Dieselongelma Ratkaistu. Loistavaa

Dieselauton NOx-päästöongelmat on ratkaistu. Näin väittää ainakin autoteollisuuden alihankkija Bosch, jonka uusin teknologia painaa päästöt reilusti alle vuonna 2020 voimaan tulevan normin vaatimuksia.

Boschin pääjohtaja Volkmar Denner esitteli tällä viikolla konsernin vuosikatsauksen ja laukaisi samalla kohauttavan uutisen. Uudella menetelmällä dieselmoottori puhdistuu melko yksinkertaisin keinoin ja maltillisin kustannuksin.

Ratkaisu on käytännössä valmis, sillä se perustuu jo käytössä olevaan tekniikkaan. Uusia komponentteja ei tarvita, joten auton hinta ei mainittavasti nouse.
41457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Diesel on tuhtia tavaraa, nitrot ja ilokaasut on hetkellistä hurmaa!

Äänestä

Toisaalta typpioksidi laskee verenpainetta laajentamalla verisuonia. Sydänlääke Nitro sisältää typpioksidia.
"Eläinkokeiden perusteella elimistön typpioksidituotantoa säätämällä voitaisiin ehkä myös hillitä elinsiirteiden hylkimistä, ehkäistä niveltulehdusten ja munuaissairauksien syntyä ja suojella aivoja infarktilta sekä Alzheimerin ja Parkinsonin taudilta."
Tämä kopioitu wikipediasta.
Ei muutako joukolla nuuskiin dieselin pakokaasuja.

Äänestä

Bocsh puhuu omasta puolestaan tietty
Kukaan järkevä ei vaan osta enää uutta dieselautoa kun siitä ei tulevaisuudessa saa vaihdossa kuin lämmintä kättä.

Äänestä

"Dieselongelma Ratkaistu. Loistavaa"

Uusissa dieseleissä ei ole ollut tähänkään asti mitään ongelmaa ja ne ovat olleet vähäpäästöisempiä kuin bensa-autot!

1Äänestä
  • Tukkeutuva hiukkaspönttö, turbo, vuotavat suuttimet/korkeapainepumppu.. ei ole vaan kovin halpaa.

    Äänestä

  • "Tukkeutuva hiukkaspönttö, ..."

    Sinulla on ilmeisesti tukkeutunut hiukkaspönttö!

    Äänestä

Ongelmien ratkettua, ei ole enää syytä sietää liikenteessä vanhoja ongelmallisia autoja. Lähisaastuttamattomat tilalle ja vanhat paaliin.

Äänestä
  • Kierrätys on tarkalle viisainta. Kuten Vihreät ENNEN sanoivat.
    Uusi Diesel on puhtain ja lämpimin.
    Sätkäkone jäätyy talvella ja ikkunat umpijäässä.

    Äänestä

  • TalviautoaTarvitaan kirjoitti:

    Kierrätys on tarkalle viisainta. Kuten Vihreät ENNEN sanoivat.
    Uusi Diesel on puhtain ja lämpimin.
    Sätkäkone jäätyy talvella ja ikkunat umpijäässä.

    Aikoinaan väitettiin, että sätkäkone (2CV) olisi kylmä auto. Tehdas lähetti testiryhmän talveen testaamaan asiaa. Loppuraportissaan testaajat totesivat, "Ei pidä paikkaansa, 2CV:ssä ei ole sen kylmempää, kuin ulkonakaan.".

    Äänestä

Luotan saksalaisten sanomisiin kuin risaan kortonkiin.

Äänestä

Toivotaan, että pitää paikkansa.
Autoteollisuus ja heidän alinhankkijansa eivät saa ainakaan minun luottamusta. Aikalailla ovat ryvettyneet viime vuosina. Eli toisinsanoen, eikö näitä hienoja keksintöjä voinut aikaisemmin ottaa käyttöön, nyt alkaa liian myöhäistä.

ps. Diesel jutuille on oma palstansa, siellä voitte jatkaa nostalgiaa.

Äänestä
  • eikös ainoa suuri paha ole VW ja tdi kohu

    Äänestä

Dieselongelma on lähes kaikissa maissa jo ratkaistu kieltämällä sellaisten käyttö. Suomessa kielloista pääetetään lähitulevaisuudessa.

Äänestä
  • Sotkamossa kaivostoimintaa pyörittävän Terrafamen tulevaisuus lepää paljolti sähköautojen akkujen varassa. Hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia uskoo, että veronmaksajat saavat kaivokseen upotetut rahansa takaisin korkojen kera.

    Entisen Talvivaaran kaivoksen tarina on ollut sarja talouteen ja ympäristöön liittyviä epäonnistumisia, mutta juuri nyt näyttää paremmalta.

    Valtionyhtiö Terrafame on ainakin tällä hetkellä kannattava, ja kaivosalueen ympäristöasiat ovat hallinnassa. Terrafamen hallituksen puheenjohtajan Lauri Ratian mukaan veronmaksajien viimeisin tukipaketti, noin puoli miljardia euroa, on jäämässä viimeiseksi.

    – Tällä hetkellä siltä näyttää, että valtion investoima ja lupaama lisäsijoitus eli 457 miljoonaa euroa tulee riittämään. Ja uskon, että veronmaksajat tulevat saamaan sen takaisin korkojen kera, Ratia sanoo MTV:n Uutisextra-ohjelman haastattelussa.

    Käytännössä tämä tarkoittaisi valtion omistusosuuden myymistä. Tällä hetkellä Suomen valtio omistaa Terrafamesta 77 prosenttia.

    Äänestä

  • Nyt Mr Raimler on Saksassa alkanut kertoa totuuksia Benzistä.
    Myös Suomessa Veho on herännyt puolustamaan mukavuutta ja taloudellisuutta.

    Äänestä

  • Tähän jamaan on jouduttu, kun naiset ovat ministereinä,
    eivätkä tiedä uudesta dieseltekniikasta yhtään mitään.

    Äänestä

Valtiovalta Suomessa hyydyttää dieselit ja bensat. Saksassa diesel on jo lahdattu. Ainoa toimiva järjestelmä on urearuiskutus. Se todistetusti toimii, mutta järjestemä on kallis.

Siksi rekat rullaa vielä pitkään. Henkilöautojen rullaus loppuu,

Äänestä
  • Hybevouhotus....
    Komia peli, mutta pollet on jääny matkan varrelle,
    vähä niin ku starttimoottorilla ajelis...

    Äänestä

  • EGR-ja SCV dieselit ovat puhtaampia kuin tavalliset bensakärryt.
    2009 jälkeen rekisteröidyissä dieseleissä nää ovat.
    Vanhat dieselit ovat ne ns. saastuttajat.
    Myös dieselin uudet lisäaineet polttavat dieselin paremmin.

    Äänestä

  • Neste+MY+uusiutuva+diesel™+–+Sinun+panoksesi+ilmastotalkoisiinNeste+MY+uusiutuva+diesel™+on+erinomainen+vaihtoehto+perinteiselle+fossiiliselle+polttoaineelle,+kun+halutaan+vähentää+merkittävästi+CO2-päästöjä.++Keskimäärin+90+%+pienemmät+kasvihuonekaasupäästöt.++Ei+vaadi+investointeja+—+soveltuu+kaikkiin+dieselautoihin+100+%+jätteistä+ja+tähteistä+—+huippuluokan+suorituskykyä.

    Äänestä

  • Huippunsa puhdas Euro 5- ja 6-dieselmoottori on ympäristön ja luonnonvarojen kannalta ihanne, kun se yhtyy uusiin jo saatavilla oleviin ja tulossa oleviin polttoaineisiin.
    Taloudellinen (=vähiten hukkalämpöä) dieselmoottori on selkeästi paras ja osin ainoa energiamuunnin, joka muutoksitta osaa käyttää näitä uusia polttoaineita - kotimaisia ja suomalaisella työllä kehitettyjä.
    Myös säästyvät haaskuulta luonnonvarat, jotka on dieselautoihin jo investoitu.

