Ehkäisy paniikkihäiriö

Ehkäisy

Olen aloittanut hormonaalisen ehkäisyn 20 vuotiaana, ja käyttänyt sitä lähes koko ajan viimeisen 10 vuoden ajan. Ihan pieniä taukoja lukuunottamatta. Käytössä on ollut kapselia, e-pillereitä ja minipillereitä. Nykyään käytän desogestrol sandozia.
Olin ilman hormonaalista ehkäisyä liki vuoden, ja en juurikaan kärsinyt paniikkihäiriöstä, enkä sydän oireista. En miettinyt asiaa juurikaan siltä kantilta että näillä oireilla ja pillereillä olisi tekemistä keskenään, paitsi nyt, kun aloitin uudestaan niiden käytön.
En voi liikkua juuri ollenkaan ilman että iskee kauhea tuskan hiki, käsien tärinä, sydämen tykytykset ja sitä kautta paniikki. En pääse tätä nykyä enää edes lähikauppaan kävellen ilman että tuntuu että pyörryn matkalle.
Kyllä on ihan älytön ajatus, jos oikeasti koko paniikkihäiriö on johtunut itsellä vain hormonaalisesta ehkäisystä. Olen kuitenkin käynyt paniikkihäiriön ja ahdistuneisuuden takia välillä terapiassakin, ja joskus muinoin kokeillut lääkitystäkin.

Olen nyt syönyt yhden liuskan melkein loppuun, ja olo on ollut hirveä. Jatkuva nälkä on itselle uutta, ja vuoden mittaan pudonnut paino on palannut. Vajaa kuukausi ja 5kg. Osaltaan syytän kyllä jatkuvaa nälkää ja syömistä, mutta tuntuu että paino ei putoa vaikka nyt sitä koitan pitää kurissa pudottaa laskemalla kaloreita. Tuntuu että söisi kuinka paljon ettei tunnu missään. Olen silti koittanut nyt kärvistellä maha kuristen koska painonnousulle ei tule muuten loppua.

Itselläni on aurallinen migreeni ja vikaa sydämessä jonka takia tavalliset e-pillerit ei käy vaan pelkät minipillerit. Mutta silti tuntuu että sydänoireet pelkästään ovat pahentuneet. Tai sitten kuvittelen ja sekoitan pelkkään paniikkihäiriöön.
Kiinnostaisi tietää onko joku muu huomannut että pelkät minipillerit oikeasti pahentaa, tai jopa aiheuttaa paniikkihäiriötä? Ja jos on näin, onko pillerimerkkien välillä ollut eroa tuon suhteen? En ole itse kokeillut nuita minipillereitä kuin näitä nykyisiä, e-pillereitä kyllä useampaakin merkkiä.
Tai että voivatko minipillerit olla vaarallisia jos on sydämessä mitään vikaa?

9

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • menelääkäriin

      Miksi sitten jatkat käyttöä.Ei kukaan pakota sinua syömään e-pillreitä.Paniikkihäiriö on psyykesairasu ja sitä voidaan hoitaa psyykelääkkeillä. Mene lääkäriin koska tällä palstalla ei sua voida hoita,saatika määrätä psyykelääkettä paniikkihäiriöön.

      • poisturhatpillerit

        Minäkään en käsitä miksi syödään pillereitä', joiden huomataan aiheuttavan enemmän haittaa kuin hyötyä. Ehkäisyynkin on monia eri vaihtoehtoja kuin pillerit.


      • Ehkäisy

        Vissiin liian pitkä teksti kun ei näemmä tullut luettua ymmärrettyä.


      • kondomikäyttöön

        Aiheuttaako kondomin käyttö paniikkihäiriön myös?Kondomeissa on mistä valita,jos nekin aiheuttavat paniikkikohtauksia.


      • seonyksilöllistä
        Ehkäisy kirjoitti:

        Vissiin liian pitkä teksti kun ei näemmä tullut luettua ymmärrettyä.

        Kyllä noista pillerien haittavaikutuksista olisi kysyttävä lääkäriltä, eikä palstalta.


    • IlkeilytPOIS

      Hei aloittaja, en osaa omasta kokemuksestani sanoa mitään kysymykseesi, mutta luulisin, että juuri kohdallasi pillerit tuota vaikuttavat.
      Varsinaisesti haluan lausua, että hirveän kurjaa, kun nykyään Suomi24-palstoilla ollaan ilkeitä, keljuilevia, nenäkkäitä, epäasiallisia! Sinä et saanut mitään kunnollista ajatusta saatika tukea asiaasi. Ihan hulluja nuo vastaajat. Tottakai me kaikki voidaan ja saadaan kirjoitella täällä missä tahansa palstalla ja silti haetaan apua muutenkin, itsestäänselvää! Buuhh!

      • menelääkäriin

        Mutta aikuinen ihminen osaa mennä lääkäriin jos pillerit aiheuttaa noin pahoja suívuoireita.Aloittaja voi jatkaa pillereitten käyttöä.Mutta paniikkihäiriö on psyykesairaus ja paniikkihäiriöön on olemassa lääkitys. Aloittaja menee rohkeasti lääkäriin tai jatkaa pillereitä ja kestää sen paniikkihäiriön. Joko aloittaja lopettaa pillerit tai aloitttaa lääkityksen paniikkihäiriöön.


      • Ehkäisy

        Kiitoksia kommentista. Ainut joka luki koko juttuni ja sisäisti asian.
        Mukava huomata että palstalla on edes yksi mukava ihminen ❤️
        Asiahan on niin mitä ihmiset ei tuntuneet nyt ymmärtävän kuten kirjoitin että olen kyllä käynyt lääkärissä paniikkihäiriön takia, mutta pointti oli se, että paniikkihäiriön oireita ei ole ollut ilman ehkäisyä, eli käytännössä en välttämättä sairasta paniikkihäiriötä vaan pillerit ovat sen aiheuttaneet. Näin jälkikäteen miettien.
        Ja ikinä en ole gynekologin kuullut kertovan että hormonaalinen ehkäisy voisi vaikuttaa negatiivisesti paniikkihäiriöön.
        Ja mitä tulee lääkärin kanssa puhumiseen, niin naisihmiset varmasti ovat huomanneet että etenkin hormonaalisen ehkäisyn suhteen ei välttämättä tuoda haittavaikutuksia kovin hyvin esille, tai niitä vähätellään vaikka olisikin riskiryhmää. Ainakin omalla kohtaa on monesti ollut näin. Tuntuu että se kaupallinen puoli on tärkeämpää kuin ihmisten terveys.
        Ja se, että eihän niitä pillereitä ole pakko syödä, mutta onhan se seksi vähemmän intiimiä kondomin kanssa. Etenkin kun ollaan parisuhteessa. Ja sterilisaatioon en vielä pääse.
        Mutta voi olla, että en jaksa odottaa oireineni kovin pitkään. En tiedä auttaisiko jos vielä kerran kokeilisin vaihtaa muuhun merkkiin.
        Tiedän ikävä kyllä käytännössä kokemuksen kautta että jos käytämme ehkäisyyn vain kondomia, meillä ei juurikaan ole seksiä sen jälkeen, koska seksi ei tunnu kondomin kanssa kummastakaan juuri miltään.
        Ja ennen kuin joku kommentoi että on muitakin vaihtoehtoja, niin aika lailla muut vaihtoehdot käyty läpi, tai eivät sovi terveydellisistä syistä, muun muassa hormonikierukat ei käy, eikä kuparikierukka, eikä ehkäisykapselikaan.
        Tuntuu ettei jäljelle jää muuta vaihtoehtoa kuin sterilisaatio.
        Siksi on kurjaa jos edes minipillerit eivät sivu, koska sterilisaatio on kuitenkin jonkin verran riskialtis operaatio. Ja lopullinen.


    • tghulk

      Kokeile Lady Comp hedelmällisyystietokonetta. Et joudu syömään pillereitä. Kone ilmoittaa muutaman päivän kuukaudesta jolloin pitää käyttää kondomia. Muuten voi harrastaa seksiä paljaaltaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      223
      4111
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2593
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1298
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1037
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      913
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      896
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      891
    Aihe