Kirkko auttaa enimmäkseen muiden rahoilla

Kirkko ja kaupunki -lehti, numero 21, ilmestyi 15.11.

Muutama juttu kiinnitti huomioni.

#1001työmahdollisuutta-kampanja, jonka kirkkohallitus lanseerasi näyttävästi maaliskuussa 2017 jäi kauas tavoitteestaan.

"Ajatuksena oli löytää seurakunnista välityömarkkinoiden työmahdollisuuksia, jotka voisivat johtaa myöhemmin työttömän työllistymiseen. Jakso voisi koostua 6 kk kestävästä PALKATTOMASTA työkokeilusta ja 3-4 kk:n PALKKATUETUSTA työstä,. Pääkohderyhmänä pitkäaikaistyöttömät nuoret, yli 55-vuotiaat ja maahanmuuttajat. Kari Latvus kirkkohallituksesta myöntää, että työmahdollisuuksia syntyi melko vähänä, eikä niistä ole valtakunnallista tilastoa." (Eikö kehdattu tehdä tai ainakaan julkaista?

"Juuri vaikeana työllisyysaikana srk:issa oli menossa työvoiman "harvennushakkuut" budjetin tasapainottamiseksi ja lisäksi työkokeiluilla oli huono maine yrityspuolen väärinkäytösten vuoksi. Somekeskusteluissa työkokeilu osoittautui erittäin sensitiiviseksi, mikä synnytti varautuneisuutta srk:issa."

Kirkko halusi siis vain ilmaista työvoimaa itselleen. Huonolla menestyksellä.

Kenellä varaa asua Helsingissä otsikon alla kerrotaan, että "Hgin srk-yhtymässä 1/4 kirkon diakoniarahaston avustuspäätöksistä menee asumisen kuluihin. Helsingin kriisirahaston päätöksistä lähes puolet. Hgin osuus on melkein 35 000 euroa."

Ja tuolla 'panostuksella' kirkko rellestää julkisuudessa kehuen kuinka paaaljon hyvää se muka tekee. Ei ainakaan omilla rahoillaan tee.

Lehdessä on myös juttu otsikolla Opiskeluun tarvitaan oma tietokone. Kerrotaan esimerkkinä yhdestä yksinhuoltajan lapsesta, jolle on hankittu kone Kaikille kone - kampanjalla.

"Kampanjassa on mukana monia hyväntekijöitä: yritykset lahjoittavat hyvälaatuisia kierrätyskoneita, yksi yritys puhdistaa ne omana vapaaehtoistyönään ja lopulta srk:ien diaikoniatyöntekijät etsivät koneiden tarvitsijat."

Eli taas kerran muut ovat ne varsinaiset hyväntekijät, kirkko vain jakaa heidän aikaansaamansa hyvän ja ottaa kunnian auttamisesta itselleen.
769
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Srk-vaalien vaalikeräyksen tuotosta 1/4 menee Kaikille kone - kampanjaan tukemiseen. Tässäkin sama tuttu tarina. Omia rahojaan, kirkollisverotuottoja, kirkko ei suin surminkaan käytä, vaan kerää erikseen esim. vaalikeräyksellä.

Pysymistä kirkon jäsenenä ei todellakaan voi perustella sillä, että kirkko tekisi hyvää kirkollisverollasi.

Helsingissä kirkollisveron tuottoarvio ensi vuodelle on n. 81Me. Veroprosentti pysyy yhdessä prosentissa. Helsingin uutiset mainostaa kirkkoa kirkon puolesta: "Verovaroilla kirkko auttaa kotikaupunkinsa hädänalaisia ja tukee mm. lasten ja nuorten kasvatusta. Verokertymästä lähes 3Me ohjataan lähetystyöhön ja kansainväliseen apuun."

1Äänestä

(Pysymistä kirkon jäsenenä ei todellakaan voi perustella sillä, että kirkko tekisi hyvää kirkollisverollasi.)

Helsingissä kirkollisveron tuottoarvio ensi vuodelle on n. 81Me. Veroprosentti pysyy yhdessä prosentissa. Helsingin uutiset mainostaa kirkkoa kirkon puolesta: "Verovaroilla kirkko auttaa kotikaupunkinsa hädänalaisia ja tukee mm. lasten ja nuorten kasvatusta. Verokertymästä lähes 3Me ohjataan lähetystyöhön ja kansainväliseen apuun."

Tässähän nimenomaan kerrotaan, kuinka kirkko käyttää kirkollisverorahoja hyvään tarkoitukseen.
Tottakai kirkko toimii toisten varoilla, koska kirkolla ei ole omaa rahanpainatuskonetta, kuten valtiolla. Toisten antamilla varoilla Vapaa-ajattelijain Liittokin toimii.

Äänestä
  • Lähes kolme miljoonaa on paljon. Toisaalta se on lähes 3,7 prosenttia tuloista, ei kovin paljon.

    Mutta tämä ei oikeastaan ole edes olennaista. Jos tarkoitus on auttaa köyhiä, eikö saarnaaminen ole ilman muuta loiskuormaa tämän päälle? Uskonnolliset syyt ovat asia erikseen, mutta jos niitä ei ole, miksi kannattaisi avustus ohjata aatteellisen järjestön kautta?

    1Äänestä

  • Juju onkin siinä, että kirkko antaa valheellista kuvaa kuinka kirkollisveroilla autetaan isosti, mikä ei pidä paikkaansa. Kirkko auttaminen on enimmäkseen ulkoisista lähteistä tulevan avun kanavointia ja sitten siihen lyödään kirkon oma valheellinen leima päälle. Kirkollisverojen auttamishyötysuhde on vain muutaman prosentin luokkaa. Kirkolliveroja maksamalla ei köyhiä juurikaan auteta. Jos haluaa auttaa, niin apu kannattaa kanavoida aivan muuta kautta, niin avun hyötysuhde nousee 80-90 prosentin tasolle.

    1Äänestä

  • hghgj5 kirjoitti:

    Juju onkin siinä, että kirkko antaa valheellista kuvaa kuinka kirkollisveroilla autetaan isosti, mikä ei pidä paikkaansa. Kirkko auttaminen on enimmäkseen ulkoisista lähteistä tulevan avun kanavointia ja sitten siihen lyödään kirkon oma valheellinen leima päälle. Kirkollisverojen auttamishyötysuhde on vain muutaman prosentin luokkaa. Kirkolliveroja maksamalla ei köyhiä juurikaan auteta. Jos haluaa auttaa, niin apu kannattaa kanavoida aivan muuta kautta, niin avun hyötysuhde nousee 80-90 prosentin tasolle.

    Tästä hyvä muistuttaa, koska "hyvän tekemisen" mielikuvalla monet perustelevat itselleen ja muille kirkon jäsennyyttä ja kirkollisveron maksamista. Kirkosta eronnut voi halutessaan tukea myös kirkon keräyksiä, joissa menee vähemmän rahaa kirkolliseen työhön kuin kirkolllisveroista. Toki on sekulaareja hyvän tekemisen rahoituksen kanavia. SPR, Unicef, Soste:n jäsenjärjestöt jne. jne.

    Äänestä

  • Hyvvee kirjoitti:

    Kirkosta voi erota ja silti halutessaan antaa keräyksiin. Mieluummin sekulaarijärjestöjen keräyksiin, mutta kirkonkin, jos tulee vieroitusoireita.

    1Äänestä

Kirkon markkinaosuus seremoniapalveluisa laskee, mutta aktiivisuus rahankeräyksissä sen kun kasvaa. Kaikki keräystuotot tulevat uskonnolliseen työkön käytettävän kirkollisveron 900 miljoonan euron päälle.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

fdfhdf kirjoitti:

Kirkko ja kaupunki -lehti, numero 21, ilmestyi 15.11.

Muutama juttu kiinnitti huomioni.

#1001työmahdollisuutta-kampanja, jonka kirkkohallitus lanseerasi näyttävästi maaliskuussa 2017 jäi kauas tavoitteestaan.

"Ajatuksena oli löytää seurakunnista välityömarkkinoiden työmahdollisuuksia, jotka voisivat johtaa myöhemmin työttömän työllistymiseen. Jakso voisi koostua 6 kk kestävästä PALKATTOMASTA työkokeilusta ja 3-4 kk:n PALKKATUETUSTA työstä,. Pääkohderyhmänä pitkäaikaistyöttömät nuoret, yli 55-vuotiaat ja maahanmuuttajat. Kari Latvus kirkkohallituksesta myöntää, että työmahdollisuuksia syntyi melko vähänä, eikä niistä ole valtakunnallista tilastoa." (Eikö kehdattu tehdä tai ainakaan julkaista?

"Juuri vaikeana työllisyysaikana srk:issa oli menossa työvoiman "harvennushakkuut" budjetin tasapainottamiseksi ja lisäksi työkokeiluilla oli huono maine yrityspuolen väärinkäytösten vuoksi. Somekeskusteluissa työkokeilu osoittautui erittäin sensitiiviseksi, mikä synnytti varautuneisuutta srk:issa."

Kirkko halusi siis vain ilmaista työvoimaa itselleen. Huonolla menestyksellä.

Kenellä varaa asua Helsingissä otsikon alla kerrotaan, että "Hgin srk-yhtymässä 1/4 kirkon diakoniarahaston avustuspäätöksistä menee asumisen kuluihin. Helsingin kriisirahaston päätöksistä lähes puolet. Hgin osuus on melkein 35 000 euroa."

Ja tuolla 'panostuksella' kirkko rellestää julkisuudessa kehuen kuinka paaaljon hyvää se muka tekee. Ei ainakaan omilla rahoillaan tee.

Lehdessä on myös juttu otsikolla Opiskeluun tarvitaan oma tietokone. Kerrotaan esimerkkinä yhdestä yksinhuoltajan lapsesta, jolle on hankittu kone Kaikille kone - kampanjalla.

"Kampanjassa on mukana monia hyväntekijöitä: yritykset lahjoittavat hyvälaatuisia kierrätyskoneita, yksi yritys puhdistaa ne omana vapaaehtoistyönään ja lopulta srk:ien diaikoniatyöntekijät etsivät koneiden tarvitsijat."

Eli taas kerran muut ovat ne varsinaiset hyväntekijät, kirkko vain jakaa heidän aikaansaamansa hyvän ja ottaa kunnian auttamisesta itselleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu