Armaan Suomen maan kansalaisten perusoikeuksien (kuulua- tai olla kuulumatta uskontokuntiin, ja oikeus lausua mielipidettä vapaasti kenenkään ennakolta estämättä, mm. 11-12§ lisäksi ) on EU- säädäntöä EU jäsenmaita koskevina Euroopan Unionin kansalaisten oikeuksia koskevaa lakisäädöstä;
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 9 artikla ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaudesta:
1. Jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.
2. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.
Armaassa maassa kansalainen saa lausua mielipiettään mitä ajattelee Raamatun kirjoituksista, ilman että kenelläkään on laillista oikeutta estää ennakolta.
Ette saa vaatia kansalaisfoorumin kansalaismielipiteen esittäjiä, ja -samaa omien kotisivutila- blogien mielipiteen ilmaisuista ketään.
Kansalaisella ei ole velvollisuutta olla organisaatioiden -uskonnollisten järjestöjen -kirkkojen demokratian alaisia kansalaisfoorumeilla ja yksityisissä kotisivutiloissaan, eikä vastata organisaatioiden tiedollisuuden vaatimuksista (teologinen tiedekunta) lausuakseen kansalaismielipidettä Raamatun kirjoituksista -missä tahansa -kansalaisfoorumilla ja omilla kotisivutiloillaan.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Lisäys;
1; Suomessa on sananvapaus. Se tarkoittaa, että jokainen ihminen saa sanoa ja kirjoittaa mielipiteensä julkisesti.
2; Jokainen ihminen saa järjestää kokouksia ja mielenosoituksia, olla niissä mukana.
3; Suomessa on uskonnonvapaus. Se tarkoittaa sitä, että jokainen saa valita itse uskonnon ja harjoittaa sitä julkisesti. Jos ei halua, ei tarvitse valita mitään uskontoa.
Perustuslaki 11-12§.
Ihmisten kunnian loukkaaminen on aina tuomioistuimessa rangaistavissa oleva teko riippumatta olevaisen persoonan tavoista.
Ihmisiä ei auteta koskaan herjaamalla ja parjaamalla sekä ilkeillä nimittelyillä. Siksi ihka oikeista rikoksista tuomituillakin on lain suoja kunnian loukkauksilta.
Armaassa maassa ei ihminen ole syyllinen rikokseen koskaan, jos ei voida edes sakkolappua kirjoittaa.
Rikoslain nojalla tavallisesti tuomitaan vankeusrangaistuksiin -ehdottomiin tai ehdollisiin.
Olevaiset persoonallisuudet eivät ole syyllisiä rikokseen jos sakkolappuakaan ei voida tuomioistuimessa kirjoittaa, tai että syytealoite ei millään mene viranhaltijan -syyttäjästä eteenpäin etene.
Oikeusvaltiossa tapahtumafakta ja olevainen lakisäädösmassa on oltava molemmat kaksi olevaisina olemassa.
Jokaisella on oikeus toimia niinkuin parhaimmaksi näkee. Siitä syystä maassamme juoksentelee vapaana raiskaajia, murhaajia, uskonlahkoon kusetettuja, pahoinpitelijöitä, varkaita, lahkojen rahan ahneita pastoreita, papppeja, pedofiilejä, mielisairaita, varastelevia narkomaaneja jne.
Näillä kaikilla on oikeus toimia, kunnes toisin todistetaan oikeuden päätöksellä.
Hauskaa että olet havainnut että ihmiset ovat yksilöllisiä. Jopa Sinulle mielisairaita.
Ja sama suomeksi? Löytyykö mistään tulkkia?
Mistä me saisimme Sinulle enemmän mielisairaita?
Ota vaan ne lääkkeesi ja pullistele rintasi -huuda taivaisiin; "Katso Jumala minua hyvää ja synnitöntä ihmistä, -Älä Jumala armahda syntistä ihmisistä -katso minua synnitöntä."
- Noin Sinä huudat huudat taivaisiin, pystytätte uskovaisten tuomioistuimia, joissa ei oikeusmoraalietiikasta ja lain käytöstä yhteiskunnasta ole kenelläkään mitään tietoa.
Ihmiset joille ei voida sakkolappua kirjoittaa ovat sitten uskovaisten tuomioistuimien syyllisiä, että oma rinta pullistuisi. ? -Niinkö.
Armaassa maassa poliisivoimat ja rajavartiolaitos toimii lain valvontavaltana. Eduskunta säätää lakia. Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston veto oikeus on laissa tarkemmin säädetty. Maan perustuslaillinen tuomioistuin on ainoa tuomiovallan edustaja.
Uskonnollisille organisaatioille kirkoille ei ole armaassa maassa myönnetty lain tuomiovaltaa, eikä lain valvontavaltaa. Kantelut viranomaisille on jokamiesoikeus.
Minä olen lainkuuliainen kansalainen -joka on useiden vuosikymmenien ajan noudattanut armaan maan lakisäädöksiä.
Aamen.
Fyysiseltä+kunnoltani+olen+ollut+raskaan+sarjan+matkapyöräilijän+erinomaisessa+fyysisessä+kunnossa.+Runsaan+liikunnan+vuoksi+lepopulssi+oli+parhaimmillaan+33+minuutissa+levossa+äkkiä+mitatussa.+Sairaalan+sydänvalvontalaitteessa+havaitsin+kerran+29+lepopulssin.++Normaali+lepopulssi+on+kai+68,+mutta+jokaisen+ihmisen+pulssi+nousee+iän+myötä.+
Hallitsen+aspiriinin+ja+muidenkin+tarpeellisen+käytön.
Unta+auttavat+ovat+70%+suomalaisista+käytössä.+Itse+käytän+unta+avustavia+(en+unilääkkeitä+kuitenkaan)+käytän++niitä+sellaiseen+unen+parantamiseen+jos+liikarasitus+tuntuu.+
>>+Minulle+ei+lääkäri+ole+MÄÄRÄNNYT+mitään+lääkettä.+Vatsahappo-salpaajaa+käytän,+se+on+ainoa+jota+käytän+säännöllisesti.
Aivojen+suorituskyvyssä+olen+suorittanut+useita+erinomaisia,+useita+kiitettäviä,+ja+useita+hyviä+arvosanoja+yliopiston+kurssitenteissä+ja+essee+kirjoituksessa+2010+luvun+puolessa+välissä.
Käytä+itse+ne+lääkkeet+jotka+lääkäriltä+olet+saanut.+Viittaat+lääkkeiden+käyttöön+kansalaisfoorumin+kirjottajalle+alempana+kommentissasi.
Olette+jotkut+tuollaisia+saatanallisia++jotka+ottavat+ihmisten+terveysasiat+pilkan+kohteeksi,+ja+pystytätte+laittomat+tuomioistuimet+ja+laittomat+päätökset.+Rintaanne+pullistaen.
"Katso+vaimo+minua,+minä+olen+ihmisten+johtaja,+mutta+en+ymmärrä+ihmisten+johtamisesta+mitään.+Voi+minun+suuruuttani,+voi+minun+mahtavuuttani.+Missähän+vaimo+itsemme+tänään+viihdyttelisimme?