    Muut ratkaisut, kuten bensiinimoottori ovat heikompia ja polttokenno on etäällä tulevaisuuden hämärässä. Itselläni toki on sellainen : 5000 € , jolla saa 100 W maksimitehon. Kennot heikentyvät tästäkin vähitellen ja vaativat sähkölämmityksen talvisin. Kulkemiseen ne eivät riitä.
    Jo mopoautoon tarvittaisiin 20 sellaista, hinta ainakin 50.000€ , paino ehkä 150 kg.

    Äänestä

  • Polkupyörässäni oli Li-Ion-akku, joka tursuaa Kongossa lapsityövoimalla tuotettua kobolttioksidia. Kyyneleet silmissä ajattelen pieniä kätösiä ja pieniä pimeitä luolia, joissa pienet tytöt kantavat koreissaan kobolttia minulle, jotta minä saan pyöräillä huolettomasti merenrantaan.

    Äänestä

  • DieselUusiPuhtaus kirjoitti:

    Neste+MY+uusiutuva+diesel™+–+Sinun+panoksesi+ilmastotalkoisiinNeste+MY+uusiutuva+diesel™+on+erinomainen+vaihtoehto+perinteiselle+fossiiliselle+polttoaineelle,+kun+halutaan+vähentää+merkittävästi+CO2-päästöjä.++Keskimäärin+90+%+pienemmät+kasvihuonekaasupäästöt.++Ei+vaadi+investointeja+—+soveltuu+kaikkiin+dieselautoihin+100+%+jätteistä+ja+tähteistä+—+huippuluokan+suorituskykyä.

    Se Mydieseli on kalliimpaa kuin 98 bensa, siitä vaan maailmaa pelastamaan.
    Minun ratkaisuni oli vaihto dieselistä bensahybridiin, jossa on myös tilaa ja suorituskykyä tarvittaessa.
    Tuohon vielä ureasysteemit ja muuta, niin auton ylläpitokulut keulii huolella.

    Äänestä

  • SoonMoroDieselille kirjoitti:

    Se Mydieseli on kalliimpaa kuin 98 bensa, siitä vaan maailmaa pelastamaan.
    Minun ratkaisuni oli vaihto dieselistä bensahybridiin, jossa on myös tilaa ja suorituskykyä tarvittaessa.
    Tuohon vielä ureasysteemit ja muuta, niin auton ylläpitokulut keulii huolella.

    Päivän hinnat tänään lähiasemalta 95 1,489, 98 1,579, Di 1,469 ja MyD 1,549
    Pari viikkoa sitten Di-MyD hintaero oli muistaakseni 16 snt/l, sillä hintaa maksaisin vuodessa 400€ ylimääräistä.

    Äänestä

Hyötysuhde on valtaisa dieselissä, muut palamis tekniikat voidaan kuopata ydinjäte varastoon!

Äänestä
  • Blue dCi 115 – Puhtaampaa tehoa
    Uusi dieselmoottori tarjoaa korkeamman väännön ja tehon ajomukavuuden varmistamiseksi. Pakokaasujen päästöjen vähentämiseksi uusi Blue dCi -dieselmoottori on varustettu hiukkassuodattimen (DPF) lisäksi AdBlue® SCR-järjestelmällä**. Tämä tekniikkaa muuttaa typpioksidipäästöjä harmittomiksi kaasuiksi. AdBlue® -lisäainetta on saatavilla mm. huoltoasemilta ja auto ilmoittaa, kun AdBlue® -säiliö on täytettävä. Tämä moottori tulee saataville piakkoin.

    ** AdBlue® SCR-järjestelmässä pakokaasujen hiukkassuodattimeen suihkutetaan erikseen täytettävästä säiliöstä AdBlue® -nestettä, jonka sisältämä ammoniakki (NH3) aiheuttaa kemiallisen reaktion muuttaen typpioksideja (NOx) puhtaammiksi kaasuiksi (vesihöyryä ja harmitonta typpeä).

    Äänestä

  • Puhdas..Huominen kirjoitti:

    Blue dCi 115 – Puhtaampaa tehoa
    Uusi dieselmoottori tarjoaa korkeamman väännön ja tehon ajomukavuuden varmistamiseksi. Pakokaasujen päästöjen vähentämiseksi uusi Blue dCi -dieselmoottori on varustettu hiukkassuodattimen (DPF) lisäksi AdBlue® SCR-järjestelmällä**. Tämä tekniikkaa muuttaa typpioksidipäästöjä harmittomiksi kaasuiksi. AdBlue® -lisäainetta on saatavilla mm. huoltoasemilta ja auto ilmoittaa, kun AdBlue® -säiliö on täytettävä. Tämä moottori tulee saataville piakkoin.

    ** AdBlue® SCR-järjestelmässä pakokaasujen hiukkassuodattimeen suihkutetaan erikseen täytettävästä säiliöstä AdBlue® -nestettä, jonka sisältämä ammoniakki (NH3) aiheuttaa kemiallisen reaktion muuttaen typpioksideja (NOx) puhtaammiksi kaasuiksi (vesihöyryä ja harmitonta typpeä).

    Tuo SCR on vanha juttu, onhan sitä ollut jo osassa henkilöautoja vuosia ja itse olen sen kanssa joutunut puuhaamaan Wärtsilän dieselien kanssa jo 90-luvun alussa.
    Eli ei se tätä suuntausta tule muuttamaan yksinään.

    Äänestä

  • Kiitos Mr Benz, Mr Bosch ja Mr Anttonen.
    Lyijy ja rikki on jo poistettu polttoaineista ja nyt poistuu typpi,
    jota isännät tonnikaupalla kylvävät rantapelloilleen, saaden ympäristötukea.
    Biodiesel toimii kiitettävän hyvin myös vanhemmissa laitteissa.

    Äänestä

  • Rypsi, paju ja juolavehnä ovat tulevaisuuden puhtaat energialähteet.
    Kollaja, Vuotos ja Sierilä rakentumaan, kuten hallitusohjelmassa jo sovittiin.

    Äänestä

  • Alhainen+lambda-arvo+(putken+päästä+mitattuna),+korkea+CO%-arvo+(saisi+olla+0.5+%+.Tänään+A-katsatuksessa+1.5+dci+koneella+Qushqai+2011+lambra-arvo+0.1+%.Käytän+tasaisesti+Dieselin+lisäainetta.+Setaaniluku+nousee+ja+typpi+halkee+helpommin.,+Aine+on+K-Gard,+sitä+on+myös+monella+eri+nimellä+kaupan.Moottori+on+Euro+5+luokiteltu.

    Äänestä

  • Neste+Oil+osallistuu+uusiutuvan+dieselin+testausprojektiin+Saksassa+-+tavoitteena+tuoda+markkinoille+uusi+polttoaineNeste+Oil+osallistuu+uuden+dieselseoksen+testausprojektiin+Coburgissa,+Saksassa.+Projektin+tavoitteena+on+tuoda+markkinoille+polttoaine,+joka+sisältää+huomattavasti+suuremman+osuuden+uusiutuvaa+polttoainetta+kuin+nykyiset+dieselpolttoaineet.+Saksan+liikenneministeri+Peter+Ramsauer+avaa+projektin+tänään+1.8.+Coburgissa+Saksassa+järjestettävässä+tilaisuudessa.Uusi+testattava+Diesel+R33+-niminen+polttoaineseos+sisältää+26+%+Neste+Oilin+uusiutuvaa+NExBTL-dieseliä+(HVO),+7+%+käytetystä+paistorasvasta+valmistettua+perinteistä+biodieseliä+(FAME)+ja+67+%+fossiilista+dieseliä.+26+%:n+suuruisen+HVO-tyyppisen+dieselosuuden+ansiosta+Diesel+R33+on+selvästi+eniten+uusiutuvaa+polttoainetta+sisältävä+dieselseos,+joka+täyttää+ja+ylittää+Euroopan+unionin+dieselpolttoaineille+asettamat+vaatimukset.

