Tämä on Jumalan sana.
Harhaopit lähtevät aina siitä, että Jeesus Kristus ainoana pelastajana uskon ja kasteen kautta turmellaan. Tämä tapahtuu muuntelemalla Jumalan sanaa, valikoimalla jakeita omaan korvasyyhyyn, jotka tulkitaan sitten evankeliumin ilosanoman vastaisesti, ristiriidassa muun Raamatun kanssa. Kristusta turmellaan v ähättelemällä, pilkkaamalla, turhentamalla, lisäämällä evankeliumiin ihmisoppeja ja ihmistekoja.
Aivan loputon tulisi luettelosta, tavoista joiden avulla Jeesus Kristus hylätään hurskailta itseensä ja tekoihinsa luottavilta ihmisiltä. Kristuksen teko riittää, sinä joka vielä etsit tietä, älä luota ihmisiin ja heidän rstiriitaisiin selityksiinsä. Jeesus riittää, hän on tie, valmis tie heille joilla on tarve saada syntinsä anteeksi ja päästä iloon rauhaan ja lepoon JUmalan kanssa.
Vain Jeesus pelastaa
24
399
Vastaukset
- Vasenjalkainen
Totta kirjoitit.
Historia on osoittanut, että meissä jokaisessa asuu pahuus, mikä voi johtaa äärimmäisiin tekoihin kun otolliset olosuhteet ja henkilöt osuvat kohdalle.
Vihan pitoa on aina esiitynyt erilaisten heimojen, uskontokuntien, aatteiden, ihmisrotujen ja valtioiden välillä.
Näyttää siltä, että myös pienet lestadiolaisryhmät, joita on noin 20, harjoittavat samaa keskenään. Oman ”heimon” arvostelu nostattaa vihan pitoa näillä keskustelupalstoilla. Osassa lestadiolaisryhmiä taivaspaikkoja jaetaan julkisissa saarnoissakin vain omaan ryhmään kuuluville ja muut saavat mennä kadotukseen kuin hiiret ja rotat.
Ryhmät ovat keksineet itse omia erityispiirteitään ja isäinsääntöjään, jotka nähdään ylivertaisina ja ratkaisevina muihin nähden, vaikka esimerkiksi esikoislestadiolaisten ja vanhoillislestadiolaisten toimintatavat ovat hyvin lähellä toisiaan. Suurimmat erot ovat ulkonaisissa asioissa, joilla ei pitäisi olla suurtakaan painoarvoa.
Selkein ero on ehkä siinä, että esikoislestadiolaisuudessa olla koskaan hyväksyty pappeja saarnaajiksi, vaan heille on näytetty ulko-ovea.
Mikään ei ole muuttunut, eikä muutu, sillä vallanhimoisia ihmisiä riittää.
Mitään tällaista Lestadius varmasti vähiten olisi halunnut tapahtuvan. - JooIkäväKyllä
Joitakin pappeja on ollut esikoislestadiolaisissa aiemmin saarnaajina. Kari, Merikallio, Aaltonen ja Blom tulevat äkkiä mieleen. Blom sai pian papiksi valmistuttuaan jättää paikkansa saarnaajana. Tämä tapahtui lähinnä nykyisten lakihenkisten ruotsalaissaarnaajien toimesta.
He ovat täysin itsevaltaisia toimijoita, välittämättä kenestäkään muista, tai siitä, ettei kristinuskossa tunneta muita pelastajia kuin Jeesus Kristus ja usko häneen. USA:laisten ja Kanalaisten harjoittama "lapinvanhinten" henkilöpalvonta sai heidät lopullisesti syttymään yksinvaltaisuuden kiimaan.
Luterilainen kirkkokin oli heille uhka. Niin kauan liike toimii, kun liikkeeseen kuuluvat ihmiset ovat rakastuneita liikkeen itsensä, sen johtajien, ja pyhujien ylistyksistä. Niin kauan kun on sellaisia hölmöjä, jotka uskovat kaikkitietäviin ihmisiin ja erehtymättömään seurakuntaan, ryhtymättä ottamaan Raamatusta selvää tarkemmin kristinuskon keskeisestä sisällöstä.
Perussyy minun uskoakseni on ihmisliha, jonka on lähes mahdotonta ottaa vastaan Jumalan vanhurskautta lahjaksi vastaan, ilman omia ansioita. Ylpeys ei anna periksi, jotakin vastalahjaa (näyttöjä) koitetaan Jeesukselle vääntää, katumuksista, porusta, rääsyistä, kieltäymyksistä, lihan kurituksista, ainoan kaikkitietävän erehtymättömän statuksesta, sun muista valheista.- isäinsäännöt
Hyvä tarkennus ja mielipide. Ajattelen samoin. Olen kuulunut esikoislestadiolaiseen liikkeeseen lähes koko ikäni. Erosin liikkeestä tammikuussa 2017 enkä siten ole enään minkään herätysliikkeen jäsen. Uskoani Jumalan armoon ja Jeesuksen Kristuksen lunastystyöhön, minunkin syntieni tähden en ole koskaan menettänyt.
- Eikiitosjeesus
Tiiäkkö mitä: Se mainitsemasi äpärä kuoli noin 2000v sitte, se raato mitään pelasta.
Parempi vaan soittaa 112.Ei kannata uskoville tarjota hätänumeroa. Emmäkään tarjoaisi pelastusliivejä heille uppoavasta laivasta. Eivät he sellaista tarvitse ...heidänhän pitäisi uskoa tällöinkin vain siihen toisenlaiseen pelastukseen. Aavistelen kumminkin, että uskovainen tekopyhänä olisi kuitenkin ensimmäinen joka olisi kiskomassa siellä laivan kannella tai kokoontumisasemalla pelastusliivejä päällensä. Ja jos olisi laivalla enää yksikin pelastusliivi kävisi siitäkin kiivasta tappelua ja ajattelisi tällöin hänen elämäänsä tärkeämpänä kuin niiden jäljellä olevien ihmisten. Uskovainen on omahyväinen paskiainen ja hyvin ristiriitainen otus (ei siis edes ihminen).
- alamennäjo
No soita heti, tarvetta vaikuttaisi olevan kovastikin.
- saunakalja
Terve teille terverve heille ja muille.
- JumalatonOnRöyhkeä
Eikiitosjeesus 21.11.2018 7:44
Olitko paikalla silloin kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisesta? Et ollut!
Meillä on kuitenkin aika ison porukan silminnäkijätodistukset noista tapahtumista, totta kai me heitä uskonmme, emmekä sinua. Lisäksi mulla on lähes 70 vuoden kokemus siitä, millaisia siunauksia usko Jeesukseen tuo jo tähän elämään. Voin myös kertoa sinulle että maailmankaikkeutta ei olisi jos sinun valheesi olisivat totta. Toki sinuakaan ei olisi täällä valehtelemassa ja pilkkaamassa Luojaasi.
Kova tulee olemaan kuolemasi, jos tuossa tilassa joudut lähtemään tästä elämästä. - KMT
Totta. Vain Jeesus pelastaa. Nykyään kristinuskoon liitetään kaikenlaisia muita oppeja ja muiden uskontojen aineksia, esim. jooga ja mindfullness. Jos haluat olla tosikristitty, pitäydy Raamatun sanaan ja anna Pyhän hengen johtaa elämääsi.
- KMT
Totta. Vain Jeesus pelastaa. Nykyään kristinuskoon liitetään kaikenlaisia muita oppeja ja muiden uskontojen aineksia, esim. jooga ja mindfullness. Jos haluat olla tosikristitty (muunlaisia ei pitäisi ollakaan), pitäydy Raamatun sanaan ja anna Pyhän hengen johtaa elämääsi.
- JumalatonOnRöyhkeä
Jumalattomien väärä varmuus hirvittää. Miten he voivat olla varmoja asioista joista he eivät tiedä mitään? Miten he voivat ohittaa ikäänkuin mitään tietämättöminä kaikki valtavat siunaukset, mitä kristinusko on 500 vuodessa saanut Suomessakin aikaan.
Eivätkö nämä sokeat näe, millaista elämä on muslimivaltioissa ja muissa vastaavissa valtioissa, joissa palvotaan ihmisten tekemiä epäjumalien kuvia ja patsaita?
Hyvähän siinä on jumalattomien möykätä valheitaan, kun saavat kristinuskon siivellä elää ihmisarvoista elämää. Auta varjele mitä vielä tulevat vielä Suomessakin näkemään, kun tämä kristinuskosta luopumus edelleen pahenee. Meno Suomessakin on muuttunut todella hirvittäväksi, hyvin lyhyessä ajassa.Uskon varassa olevia asioita ei tarvitse tietää, jotta niistä pystyy päättelemään ettei ne ole kokonaisuutta ajatellen tosia.
Te sokeat kiihkokristityt harvoin löydätte mitään negatiivistä kristinuskosta vaikka historia puhuu eri kieltä sen tuomasta hyvyydestä, jota ei voida toiseksi muuttaa. Viattomat ihmiset kärsi kristinuskon vuoksi..heitä mestattiin, tapettiin ja kidutettiin jne. kristinuskon vuoksi. Mitä oikeudenmukaisuutta ja hyvyyttä sä siinä koet?! Etkö tunne oman uskontosi historiaa ja kerro miksi haluat sen kokonaan sivuttaa elämässäsi?!
Älä sano että muslimit olisi yhtään teitä pahempia vain sen takia että ovat muslimeja. Kuinka monta muslimia sä tiedät tai tunnet jotka ovat vaikuttaneet meidän elämäämme tai kristittyjen elämään Suomessa? Tiedän ja tunnen monia vaan kristittyjä jotka ovat koittaneet vaikuttaa heistä monen muun erilaisen suomalaisen elämään raamattu ja uskonto edellä, eikä mitenkään ihminen edellä.
Jos uskonto edellä pitää kieltää jotakin niin tällöin pitäisi heti ensimmäiseksi kieltää uskonnot!Siispä sä ajattelet jollei Suomessa olisi kristinuskoa niin tilalla olisi islaminusko. Mä näkisin ettei täällä olisi mitään uskontoa. Suomi olisi uskonnoista vapaa. Teidän kristityiden täytyy aina täyttää "tyhjyys" jollakin väkisin.
On kummallista ettei Räsänen halunnut eduskunnan lähetekeskustelussa täyttää alaikäisten avioliiton kieltämistä avoliitolla. Ehkä siksi kunnei avoliitto ole hänestä mikään vaihtoehto tai kuulu käsitteenä hänen elämään. Emmä ymmärrä kristityiden logiikkaa. Silti avoliitto kuuluu suomalaisen enemmistön käsitteisiin siinä missä putkinäöllänne näette parisuhteen jonakin avioliittona.- Eikiitosjeesus
Kristinusko viivästytti sivistystä Euroopassa 1000 vuotta aiheuttaen ihmisille hirvittäviä kärsimyksiä. Vasta maallistuminen ja oikea sivistys ovat luoneet yleistä hyvinvointia. Samaa tapahtuu esim muslimimaissa vähän jälkijunassa.
JumalasiOnRöyhkeä: Haluaisin nähdä ne sinun silminnäkijätodistukset Jessen ylösnousemuksesta ja testata ovatko päteviä esim oikeudessa. Oltava myös todistajat aitoudelle. Myös videointi tilanteesta kelpaa, johonkin asti. Myös toisen showmiehen Charlie Chaplinin ruumis muuten ryöstettiin.
Uskoisitko muuten jos tyttäresi tulisi tiineenä kotiin ja sanoisi että se on jumalan alulle panema? No en minäkään. Mariakin varmaan kertoi että jumalaiselta se ainakin tuntui. Ei olisi kannattanut ottaa ihan niin kirjaimellisesti - turhaahyrinää
Jumalalle ei mikään ole mahdottomuus.
Siitä jeesuksestanne ei löydy muuta aineistoa kuin raamattu. Jos Napoleanista kerrottaisi vain yhdessä lähteessä samaan tyyliin niin hänen olemassa olonsa oltaisi kyseenalaistettu. Jeesuksesta ei ole löydetty edes hautaa tai mitään muutakaan jäännöksiä ja todistetta että sellainen kuin jeesus olisi joskus elänyt.
- Miksi_valehtelet
Kyllä löytyy.
- Eikiitosjeesus
Miksi valehtelet että löytyy.
- Miksi_valehtelet
Ei muistakaan elävistä hautaa löydy. Jeesus oli haudassa vain kolmen päivän aikana.
- Ygjuh
Mutta, jos Jeesus olisi täällä nyt, sanoisit, että olet jo sopinut Jumalan kanssa kaiken, kahden kesken.
- kirjansalukenut
Mutta, kuka nyt pelastaa ketään, koska pelastaja ei ole vielä saanut valtuuksia tehdä mitään, vaan istuu "ISÄNSÄ oikealla puolella ja odottaa virkaansa astumista", eikös se ole niin, vai olenko käsittänyt aiheen väärin ? Raamatun mukaan Jeesus tulee aikanaan maan päälle ottamaan ohjakset käsiinsä, mutta siitäkään ajasta Jeesusu itse ei tiedä, vaan ainoastaan hänen ISÄNSÄ sen ratkaisee. Onko siinä jotakin epäselvyyttä, jos on niin selitä ?
- turhaahyrinää
On tämä taas outoa käytöstä, kun erittäin tarkat kirjoitukset hyljätään ylläpidon toimesta. Raukkamaista epärehellisyyttä, kun uskon asioista ei saa keskustella asiallisesti, vain sen tähden koska se sotii heidän harhaoppejaan. Tällä sivulla ei ole pysyvää tulevaisuutta, koska kaikki perustuu valheisiin............
- K.T.USA
Tämä sivu on siis tarkoitettu vain SAATANAN palvojille. Näen selvästi mitenkä te siellä toimistossanne seuraatte minun kirjoituksiani, ja mitätöitte ne heti vaikka en syyllisty mihinkään rikollisuuteen, sääntöjen vastaisena. Tulette saamaan omat rangaistuksenne, jokainen aikanaan. Muistakaa silloin käytöksenne, ja epärehellisyytenne. Ei muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1071173
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt621143Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146856Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64853- 68757
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108657Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto94618- 54598
- 78571
- 39538