Stallari: "Show alkoi Naton itälaajentumisella"
Mikä show? Natoon kelpaavat vain demokraattiset valtiot. Sinne pyritään.
" ja Jugoslavian hajottamisella länsimielisiksi pikkuvaltioiksi. "
Jugoslavia hajosi sisäisiin uskonto- ja kansallisuusriitoihinsa.
"Ukraina ja Georgia piti kaapattaman kokonaan lännen leiriin."
Hölynpölyä Ne pyrkivät Natoon ja EU:iin, mutta eivät kelvanneet.
" Venäjä otti itsepuolustuksena Krimin."
Typerää valetta. Ei Venäjää mikään uhannut.Se rikkoi tas kerran sopimuksensa.
" Lännen voitto Ukrainassa oli kuitenkin niin suuri, että mitä yksi Krimin niemimaa siinä painaa kun länsi sai koko muun valtavan Ukrainan. "
Ukraina ei kelpaa läntisiin yhteisöihin, mutta on kyllä yhteistoiminnassa lännen kanssa. Venäjä tukee Ukrainan kapinaa.
"Mutta Krimissä tietenkin länttä närestää kun menetti tärkeän sotilastukikohdan, jonka uskoi jo saaneensa. ja lännen pyrkimys selkävoittoon."
Krimillä oli joukko Venäjän tukikohtia, joita ei mikään uhannut.Selkävoittoa on juhlittu Venäjällä.
"Talouspakotteilla ja Krimillä ei näinollen ole mitään tekemistä keskenään, "
Valetta. Juuri Krimin valtaus johti talouspakotteisin.
"Ikävää kun pieni ja varsin pahalla paikalla sijaitseva Suomi on lähtenyt mukaan tähän Venäjän tuhoamiskampanjaan mikä on täysin kiistatta todistettu juuri viime aikojen tiedoilla Naton ja Suomen armeijoiden komentojärjestelmien yhteen sulauttamisesta."
Suomi harjoittelee mm. Nato-maiden kanssa. Venäjän tuhoaminen näillä harjoituksilla on stallareiltakin hyvin keksitty.

Vastaukset 11
Vanhimmat
stallarit valeissaan.
Hyvä, että joku jaksaa oikoa.
Stallari: "Tuo nyt vaan ei ole mikään vastaus mihinkään Venäjän kannalta. Neukkulandia oli kaatunut ja Venäjä oli heikkona, mitään muuta syytä kuin Venäjän painostus ei Naton itälaajentumiseen ollut. "
Natoon pyrittiin Venäjän pelossa, ei sinne hyökkäämisen tarkoituksessa.
"Kun Nato oli tulossa, ehkä, jo Venäjän eteläosissa lähes siihen mistä Saksa aloitti 1942 kesähyökkäyksensä niin on paksua fuulaa väittää, että Venäjä ylireagoi."
Nati ei ollut "tulossa" mihinkään. Siihen liittyi entisiä itäblokin maita turvaa hakien.
"Ei Venäjä voinut tietää sitä mitä sinä, että Ukrainaa ei muka huolittaisi Natoon. Heillä ei ollut sinun suhteitasi."
Ukrainan tilanne oli hyvin tiedossa kaikkialla. Moskovalla oli siellä mm. Putinille uskollinen presidentti. Sellainen suhde oli.
"Ukrainan vahva lännettyminen olisi uhannut eikä Venäjä nähnyt järkeä jäädä odottamaan mitä tapahtuu. Miksi länsi työnsi Natoa aina vain idemmäs, olihan se jo Pietarin porteilla."
Ei Natoa työnnetty mihinkään. Siihen pyrittiin omaehtoisesti.
" Mikään ei Venäjän naapureita uhannut 1990-luvulla, Nato välejä kiristi sekä Serbian säälimättömät pommitukset."
Napurit olivat toista mieltä, Serbian pommituksilla ei ollut mitään tekemistä Venäjän kanssa. Ne tähtäsivät muslimien kansanmurhan lopettamiseen.
"Niin tekee ja harjoittelulla on aina jokin tarkoitus.Ensi vuonna Suomessa on sotaharjoitus jota USA johtaa eli ei aivan pikku juttu enää vaikka mitä suoltaisit."
Harjoituksella parannetaan yhtesitoimintakykyä. Se ei uhkaa ketään.
USA johtaa harjoitusta teknisesti. Kokonaisvastuu on Suomella.
Oikean stallarin tavoin toistelet Venäjän propagandaa ymmärtämättä itse asiasta mitään.
Tuosta Krimin valtauksesta. Kun Neuvostoliitto hajosi Ukrainalle jäi hyvä arsenaali Neuvostoliiton ydinaseista. Kysymykseksi tuli tuolloin , mitä aseille tehdään. Onko Ukraina uusi ydinasevaltio vai luopuuko se ydinaseista? Käytännössä Ukraina kontrolloi kolmasosaa Neuvostoliiton ydinaseista.
Asiasta käytiin neuvottelut, joissa ongelmana oli ydinaseiden lisäksi Ukrainan turvallisuus, jota tuore itsenäinen valtio ei tietenkään halunnut vaarantaa.
Lopputulos oli, että 5 joulukuuta 1994 Budapestin sopimuksella sovittiin seuraavaa.
Allekirjoittaneet maat Ukraina, Venäjä, USA ja Iso-Britannia takaavat yhteisesti Ukrainan nykyiset rajat kunnioittamaan Ukrainan itsemääräämisoikeutta alueella. Ukraina luovuttaa Venäjälle ydinaseensa.
Venäjä petti jälleen kerran tekemänsä sopimuksen.
"Venäjä petti jälleen kerran tekemänsä sopimuksen."
Ja tuon homman stallarit yrittävät häivyttää toistelemalla Venäjän avutonta propagandaa, johon ei Kremlin ulkopuolella usko juuri kukaan.
Juuri näin se oli. Venäjä rikkoi solmimansa sopimuksen rajojen koskemattomuudesta Ukrainan kanssa. Voidaanko naapurin solmimiin sopimuksiin luottaa muissakaan asioissa.
Venäjä oikein maanitteli, että Ukraina luopuisi ydinaseista. Koska se on järkevää, ja iso askel kohti maailmanrauhaa.
Se ei ollut järkevää, eikä askel kohti rauhaa - Venäjä aloitti heti sotatoimet Ukrainassa, kun se oli mahdollista.
Stallareilla taas riemu raikaa. Venäjä on ryhtynyt merisotaan Ukrainaa vastaan.
Venäjän suhtautumista Natoon uhkana taitaa olla vain silkkaa länsi vastaista propagandaa.
länttä+ja+Natoa+sotilaallisesti+pelkää.
Taloudelliset+pakotteet+kestetään,+koska+on+pakko+kestää.+Ne+ovat+pienempi+riesa+kuin+sotiminen.
Ja+oleellista+on+todistaa+omalle+kansalle,+että+täältä+pesee+ja+kukaan+ei+mahda+mitään.
Ukraina+on+sopiva+uhri.+Ainoa+vastarinta+on+Porosenkon+metelöinti+mediassa.+Se+on+merkityksetöntä,+koska+hänellä+on+alle+10+%+kannatus.
Venäjä on tämän Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen jäsenvaltio, ja estäessään Ukrainan alusten kulun Kertsin salmessa, Venäjä rikkoo jälleen kerran yhtä tekemäänsä sopimusta vastaan.
Venäjän Ukrainalle Krimin niemimaan miehitys on niin ikään kansaivälisoikeudellisesti laiton toimi, joten Venäjä ei voi vedota siihenkään, että ukrainalaiset alukset olisivat olleet Venäjän aluevesillä.
"YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN MERIOIKEUSYLEISSOPIMUS
10 PÄIVÄNÄ JOULUKUUTA 1982 TEHTY YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN MERIOIKEUSYLEISSOPIMUS"
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1996/19960050/19960050_2
Venäjä ei ymmärrä, että sopimukset sitovat sitä itseäänkin