Neuvostoliitto oli ihmiskunnan suurimpia saavutuksia

Oli aikoinaan uskomatonta, että Neuvostoliiton kaltainen kansojen saumattomaan yhteistyöhön perustuva liitto saatiin aikaiseksi: valtio käsitti 15 liittoon riemumielin liittynyttä neuvostotasavaltaa, jotka kaikki olivat omanlaisia. Jättivaltio kattoi valtavan määrän etnisiä ryhmiä, uskontokuntia ja kieliryhmiä, jotka kaikki puhalsivat yhteen hiileen menestyksekkäästi. Neuvostoliitto oli avaruuden valloituksen edelläkävijä ja taloudellisesti pitkään hyvin vahva, kunnes USA kateuksissaan haastoi sen velkarahan avulla turhaan asevarustelukierteeseen. Onhan se selvää, ettei rauhantahtoisuuteen perustuva supervalta luonteensa vuoksi hallinnut asevarustelun kaltaista pullistelua, ja näin ollen varustelukilvan häviäminen oli odotettavissa aggressiivista länsi-imperialisti USA:ta vastaan. Nyt sitten ihmetellään tuhansien ydinaseiden varjossa, että kuinka tähän on tultu. Neuvostoliittohan ei tuollaista halunnut, se halusi vain keskittyä rauhantyöhön ja kansalaisten hyvän elintason edelleenkehittämiseen.

Neuvostoliitto teki pyyteetöntä rauhantyötä ja auttoi tarvittaessa liittolaisiaan (esim. Tshekkoslovakia ja Unkari) näiden jouduttua harhaoppisten toimijoiden käsiin. Aggressiivinen maailma oli kuitenkin lopulta rauhan symbolina toimineelle Neuvostoliitolle liian kova paikka, ja vuonna 1991 tapahtui sitten valtava geopoliittinen katastrofi, jolloin mahtava supervalta hajosi 15 osavaltion suureksi harmiksi.
12449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Suomi ei typeryyttään ymmärtänyt liittyä tuohon hienoon kansojen yhteisöön, vaikka jäsenyyttä avokätisesti tarjottiin vuonna 1939.

Äänestä

Sarkasmi on Sinussa vahva.

Äänestä

Orkasmi on Sinussa vahva.

Äänestä

Todellakin.
Kun ruoskan,pistimen ja vodkan voimalla ylläpidetty feodaalinen valtiorakenne romahti oman anakronisminsa painon alla sata vuotta sitten,oli valitettava tosiasia se,että Leninin(Uljanovin) tapainen äärimmäinen tahtoihminen sattui saksalaisten lähettämänä olemaan paikalla sieppaamaan vallan avaimet.
Lenin näki suorastaan pakottavaksi tarpeeksi ottaa käyttöön äärimmäiset keinot voidakseen aloittaa sosialistisen yhteiskunnan rakentamisen.Venäjän sisällisen sodan aikana hän ohjeisti apureitaan palkkaamaan kaikkein julmimpia henkilöitä,jolloin rikosrekisteri oli pikemminkin suositus.
Valittu strategia sopi eräälle herra Dsugasvilille paremmin kuin hyvin.Hänellä oli riittävästi älyä toimia kentän koko kapasiteetilla,ja mikä parempi,ei mitään moraalisia ehtoja.
Lopputulemana oli hallinto,joka tosin kykeni lennättämään ihmisen avaruuteen ja tarvittaessa pilkkomaan hänet alkeishiukkasiksi ydinräjähdyksessä,mutta samalla kietoi hänet halvaannuttavaan eri elimien suorittamaan valvontaan.
On mielenkiintoista yrittää arvioida,mihin suuntaan esimerkiksi Buharin olisi valtioliittoa kehittänyt,ellei olisi tullut Stalinin hallinnon likvidoimaksi.Pesunkestävä bolsevikki hän tietenkin oli(asian varmistaa hänen kuolemansellistään lähettämät viimeiset kirjeensä Stalinille,joissa hän kertoo ymmärtäneensä että "korkeammat syyt" tekevät hänen poismenonsa välttämättömäksi,vaikkei hän henkilökohtaisesti noita syitä kykene näkemään) mutta jos Puolueen "lemmikki" olisi saanut vaikuttaa Neuvostovaltion kehitykseen ja ulkopolitiikkaan,olisi historia saattanut kulkeutua merkittävästi erilaisille urille.
Todennäköisesti Hozjainia ajoi eteenpäin vain aikaisempien tekojen painolasti,kuten klassisessa tragediassa kovin usein tapahtuu...
Hänen äitinsä kerrotaan sanoneen:"Parempi olisi ollut,jos sinusta olisi tullut pappi."
Siinä asiassa tuo nainen oli myöhäsyntyinen profeetta.

Äänestä

Järjestelmää, joka tuotti Putinin kaltaisen hirviön, ei voi kutsua saavutukseksi muuten kuin negatiivisessa mielessä.

Äänestä

Ja ei sovi unohtaa neuvostotieteen huippusaavutuksia... Pavlovin koirakokeet ja yritys kehittää todellinen iskurityöläisten kurko eli APINAIHMINEN.


https://historianet.fi/tiede/neuvostoliitto-suunnitteli-voittamatonta-apinamiesarmeijaa


Neuvostoliitto suunnitteli voittamatonta apinamiesarmeijaa

Pohjoisnavan sulattaminen valtavan padon avulla, vanhuuden voittaminen nuorella verellä ja apinamiesten armeija ovat vain muutamia esimerkkejä Neuvosto­liitossa keksityistä villeistä ideoista, joissa tiede piti valjastaa valtion palvelukseen.

Supersotilas: Uusi laji voittaisi ihmiset ja jopa jumalat

Vuonna 1925 Stalin käski maan tiedeakatemian tutkijoita ottamaan yhteyttä biologiin nimeltä Ilja Ivanovitš Ivanov, sillä hän uskoi tämän voivan luoda Neuvostoliitolle mutanttiarmeijan, jonka supersotilaat noudattaisivat mukisematta käskyjä eivätkä tuntisi kipua.

Kansainvälisesti tunnustettu lisääntymisbiologi Ivanov oli 15 vuotta aiemmin esitellyt luonnontieteellisessä kongres­sissa ajatuksen siitä, että risteyttämällä apina ja ihminen voitaisiin luoda uusi vahva laji. 

Stalin uskoi, että tällaisista apina­ihmisistä koottu armeija saisi muut maailman maat vapisemaan pelosta ja tunnustamaan Neuvostoliiton ylivertaisuuden.

Uusi laji veisi Stalinin mielestä myös pohjan pois kaikilta uskon­noilta, sillä se todistaisi, että ihminen – eikä mikään jumala – pystyi luomaan aivan uusia lajeja. 

Vuonna 1926 Neuvostoliiton johto rahoitti Ivanovin tutkimusmatkaa Länsi-Afrikkaan, missä hän yritti hedelmöittää kolmea simpanssinaarasta ihmisen sukusoluilla. 

Kokeen epäonnistuttua hän palasi Neuvostoliittoon mukanaan noin 15 apinaa ja perusti tutkimuskeskuksen Suhumiin Georgiaan. 

Siellä naarasapinat kuolivat pian, jolloin useat neuvostoliittolaiset naiset tarjou­tuivat vapaaehtoisesti hedelmöitettäviksi apinan sukusoluilla, jotta he saisivat kunnian synnyttää ensimmäiset ”uudet ihmiset”. 

Ennen kokeen alkamista vii­meinenkin apina, Tarzan-niminen oranki, kuitenkin kuoli vuonna 1929.

Epäonnistuminen ajoi Ivanovin epä­suosioon kommunistipuolueessa. Kokeet lopetettiin ja Ivanov joutui Siperiaan vuonna 1930. Hän kuoli vuonna 1932.

Äänestä

Ai saatana - jäätiin me suomalaiset tästäkin hyvästä paitsi.

Äänestä

"Jättivaltio kattoi valtavan määrän etnisiä ryhmiä,"

Venäjän vallankumouksen aikana Venäjälle jäi suuri joukko etnisiin ryhmiin kuuluvia henkilöitä, joiden alueita oli kuulunut Venäjän keisarikuntaan, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Puolasta ja Romaniasta.

Vuonna 1936 NKVD antoi ensimmäisen salaisen käskyn likvidoida etniset puolalaiset. Samoin kävi myöhemmin muillekin kuten suomensukuisille Karjalassa.
Miksi käsky annettiin???

Oli se NL sitten ihana maa!

Äänestä

Ainakin kooltaan.

Äänestä
  • Ja rikostensa suuruudella ja määrällä!

    Äänestä

Loppujen lopuksi Stalin ei tarvinnut apinaihmisiä, kaikkihan tunnustavat Neuvostoliiton ylivertaisuuden jo muutenkin.

Äänestä
  • Jos NL oli niin ylivertainen, niin missähän sitä voisi käydä ihailemassa ja ottamassa mallia?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


NL_oli_MAHTAVA kirjoitti:

Oli aikoinaan uskomatonta, että Neuvostoliiton kaltainen kansojen saumattomaan yhteistyöhön perustuva liitto saatiin aikaiseksi: valtio käsitti 15 liittoon riemumielin liittynyttä neuvostotasavaltaa, jotka kaikki olivat omanlaisia. Jättivaltio kattoi valtavan määrän etnisiä ryhmiä, uskontokuntia ja kieliryhmiä, jotka kaikki puhalsivat yhteen hiileen menestyksekkäästi. Neuvostoliitto oli avaruuden valloituksen edelläkävijä ja taloudellisesti pitkään hyvin vahva, kunnes USA kateuksissaan haastoi sen velkarahan avulla turhaan asevarustelukierteeseen. Onhan se selvää, ettei rauhantahtoisuuteen perustuva supervalta luonteensa vuoksi hallinnut asevarustelun kaltaista pullistelua, ja näin ollen varustelukilvan häviäminen oli odotettavissa aggressiivista länsi-imperialisti USA:ta vastaan. Nyt sitten ihmetellään tuhansien ydinaseiden varjossa, että kuinka tähän on tultu. Neuvostoliittohan ei tuollaista halunnut, se halusi vain keskittyä rauhantyöhön ja kansalaisten hyvän elintason edelleenkehittämiseen.

Neuvostoliitto teki pyyteetöntä rauhantyötä ja auttoi tarvittaessa liittolaisiaan (esim. Tshekkoslovakia ja Unkari) näiden jouduttua harhaoppisten toimijoiden käsiin. Aggressiivinen maailma oli kuitenkin lopulta rauhan symbolina toimineelle Neuvostoliitolle liian kova paikka, ja vuonna 1991 tapahtui sitten valtava geopoliittinen katastrofi, jolloin mahtava supervalta hajosi 15 osavaltion suureksi harmiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu