Tukiaika laajenee kymmeneen vuoteen

Mark Shuttleworth pudotti pommin: Ubuntun tukiaika laajenee kymmeneen vuoteen

Canonical lupaa tukea Ubuntun pitkäaikaisesti tuettuja lts-versioita vastaisuudessa kymmenen vuoden ajan.
Ensimmäinen pidemmän tukiajan lts-julkaisu on viime huhtikuussa julkaistu Ubuntu 18.04 LTS.

Samalla Shuttleworth lupasi, että myös vuonna 2016 julkaistun Ubuntu 16.04 LTS:n käyttäjät saavat jatkotukea viiden vuoden ajan. Hän ei kuitenkaan täsmentänyt, onko jatkettu tukiaika ilmaista vai maksullista.

OpenStack-tapahtumassa puhuneen Shuttleworthin mukaan tukiajan pidennykselle on looginen selitys: Canonical haluaa pystyä kilpailemaan paremmin esimerkiksi Red Hatin taannoin ostanutta IBM:ää vastaan.

Ubuntu on tärkeä kehitysalusta monille pilvipalveluille, koneoppimiselle sekä esineiden internetille. Usein erilaiset projektit vievät vuosikymmeniä, mistä johtuen kehittäjille halutaan taata kerralla pidempi tukiaika, jotta he voivat keskittyä paremmin itse tekemiseen.

Canonical päätyi laajentamaan vuonna 2012 julkaistun Ubuntu 12.04 LTS:n tukiaikaa viiteen vuoteen. Aiemmin lts-versioiden tuki kesti vain kolmen vuoden ajan. Viisi vuotta tukea on luvassa myös vuonna 2014 julkaistulle Ubuntu 14.04 LTS:lle, jonka tukiaika jatkuu ensi vuoden huhtikuulle asti. Takarajan jälkeen käyttöjärjestelmän tuki on muuttumassa maksulliseksi.

Ubuntusta julkaistaan uusi lts-versio kahden vuoden välein. Seuraava pitkäaikaisesti tuettu versio on vuoden 2020 huhtikuussa julkaistava Ubuntu 20.04 LTS. Shuttleworth ei täsmentänyt, tarkoittaako pidempi tukiaika samalla harvennuksia lts-versioiden julkaisuun,.
6314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitäköhän tuolla on tekemistä palstan aiheen kanssa?

1Äänestä

Onnistuiko palstavalintasi omasta mielestäsi niinkuin miten hyvin?

Äänestä

Hieno homma.

Äänestä
  • Lähinnä suru-uutinen ja tietää taas ongelmia monille kokeilijoille.

    Äänestä

  • Linuks-kokeilu_tuhoaa kirjoitti:

    Lähinnä suru-uutinen ja tietää taas ongelmia monille kokeilijoille.

    windowsin "vuokraajilla" niitä ongelmia tuntuu olevan.

    Äänestä

Tuommoinen konkurssikypsä ja veroja pimittävä firma voi kaatua minä hetkenä hyvänsä ja tuki samoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


winkura kirjoitti:

Mark Shuttleworth pudotti pommin: Ubuntun tukiaika laajenee kymmeneen vuoteen

Canonical lupaa tukea Ubuntun pitkäaikaisesti tuettuja lts-versioita vastaisuudessa kymmenen vuoden ajan.
Ensimmäinen pidemmän tukiajan lts-julkaisu on viime huhtikuussa julkaistu Ubuntu 18.04 LTS.

Samalla Shuttleworth lupasi, että myös vuonna 2016 julkaistun Ubuntu 16.04 LTS:n käyttäjät saavat jatkotukea viiden vuoden ajan. Hän ei kuitenkaan täsmentänyt, onko jatkettu tukiaika ilmaista vai maksullista.

OpenStack-tapahtumassa puhuneen Shuttleworthin mukaan tukiajan pidennykselle on looginen selitys: Canonical haluaa pystyä kilpailemaan paremmin esimerkiksi Red Hatin taannoin ostanutta IBM:ää vastaan.

Ubuntu on tärkeä kehitysalusta monille pilvipalveluille, koneoppimiselle sekä esineiden internetille. Usein erilaiset projektit vievät vuosikymmeniä, mistä johtuen kehittäjille halutaan taata kerralla pidempi tukiaika, jotta he voivat keskittyä paremmin itse tekemiseen.

Canonical päätyi laajentamaan vuonna 2012 julkaistun Ubuntu 12.04 LTS:n tukiaikaa viiteen vuoteen. Aiemmin lts-versioiden tuki kesti vain kolmen vuoden ajan. Viisi vuotta tukea on luvassa myös vuonna 2014 julkaistulle Ubuntu 14.04 LTS:lle, jonka tukiaika jatkuu ensi vuoden huhtikuulle asti. Takarajan jälkeen käyttöjärjestelmän tuki on muuttumassa maksulliseksi.

Ubuntusta julkaistaan uusi lts-versio kahden vuoden välein. Seuraava pitkäaikaisesti tuettu versio on vuoden 2020 huhtikuussa julkaistava Ubuntu 20.04 LTS. Shuttleworth ei täsmentänyt, tarkoittaako pidempi tukiaika samalla harvennuksia lts-versioiden julkaisuun,.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu