eläke. Olihan Lapin varaedustaja 3 v parlamentissa ja nyt 37 v mies makaa työttömänä eläkkeellä. Nuori mies saa enemmän "eläkettä" kuin moni perustason duunari saa yli 40 v:n työurasta. Sehän täsä niin suututtaa, kun olin 43 v duunissa ja eläke paljon pienempi kuin tuolla politiikan broilerilla vaikka kaikki poliitikot huutaa kuorossa työurien pidentämisestä. Kas kummaa, kun se ei sitten koske lainkaan heitä itseään --sallitaan 37 v, oletettavasti terveiden ex-edustajien eläkkeet.
Mediassa käsitellään nykyisin vain työttömiä ,sairaita , työkyvyttömiä eläkeläisiä yms. heikoimpia , ilmeisesti puhelin ylelle soinut , näistä nyt yritetään lypsää joka pisara , Kyllä meillä on heikot johtajat kun eivät muuta osaa kun leikata ja samalla jakaa verohelpoituksia , sekö on sitä tasa-arvoisuutta ja tuloerojen kaventamista kun toisilta viedään kaikki ja toisille ei riitä mikään , sairaaksi menny tän maan politiikka nykyhallituksen aikana. Sitten ihmetellään silmät pyöreinä kun väki vähenee ja ikävät,
"yksittäiset" tapahtumat mukamas koitetaan painaa villaisella kun jotku saaneet tarpeekseen , näköjään väenväkisten halutaan tännekin levottomuutta ja ajetaan suurtaosaa kansasta leipäjonoihin tai kerjuulle , tai avustusjärjestöjen varaan , että tämmöset päättäjät meillä nykyisin.
Työstäkieltäytyjien kansaneläkkeitä ei pidäkkään korottaa koska he saavat lisäksi erillaisia tukia jotka nostavat heidän tulonsa yli ja ohi työeläkeläisten. Sen sijaan työeläkettä voisi korottaa koska työeläkkeen saaja jää kaikkien tukien ulkopuolelle ja hän on mielestäni ansainnut ainakin yhtä suuret eläketulot kuin vakaumukselliset työstäkieltäytyjätkin. Riittäisi kun työeläkkeen saaja olisi oikeutettu hieman parempaan asumistukeen kuin työstäkieltäytyjät niin eläkejärjestelmä oikeudenmukaistuisi edes hieman.
Eikös nämä ideologiset työttömät ole niitä punk-, rap-, indie- ja reggae-
musiikin ystäviä, elikä vaihtoehtoporukkaa, joita ei kiinnosta kantaa
korteansa yhteiseen kekoon, vaan haluavat päästä hyvin helpolla
elämässään. Varmasti osaltaan myös Petri ''Pelle Miljoona'' Tiili, Ismo Alanko, Jani Petteri ''Wallu'' Valpio, Antti Nylén, Maija Vilkkumaa, Terhi Kokkonen, Silvia Modig, Paavo Arhinmäki, Sofi Oksanen, Tommy Lindgren, Karri ''Paleface'' Miettinen, Carl Henrik ''Iso H'' Rosenberg, Otso Kivekäs, Rakel Liekki, Sini Saarela, Paula ''Vesala'' Vesala, Mai Kivelä, Atlas Saarikoski, Anna ''Anna Puu'' Puustjärvi, Emma Kari, Olavi Uusivirta, Shirley Meital ''Koko'' Hubara, Li Andersson, Henrik Nyholm, Ina Mikkola, Ronja Salmi ja Aleksi Rantamaa kuuluvat tähän kategoriaan vaihtoehtoporukkaan, mutta nämä henkilöt sentään tekevät jotain elämänsä eteen eivätkä vain loikoile himassaan toimettomina, tässä on se ero ''vitut yhteiskunnalle''-tyylisiin anarkistikapinallisiin.
Sut on näköjään kanssa saatu aivopestyä kun jankutat vaan työstäkieltäytymistä , ei terve ihminen jää maleksimaan , kumma käsitys, kyllä nuo maleksijat esim. terveydenhuolto tunnistaa , ei silloin eläkkeelle päästä. Ei työuran tehnyt jää koskaan toiseksi , että älä pelkää ropostesi kanssa.
Sairaseläke ei ole naurunasia, mun ainoa tulonlähde (syy: sydänvika
ja asperger). Ilman sairaseläkettä olisin puilla paljailla, kun en ole
edennyt palkkatyöhön asti nytten aikuisiällä. Sehän on varmaan
yhdentekevää Kokoomukselle, pärjäänkö minä tässä yhteiskunnassa
mukana vaiko en, mutta Antti Rinteelle ja Aino-Kaisa Pekoselle
tämä ei ole yhdentekevä asia, he puhuvat siitä, että kaikki kansalaiset
pitää saada osallisiksi yhteiskuntaan, tulotasosta, sukupuolesta,
seksuaali-identiteetistä, terveydentilasta ja rodusta huolimatta.
Kokoomus levittää vain valhepropagandaa, johon minä en usko
päivääkään sen paikkansapitävyyteen.
Kokoomuksesta on charmikkuus, eleganssi ja estetiikka hyvin kaukana.
Me emme taita
Hienoa
Emme korota hoitajamitoitustakaan. Eläkuorma vähenöö.
Luottoa riittää
Siksi
Hei
Pidämme tämän lupauksen
emmelupaa tarkoittaa Kokoomuksen
kohdalla emme lupaa mitään mikä
edistäisi hyvinvointiyhteiskuntaa, vaan
lupaamme heikentää hyvinvointiyhteis-
kunnan resursseja.
Kokoomus = sokea taluttaa sokeaa.
Sosialidemokraatit = näkevä taluttaa sokeaa.
Sairaseläkkeestä ette Kokoomus leikkaa piiruakaan
vaikka kuinka himottaisi leikata. Sairaseläke on ikävä
kyllä mun ainoa tulonlähde tällä hetkellä (syy: sydän-
vika ja asperger).
Joten perukaa Kokoomus ahneet ja typerät puheenne
ja suunnitelmanne. Kiitos!
Vallankahvaanhan te Kokoomus haluatte koko ajan
heikentämään kansalaisetuuksia ettei köyhälistö
pääse vain juhlimaan. On köyhilläkin oikeus elää täällä
maan päällä, ellet tätä ole pannut merkille, Orpo-Petteri.
Kyllä elämästä pitää voida nauttia, mutta kohtuus kuitenkin
kaikessa.
Orpo-Petteri, et ole kovin vakuuttava politiikoksi, jopa
Paavo Lipponen, Ilkka Tuomioja, Tarja Halonen, Erkki
Tuomioja ja Eero Heinäluoma menevät sinun edellesi
osaamistaidoillaan. Sinä, Orpo-Petteri, olet vain rannalla
kukkuva käki. Näin on!
Orpo-Petteri, et ole kovin vakuuttava politiikoksi, jopa
Paavo Lipponen, Ilkka Taipale, Tarja Halonen, Erkki
Tuomioja ja Eero Heinäluoma menevät sinun edellesi
osaamistaidoillaan. Sinä, Orpo-Petteri, olet vain rannalla
kukkuva käki. Näin on!
Korjaus: *Väinö Ilkka Ilari Taipale*
Hei, ORPO piti lupauksensa. OPPOSITIOsssa ei koroteta, mutta ei myöskään leikata. Jälkimmäisestä orpo onkin harmistunut.
Hei, työllisyytä pitää nostaa
Hei, olemme tottuneet ottamaan eläkeläisen taskusta.
Itse ainakin maksaisin mieluusti lisää tuloveroa jos menisi pieneläkeläisille oikeaan osoitteeseen eikä ripoteltaisi ympäri maailmaa , ainahan veroja on maksettu , mikä siinä on nykyisin niin vaikeaa , ihmetellään kovasti mistä varoja valtion kassaan , kait se on aina ollu selvä ketkä tätä "firmaa" kustantaa , työssäköyvät , ja se on ok , en oo koskaan pultsareita kadehtinu ja heidän muutamia ilmaisia euroja .
Hei, Suomi on kaunis maa.
Hei, Petteri pitää lupauksensa.
Kokoomuslaiset han tuon lääke omavastuun Keskustan kanssa bygasivat ja joka vuosi tuntuu kukkarossa,varsinkin niiden joilla muutoinkin jo tekee tiukkaa.
https://www.kela.fi/laakkeet-ja-laakekorvaukset_laakekustannusten-omavastuut
Siitä vaan tiputtamaan lappua sisään Kokoomuksen puolesta .Varma on että lisää tulee .
Petterit pitävät lupauksensa. OPPOSITIO antaa siihen mahdollisuuden.
Pienen miehen kunniasanalla:
Panemme ne kirotut työläiset kuriin, jahka pääsemme takaisin valtaan!
OPPOSIITTIOssa en voi laskeakaan, HARMI.
Petteri pettyi, kun Antti korotii jo eka vuonnaan pieniä eläkeitä 50 euroa kuukaudessa ja vielä nettona.