"Espooseen on perusteilla maahanmuuttajille tarkoitettu oppimiskeskus, jolla pyritään parantamaan vieraskielisten työllistymistä.
Espoon kaupunki ja Omnia ovat neuvotelleen yhteistyöstä oppimiskeskuksen perustamisessa.
Tavoitteena on, että keskuksen asiakkaina olisi vuodessa yli 500 maahanmuuttajaa muutaman kuukauden kursseilla!.
Espooseen on perusteilla maahanmuuttajille tarkoitettu oppimiskeskus, jolla pyritään parantamaan vieraskielisten työllistymistä.
Espoon kaupunki ja Omnia ovat neuvotelleen yhteistyöstä oppimiskeskuksen perustamisessa.
Tavoitteena on, että keskuksen asiakkaina olisi vuodessa yli 500 maahanmuuttajaa muutaman kuukauden kursseilla
Tällä hetkellä Espoossa ulkomaalaisista vain 16% käy töissä.. Oppimiskeskuksessa kartoitetaan aluksi, millaista koulutus -ja ammattitaustaa asiakkailla on ja räätälöidään opetusta sen mukaan. Samalla kehitetään ammatillista kielitaitoa.
Tarkoitus on, että muutaman kuukauden jälkeen keskuksen asiakkaat pääsevät joko töihin tai opiskelemaan.
Maahanmuuttajien osuuden Espoon työikäisestä väestöstä ennustetaan nousevan 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä eli tuplaantuvan nykyisestä.
Espoon kaupunki varautuu maksamaan osaamiskeskuksen kuluista vuodessa korkeintaan 750 000 euroa. Keskukselle on luvassa rahoitusta myös valtiolta.
Espoon kaupunginhallitus käsittelee oppimiskeskuksen perustamista 3.12.
Espoon kaupunki ja Omnia ovat neuvotelleen yhteistyöstä oppimiskeskuksen perustamisessa.
Tavoitteena on, että keskuksen asiakkaina olisi vuodessa yli 500 maahanmuuttajaa muutaman kuukauden kursseilla!.
Espooseen on perusteilla maahanmuuttajille tarkoitettu oppimiskeskus, jolla pyritään parantamaan vieraskielisten työllistymistä.
Espoon kaupunki ja Omnia ovat neuvotelleen yhteistyöstä oppimiskeskuksen perustamisessa.
Tavoitteena on, että keskuksen asiakkaina olisi vuodessa yli 500 maahanmuuttajaa muutaman kuukauden kursseilla
Tällä hetkellä Espoossa ulkomaalaisista vain 16% käy töissä.. Oppimiskeskuksessa kartoitetaan aluksi, millaista koulutus -ja ammattitaustaa asiakkailla on ja räätälöidään opetusta sen mukaan. Samalla kehitetään ammatillista kielitaitoa.
Tarkoitus on, että muutaman kuukauden jälkeen keskuksen asiakkaat pääsevät joko töihin tai opiskelemaan.
Maahanmuuttajien osuuden Espoon työikäisestä väestöstä ennustetaan nousevan 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä eli tuplaantuvan nykyisestä.
Espoon kaupunki varautuu maksamaan osaamiskeskuksen kuluista vuodessa korkeintaan 750 000 euroa. Keskukselle on luvassa rahoitusta myös valtiolta.
Espoon kaupunginhallitus käsittelee oppimiskeskuksen perustamista 3.12.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Mamujen työllistymisen ennustetaan nousevan30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä eli tuplaantuvan nykyisestä. Espoon kaupunki varautuu maksamaan osaamiskeskuksen kuluista 12 vuodessa korkeintaan 750 000 euroa per vuosi. Keskukselle on luvassa rahoitusta myös valtiolta vuoteen 2030 asti.
Onko nämä ennustajat koviakin noitia?
Työllisyysvaikutuksen ja kustannuksen/työpaikka voi melkein laskee noilla tiedoilla, montako tulkkia keskus tulee työllistään?
ei kun näin vaan työllistetään byrokratiaan oppineita yliöpisto työttömiä ja tuhlataa veronmaksajien rahoja sitähän se te-toimistojen ja kelan virkahenkilöiden toimekuvaan ja myöskin eduskunnan "kansanedustajien" kuuluu, siis kulu veroeuroista!
Mahtaa olla melkoinen savotta koska oppilasaines luku ja kirjoitustaidotonta.
Niinpä, Espoossa asuu 5000 - 10.000 aikuista maahanmuuttajaa, jotka ovat luku- ja kirjoitustaidottomia. Espoon päättäjät ovat parhaan kykynsä mukaan yrittäneet asian salata, mutta aina jostain tieto on vuotanut julkisuuteen.
OMG
kuka sinne menee edes opettamaan niitä?
orpo rohkeana poikana menee sekaan ja opettaa niitä lukemaan
hame päällä?
sipilälle huulipunaa ja samaan joukkoon
kerran haali ne tänne
Espoosta tuli ghetto parissa vuodessa
Miten tää homma olis tarkoitus hoitaa?
ja nyt ymmärrän miksi sieltä poistuu väkeä
helvetin jupit .... se oli nousukkaiden aluetta......(huutonaurua)
Poikkesin tänään Ison Omenan kirjastossa. Eipä siellä juuri suomalaisia näkynyt. Kauppakeskuksen käytävilläkin suomalaiset olivat selvästi vähemmistönä.
"kuka sinne menee edes opettamaan niitä?"
Suvaitsevaiset naiset, joiden parasta ennen päiväys on umpeutunut.
Ei taida kustantaa koskaan takaisin hyötynä, opetukseenkin tarvitaan resursseja, onko osaamiskeskuksen kuluissa muuta vielä kuin tilavuokrat.
Ainoaksi hyödyksi voi katsoa sen että kun heitä on tänne haalittu niin on parempi että eivät syrjäydy.
Se vaan mistä ne työpaikat keksitään, jos niitä vaan pitää sitten keksiä. Pieni hyötyhän tuossa on jo kuitattu mutta se on vain eliitti jotka on mukana rakentamisessa saavat hyötyä.
Pakolaiset ovat kotoutumisensa ja mahdollisen työllistymisen jälkeenkin tulevia kansaneläkeläisiä, sillä palkkatyötä on tehtävä 40 vuotta, jotta siitä kertyisi eläke, jolla on mahdollisuus tulla ilman veronmaksajien tukea toimeen.
Onneksi asun Lapissa.
Äläs, kohta ne kuules rakentaa Lappiin sellaisen lomakeskuksen, jonne kansaneläkkeelle siirretyt pakolais eläkeläiset saavat viettää eläkepäiviä.
Tuolla varmaan opetetaan lukemaan ja kirjoittamaan arabiaksi... ja pyllistelemään matolla.
Espoossa maahanmuuttajille oma keskus, jossa autetaan töihin tai opiskeluun − mallia otettu Helsingistä.
https://www.lansivayla.fi/artikkeli/725175-espoossa-maahanmuuttajille-oma-keskus-jossa-autetaan-toihin-tai-opiskeluun-mallia
Sinnemäki antoi mallin Espoolle.
Onhan niillä osaamista ne osaahan ne raiskata ,uhkailla ja luonnistuu niiltä valehteleminen ja epärehellisyys!
50%+porukasta+(naiset)+on+heti+laskettavissa+ulos+opinhaluisista+ja+vaikka+miehet+saisivatkin+jonkin+aputyöpaikan,+perhe+ei+elä+siitä+saatavalla+palkalla+kun+on+lauma+lapsiakin+elätettävänä.+Espoossa.+Sic.
Minulla+ei+ole+mitään+työperäistä+muuttoa+vastaan,+mutta+pakolaisten+varaan+ei+kannata+laskea+mitään+pariin+sukupolveen.+Ja+siihen+mennessä+Suomesta+ovat+kadonneet+loputkin+oikeat+veronmaksajat.+Eli+konkurssi+tästä+tulee+tällä+menoa.
tää+kaikki+tehdään+velkarahalla+ja+miten+ne+työllistyy+kun+kantiksia+on+jo+1/2+miljoonaa+työttömänä+ja+keikkaduunareina+kuin
30-+luvun+jenkeissä
Aamulla+verkkoaidalle+kyselemään+pääseekö+hommiin
Tää+sama+olis+pitänyt+tehdä+itiksen+s*****e+jo+25+vuotta+sitten.+Nyt+kukaan+ei+kehtaa+sanoa+niille,+että+pitäisi+mennä+kouluun,+opiskella,+töihin,+ja+opetella+elämään+omillaan.++Ja+vielä,+ettei+kukaan+voi+olla+ammatiltaan+-+lisääntyjä+ja+bussiliput+pitää+ihan+itse+maksaa.
Vieläkö+niiden+äijät+vetää+kaikki+lapsilisät+itselleen?
Australia+on+sikäli+oikeassa+ajastaessaan+tiettyjä+maahanmuuttajien+sopeutumiseen+liittyviä+juttua.+
Ja+miksi+suomessakaan+ehdollistetaan+työttömiä+500+työttömyyspäivää+ja+nyt+lähtee+4%+jos+ei+osallistu+kursseille.+
Toisaalla+heimo+ja+heimo+elää+koko+ikänsä+vauvasta+vaariin+eläkeläisinä++25+-400+vuotta+yhtä+soittoa.
16%+käy+töissä?+Meille+on+valehdeltu+päin+naamaa.
Tanskakin perustaa ihan omanlaisensa "oppimiskeskuksen" keppostelijoille. Niin se Tanskankin turvispolitiikka on jostakin kumman syystä kääntynyt. Oltiin ennen niin suvakkia niin suvakkia.
"Hallitus esittää, että rikoksiin syyllistyneet turvapaikan hakijat sijoitetaan Lindholmin saarelle, joka sijaitsee keskellä Själlandin ja Möenin saaria erottavaa Stegen lahtea.
Saarelle perustettaisiin asuntola, jolla turvapaikan hakijat odottaisivat, että heidät palautettaisiin takaisin lähtömaihinsa."
https://yle.fi/uutiset/3-10534926
Vankiloista mallia.
3 maahanmuutajaa tarvitaan ja oppimiskeskuksen perustukset on valmiit.
Millä+ne+84+%+maahnmuuttajista+tulee+toimeen,+jos+eivät+käy+töissä+?
Mene assan kulmalle niin näet kuinka pienet pussukat vaihtaa omistajaa...
Toivotonta touhua.
Tää on ihmeellistä, että opistojen rahoitusta on leikattu rajusti kaikissa kaupungeissa ja kunnissa,
vaikka ne olis ollut työttömäksi jääneiden kantisten ensimmäisiä kouluttavia
paikkoja - lyhytkursseilla kiinni elämään.
Miksi kantiksiin ei panostettu ajoissa? Miksi työttömiksi jääneisiin duunareihin ei nähty vaivaa - jo vuosia sitten. Opistot olisivat olleet loistavia paikkoja aikuis- ja seniorväelle - niissä opetellaan oppimaan, tietotekniikkaa ja ne tekee yhteistyötä muiden oppilaitosten kanssa.
Nyt opistot on ajettu nurkkaan (kiitos katainen ja sipilä) joten työttömien armeija ei saanut sitäkään vähää ensiapua - joka olis voinut lyhentää työttömyysaikaa.
EI - EI
mut kun matut tarvii jotain - KAIKKI RESURSSIT TANTEREELLE.
ja nyt kun maahan on saatu helkatinmoinen luku- ja kirjoitustaidoton väestö
rakennettaan raskaalla velkarahalla OPPIMISKESKUKSIA.
Pääasia oli vissiin saada ammattiopet työttömiksi - ja kaikki työttömät oman onnensa nojaan -
kuka säästi taas ja missä? ja kuka uskaltaa mennä sinne äijälauman sekaan opettamaan?
Asiaa kirjoitat.
Heltyvätkö Espoon veronmaksajat maksamaan luku ja kirjoitustaidottomien lopunelämää kestävän koulunkäynnin ja sen jälkeen eläkkeen?
ehdotin jo aikaa sitten, että ek, ministerit, helsingin johto, mamut koko hallitus ja suvakit lastataan helsinkiin ja
kammetaan se irti Suomesta.
Jos Espoo näyttää mieluisammalta, tehdään se Espoolle.
ja sipilän naamari laitetaan sen alueen vaakunaan
täydessä meikissä
SIellä on paljon kirjoitus- ja lukutaidottomia. Lisäksi heidän oma kielensä on niin kaukana meikäläisestä, että oppiminen yli 20 vuotiaille on mahdoton tehtävä. Monet täällä kasvaneet karvakädetkään eivät osaa riittävästi suomen kieltä vaikka tekevät työtä pitserioissa.
Onnea vaan äveriäät Espoon veronmaksajat, teillä on kyllä varaa tuo kustantaa ja paljon muutakin matuille ja ajatelkaa matut haluavat varmasti jäädä loppuelämäksi valmiiksikatettuun pöytään Espooseen, kivaa. Espoolaiset veronmaksajat saavat taas tuntea itsensä vähän paremmiksi ihmisiksi, tosi nastaa.
No onhan tuo hyvä idea, kaikkia mamuja kun ei voi poistaa maasta.
Jotain pitäisi myös tehdä naisten asemalle: he kun ovat islamin, miesten ja huntujen kotiinsitomia lapsia hoitaessaan.
Olisi pitänyt ottaa luja kanta jo vuosia sitten: opeteltava kieli ja ammatti ja majoitus kasarmeihin, kunnes tuloksia syntyy. Ellei synny, palautus lähtöpaikkaan. Nyt meille nauraa naurismaan aidatkin kun suvaitsemme loisimista. Ja jos ei Suomesta löydy työpaikkoja suomalaisillekaan, ei pidä tuoda lisää elätettäviä maahan. Eivät heidän ongelmansa ole meidän aiheuttamiamme, ratkaiskoot ne itse tykönään. Ja opetelkoot elämään rauhassa ja järjestyksessä. Jos oikein ajatellaan, pakolaisia voisi olla miljardeja. Miksi jotkut heistä olisivat etuoikeutettuja? Kaikilla on asiat tasan yhtä huonosti. Eivät asiat sillä parene, että länsimaatkin tuhoavat yhteiskuntansa ja taloutensa heidän takiaan.
Asiaa kirjoitat.
Ruotsissa perustettiin tämmöinen keskus suurella rahalla, siihen piti majoittaa niitä 2015 tulleita ja kouluttaa ja kotouttaa- no majoitettiin jonkun verran, mutta kotoutuskeskusta ei edes rakennettu. asukkaitakin on ollut luvatun 2000 sijasta vain 660- Rahaa palaa edelleen 60 miljoonaa kruunua on vuokraan vuodessa.
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/trots-bantade-planer-och-farre-boende-notan-for-pite-havsbads-asylboende-har-passerat-en-kvarts-miljard
ja siellä perustettiin jotain kamelifirmoja ja
ne pisti ruotsin ostamaan sinne kameleita mutta
se firma ei sit...kuitenkaan koskaan käynnistyny
Kamelit toimitettiin perille ja siihen saatiin menemään muutama miljoona
Joku basaari ja pitzeria on niiden maksimi.
Aika iso osa niistä on eläny koko ikänsä kaduilla hulinoimassa ja siellä on sodittu sukupolvien ajan.
Ne vaan ei osaa olla rauhassa - ja joku suvakki luulee, että ne oppii sen täällä päivässä.
No way hose
No mitä uutta niille siellä opetetaan ? Kun tähän astisetkin opetukset ovat olleet sitä luokkaa
"kädet, pylly " kähmintä opetusta .
Tarkoitus on varmaan hyvä, mutta ikävä kyllä tällaiset kotouttamisyritykset eivät ole toimineet missään päin Euroopaa. Sen sijaan, että Suomi seuraa muiden maiden virheitä ja kaataa miljardeja kankkulan kaivoon, kannattaisi vihdoinkin ottaa muista maista opiksi ja muuttaa maahanmuuttopolitiikkaa siten, että jatkossa suosittaisiin lähinnä sellaisia maahanmuuttajia, jotka eivät tarvitse loputtomasti kotoutustoimenpiteitä.
No osuit just asian totuuden ytimeen. Miksi samoja virheitä pitää tehdä Suomessa vaikka muuallakaan maailmassa, ei ole siinä onnistuttu ?
Pitäisi saada korkeakoulutettuja muslimimiehiä esim Dubaista, mutta miksi he lähtisivät tänne räntään kun Dubaissa ja Quatarissa maksetaan oikein hyvin. Pakolaisista voisi valkata ne miehet jotka ovat suorittaneet toisen asteen maassa josta ovat joutuneet pakenemaan.
Nyt osuit asian ytimeen. Hyvä!
Parasta maahanmuuttopolitiikkaan on sulkea rajat, lähettää matut kotimaataan rakentamaan, eikä ottaa yhtä ainutta matua vaikka YK, paperitiikeri, mitä uhkailisi, ei voi kuitenkaan tehdä mitään.
No osuit justa asian ytimmeen YK ei saa edes noita sotia loppumaan siitä ei ole mihinkään nykyisellään. Taitaa olla viimeinen sota jonka , se YK sai loppumaan tuo Suezin kanava sota 1956.
Jos vain olisitte niitten asemassa. Se tuntuu turhauttavalta kun ei onnistu puhumaan kunnolla tai jotkut ei vaan respektaa kun yrittää puhua. Jos ei kukaan halua kuunnella sinua kun puhut väärin tai sinulla on vahva aksentti. Kurssejakin annettiin harvemmin ja oli pitkät välit toisen kurssiin saataessa. Harmittaa kun olen nähnyt monia jotka yrittävät ja eivät saa työpaikkaa tai eivät saa koulutusta koska on saanut sen mahdollisuuden kerran.
Olen suomessa asuessani huomannut miten 2015 jälkeen ihan suomalaiset ovat muuttuneet. Jos haluatte että he oppivat maassa maan tavalla niin se alkaa teistä. teidän pitää käyttäytyä ja opetta heille miten asiat teillä täällä on. Miten haluatte heidän oppivan jos ette anna heidän nähdä miten täällä asiat on. Oven avauksessa suomalaisille varsinkin en ole kuullut sitä vanhaa Kiitosta pitkään aikaan. Ja kyllä harmittaa.
Täyttyy Katsoa Kaikista näkökulmista.
On vain väärin laittaa heikoimmat vanhemmat nuorten sekaan oppimaan koska se vaan antaa vanhuksille, keski-ikäisille stressiä ja he eivät voi tehdä kilpaa heidän kanssa. Kieliopin opettaminenkin on väärin luku ja kirjoitustaidottomille. Olen nähnyt sen niin monta vuotta että ärsyttää ... vaihtakaa systeemi oikeest
Ruotsin tiellä ollaan. Ei voi mitään.
Turvapaikka pitäisi olla aina määräaikainen. Ei mikään sopimus velvoita että on oikeutettu elinikäiseen oleskeluun. Jos todetaan että turvapaikkaa ei enää tarvita, niin sitten se perutaan. Tällainen menettely olisi oikeudenmukainen.
Maahanmuuton kustannuksilla ei ole ylärajaa.
matujen+työttömyysprosentti+siis+peräti+84%+!
Ketkä+ovat+ikuisen+Kela-paikka+matujen+järjestäjinä+ja+pääpukareina?
Sen+tulisi+olla+väli-aikainen+ehdottomasti.
Ainoastaan+riittävästi+aktiiviset+työssäolijat+erityissäännöin.
Nopeasti+lisääntyvät+työttömät+sikiävät+lisää+työttömiä.
Mieluiten+koulutettuja+heti+töihin.
Suomesta+tulee+kehitysmaa+ja+rikollisten+toimintakenttä+,+niinkuin+on+nähty.
Jos+talossani+on+putkiremontti+ja+lähden+kaverille+muutamaksi+viikoksi+karkuun,+niin+enkai+minä+sinnekään+voi+loppuelämäkseni+jäädä+loisimaan,+raiskaamaan,+kelailemaan+ja+syömään+toisten+eväitä+vaan+palaan+takaisin.niinkuin+ne+ketkä+EIVÄT+olleet+karkureita.
Eli+selvästi+pienempi+kuin+persujen+97%.
Juu, huomattavasti pienempi, siksi Espoo on paras asumispaikka maahanmuuttajille. Koulutuskeskus opetta vain ruotsiksi ja ruotsinkieltä, joten Espoo saa paljon uusia kanta-asukkaita.
Me maalaiset täällä keski-Suomessa säästymme turhilta kielitaidottomilta miehiltä!
Keskuksia pääkaupunki täyteen niin helpottaa muualla.
Ensivaiheessa mamukeskus. Sitten se keskus laajenee ja laajenee. Lopulta mamukeskus erotetaan omaksi mamukunnaksi. Mamuinen. Vähän kun kauniainen. Muttei ihan.
Siitä+tulee+itsehallinto+alue+niinkuin+öölandia.+Saavat+tehdä+mitä+huvittaa+ja+säätää+omat+lakinsa.+Valtion+budjetista+ohjataan+kiinteä+3%+osuus+mamuaisille.+Mamulaiseksi+pääsee+vain+ne+joiden+äidinkieli+ei+ole+suomi.+Mamulaisuus+kuitenkin+periytyy+lapsille.
Keskitysleiri olisi parempi.
Mutta kuka auttaisi omia nuorisotyöttömiä..
Keppi ja porkkana mallia on jatkokehitetty Eun vaatimusten mukaiseksi. Omille keppi ja muille porkkana.
Matujen työllisyysprosentti 16!?
Juu ihan ehdottomasti huikea rikkaus! :) :/
Miksi Espoon pitää maksaa tuo keskus? Eikös sen kuulu maksaa niiden pakolaisten valtiot kenen pakolaisia ovat. Järjetöntä että Espoo joutuu maksamaan tuosta!
Rasisti maksaa
Eivätkös ne olleet sotilaita ja upseereita, joten sotimaan vaan.
EU auttaa Kotouttamisen kanssa. Kunhan osattais sen rahan ja laittaa kunnolla opetukseen eikä makseta niille niin paljon alussa että he tottuvat niin se olisi helpompi tulevaisuudessa. Näin nostettaisiin työllistymistä siihen saakka kun on tarvetta. Kun joksus vaan opitaan käyttää se raha fiksusti eikä laiteta sen hukkaan. En oo ikinä ollu kelan rahan perässä Maahanmuuttajana. Olen kasvanut täällä. Olen oppinut ja Rakastunut teidän moneen käytökseen mutta kun huomaan Sen kadonneen pikku hiljaa vain sen takia koska teitä vain ärsyttää. Tuun asumaan täällä Koska minulla oli poikaystävä joka oli puoliks suomalainen. Toivoisin Suomen palautuvan ennen 2015 . Harmittaa koska Kanta suomalaiset ovat oikeasti ne jotka ovat muuttuneet. Se muuttaa Teidän Kotia. Muistakaa se aina. Mä aina yritän käyttäytyä niin kuin pitää koska oon sen oppinut aika hyvin koska oon Nähnyt Hyvät suomalaiset matkalla ja he ovat olleet mulle esimerkki tapa. Eihän meidän vanhemmat voi opettaa meille miten täällä ollaan ulkona suomalaisten kanssa ... Niin aika moni oppii sen teiltä. Muistakaa te ootte kuin äiti aika monelle. Vaikka se suututtaa mutta Se tuhoaa teidän Kotia. Jos oppii elämään yhdessä ja kunnioittaa se on paljon parempi. Ei voi ikinä tietää toisen tilannetta ennen kuin tuntee hänet. En puolasta kaikki ja sano ett kaikki ovat hyviä, en ikinä. Mutta katsokaa joka ikinen avoimesti eikä suututa suoraan koska henkilö on maahanmuuttaja tai ihan mikä muu syy ... Toivottavasti Rasismisuus loppuuu....
Heilläkin on vaikeaa koska heidän lapset kasvavat ympäristössä jossa heidän on vaikea opettaa ja pitää myös omasta kulttuurista kiinni ... ei Kaikilla asiat oo helppoo... jos elämä olis kotimaassa hyvä ei ikinä olis kellään halua tulla toisten maahan asumaan ja kuulemaan ja olemaan , tuntemaan itsensä pienenä ja alhaisena. Hankala puhua ja mennä vaikea polun jälkeen taas kouluun....
kun taas puhutaan palauttamisesta... noh se taas riippuu kuinka kauan... joillain ei vain ole Kotia ... ovat olleet erimaissa ja lapset erimaissa syntyneet ja kasvaneet ettei vaan omista maata vaikka siinä passissa lukee syntymämaa mutta eivät olleet kansalaisia niin ei asiat aina oo niin helppoa. Kuulostaa helpolta kun on kotimaa.
On niin paljon näkökulmia mistä vois asiat katsoo.
Mutta keskitytään omaan elämään ja yritetään olla positiivisia , kilttejä ja avoimia oppimaan . Kaikki alkaa omasta halusta ja käytöksestä. Joskus ei vaan ole helppoa olla sellainen ja löytää sellaista henkilöä mutta voihan yrittää olla itelle hyvä malli ja lapsille. Et voi ikinä tietää kehen Rakastut.
Hyvää Itsenäisyys päivää jo etukäteen!!!
Yritetään pitää Suomi kuin aina on ollu !
osattais käyttää sen rahan *
On lottovoitto syntyä Suomeen. En halua jakaa tätä lottovoittoa muiden kanssa. Suomi kuuluu suomalaisille.
Sitten suomalaistenkin pitää pysyä kotimaassaan, miksi on halu matkustamisessa tai muuttamisessa suomesta?
Jokainen työllisyyden nimissä
suoritettu EU hankerahalla
sitoo Suomea syvemmälle suohon.
Velka - sitoo - vankeus
EKP on kohta saksan valtion omistuksessa.
Saksa ostaa EKPa ihan koko ajan.
Suomi menetti oman pääoman - EUlle
ja EU eli saksa antaa ropoja takaisin - KUN ANOT SITÄ ENSIN.
Mitä ihmisellä on päässä jos sitä pitää kotouttaa normaali-ihmiseksi?
normaali ihminen on jokaisella puolella maailmaa eri
Voisitko selittää mikä/kuka on ”normaali ihminen”?
Rakentaisivat kaupunkilaisten rahoilla mieluummin lähtölaiturin palautuksia varten.
Eikö ne vieläkään tajua, että siitä ei tule yhtään mitään. Lopputuloksena on , että muutaman vuoden päästä se laitos on sekajäteasema, eikä yksikään ole työllistyny.
Onpa kallista jos sen ostamaan joutuu hallista laulaa Vainio mutta eipä ole halpaa tämäkään eikä taida olla lopputuloksesta varmuutta.
Ei muutamassa kuukaudessa suomea opita. Suomea osaamatonta ei pidä palkata.
Helsinkiin samanlainen!