Jumala langetti rangaistuksen Aatamin ja Eevan ja heidän jälkeläisten päälle perisynnin vuoksi, perisynnin joka johtui niin Eevan herkkäuskoisuudesta kuin käärmeen kavaluudesta.
Raamatunkaan mukaan kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole heidän jälkeläisiään vaan oli olemassa muitakin, kuten Lilith ja Kainin vaimo Noodin maalta. Jossa oli myös enemmänkin ihmisiä.
Aatamin suvun päälle langetettu kirous ei siis voi koskea noita muita ihmisiä. Verisukulaisuutta on mahdotonta enää osoittaa satojen ihmissukupolvien jälkeen ja ihmisten määräkin on kasvanut ulos niin suvuista kuin heimoistakin. Selkeintä on tulkita asiaa uskontokunnan mukaan.
Aatamin uskontokuntaan kuuluvat juutalaiset, muslimit ja kristityt ovat siten perisyntisiä ja siksi siitä määrätyn rangaistuksen alaisia. Muut uskonnot puolestaan ovat vapaita Jumalan langettamasta kirouksesta eivätkä siten myöskään tarvitse pelastusta perinsynnin palkaksi tarkoitetusta Helvetistä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oliko tällä jumalalla joku porvarillinen ammatti ? -- vaikko muuten vai langetti rangaistuksia ja keltähän se omenapuukin oli rosvottu ja oliko maanjakomittaajat käyneet , tässä on monta syynättävää kohtaa jos aletaan väitteleen omistusoikeuksista
liekkö se ollunna sen nyrkki-kyllikki jeesuksen isä.
Aloitus oli aika hölmö.
Ensinnäkään ei ole ollut mitään hyvän ja pahan tiedon puuta, ei valehtelevaa käärmettäkään, ei edes paratiisia.
Pimeää tarinaa , omenapuurosvojen tolkuttomia juttuja , tiesivätkö maanjakotoimituksista mitään.
Oletko osallinen perisynnistä?
Onko jokin asia hyvää ? Jokin pahaa?
Jos on niin ei tarvitse varmaan sen enempää tutkia itseään?
Vai jos sittenkin? ;)