    Äänestä

  • Suomessa dieselveturit kestävimpiä.
    Samoin Intiassa, Kiinassa ja Usassa, joissa suuri enemmitö on dieselkäyttöisiä.
    Sähkölentokone on utopiaa.
    Montako jatkuvan käytön sähkötaxia on Suomessa ? Ei yhtään.

    Äänestä

  • Nykyisiä sähköautoja ei ylipäätään ole Tillin mukaan suunniteltu siihen, että niillä vedettäisiin ainakaan mitään isompaa. Myös pitkien matkojen ajaminen niillä on haastavaa. Sen sijaan sähköautot ovat hyviä lyhyillä matkoilla.

    Pitkät yli 100 kilometrin matkat ovat ongelma johtavan asiantuntijan mukaan sähköautolle silloin, jos päämäärät ovat satunnaisia, ja latausmahdollisuuksia ei välttämättä ole.

    "Pääosin lyhyitä, mutta satunnaisesti pitkiä matkoja ajavalle lataushybridi on parempi vaihtoehto. Paljon pitkää matkaa satunnaisiin paikkoihin ajavalle suosittelisin ympäristöystävällisenä vaihtoehtona kaasuautoa tai dieseliä, jossa käyttää uusiutuvaa dieselpolttoainetta", Tilli sanoo.

    Äänestä

  • Diesel on moniruokainen.
    Monentyyppiset biodieselit käyvät polttoaineeksi.
    Euro 5, vuodesta 2009 asti on puhtaampi kuin bensahybridi.

    Äänestä

  • Jos akku loppuu, olet pulassa

    TOTTA. Akun loppuminen on hyvin verrannollinen tilanne polttoaineen loppumiseen. Silloin ei auta kuin kutsua hinausauto. Sähköautoa ei tosin luultavasti tarvitse hinata kovin kauas, sillä pistorasioita löytyy huomattavasti tiheämmin kuin huoltoasemia.

    Sähköautolla ei voi vetää peräkärryä, venettä tai asuntovaunua

    TOTTA. Tällä hetkellä markkinoilla ei ole juurikaan vaihtoehtoja, jotka soveltuisivat perävaunun vetoon. Jos sinulla on tarve peräkärrylle tai trailerille, älä hanki sähköautoa.

    Äänestä

  • KULUTUS Päinvastoin kuin kansan parissa yleisesti ajatellaan, nykyaikaiset dieselmoottorit ovat osa kestävää ilmastoratkaisua. Näin väittää Mercedes-Benzin maahantuoja Veho, joka kertoo vähäpäästöisestä koeajolenkistään.
    Kansallisen ilmastostrategian mukaan Suomi tavoittelee 50 prosentin vähennystä liikenteen CO2-päästöistä vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 2005. Vehon todistelun mukaan uuden teknologian avulla tavoite voidaan saavuttaa jo nyt.

    Mercedes-Benz E 300 de -pistokehybridifarmarilla ajettiin maaliskuisena arkipäivänä sadan kilometrin lenkki. Matka alkoi ladatulla akulla ja latauksen aikana esilämmitetyllä autolla Vantaalla sijaitsevasta Veho Mercedes-Benz Airportista kohti Karkkilaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PianPuhdasMoottori kirjoitti:

Dieselauton NOx-päästöongelmat on ratkaistu. Näin väittää ainakin autoteollisuuden alihankkija Bosch, jonka uusin teknologia painaa päästöt reilusti alle vuonna 2020 voimaan tulevan normin vaatimuksia.

Boschin pääjohtaja Volkmar Denner esitteli tällä viikolla konsernin vuosikatsauksen ja laukaisi samalla kohauttavan uutisen. Uudella menetelmällä dieselmoottori puhdistuu melko yksinkertaisin keinoin ja maltillisin kustannuksin.

Ratkaisu on käytännössä valmis, sillä se perustuu jo käytössä olevaan tekniikkaan. Uusia komponentteja ei tarvita, joten auton hinta ei mainittavasti nouse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu