Rokotevastaisuus

Kysyjäx

Eräs julkisuuden henkilö, näitä fiksumpia, kertoiLauttasaaressa tapahtuneesta. Sokeritautia sairastava nuori oli heilahti uskoon. Hänen uskovat uudet kaverit vakuuttivat että hänen ei tarvitse enää ottaa insuliinipiikkejä, jumala kyllä pitää huolen hänestä. Tyttö jätti piikit ottamatta, vaipui koomaan ja kuoli. Nämä hänen "uskonsisaret" eivät koskaan joutuneet käsittääkseni vastuuseen teoistaan.

Toisen tarinan taltioi aikanaan Hannu Karpo. Hän jututti lestadiolaista miestä jonka vaimo oli taas kerran raskaana. Lääkärit varoitellivat että raskaus saattaa olla naiselle kohtalokas. Karpo kysyi mieheltä että eikö hän tunne tuskaa ja syyllisyyttä jos nainen kuolee synnytykseen? Mies vastasi kylmä rauhallisesti: "Kyllä jumala antaa mulle silloin varmaan toisen vaimon".

Mitä tulee Luotoon, on turha kuvitella etteikö rokotevastaisuus olisi pesiytynyt alueen uskonnollisiin ryhmiin. Ei tarvitse kuin yksi uskova nokkamiehen ilmoitus että uskova ihminen ei tarvitse rokotusta, niin piikit jäävät väliin. Ei voi olla sattumaa että juuri sillä alueella jolla esiintyy paljon uskonnollista hurmoksellisuutta, on myös rokotevastaisuutta. Varsinkin kun kyseessä on pieni, suljettu piiri.

118

1148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysyjäx

      Mihin jäi taas kerran hihhuleiden vastaukset? Olisi kiva saada vastaus myös kysymykseen: Jos lapsesi on kipeä, niin vietkö hänet lääkäriin vaiko rukoiletko vain hänen puolestaan? Entä jos lääkäri ehdottaa lapsen rokotusta, niin otatko vai luotatko vain siihen että usko.vainen on täällä julistanut että "jumala hoitaa kaiken"? Hänhän esim päätti sen että Malesian Niikon kaverit pääsivät takaisin Suomeen. Se teki siis jumala eivätkä Malesian viranomaiset.

      • täysintervepoika

        Sattui kerran näin.

        Uskosta osaton ei ollut vienyt vakavasti sairasta lastaan lääkäriin.
        Satuin tulemaan käymään heillä kylässä. Lapsi oli isän sylissä ja
        itki tuskasta. Näki heti, että lapsi on hyvin sairas. Kyseessä oli vakava
        korvakipu, ehkä tulehdus. Lapsi oli sen näköinen, että hän oli itkenyt ja
        sairastanut koko päivän.

        Kun kävimme kahvipöytään istumaan, minä koin, että en voi
        jättää lasta tuohon kuntoon; Jeesus voi parantaa. Koin Jesuksen säälin
        sairasta lasta kohtaan. Kysyin vanhemmilta jos saan rukolila Herraa
        Jeesusta Kristusta, että Hän parantaa lapsen. Vanhemmat lupasivat.

        Rukoilin lyhyen rukouksen kädet lapsen korvilla. Pyysin Jeesusta
        parantamaan tämän viattoman pienen lapsiparan. Tunsin, kuinka
        käsistäni lähti voima ja meni pojan päähän. Poika säpsähti ja pysähtyi
        tuijottamaan minua hämmästynyt ilme kasvoillaan. Tiesin, että Jeesus
        oli koskettanut poikaa parantavalla voimallaan.

        Nousin ylös ja istuin takaisin tuolille pöydän ääreen. Poika oli siinä
        lattialla äidin sylissä. Katsoessani poikaa, hänen kasvoilleen tuli
        normaali väri, kyyneleet kuivasivat silmistä ja valuva räkä nenästä.
        Joidenkin sekuntien jälkeen poika alkoi pyrkiä pois äidin sylistä.
        Äiti päästi otteensa pojasta ja poika juoksi toiseen huoneeseen.
        Me aikuiset tuijotimme toisiamme sanomatta sanaakaan.

        Hetken kuluttua poika tuli keittiöön leikkiauto kädessään, hän
        polvistui lattialle ja alkoi leikkiä autollaan. Siinä kun hän päristeli
        ja ajoi autolla lattialla, hän silmäisi minua. Poika oli täysin terve
        ja täysissä voimissa, ei jälkeäkään mistään korvataudista.

        Ja tämä tapaus on tosi. Minun lisäkseni paikalla oli pojan
        isä ja äiti.

      • Kysyjäx
        täysintervepoika kirjoitti:

        Eli sinun pitäisi siis perustaa heti vastaanotto niin Suomesta taudit vähenisivät vauhdilla. Ja kun sinulla itselläsi on kuumetta tai jotain flunssaremppaa niin ei muuta kuin ankara rukoilu päälle ja taudit on voitettu.

        Niin ja jos kerran nyt olet uskossasi vahva ja todellinen parantasielu niin miksi ihmeessä et lähde samantien kohti Luotoa pelastamaan siellä tuhkarokkoon sairastuneita ihmisiä? Onhan suurin osa heistä varmasti uskonveljiäsi ja sisariasi.

      • Huuharit

        Vuosia sitten oli kuhnekylvyillä parantaja oikeuden edessä, kun hänen potilaanaan ollut diabeteslapsi kuoli, kun insuliinit oli jätetty pois ja lasta kylvetettiin eri asteisissa kuhneammeissa niin että hänen ihonsakin oli palanut. Vanhempia ei rangaistu. He olivat ajatelleet lapsensa parasta!
        Huuhaaparantajat tietenkin toivovat saavansa mainetta ja mammonaa, mutta mitä hyötyvät potilaan omaiset näitten puoskareiden toimista? Kuolleen potilaan!
        Miten auktoriteettiuskoisia ihmiset ovat? Onko kysymyksessä kouluttamattomat oppimattomat ihmiset, vai millä tavalla puoskarit saavat vanhemmat otteeseensa niin että panevat lapsensa äärimmäiseen vaaraan ja kärsimään tyhjän takia.
        Missä on maalaisjärki?
        Jätetään pois rokotukset, "kun ei niitä ennenkään ole ollut". Miksi he ovat sallineet vauvalle tuberkuloosirokotuksen jo synnytyssairaalassa? Turhanpäiväistä.
        Keuhkotautiin kuoltiin 100 v. sitten, sodan aikana lapsille perustettiin oma tuberkuloosiparantola. Myytiin postimerkkejä parantolan ylläpitämiseksi.
        Ihan turhaan! Kyllä lapset olisivat selvinneet ilman tuollaisia kotkotuksiakin. Selvisiväthän he ennenkin.
        Ja jos ei, niin sehän oli jumalan tahto.
        Maahanmuuttajien joukoissa tulee superbakteereita, joita vastaan ei edes rokotukset auta. Mitäpä tuosta!
        Kyllä aina joku selviää, ja jos toiset menehtyvät, niin ovat olleet heikkoa sukua. Vahvat selviytyvät!
        Rukouksella parantaminen on halvempaa eikä vaadi vuosien opiskelua eikä tutkimista.

      • täysintervepoika
        Kysyjäx kirjoitti:

        Eli sinun pitäisi siis perustaa heti vastaanotto niin Suomesta taudit vähenisivät vauhdilla. Ja kun sinulla itselläsi on kuumetta tai jotain flunssaremppaa niin ei muuta kuin ankara rukoilu päälle ja taudit on voitettu.

        Niin ja jos kerran nyt olet uskossasi vahva ja todellinen parantasielu niin miksi ihmeessä et lähde samantien kohti Luotoa pelastamaan siellä tuhkarokkoon sairastuneita ihmisiä? Onhan suurin osa heistä varmasti uskonveljiäsi ja sisariasi.

        >>>Eli sinun pitäisi siis perustaa heti vastaanotto niin Suomesta taudit vähenisivät vauhdilla.<<<

        Puhut asiaa. Jos kaikki suomalaiset tulisivat Jeesuksen luokse tekemään parannusta synneistään ja pyytämään Häneltä terveyttä, taudit ja sairaudet todella vähenisivät huimasti. Uskovissa ja heidän kanssaa oleva Herra Jeesus Kristus parantaisi paljon sairaita yksinkertaisen lyhyen rukouksen kautta. Tämä olisi jo taloudellisesti hyvin kannattavaa koko yhteiskuntaa ajatellen, sillä sairaanhoitokustannukset putoaisivat minimiin.

        Mutta kun ei, niin ei. Harva ihmien tulee Jeesuksen luokse, uskoo Häneen ja tekee parannuksen synneistään. Harva sairas etsii Jeesukselta apua. Harva tulee uskovien yhteyteen, jossa Jeesus vaikuttaa.

        Muuten, - minun rukoukseni kesti ehkä 15 sekuntia. Ei ollut mitään ankaraa rukoilua päällä.

        Niin että keskiajalla jolloin ihmisset kävivät suurin joukoin kirkossa, itse asiassa kaikki, niin ei ollut mitään sairauksia ja ihmiset elivät näin ollen jokainen yli 90-vuotiaaksi koska olivat uskossa? Mutta kuule kun keski-ikä oli tuolloin 40-vuotta. Miten tämä nyt näin?

        Tai miksi kovasti uskovissa Venäjällä ja latinalaisessa Amerikassa ihmiset kuolevat paljon aikaisemmin kuin me täällä läntisessä mutta niin jumalasta vieraantuneessa lännessä? Miten tämä selitetään? Miksi lapsikuolleisuus on minimissään länsimaissa?

      • Äärimmäisen pieni osa uskovaisista on niin tyhmiä, ettei rokota lapsiaan. Ja sairas tulee tietysti viedä lääkäriin ja rukous on vain avunhuutoa siihen päälle. Ihmeparantuneeksi itsensä kokeneen ei tule luopua hänelle määrätyistä lääkkeistä ennen kuin lääkäri on todennut hänet terveeksi. Tämä kaikki on itsestäänselvää lähes kaikille uskovaisille.

      • javastaus

        Ja hihhuli vastaa :))

        "Jos lapsesi on kipeä, niin vietkö hänet lääkäriin vaiko rukoiletko vain hänen puolestaan?"

        Kuten Pirkko Jalovaara suosittaa, niin viemme hänet lääkäriin jolla uskomme olevan Jumalan antamaa viisautta hoitaa lasta. Myös rukoilemme hänen puolestaan.

        " Entä jos lääkäri ehdottaa lapsen rokotusta, niin otatko vai luotatko vain siihen että usko.vainen on täällä julistanut että "jumala hoitaa kaiken"?

        Riippuu rokotuksesta. Yleensä otamme vastaan rokotuksen. Itse olen ottanut vastaan kaikki rokotukset mitä on annettu.

        Uskomme usko.vaisen julistukseen, että Jumala hoitaa kaiken siinä mielessä miten hän itse on kertonut enkä usko sitä miten vaikka sinä tulkitset usko.vaisen julistuksen.

        Jumala kuitenkin viime kädessä päättää miten asiat menee.

        Miten muuten sinä menettelet tapauksessa, että lääkärit toteavat kyvyttömyyden hoitaa vaikka kaikkialla kehossasi olevaa syöpää? Menetkö tästä huolimatta lääkäriin lääkettä saamaan ja käytät rahasi?

        Luuk. 8:43

        Ja siellä oli nainen, joka kaksitoista vuotta oli sairastanut verenjuoksua ja lääkäreille kuluttanut kaiken omaisuutensa, eikä kukaan ollut voinut häntä parantaa.

      • hyvätodistus
        täysintervepoika kirjoitti:

        >>>Eli sinun pitäisi siis perustaa heti vastaanotto niin Suomesta taudit vähenisivät vauhdilla.<<<

        Puhut asiaa. Jos kaikki suomalaiset tulisivat Jeesuksen luokse tekemään parannusta synneistään ja pyytämään Häneltä terveyttä, taudit ja sairaudet todella vähenisivät huimasti. Uskovissa ja heidän kanssaa oleva Herra Jeesus Kristus parantaisi paljon sairaita yksinkertaisen lyhyen rukouksen kautta. Tämä olisi jo taloudellisesti hyvin kannattavaa koko yhteiskuntaa ajatellen, sillä sairaanhoitokustannukset putoaisivat minimiin.

        Mutta kun ei, niin ei. Harva ihmien tulee Jeesuksen luokse, uskoo Häneen ja tekee parannuksen synneistään. Harva sairas etsii Jeesukselta apua. Harva tulee uskovien yhteyteen, jossa Jeesus vaikuttaa.

        Muuten, - minun rukoukseni kesti ehkä 15 sekuntia. Ei ollut mitään ankaraa rukoilua päällä.

        ">>>Eli sinun pitäisi siis perustaa heti vastaanotto niin Suomesta taudit vähenisivät vauhdilla.<<<

        Puhut asiaa. Jos kaikki suomalaiset tulisivat Jeesuksen luokse tekemään parannusta synneistään ja pyytämään Häneltä terveyttä, taudit ja sairaudet todella vähenisivät huimasti."

        Näinhän se on, että jos ihmiset uskoisivat ja luottaisivat Jeesukseen täysin, niin voisivat siirtää vuoria ja sairaudet paranisivat. Tietenkin tulee aika jolloin sairautta ei enää ole eikä sitä ollut silloinkaan kun israelilaiset olivat Mooseksen johdolla erämaassa. Myös Jeesuksen aikaan Israelin alueella sairaudet vähenivät dramaattisesti.

      • Aaammeeennn

        Yksinkertainen rukous on parasta tyyliin Pirkko Jalovaara. Jumala hoitaa sitten loput, jos se on Hänen tahtonsa.

      • täysintervepoika kirjoitti:

        >>>Eli sinun pitäisi siis perustaa heti vastaanotto niin Suomesta taudit vähenisivät vauhdilla.<<<

        Puhut asiaa. Jos kaikki suomalaiset tulisivat Jeesuksen luokse tekemään parannusta synneistään ja pyytämään Häneltä terveyttä, taudit ja sairaudet todella vähenisivät huimasti. Uskovissa ja heidän kanssaa oleva Herra Jeesus Kristus parantaisi paljon sairaita yksinkertaisen lyhyen rukouksen kautta. Tämä olisi jo taloudellisesti hyvin kannattavaa koko yhteiskuntaa ajatellen, sillä sairaanhoitokustannukset putoaisivat minimiin.

        Mutta kun ei, niin ei. Harva ihmien tulee Jeesuksen luokse, uskoo Häneen ja tekee parannuksen synneistään. Harva sairas etsii Jeesukselta apua. Harva tulee uskovien yhteyteen, jossa Jeesus vaikuttaa.

        Muuten, - minun rukoukseni kesti ehkä 15 sekuntia. Ei ollut mitään ankaraa rukoilua päällä.

        Mitä todisteita tuosta on? Tietääkseni kukaan ei täällä tunne sinua entuudestaan eikä osaa arvioida oletko tyylilajiltasi todenpuhuja vai satusetä. Minäkin osaisin keksiä vastaavia tarinoita, mutta ei kiinnosta semmoinen keksiskely.

        Nykyään ollaan valitettavasti paljon kriittisempiä kuin Raamatun aikoihin.

      • Valehtelua.Jeesuksessa
        täysintervepoika kirjoitti:

        Sattui kerran näin.

        Uskosta osaton ei ollut vienyt vakavasti sairasta lastaan lääkäriin.
        Satuin tulemaan käymään heillä kylässä. Lapsi oli isän sylissä ja
        itki tuskasta. Näki heti, että lapsi on hyvin sairas. Kyseessä oli vakava
        korvakipu, ehkä tulehdus. Lapsi oli sen näköinen, että hän oli itkenyt ja
        sairastanut koko päivän.

        Kun kävimme kahvipöytään istumaan, minä koin, että en voi
        jättää lasta tuohon kuntoon; Jeesus voi parantaa. Koin Jesuksen säälin
        sairasta lasta kohtaan. Kysyin vanhemmilta jos saan rukolila Herraa
        Jeesusta Kristusta, että Hän parantaa lapsen. Vanhemmat lupasivat.

        Rukoilin lyhyen rukouksen kädet lapsen korvilla. Pyysin Jeesusta
        parantamaan tämän viattoman pienen lapsiparan. Tunsin, kuinka
        käsistäni lähti voima ja meni pojan päähän. Poika säpsähti ja pysähtyi
        tuijottamaan minua hämmästynyt ilme kasvoillaan. Tiesin, että Jeesus
        oli koskettanut poikaa parantavalla voimallaan.

        Nousin ylös ja istuin takaisin tuolille pöydän ääreen. Poika oli siinä
        lattialla äidin sylissä. Katsoessani poikaa, hänen kasvoilleen tuli
        normaali väri, kyyneleet kuivasivat silmistä ja valuva räkä nenästä.
        Joidenkin sekuntien jälkeen poika alkoi pyrkiä pois äidin sylistä.
        Äiti päästi otteensa pojasta ja poika juoksi toiseen huoneeseen.
        Me aikuiset tuijotimme toisiamme sanomatta sanaakaan.

        Hetken kuluttua poika tuli keittiöön leikkiauto kädessään, hän
        polvistui lattialle ja alkoi leikkiä autollaan. Siinä kun hän päristeli
        ja ajoi autolla lattialla, hän silmäisi minua. Poika oli täysin terve
        ja täysissä voimissa, ei jälkeäkään mistään korvataudista.

        Ja tämä tapaus on tosi. Minun lisäkseni paikalla oli pojan
        isä ja äiti.

        Ja tämäkin tapaus on pelkkää paskanjauhantaa. Ihmeparantamisia tapahtuu vain nimettömille nettirjoittajille tai "vaimon sukulaiselle toisessa kaupungissa".

        Suomessa on tehty kaksi väitöskirjaa (toinen teologisessa tiedekunnassa ja toinen lääketieteellisessä) jossa on tutkittu väitettyjä ihmeparanemisia. ja tulos on ollut pyöreä nolla. Yhtään selittämätöntä parantumista ei ole löydetty. Pelkkää tyhjää puhetta.

      • täysintervepoika
        Valehtelua.Jeesuksessa kirjoitti:

        Parantumisia tapahtuu rukouksen kautta. Jeesus toimii tänäkin päivänä koska Hän elää.
        Jeesuksen Kristuksen hauta on tyhjä. Oletko huomannut sen? Oletko huomannut, että Jeesuksen luita ei ole löydetty eikä löydetä. Apostolit julistivat elävää Jeesusta Kristusta, että hän on Herra ja Vapahtaja joka antaa synnit anteeksi ja parantaa sairaita. Jeesus on tehnyt näitä tekoja jo kaksituhatta vuotta joista tässäkin ketjussa on todistettu. Kuollut ei voi tehdä mitään mutta elävä voi. Jeesus on parantanut minua itseäni monta kertaa eri vaivoista, joskus toisen uskovan rukoillessa puolestani ja joskus minun itseni rukoiltuani Jeesusta parantamaan. Olen myös ollut paikan päällä todistamassa ja näkemässä Jeesuksen parantavan ihmisiä todellisista lääkärin toteamista vaivoista.

        Minulle nämä asiat ovat siis todellisia koska olen itse nähnyt ja kokenut niitä.
        Tässä ketjussa kaksi tällaista todistusta. Ne eivät ole ainoat tapaukset, Mutta ehkä
        riittävät ettei pilkkaajat kovin raivostu ja saa sydänkohtausta ja minua syytetä siitä.
        Niin jätetään tähän, Otakaa rauhallisesti, te pilkkaajat ja nöyrtykää Jumalan edessä.
        Silloin tekin saatte kohdata ylösnousseen elävän Jeesuksen. Hän tekee tekojaan tänäkin päivänä.

      • hyvätodistus kirjoitti:

        ">>>Eli sinun pitäisi siis perustaa heti vastaanotto niin Suomesta taudit vähenisivät vauhdilla.<<<

        Puhut asiaa. Jos kaikki suomalaiset tulisivat Jeesuksen luokse tekemään parannusta synneistään ja pyytämään Häneltä terveyttä, taudit ja sairaudet todella vähenisivät huimasti."

        Näinhän se on, että jos ihmiset uskoisivat ja luottaisivat Jeesukseen täysin, niin voisivat siirtää vuoria ja sairaudet paranisivat. Tietenkin tulee aika jolloin sairautta ei enää ole eikä sitä ollut silloinkaan kun israelilaiset olivat Mooseksen johdolla erämaassa. Myös Jeesuksen aikaan Israelin alueella sairaudet vähenivät dramaattisesti.

        >Tietenkin tulee aika jolloin sairautta ei enää ole eikä sitä ollut silloinkaan kun israelilaiset olivat Mooseksen johdolla erämaassa. Myös Jeesuksen aikaan Israelin alueella sairaudet vähenivät dramaattisesti.

        Kie-sus mitä skeidaa, Korkkiruuvihan ylittää jopa itsensä. 😅

        Taidan tällä kertaa jättää ne lähteet kysymättä. (Olisko 2 viikon takainen Iltalehti taas? 🥴)

      • täysintervepoika kirjoitti:

        Parantumisia tapahtuu rukouksen kautta. Jeesus toimii tänäkin päivänä koska Hän elää.
        Jeesuksen Kristuksen hauta on tyhjä. Oletko huomannut sen? Oletko huomannut, että Jeesuksen luita ei ole löydetty eikä löydetä. Apostolit julistivat elävää Jeesusta Kristusta, että hän on Herra ja Vapahtaja joka antaa synnit anteeksi ja parantaa sairaita. Jeesus on tehnyt näitä tekoja jo kaksituhatta vuotta joista tässäkin ketjussa on todistettu. Kuollut ei voi tehdä mitään mutta elävä voi. Jeesus on parantanut minua itseäni monta kertaa eri vaivoista, joskus toisen uskovan rukoillessa puolestani ja joskus minun itseni rukoiltuani Jeesusta parantamaan. Olen myös ollut paikan päällä todistamassa ja näkemässä Jeesuksen parantavan ihmisiä todellisista lääkärin toteamista vaivoista.

        Minulle nämä asiat ovat siis todellisia koska olen itse nähnyt ja kokenut niitä.
        Tässä ketjussa kaksi tällaista todistusta. Ne eivät ole ainoat tapaukset, Mutta ehkä
        riittävät ettei pilkkaajat kovin raivostu ja saa sydänkohtausta ja minua syytetä siitä.
        Niin jätetään tähän, Otakaa rauhallisesti, te pilkkaajat ja nöyrtykää Jumalan edessä.
        Silloin tekin saatte kohdata ylösnousseen elävän Jeesuksen. Hän tekee tekojaan tänäkin päivänä.

        >Oletko huomannut, että Jeesuksen luita ei ole löydetty eikä löydetä.

        Kenenkäs 2000 vuotta sitten eläneen ihmisen luita on löydetty? Oletko huomannut?

      • ennenrepeäollu
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Oletko huomannut, että Jeesuksen luita ei ole löydetty eikä löydetä.

        Kenenkäs 2000 vuotta sitten eläneen ihmisen luita on löydetty? Oletko huomannut?

        >>>Kenenkäs 2000 vuotta sitten eläneen ihmisen luita on löydetty? Oletko huomannu<<<

        Ihmisiä on ollut ennen sinua. Eivät ole löytäneet Jeesuksen luita syystä, että niitä ei ole täällä maan päällä.

      • Että koko ketjun pistit, mahtavaa. Sinähän se olet narahtanut ja useampaan kertaan. 😃

      • ennenrepeäollu kirjoitti:

        >>>Kenenkäs 2000 vuotta sitten eläneen ihmisen luita on löydetty? Oletko huomannu<<<

        Ihmisiä on ollut ennen sinua. Eivät ole löytäneet Jeesuksen luita syystä, että niitä ei ole täällä maan päällä.

        >Eivät ole löytäneet Jeesuksen luita syystä, että niitä ei ole täällä maan päällä.

        Toki ovat, mutta eivät enää luina, kuten eivät juuri kenenkään 2000 vuotta sitten kuolleen luut.

      • Kysynvaan
        Tipale kirjoitti:

        Äärimmäisen pieni osa uskovaisista on niin tyhmiä, ettei rokota lapsiaan. Ja sairas tulee tietysti viedä lääkäriin ja rukous on vain avunhuutoa siihen päälle. Ihmeparantuneeksi itsensä kokeneen ei tule luopua hänelle määrätyistä lääkkeistä ennen kuin lääkäri on todennut hänet terveeksi. Tämä kaikki on itsestäänselvää lähes kaikille uskovaisille.

        Kuinka paljon lääkärit määräävätkään lääkkeitä aivan turhaan?

      • javastaus kirjoitti:

        Ja hihhuli vastaa :))

        "Jos lapsesi on kipeä, niin vietkö hänet lääkäriin vaiko rukoiletko vain hänen puolestaan?"

        Kuten Pirkko Jalovaara suosittaa, niin viemme hänet lääkäriin jolla uskomme olevan Jumalan antamaa viisautta hoitaa lasta. Myös rukoilemme hänen puolestaan.

        " Entä jos lääkäri ehdottaa lapsen rokotusta, niin otatko vai luotatko vain siihen että usko.vainen on täällä julistanut että "jumala hoitaa kaiken"?

        Riippuu rokotuksesta. Yleensä otamme vastaan rokotuksen. Itse olen ottanut vastaan kaikki rokotukset mitä on annettu.

        Uskomme usko.vaisen julistukseen, että Jumala hoitaa kaiken siinä mielessä miten hän itse on kertonut enkä usko sitä miten vaikka sinä tulkitset usko.vaisen julistuksen.

        Jumala kuitenkin viime kädessä päättää miten asiat menee.

        Miten muuten sinä menettelet tapauksessa, että lääkärit toteavat kyvyttömyyden hoitaa vaikka kaikkialla kehossasi olevaa syöpää? Menetkö tästä huolimatta lääkäriin lääkettä saamaan ja käytät rahasi?

        Luuk. 8:43

        Ja siellä oli nainen, joka kaksitoista vuotta oli sairastanut verenjuoksua ja lääkäreille kuluttanut kaiken omaisuutensa, eikä kukaan ollut voinut häntä parantaa.

        >> Kuten Pirkko Jalovaara suosittaa, niin viemme hänet lääkäriin jolla uskomme olevan Jumalan antamaa viisautta hoitaa lasta <<

        Jalovaara saarnasi niissä ihmekokouksissaan, että lääkkeet on demonien keino mennä ihmisen sisälle.
        Jalovaara sai todella paljon pahaa aikaan.

      • Takapenkkiläinen
        javastaus kirjoitti:

        Kerran Aamusydämellä-ohjelmassa haastateltiin naista, jonka mies oli parantunut Jalovaaran siunauksen voimasta.
        Hän jätti lääkkeensä ja kulki Jalovaaran mukana saarnaretkillä.
        Kaksi vuotta myöhemmin hän kuoli sairauteensa. Mutta haastattelun aikana kävi ilmi, että vainaja oli ihmeparantumisensa jälkeen videoinut julistussaarnan, jota yhä vielä pyöritettiin Jalovaaran tilaisuuksissa, vaikka omaiset olivat moneen kertaan kieltäneet. Henkilö oli ollut jo vuosia haudassa, mutta ihmeparannus eli voi hyvin videolla.

      • Eipäpappi
        täysintervepoika kirjoitti:

        Sattui kerran näin.

        Uskosta osaton ei ollut vienyt vakavasti sairasta lastaan lääkäriin.
        Satuin tulemaan käymään heillä kylässä. Lapsi oli isän sylissä ja
        itki tuskasta. Näki heti, että lapsi on hyvin sairas. Kyseessä oli vakava
        korvakipu, ehkä tulehdus. Lapsi oli sen näköinen, että hän oli itkenyt ja
        sairastanut koko päivän.

        Kun kävimme kahvipöytään istumaan, minä koin, että en voi
        jättää lasta tuohon kuntoon; Jeesus voi parantaa. Koin Jesuksen säälin
        sairasta lasta kohtaan. Kysyin vanhemmilta jos saan rukolila Herraa
        Jeesusta Kristusta, että Hän parantaa lapsen. Vanhemmat lupasivat.

        Rukoilin lyhyen rukouksen kädet lapsen korvilla. Pyysin Jeesusta
        parantamaan tämän viattoman pienen lapsiparan. Tunsin, kuinka
        käsistäni lähti voima ja meni pojan päähän. Poika säpsähti ja pysähtyi
        tuijottamaan minua hämmästynyt ilme kasvoillaan. Tiesin, että Jeesus
        oli koskettanut poikaa parantavalla voimallaan.

        Nousin ylös ja istuin takaisin tuolille pöydän ääreen. Poika oli siinä
        lattialla äidin sylissä. Katsoessani poikaa, hänen kasvoilleen tuli
        normaali väri, kyyneleet kuivasivat silmistä ja valuva räkä nenästä.
        Joidenkin sekuntien jälkeen poika alkoi pyrkiä pois äidin sylistä.
        Äiti päästi otteensa pojasta ja poika juoksi toiseen huoneeseen.
        Me aikuiset tuijotimme toisiamme sanomatta sanaakaan.

        Hetken kuluttua poika tuli keittiöön leikkiauto kädessään, hän
        polvistui lattialle ja alkoi leikkiä autollaan. Siinä kun hän päristeli
        ja ajoi autolla lattialla, hän silmäisi minua. Poika oli täysin terve
        ja täysissä voimissa, ei jälkeäkään mistään korvataudista.

        Ja tämä tapaus on tosi. Minun lisäkseni paikalla oli pojan
        isä ja äiti.

        Mitä eroa on skitsofrenialla ja Jumalan parantavaan voimaan uskomisella?

      • qwertyilija kirjoitti:

        >> Kuten Pirkko Jalovaara suosittaa, niin viemme hänet lääkäriin jolla uskomme olevan Jumalan antamaa viisautta hoitaa lasta <<

        Jalovaara saarnasi niissä ihmekokouksissaan, että lääkkeet on demonien keino mennä ihmisen sisälle.
        Jalovaara sai todella paljon pahaa aikaan.

        "Jalovaara saarnasi niissä ihmekokouksissaan, että lääkkeet on demonien keino mennä ihmisen sisälle."

        Ikävä kyllä Jalovaara taisi olla yksi pahimmista. Mutta näitä kai löytyy pienistä piireistä yhä?

      • mummomuori kirjoitti:

        "Jalovaara saarnasi niissä ihmekokouksissaan, että lääkkeet on demonien keino mennä ihmisen sisälle."

        Ikävä kyllä Jalovaara taisi olla yksi pahimmista. Mutta näitä kai löytyy pienistä piireistä yhä?

        Jokunen löytyy, mutta ikävää on se, että kuulijakunnassa on noissa tilaisuuksissa usein kovasti arviokyvyttömiä.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Jokunen löytyy, mutta ikävää on se, että kuulijakunnassa on noissa tilaisuuksissa usein kovasti arviokyvyttömiä.

        Siihen tuollainen julistus juuri perustuukin. Arvelisin, että kaikki, jotka eivät olleet Jalovaaran tilaisuuksissa lajillemme tyypillisen uteliaisuuden takia, olivat ihmisiä joita voidaan sanoa objektiiviseen kriittiseen arviointiin kyvyttömiksi.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Jakaako yksinkertaiset muille omaa yksinkertaisten uskoaan, vai jakaako fiksut yksinkertaisille omaa "uskoaan".

        Siinä on iso ero.

    • Kirjakääröt

      Mark.5:26 Biblia (1776) Hän oli paljon kärsinyt monelta parantajalta, ja kuluttanut kaiken hyvyytensä, eikä mitään apua tuntenut, vaan tullut paljon pahemmaksi.

    • Jobinpostia

      Siis ei kaikkia paranna. Ps.103:3 hän joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi.

    • näillänäkymillä

      Voi aloittajaparkaa, mene lakasemaan portaita tai tee joulutorttuja, älä täällä viitsi noita lapsellisia juttujasi enempää jakaa.

      mailmassa on miljoonia ja miljoonia ihmisiä jotka ovat parantuneet vaibvoistaan rukouksen aikana ja jälkeen jos se menee sinun rusinan kokoisen ajattelun yli niin anna mennä, älä kiusaa muita enempää kiitosta vuan!

      • EiNäyttöä

        "mailmassa on miljoonia ja miljoonia ihmisiä jotka ovat parantuneet vaibvoistaan rukouksen aikana ja jälkeen jos se menee sinun rusinan kokoisen ajattelun yli niin anna mennä, älä kiusaa muita enempää kiitosta vuan! "

        Suomessa on uskonnollisista parantumisista tehty kaksi lääketieteellistä tutkimusta. Molemmat tulivat samaan tulokseen. Ainuttakaan aitoa paranemista ei löytynyt lukuisista tutkituista tapauksista.
        Missä ne miljoonat parantumiset piileskelevät?

      • Kysyjäx
        EiNäyttöä kirjoitti:

        Ne on kaikki jossain pimeässä Afrikassa tapahtuneita ja todisteena siitä on kaksi mustavalkoista valokuvaa, jotka ovat tahriintuneet kovassa käytössä.

      • Kysyjäx kirjoitti:

        Uskovaisella ystävälläni oli alkuvuodesta aivokasvain, jota pidettiin jo aika toivottomana (leikkaus olisi vaarantanut näön suurella todennäköisyydellä). Hänen puolestaan tietysti kovasti rukoiltiin ja kas kummaa, lääkäri sai ihmeekseen todeta, että kasvain oli pienentynyt huomattavasti. Ystävä on nyt paljon paremmassa kunnossa kuin alkuvuodesta.

      • vihaatkosinä
        Kysyjäx kirjoitti:

        Ne on kaikki jossain pimeässä Afrikassa tapahtuneita ja todisteena siitä on kaksi mustavalkoista valokuvaa, jotka ovat tahriintuneet kovassa käytössä.

        Ja myös etelä-Amerikassa ja osissa Aasiaa tapahtuu paljon paranemisia, koska ihmisten päitä rationalismi ja liberalismi ei ole sekoittanut.

        Myös Suomessa tapahtuu paljon paranemisia, mutta niistä on pakko olla aika hiljaa, koska ihmisten vihamielisyys Jumalan tekoja kohtaan on niin suurta. Myös kirkon papit vihaavat näitä parantuneita. Vihalla on niin suuri voima nykyihmiseen.

      • näitäriittää
        Tipale kirjoitti:

        Uskovaisella ystävälläni oli alkuvuodesta aivokasvain, jota pidettiin jo aika toivottomana (leikkaus olisi vaarantanut näön suurella todennäköisyydellä). Hänen puolestaan tietysti kovasti rukoiltiin ja kas kummaa, lääkäri sai ihmeekseen todeta, että kasvain oli pienentynyt huomattavasti. Ystävä on nyt paljon paremmassa kunnossa kuin alkuvuodesta.

        TV7:ssa kerrottiin tapaus, joka sattui jokin aikaa sitten, että syöpä oli kadonnut tuosta vaan lääkärien raapiessa päätään, että mihin se nyt yhtäkkiä oli hävinnyt ja ankarasti tutkittiin papereita että oliko siellä ensinnäkään ollut mitään syöpää. Tapaus jäi lääketieteen osalta selvittämättä.

      • täysintervepoika
        näitäriittää kirjoitti:

        TV7:ssa kerrottiin tapaus, joka sattui jokin aikaa sitten, että syöpä oli kadonnut tuosta vaan lääkärien raapiessa päätään, että mihin se nyt yhtäkkiä oli hävinnyt ja ankarasti tutkittiin papereita että oliko siellä ensinnäkään ollut mitään syöpää. Tapaus jäi lääketieteen osalta selvittämättä.

        Sain kerran hälyttävän chokeeraavan ilmoituksen: Nuori nainen oli menossa syöpäleikkaukseen. Hänellä oli todettu syöpäkasvain, en muista missä, mutta
        leikkaukseen oli enää vain muutama päivä. Hänen äitinsä ystävä tuli luokseni
        hätääntyneenä ja pyysi rukoilemaan tämän nuoren naisen puolesta. Rukoilin yhdessä
        hänen kanssaan kokosydämisessä antautuneessa rukouksessa Jeesusta Kristusta
        parantamaan naisen syövästä. Hetken rukoiltuani, tunsin, että rukous oli mennyt
        perille ja asia on Jumalan kädessä. Lopetimme rukouksen.

        Muutaman päivän kuluttua kohtasin tämän ystävän. Hän oli iloinen. Hänen
        ystävänsä äiti oli soittanut ja kertonut, että tyttö oli mennyt leikkaukseen.
        Lääkärit olivat tavan mukaisesti tutkineet tytön ennen liekkausta mutta eivät
        olleet löytäneet syöpakasvainta, joka oli leikattava ja tyttö lähetettiin kotiin
        terveen papereilla.

        Jeesus elää!!! Ymmärtäkää tämä hyvät ystävät ja rukoilkaa
        Häntä kaikissa elämänne tilanteissa! Hän auttaa nöyrtyvää ja Hänen
        puoleensa kääntyvää ihmistä. Mutta pilkkaajille Hänkin on pilkallinen.
        Siksi nöyrtykää!!!!!

      • TotuusSattuuQC

        "Lääkärit olivat tavan mukaisesti tutkineet tytön ennen liekkausta mutta eivät

        terveen papereilla. "

        Valitettavasti tämä kertoo että olet keksinyt koko tarinan. Ei syöpäkasvaimia enää erikseen tutkita juuri ennen leikkausta vaan leikkaus on suunniteltu hyvissä ajoin aikaisempien tutkimusten, kuvausten ja vastaavien tulosten perusteella.
        Toisekseen mitään "terveen papereita" ei syövästä anneta ennen kuin on kulunut tietty aika siitä kun kasvain on viimeisen kerran havaittu ja tämä vaatii vuosien seurantaa ja kontrolleja.

      • Tipale kirjoitti:

        Uskovaisella ystävälläni oli alkuvuodesta aivokasvain, jota pidettiin jo aika toivottomana (leikkaus olisi vaarantanut näön suurella todennäköisyydellä). Hänen puolestaan tietysti kovasti rukoiltiin ja kas kummaa, lääkäri sai ihmeekseen todeta, että kasvain oli pienentynyt huomattavasti. Ystävä on nyt paljon paremmassa kunnossa kuin alkuvuodesta.

        Todennäköisesti kasvain olisi pienentynyt muutenkin. Näitä sattuu harvaksellaan kaikenlaisille ihmisille. Rukoilemattomista tapauksista ei tietenkään tehdä sen kummempaa numeroa eikä väitetä että rukoilemattomuudella olisi osuutta asiaan.

        Tietenkään emme voi tietää täysin varmaksi, kun vaihtoehtoista todellisuutta ei pääse katsomaan.

      • vihaatkosinä kirjoitti:

        Ja myös etelä-Amerikassa ja osissa Aasiaa tapahtuu paljon paranemisia, koska ihmisten päitä rationalismi ja liberalismi ei ole sekoittanut.

        Myös Suomessa tapahtuu paljon paranemisia, mutta niistä on pakko olla aika hiljaa, koska ihmisten vihamielisyys Jumalan tekoja kohtaan on niin suurta. Myös kirkon papit vihaavat näitä parantuneita. Vihalla on niin suuri voima nykyihmiseen.

        Tässä törmätään taas samaan kuin homojen eheytymisissä: on se vaan kumma kun naapurit, työkaverit ja sukulaiset eivät koskaan huomaa mitään. Ilmeisesti nämä lukemattomat ihmeparantuneet elävät erakkoina sosiaalituilla ja tapaavat vain uskonsisariaan kaatumaseuroissa.

      • TotuusSattuuQC kirjoitti:

        "Lääkärit olivat tavan mukaisesti tutkineet tytön ennen liekkausta mutta eivät
        olleet löytäneet syöpakasvainta, joka oli leikattava ja tyttö lähetettiin kotiin
        terveen papereilla. "

        Valitettavasti tämä kertoo että olet keksinyt koko tarinan. Ei syöpäkasvaimia enää erikseen tutkita juuri ennen leikkausta vaan leikkaus on suunniteltu hyvissä ajoin aikaisempien tutkimusten, kuvausten ja vastaavien tulosten perusteella.
        Toisekseen mitään "terveen papereita" ei syövästä anneta ennen kuin on kulunut tietty aika siitä kun kasvain on viimeisen kerran havaittu ja tämä vaatii vuosien seurantaa ja kontrolleja.

        Juuri näin. Leikkaukseen mentäessä tutkimukset on lähes aina tehty jo hyvän aikaa sitten. Hätäoperaatiot ovat sitten erikseen.

        .Aitouskovat ovat huonoja valehtelijoita vapaassa keskustelussa, mutta varmasti paljon parempia silloin kun kuulijakunta isoaa ja janoaa keksittyjä tarinoita uskonsa ylläpitämiseksi.

      • Vihankohde
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tässä törmätään taas samaan kuin homojen eheytymisissä: on se vaan kumma kun naapurit, työkaverit ja sukulaiset eivät koskaan huomaa mitään. Ilmeisesti nämä lukemattomat ihmeparantuneet elävät erakkoina sosiaalituilla ja tapaavat vain uskonsisariaan kaatumaseuroissa.

        Ihmeparantuneet ihmiset välttävät sitä vihaa, jota heitä kohtaan osoitetaan
        mikäli he kertovat parantuneensa Jeesuksen voimalla. Tämä maailma kun on
        pahan vallassa ja paha vihaa Jeesusta ja kaikkea sitä, mitä Hän tekee. Ja tästä
        vihasta sinä voit lukea tässäkin ketjussa, niin sitä ei tarvitse todistella, että sitä
        vihaa on, Ja kun luet omia tekstejäsi, sinä huomaat, että sitä vihaa ei todella
        tarvitse etsiä kaukaa.

        Miksi sinä odotat ja vaadit, että parantuneet tulevat ja kertovat
        sinulle parantuneensa kun heidän puolestaan rukoiltiin Jeesuksen
        nimessä? Miksi vaadit heitä tulemaan sinun vihan kohteeksi?
        Kuka on velvollinen tulemaan sinun lyötäväksi?

      • Vihankohde kirjoitti:

        Olet Korkkiruuvi enemmän sekaisin kuin seinäkello. Sivistyneessä keskustelussa ei vedota pahojen henkien valtaan eikä muuhun mielikuvitusroskaan, vaan perustellaan asiallisesti. Sinä et siihen pysty, ja siksi demonisoit suurimman osan muista ihmisistä. Toivottavasti edes omasi taputtavat sinulle, sillä muutenhan koko vaiva menee täysin hukkaan.

      • mistäkuulitsanan

        aijai olet jo palannut ansiotyöstä näköjään, olitko ihan koko päivän vai alkoiko jo puolipäivästä vapista kännyt ja palasit ojentamaan suomen kansaa noin kirjallisesti.

        ..sivistyneessä keskustelussa.... huokaus.

      • Eisyytärunneltavaksi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Olet Korkkiruuvi enemmän sekaisin kuin seinäkello. Sivistyneessä keskustelussa ei vedota pahojen henkien valtaan eikä muuhun mielikuvitusroskaan, vaan perustellaan asiallisesti. Sinä et siihen pysty, ja siksi demonisoit suurimman osan muista ihmisistä. Toivottavasti edes omasi taputtavat sinulle, sillä muutenhan koko vaiva menee täysin hukkaan.

        Et siis löytänyt mitään syytä miksi jonkun parantuneen tulisi
        tulla sinun eteesi sinun lyötäväksi ja runneltavaksi!
        Miksi sitten täällä raivoat?

      • yijoupo089y

        onko sivistystä ensiksi heti sanoa että olet sekaisin?

      • yijoupo089y kirjoitti:

        onko sivistystä ensiksi heti sanoa että olet sekaisin?

        Ensiksi? 😀

        Korkkiruuvi on kirjoittanut tänne toistakymmentä tuhatta viestiä...

      • Eisyytärunneltavaksi kirjoitti:

        Et siis löytänyt mitään syytä miksi jonkun parantuneen tulisi
        tulla sinun eteesi sinun lyötäväksi ja runneltavaksi!
        Miksi sitten täällä raivoat?

        Totta kai löydän ja moni muukin on löytänyt, tosin kukaan ei ole vaatinut heitä ”eteensä lyötäväksi ja runneltavaksi”. Niin kauan kuin heistä ei ole näyttöä, heitä ei ole olemassa, ja meuhkaamisenne heistä on pelkkää meuhkaamista. Väität toistuvasti ja kivenkovaan että ihmeparantuneita on ja jopa paljon, mutta et pysty esittämään yhtäkään todistetta, vaan törkeästi demonisoit todisteiden kysyjät. Onhan se kaikessa noloudessaan tavallaan viihdyttävää.

      • sattuma.ei.sanele

        Ettehän te usko kuitenkaan, vaikka teille laittaa todisteita. Kukaan enää viitsi teille räyhääjille mitään tarjota. Lääkärienkin todistukset ihmeparantumisesta poistettiin kiireen vilkkaa.

      • sattuma.ei.sanele kirjoitti:

        Ettehän te usko kuitenkaan, vaikka teille laittaa todisteita. Kukaan enää viitsi teille räyhääjille mitään tarjota. Lääkärienkin todistukset ihmeparantumisesta poistettiin kiireen vilkkaa.

        Minä en ainakaan poistattaisi lääkärin todistusta ihmeparanemisesta jos sellaisen joskus näkisin!

        Jos aletaan taas totta puhua, täällä ei ole koskaan näkynyt ainuttakaan lääkärintodistusta, ei kopsattuna eikä linkkinä. Eikä ylipäätään minkäänlaista näyttöä ihmeparanemisten tueksi. Ketä luulet hämääväsi? No toisia uskovaisia tietenkin.

      • Kysyjäx
        sattuma.ei.sanele kirjoitti:

        Ettehän te usko kuitenkaan, vaikka teille laittaa todisteita. Kukaan enää viitsi teille räyhääjille mitään tarjota. Lääkärienkin todistukset ihmeparantumisesta poistettiin kiireen vilkkaa.

        Teidän ihmeparantumisjutuissa on pieni ongelma jolla ammutte itseänne jalkaan. No, sovitaan että ihmeparantuminen on totta. Eli kovasti rukoilemalla jumala pelastaa sairastuneet. Näin siksi että jumala on kaikkivaltias, kuten te täällä toitotatte.

        Mistä ihmeestä tauti tulee ihmiseen? Miksi jumala sallii sen tarttua? Teidän fundislogiikalla tauti on jumalan luomaa. Kun te saatte rukoilemalla taudin "poistumaan" niin silloihan jumala myöntää että hän on tehnyt virheen. Rukoilemalla saatte hänen päänsä kääntymään.

        Ja ilmeisesti ne ketkä eivät parane ovat sellaisia kenen puolesta ei sitten ole rukoiltu.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Näin kerran ihmeen tapahtuvan juuri kun olisimme tulleet ilmankin toimeen." (S.J. Lec, Vastakarvaan)

      • toteaisin.vaan
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Todennäköisesti kasvain olisi pienentynyt muutenkin. Näitä sattuu harvaksellaan kaikenlaisille ihmisille. Rukoilemattomista tapauksista ei tietenkään tehdä sen kummempaa numeroa eikä väitetä että rukoilemattomuudella olisi osuutta asiaan.

        Tietenkään emme voi tietää täysin varmaksi, kun vaihtoehtoista todellisuutta ei pääse katsomaan.

        "Todennäköisesti kasvain olisi pienentynyt muutenkin. Näitä sattuu harvaksellaan kaikenlaisille ihmisille."

        Itse asiassa sattuu meille kaikille ihan koko ajan. Immuunijärjestelmä tuhoaa epäilyttäviä soluja jatkuvasti ja osa niistä on aina jonkinlaisia syöpäsoluja.

        Ihminen sairastuu syöpään, kun viallisia soluja alkaa syntyä entistä enemmän ja/tai immuunijärjestelmä heikkenee. On siis aika luonnollista, miksi syöpään sairastutaan yleensä vanhemmalla iällä ja miksi myös elintavat vaikuttavat asiaan.

        Ihmeparanemiset ovat harvinaisia, mutta tosiaan joskus erittäin harvoin jostain syystä käy niin, että jo syövän kasvamaan päästänyt elimistön puolustusjärjestelmä pääseekin jostain syystä uudelleen niskan päälle ja alkaa tuhoamaan sairasta solukkoa, vaikka se olisi levittynyt laajemmallekin. Tähän liittynee se, että elimistön tila muuttuu muutenkin syöpäsoluille vähemmän suotuisaksi. Ne nimittäin yleensä ovat heikompia kuin terveet, johon mm. solumyrkkyjen käyttö perustuu.

        Tuollaiset ihmeparanemiset ovat tietenkin potilaalle kaikkein tuskattomin tapa parantua ja myös tehokkain, sillä silloin sairaat solut yleensä tosiaan häviävät totaalisesti eikä mitään etäpesäkkeitä jää mihinkään. Tappajasolut kun löytävät ne paremmin kuin mikään tunnettu tutkimusmenetelmä. Niinpä ei siis olekaan ihme, että jo pitkään on etsitty hoitomuotoja, joissa tällainen ihmeparaneminen saataisiin tapahtumaan kaikille tai ainakin entistä suuremmalle osalle potilaita. Voisi ajatella, että tavoite on utopistinen, koska onhan sairastuneen immuunipuolustus jo päästänyt kasvaimen syntymään, kuinka se voisi enää pärjätä sairaudelle. Mutta koska näissä ihmeparantumisissa niin kuitenkin tapahtuu, ja kun nykyiset hoitomuodot ovat melkoisen rankkoja, tutkimus tällä suunnalla jatkuu koko ajan. Ja se on tuottanut myös jo nyt tulosta. Esim. interferoneista ei tullut sitä ihmelääkettä, jota odotettiin, mutta selvästi ne tietyissä syövissä auttavat elimistöä tuhoamaan syöpäsoluja itse, ja siten auttavat potilasta, vaikka tämä tarvitseekin sen lisäksi myös perinteisiä syöpähoitoja.

        Ihmeparanemiset ja mekanismit niiden taustalla kiinnostavat, koska perinteiset syöpähoidot ovat rankkoja jo muutenkin sairauden heikentämälle potilaalle. Sädehoito on nykyisellä tekniikalla aika vaaratonta terveelle solukolle, mutta solumyrkyt taas tappavat ja vaurioittavat edelleen myös tervettä solukkoa. Niitä on kuitenkin pakko käyttää etäpesäkkeiden ja veressä seilaavien irtonaisten syöpäsolujen tuhoamiseen.

        Itse asiassa tarkemmin ajatellen interferonit ja muut immuunijärjestelmän tehostamiseen perustuvat hoidot voivat olla juuri se ratkaisevin tekijä hoidon paranemisen taustallla. Nimittäin sädehoidot ja solumyrkyt eivät juuri koskaan pysty hävittämään kaikkia syöpäsoluja, kun taas immuunipuolustus pystyy hyvin tehokkaasti siivoamaan elimistön ja siten paraneminen on täydellisempää ja uusimisriski pienenee. Ja mitä enemmän elimistö itse tuhoaa syöpäsoluka, sen lyhyemmäksi jää aika, jolloin solumyrkkyjä tarvitsee antaa ja näin ollen niiden kokonaismäärä ja siten niiden aiheuttamat vahingot kehossa jäävät vähäisemmiksi. Solumyrkyt, ja joskus myös sädehoidot, nimittäin aiheuttavat toisinaan vaurioita, joista ihminen saattaa kärsiä koko lopun ikänsä, ja jopa kroonsiia sairauksia. Tietenkin hoidot mitoitetaan siten, että nämä haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi eikä niitä kaikille tulekaan. Mutta pitkälle edenneessä vaikeassa syövässä jos potilas aiotaan pelastaa taudilta, on käytettävä hoitoja rankemmalla kädellä ja silloin riski sivuvaikutuksiin lisääntyy.

      • toteaisin.vaan kirjoitti:

        Siinäpä tuli kunnon tietopläjäys! Todella tervetullutta vaihtelua hölmöjen ääriuskonnolliselle länkytykselle.

        Hyvä ja seikkaperäinen selostus.

    • kymmeniätuhansia

      Suojaa vailla olevia tuli ja tulee Suomeen.
      Kukaan ei kanna huolta.
      Jos sattuvat töihin yleensä elintarvikealalle.

      • Kyllä heitä rokotetaan.

        Terv: turvapaikanhakijalasten luokalla avustajana ollut

      • Tipale kirjoitti:

        Kyllä heitä rokotetaan.

        Terv: turvapaikanhakijalasten luokalla avustajana ollut

        Entä aikuiset❓

      • Kysyjäx
        usko.vainen kirjoitti:

        Entä aikuiset❓

        Oletko taas tyhmä? Mikä saa sinut luulemaan että heitä ei rokoteta?

      • Kysyjäx kirjoitti:

        Oletko taas tyhmä? Mikä saa sinut luulemaan että heitä ei rokoteta?

        Tälläkin palstalla on esitetty THL:n suositus asiasta, ja tieto on helposti saatavilla jos sen haluaa etsiä.

        Nimimerkki "usko.vainen" ei vain halua vastaanottaa tietoa koska sen jälkeen hän ei voisi enää esittää noita typeriä kommenttejaan.

      • Luet toki THL:n suositus asiasta.

        Viranomaiset ovat tästäkin asiasta varsin hyvin ajantasalla ja kantava huolta.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Tälläkin palstalla on esitetty THL:n suositus asiasta, ja tieto on helposti saatavilla jos sen haluaa etsiä.

        Nimimerkki "usko.vainen" ei vain halua vastaanottaa tietoa koska sen jälkeen hän ei voisi enää esittää noita typeriä kommenttejaan.

        Tieto ei koskaan ole estänyt usko.vaista esittämästä typeriä kommenttejaan. Hänhän on täysin immuuni kaikelle tiedolle.

    • 7y6t5r

      Kyllä syöpä voi kadota itsekseen myös ihan uskonnottomalta henkilöltä ilman mitään seremonioita. Läjittäin tapauksia löytyy jas kyse on luonnollisisista ruumiin toiminnoista.

      • Totta. Immuunijärjestelmän aktivoituminen ei uskontoja kysele.

      • sattuma.ei.sanele
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Totta. Immuunijärjestelmän aktivoituminen ei uskontoja kysele.

        Totta. Ja sitä immmuunijärjestelmää ei mikään sattuma luonut vaan järjellinen olento.

        Myös vahva rakastuminen on parantanut syövästä. Eikä se rakkauskaan itsestään synynyt vaan sen meihin laittoi järjellinen rakkaus.

        Eikä järjellinen rakkaus ylenkatso Häntä dissaavia ja rienaaviakaan, vaan parantaa heitä yhtälailla ihmiseen laittamillaan parantavilla järjestelmillä kuin myös koskettamalla konkreettisesti uutta luovalla voimallaan epäuskoisia.

        Mutta siis syöpääkö ei sitten ole luonutkaan järjellinen olento? Eli kerro toki miltä tuntuu ampua itseään komeasti jalkaan...

      • Kysyjäx kirjoitti:

        Mutta siis syöpääkö ei sitten ole luonutkaan järjellinen olento? Eli kerro toki miltä tuntuu ampua itseään komeasti jalkaan...

        Toki on. Perkulehan sen loi, tuo liki Jumalan veroinen mahtaja!

        Syöpä on niin mutkikas ja toimiva organismi, että se ei missään tapauksessa ole voinut syntyä itsestään!

      • Tästä oli joskus tieteellinen artikkeli jossa kerrottiin patologien silloin tällöin havaitsevan ihmisen sairastaneen jonkin asteisen syövän kalmoa paloitellessaan. Tässä viitattiin tapauksiin joissa henkilöllä ei ole kuitenkaan koskaan diagnosoitu syöpää.

        Ja tietenkin syövän aggressiivisuudella ja tyypilläkin on merkitystä, ns. spontaani regressio eli itsestään parantuminen on toki harvinainen tapahtuma mutta kuitenkin mahdollinen, ja toisilla syöpätyypeillä mahdollisempi kuin toisilla. Oma lukunsa ovat syövät jotka hoidoista ja rukoilustakin huolimatta ovat käytännössä aina 100% tappavia.

      • a-teisti kirjoitti:

        Tästä oli joskus tieteellinen artikkeli jossa kerrottiin patologien silloin tällöin havaitsevan ihmisen sairastaneen jonkin asteisen syövän kalmoa paloitellessaan. Tässä viitattiin tapauksiin joissa henkilöllä ei ole kuitenkaan koskaan diagnosoitu syöpää.

        Hyvä täsmennys.

        Havaitsemattomia eturauhassyöpiä löytyy tietääkseni bodyopeningeissa useinkin.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Havaitsemattomia eturauhassyöpiä löytyy tietääkseni bodyopeningeissa useinkin.

        Kyllä. Ja muitakin syöpiä löytyy ja se on luonnollista, ihmiset ovat jo olleet tekemässä usein kuolemaa muutoinkin jne.

        Tarkennus kirjoittamaani: artikkelissa viitattiin siis syöpiin joita ei koskaan ollut diagnosoitu eikä siten koskaan hoidettukaan mutta jotka olivat itsestään parantuneet mutta syövän elimistöön joskus jättämät merkit olivat edelleen näkyvissä.

    • Kysyjäx

      Ei voi muuta todeta kun näitä vastauksia lukee, että kyllä hihhuleilla on nuppi aivan sekaisin. Siis kuinka voi joku ihan tosissaan uskoa näitä juttuja? Että kädet ristiin niin pahanlaatuinen syöpäkin katoaa tosta vaan. Toivottovasti näillä sekopäillä ei ole yhtäkään lasta hoivattavanaan. Itse asiassa heille kaikille tulisi julistaa lähestymiskielto kaikkia lapsia kohtaan...

      • Lääketiede.eikä.rukous

        Suomeen tarvittaisiin puoskarilaki ja sen pitäsi koskea myös hihhuleita, jotka jakelevat "neuvojaan" siitä kuinka rukous auttaa ja lääkkeitä ei tarvita.

        Jos rukous ja usko auttaisi, niin miksi lapsikuolleisuus laskee samaa tahtia kuin kasteprosentti.

        Vuonna 1936 kun yli 95% lapsista kastettiin, heistä kuoli 0-4-vuotiaana erilaisiin tauteihin 6 417. Tämän lisäksi erilaiset onnettomuudet, väkivalta jne surmasivat lapsia.

        Vertailun vuoksi 2008, kun kasteprosentti alko laskea lähelle 50%:a 0-4-vuotiaana tauteihin kuoli yhteensä 190 lasta.

      • pöljäkkeellex

        Asterixin kaverilla on kovat puheet !

        onneksi et ymmärrä mitä laskettelet ilmoille.

      • voikauheata
        Lääketiede.eikä.rukous kirjoitti:

        Suomeen tarvittaisiin puoskarilaki ja sen pitäsi koskea myös hihhuleita, jotka jakelevat "neuvojaan" siitä kuinka rukous auttaa ja lääkkeitä ei tarvita.

        Jos rukous ja usko auttaisi, niin miksi lapsikuolleisuus laskee samaa tahtia kuin kasteprosentti.

        Vuonna 1936 kun yli 95% lapsista kastettiin, heistä kuoli 0-4-vuotiaana erilaisiin tauteihin 6 417. Tämän lisäksi erilaiset onnettomuudet, väkivalta jne surmasivat lapsia.

        Vertailun vuoksi 2008, kun kasteprosentti alko laskea lähelle 50%:a 0-4-vuotiaana tauteihin kuoli yhteensä 190 lasta.

        voi sinuakin sokearaukkaa, et tiedä mitä puhut, monesko polvi on menossa tälläkin tampereen kasvatilla !

      • voikauheata kirjoitti:

        voi sinuakin sokearaukkaa, et tiedä mitä puhut, monesko polvi on menossa tälläkin tampereen kasvatilla !

        Osaatko muuten jotain muutakin kuin keksiä nimimerkkejä ja länkyttää yhä uusia typeryyksiä? Mitähän se voisi olla? 🤔

      • totuudensiemen
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Osaatko muuten jotain muutakin kuin keksiä nimimerkkejä ja länkyttää yhä uusia typeryyksiä? Mitähän se voisi olla? 🤔

        Osaan toki paljonkin muutakin, jopa niin paljon etten ole päivääkään ollut työttömänä ylä-eikä alapään ongelmien vuoksi!

      • abortti.on.murha
        totuudensiemen kirjoitti:

        Osaan toki paljonkin muutakin, jopa niin paljon etten ole päivääkään ollut työttömänä ylä-eikä alapään ongelmien vuoksi!

        Nuorna eläkkeelle?

    • Pudis55

      Minä tiedän tapauksen jossa nuorehko lestadiolaisäiti sairastui syöpään, hän oli tuolloin raskaana. Lääkärit esittivät raskauden keskeytystä jotta syöpää voitaisiin hoitaa. Äiti ei suostunut vaan aikanaan synnytti lapsen ja kuoli itse hieman myöhemmin. Jumala ei nähnyt tarpeelliseksi pelastaa äitiä vaikka hän uhrautui syntymättömän lapsen vuoksi. Arvostan tätä äidin tekoa suunnattomasti mutta hän olisi voinut valita toisinkin koska hänellä oli useita pieniä lapsia jo ennestään, jotka siis jäivät ilman äitiä. Toisin kuin edellä olevat valheet tämä tarina on totta.

      • onkaikenlaistasatuilijaa

        millä mittasit valheprosentin edelläolevista, kerrotko?

      • Yhden lapsen syntymän hintana oli siis kaikkien jääminen ilman äitiä. Kiihkouskovaisuus ajaa joskus järkyttäviin valintoihin. Yhteiskunta on aika voimaton tällaisen edessä, ja sitten äitiä kipeästi tarvitsevat viattomat lapset saavat kärsiä. Samansuuntaisia tarinoita on valitettavasti muitakin.

        Yksi ulottuvuus on sekin, että jos isä on vielä painostanut äitiä tappavaan ratkaisuun kuten pahoin pelkään, miten lapset mahtavat häneen suhtautua aikuistuttuaan? Löytyykö yhdestäkään lestadiolaista uskoa ja ymmärrystä iskän teolle?

      • Kysyjäx
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Yhden lapsen syntymän hintana oli siis kaikkien jääminen ilman äitiä. Kiihkouskovaisuus ajaa joskus järkyttäviin valintoihin. Yhteiskunta on aika voimaton tällaisen edessä, ja sitten äitiä kipeästi tarvitsevat viattomat lapset saavat kärsiä. Samansuuntaisia tarinoita on valitettavasti muitakin.

        Yksi ulottuvuus on sekin, että jos isä on vielä painostanut äitiä tappavaan ratkaisuun kuten pahoin pelkään, miten lapset mahtavat häneen suhtautua aikuistuttuaan? Löytyykö yhdestäkään lestadiolaista uskoa ja ymmärrystä iskän teolle?

        Ei tässä ollut kyse yhden lapsen jäämisestä ilman äitiä. Tuolla kuoleella äidillä, jos tarina nyt on sitten totta, oli tekstin mukaan muitakin pieniä lapsia eli syntynyt lapsi ei siis ollut hänen esikoisensa. Oma karmivuutensa tässä on se, että samaan aikaan kun tätä tapahtuu Suomessa, niin sitten hihhulit taivastelevat islamia ja siihen liittyviä kuviteltuja kauhukuvia ja kuinka se orjuutta naista. Jo on aikoihin eletty...

        Niin niin. Luepa nyt vähän tarkemmin mitä kirjoitin. 😉

    • Ruotsinkielisellä Pohjanmaan länsirannikolla blogiaan pitävä on käsitellyt kirjoituksessaan
      paikallista rokotusvastaisuutta, mikä ilmenee muun muassa siten, että uskovien perheissä teini-ikään tulevia tyttöjä esim. rokoteta papilloomavirusta vastaan.

      Papilloomavirus on vakava riski esimerkiksi lapsettomuuden tai syövän aiheuttajana naisilla.

      Blokin kommentoinnissa ei Raamatulla lyömiseltä ole säästytty. Iskuja ovat jakaneet nimenomaan uskovaiset, jotka haluavat ummistaa silmänsä rationaaliselta johdonmukaisuudelta.

      Jälleen kärsijä on lapsi ja nainen. Ja miehet päättävät asiasta, mikä heitä ei edes koske. Nainenhan saa papilloomaviruksen suojaamattomassa seksikontaktissa eli kyse on myös miesten suhtautumisesta kondomin käyttämiseen yhdynnässä ja samalla raskauden ehkäisystä.

      Niitä saatanallisia säkeitä en nyt tänne hirveästi lainaa, koska kyse on niiden tulkinnasta, jota uskonyhteisön pääpiru hyödyntää rationalisuuden kustannuksella.

      "Du skall inte begå äktenskapsbrott (inte göra hor) det är sjätte budet. "

      "Älä tee huorin, niin voit paljon paremmin ja jos haluat iloita, älä saastuta itteäs enemmän kun mitä fysiikka kulloinkin vaati. "

      "Kaikki me olemme Jumalan sovitussaarnan tarpeessa."

      "Alla behöver vi söka oss till Försoningens Ord i Kyrka och församling och inte göra synden principiellt lovlig fast hur svag vi skulle vara. "

    • Uskon nimissä tehdään jatkuvasti asioita, jotka johtaisivat muiden ismien nimissä tehtyinä vaikeuksiin.

      • hehehahhhh

        Joo kauhiaa on että ihan uskomusten ja ennakkoluulojen pohjalta lähdetään arvostelemaan Suomen-Vastarinta-Liikkeen touhuja Vainotaan siis lähes samalla tavalla näitä kuin hitler aikanaan juutalaisia.
        Nää reippaat pojaat kun ei muuta halua kun tehdä suomesta PAREMMAN paikan elää?

      • Laitalahkolaisten ja funadmentalistikristittyjen natsisympatiat eivät ole uusia asioita .

      • KTS kirjoitti:

        Laitalahkolaisten ja funadmentalistikristittyjen natsisympatiat eivät ole uusia asioita .

        Haitaako ne maailman islamisoitumista 🤔

      • hehehahhhh kirjoitti:

        Joo kauhiaa on että ihan uskomusten ja ennakkoluulojen pohjalta lähdetään arvostelemaan Suomen-Vastarinta-Liikkeen touhuja Vainotaan siis lähes samalla tavalla näitä kuin hitler aikanaan juutalaisia.
        Nää reippaat pojaat kun ei muuta halua kun tehdä suomesta PAREMMAN paikan elää?

        Tämähän oli huumoria, olihan?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Haitaako ne maailman islamisoitumista 🤔

        Onko Suomi Sinusta islamisoitunut? Miten se näkyy?

    • 12____13

      Tähän liittyen on mielenkiintoista huomata miten paljon ei uskoviin liittyy fasismi. Tarve pakottaa muut elämään niin kuin itse katsoo hyväksi.

      • Ai tarkoitatatko laitalahkolaisten miesten vimmaa pakottaa naiset ja lapsetkin vastustamaan rokotuksia?

      • javiltinallesamatien
        KTS kirjoitti:

        Ai tarkoitatatko laitalahkolaisten miesten vimmaa pakottaa naiset ja lapsetkin vastustamaan rokotuksia?

        meneppäs silittelemään huiviasi taas.

      • Rokotukset eivät valitettavasti edelleenkään ole pelkkä yksityisasia. Saamani lukuisat rokotukset eivät myöskään vaikuttaneet elämiseeni millään tavalla, enkä usko että uskovien ja uskottomien nisäkkäänelimistöt tässäkään kovasti toisistaan eroaisivat.

      • 12____13
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Rokotukset eivät valitettavasti edelleenkään ole pelkkä yksityisasia. Saamani lukuisat rokotukset eivät myöskään vaikuttaneet elämiseeni millään tavalla, enkä usko että uskovien ja uskottomien nisäkkäänelimistöt tässäkään kovasti toisistaan eroaisivat.

        > Saamani lukuisat rokotukset eivät myöskään vaikuttaneet elämiseeni millään tavalla

        Miksi sitten otit ne? Aika turhaa, jos ne eivät millään tavalla vaikuttaneet.

      • 12____13 kirjoitti:

        > Saamani lukuisat rokotukset eivät myöskään vaikuttaneet elämiseeni millään tavalla

        Miksi sitten otit ne? Aika turhaa, jos ne eivät millään tavalla vaikuttaneet.

        Hehe, hauska veikko olet! Ja minä kun pidin fundiksia tosikkoina. 😄

    • Samanlaista hörhöilyä on myös hihhuleitten eläinten hoito. Ystäväni oli eläinlääkärinä lestadiolaisalueella. Eläinlääkäri pyydettiin "näissä piireissä" yleensä paikalle vasta sitten kun rukoilemalla "parantaminen" ei ollut johtanut tulokseen. Kun kutsu sitten tuli, niin usein oli kuulemma vaikea päästä eläimen lähellekään, koska eläimen vierellä oli kontillaan koko perhe, joskus myös uskonveljiä ja -sisaria. Ja omasta mielestään he olivat kyseisissä tapauksissa tärkeämmässä roolissa kuin eläinlääkäri. "Joskus meni huutamiseksi, kun kriisi oli päällä ja työskentelyn tiellä sankka lauma tolvanoita".

      Eläintenkin hoitamisessa on ensiarvoisen tärkeätä, että hoitamaan päästään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mitä pitempään vitkutellaan, niin sitä huonompi on ennuste. Karjan hoidossa yleisimmät syyt eläinlääkärin kutsumiseen liittyvät ongelmiin eläinten poikimisessa. Jos hoito myöhästyy, niin usein vasikka/vasa/varsa kuolee, joskus myös emä.

      Nämä polvirukoilijat olivat kuitenkin sitä mieltä, että jumala sen eläimen parantaa, jos on parantaakseen, joko eläinlääkärin avulla tai ilman. Jos eläin kuoli, niin syy oli - totta kai - eläinlääkärissä. Jos taas eläimet toipuivat, niin jumala siinä oli parantajana toiminut, ei eläinlääkäri. Siinä sitten talon isäntä tai emäntä ihmettelemään lasku kourassa, että miksi minun tämä pitäisi maksaa kun sinusta ei mitään apuakaan ollut, tai kun jumala oli se joka eläimen oikeasti pelasti.

      Joskus tulee hihhuleitten mietittäväksi sellainen seikka, että jospa syy onkin siinä, ettei kyseinen eläinlääkäri olekaan "herralle otollinen". Niin kävi myös ystäväni tapauksessa, hän kun ei näistä henkimaailman asioista piitannut. Oli päättäjissä kuitenkin sen verran tolkun ihmisiä, ettei hänestä eroonkaan päästy..

      • voihyväjysäys

        Mikä se saa aikuisen ihmisen satuilemaan aamukuudelta tuollaisen läksyn aanelosen omia satujaan, uskallatko avata mielesi syövereitä aiheesta!!??

      • tosioutooli
        voihyväjysäys kirjoitti:

        Mikä se saa aikuisen ihmisen satuilemaan aamukuudelta tuollaisen läksyn aanelosen omia satujaan, uskallatko avata mielesi syövereitä aiheesta!!??

        Tuo Aberkioksen viesti tottatosiaan oli kaikkien trollausten ja olkinukkein äiti. Liberaalit piirit ovat ottaneet totaalivalheet käyttöönsä. Kertoo jostain syvällä olevasta vihasta, mitä on enää vaikeaa parantaa.

      • Jos luulette sepitetyksi, niin siitä vaan, jos se kerran mieltänne rauhoittaa. Totta kuitenkin joka sana. Noista tapahtumista on tosin aikaa kulunut lähes kolme vuosikymmentä, mutta tuskin meno on siitä paljon muuttunut. Ei tarvitse kuin lukea näitä vuodatuksia tältäkin palstalta, niin huomaa, että edelleen on sama meno ja meininki! :D

      • Aberkios kirjoitti:

        Jos luulette sepitetyksi, niin siitä vaan, jos se kerran mieltänne rauhoittaa. Totta kuitenkin joka sana. Noista tapahtumista on tosin aikaa kulunut lähes kolme vuosikymmentä, mutta tuskin meno on siitä paljon muuttunut. Ei tarvitse kuin lukea näitä vuodatuksia tältäkin palstalta, niin huomaa, että edelleen on sama meno ja meininki! :D

        Ehkä tuo ei kovin tavalliste kuitenkaan liene - edes uskovien keskuudessa. Mutta on toki voinut tapahtua.

      • Aberkios kirjoitti:

        Jos luulette sepitetyksi, niin siitä vaan, jos se kerran mieltänne rauhoittaa. Totta kuitenkin joka sana. Noista tapahtumista on tosin aikaa kulunut lähes kolme vuosikymmentä, mutta tuskin meno on siitä paljon muuttunut. Ei tarvitse kuin lukea näitä vuodatuksia tältäkin palstalta, niin huomaa, että edelleen on sama meno ja meininki! :D

        >Ei tarvitse kuin lukea näitä vuodatuksia tältäkin palstalta, niin huomaa, että edelleen on sama meno ja meininki! :D

        Niinpä! Sanahan ei muutu, vaan pysyy ikuisesti. 🤑

    • Kysynvaan

      Kuinka paljon niitä sairastuneita onkaan, kun on syntynyt tällainen mediamylläkkä, vai sen yhden tapauksen johdosta moinen?

      • Huuhaauskomuksista seuranneen rokottamattomuuden aiheuttama mediamylläkkä on saanut sadat rokotusten äärelle. Tämä yksin on todistanut mylläkän tarpeellisuuden.

      • peukutalisää
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Huuhaauskomuksista seuranneen rokottamattomuuden aiheuttama mediamylläkkä on saanut sadat rokotusten äärelle. Tämä yksin on todistanut mylläkän tarpeellisuuden.

        No nyt on päivällesi tarkoitus kun pääsit tuon kertomaan, voit jatkaa nukkumistasi, töihin tuskin on kiire.

      • mitäontekeillä

        VIranomaisten maanisuus tämän asian kohdalla todistaa, että rokotuksilla on jokin muukin tarkoitus kuin pelastaa sairaudelta, mikä ei ole Suomessa koskaan aiheuttanut mitään vaarallista. Tuhkarokkoa on sairastettu satoja vuosia mikä kestää viikon ja sitten on elinikäinen immuniteetti. Nyt on epäilys, että lapsiin ilmeisesti viedään jotain ainetta mikä palvelee kulttuurimarksistisia tavoitteita?

    • cbvcnvcbn

      Mahtaako lääkäriuskovaisuus käydä käsi kädessä jumalattomuuden kanssa? Omalta kohdaltani voin kyllä sanoa, että menetin lääkärinuskoni vuosia ennen kuin tulin uskoon.

      Jeesus parantaa vielä nykyäänkin. Olen pyytänyt parilta uskovalta rukousta oman syöpäni takia, mutta he eivät valitettavasti tunteneet Herran antaneen tehtäväkseen rukoilemista sairaiden puolesta. En kyllä ole edes kovin hinkumassa terveeksi, koska on tämä diktatuuri, ja koska elämme ihan viimeisiä aikoja. Jännitän innolla sitä, tuleeko Jeesus ja ylöstempaus ennen kuin kuolen syöpään.

      Rokotuksia ei tulisi mieleenikään ottaa. Arvelen, että monen autismiin on syynä lapsuusajan rokotukset. Nythän vauvaparkoja piikitellään vielä enemmän kuin 60-luvun lapsia.

      • koskajärkitulee

        "Mahtaako lääkäriuskovaisuus käydä käsi kädessä jumalattomuuden kanssa? Omalta kohdaltani voin kyllä sanoa, että menetin lääkärinuskoni vuosia ennen kuin tulin uskoon. "

        Varsinkin nuori lääkärisukupolvi on pelkästään kemikalisteja. He syytävät erilaisia kemikalioita ihmiskehoihin ja kun lukee näiden aineiden riskitekijöitä tuoteselosteesta, niin on selvää että lopputulos tästä tulee jossain vaiheessa olemaan karmea.

        Jo nyt Suomessa kuolee noin 10000 ihmistä sen takia että häneen on syydetty kemikalioita, lähinnä liikaa antibiootteja. Bakteeriresistentti leviää kulovalkean tavoin.

      • Kysyjäx

        Kuule 60-luvulla lapsia kuoli paljon enemmän kuin nykyään myös Suomessa. Hyvien lääkäreiden ja hyvien lääkkeiden ansiosta Suomen lapsikuolleisuus on tällä maailman pienin. Meillä kuolee kaksi lasta tuhannesta. Kehitysmaissa kuolee jokaisessa yli 50 lasta. Tämä siitäkin huolimatta että noissa maissa on hyvin voimakas kristillinen usko lähetystyön "ansiosta".

        https://www.globalis.fi/Tilastot/Lapsikuolleisuus

      • TotuusSattuuQC
        koskajärkitulee kirjoitti:

        "Mahtaako lääkäriuskovaisuus käydä käsi kädessä jumalattomuuden kanssa? Omalta kohdaltani voin kyllä sanoa, että menetin lääkärinuskoni vuosia ennen kuin tulin uskoon. "

        Varsinkin nuori lääkärisukupolvi on pelkästään kemikalisteja. He syytävät erilaisia kemikalioita ihmiskehoihin ja kun lukee näiden aineiden riskitekijöitä tuoteselosteesta, niin on selvää että lopputulos tästä tulee jossain vaiheessa olemaan karmea.

        Jo nyt Suomessa kuolee noin 10000 ihmistä sen takia että häneen on syydetty kemikalioita, lähinnä liikaa antibiootteja. Bakteeriresistentti leviää kulovalkean tavoin.

        "Jo nyt Suomessa kuolee noin 10000 ihmistä sen takia että häneen on syydetty kemikalioita, lähinnä liikaa antibiootteja. Bakteeriresistentti leviää kulovalkean tavoin."

        Bakteeriresistenssi on levinnyt siksi että antibiootit ovat tehonneet vähän liiankin hyvin ja niitä on siis totuttu käyttämään paljon silloinkin kun ei olisi ollut ihan välttämätöntä. Ei siis sen takia että atibiootit tai lääkkeet olisivat sinänsä jotenkin vaarallisia.
        Joka tapauksessa lääkehoito pelastaa vuosittain valtavan määrän ihmishenkiä, satakertaisesti suuremman määrän kuin mitä niiden haittavaikutukset tappavat.

      • korjaansinuahieman
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        Ja bakteeriresistanssista on kohta tulossa asia minkä kautta superbakteerit lisääntyy ja sitten ollaan taas samassa tilanteessa kuin 1700-luvulla.

        Siitä kuinka paljon lääkkeiden liikakäyttö tappaa ihmisiä ja kuinka paljon pelastuu ihmisiä lääkkeiden avulla, niin tästä ei ole tehty tilastoja.

      • Tosiasiahan.se
        korjaansinuahieman kirjoitti:

        Ja bakteeriresistanssista on kohta tulossa asia minkä kautta superbakteerit lisääntyy ja sitten ollaan taas samassa tilanteessa kuin 1700-luvulla.

        Siitä kuinka paljon lääkkeiden liikakäyttö tappaa ihmisiä ja kuinka paljon pelastuu ihmisiä lääkkeiden avulla, niin tästä ei ole tehty tilastoja.

        Rokotukset ja antibiootit ovat kaksi eri asiaa. Antibioottien käyttöä onkin rajoitettava, koska on pelättävissä, että tulevaisuudessa bakteerit eivät enää tokene antibiooteista.

        Mutta nyt on kyse rokotuksista, jotka ovat hävittäneet maailmasta isorokon, ja muitakin aikaisempina vuosisatoina kärsittyjä vitsauksia. Pandemiat ovat kadonneet.
        Musta surma tappoi aikanaan puolet Euroopan asukkaista.

        Lastentaudit ovat lähes kadonneet Suomessa. Rokotusten avulla on pidetty kurissa polio ja rokot, monet muut lapsuusiän sairaudet, joihin lapset kuolivat aikaisempina aikoina.

        Myös vesikauhu on Suomesta kokonaan kadonnut, eli myös eläinten rokottaminen on asiallista.

      • korjaansinuahieman kirjoitti:

        Ja bakteeriresistanssista on kohta tulossa asia minkä kautta superbakteerit lisääntyy ja sitten ollaan taas samassa tilanteessa kuin 1700-luvulla.

        Siitä kuinka paljon lääkkeiden liikakäyttö tappaa ihmisiä ja kuinka paljon pelastuu ihmisiä lääkkeiden avulla, niin tästä ei ole tehty tilastoja.

        >Siitä kuinka paljon lääkkeiden liikakäyttö tappaa ihmisiä ja kuinka paljon pelastuu ihmisiä lääkkeiden avulla, niin tästä ei ole tehty tilastoja.

        Lääkkeiden liikakäyttö on yleensä kylläkin oma valinta.

        Nykyään toki itsensä myrkyttäminen lääkkeitten pitkäkestoisella liikakäytöllä on tehty sangen vaikeaksi, kun enää ei voi juosta lääkäriltä toiselle reseptejä hakemassa kuten ennen. Kiitetty olkoon tietotekniikka ja internet.

        Suomessa tämä toimii hyvin. Huonommin on sitten noissa kehitysmaissa.

      • sanoisin-näin
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        "Jo nyt Suomessa kuolee noin 10000 ihmistä sen takia että häneen on syydetty kemikalioita, lähinnä liikaa antibiootteja. Bakteeriresistentti leviää kulovalkean tavoin."

        Bakteeriresistenssi on levinnyt siksi että antibiootit ovat tehonneet vähän liiankin hyvin ja niitä on siis totuttu käyttämään paljon silloinkin kun ei olisi ollut ihan välttämätöntä. Ei siis sen takia että atibiootit tai lääkkeet olisivat sinänsä jotenkin vaarallisia.
        Joka tapauksessa lääkehoito pelastaa vuosittain valtavan määrän ihmishenkiä, satakertaisesti suuremman määrän kuin mitä niiden haittavaikutukset tappavat.

        Olisin tässä nyt pääosin samaa mieltä muiden kanssa ja muutamasta pikkuseikasta eri mieltä.

        "Bakteeriresistenssi on levinnyt siksi että antibiootit ovat tehonneet vähän liiankin hyvin"

        Tästä olisin eri mieltä. Käsittääkseni tehotonta antibioottia pidetään vaarallisempana juuri siksi, että se ei nujerra bakteereja tarpeeksi tehokkaasti, mutta saattaa edistää mutaatioiden syntymistä.

        Rokottamisesta samaa mieltä, koska se juuri on keino, jolla varsinkin vastustuskykyiset taudit voidaan hävittää. Muissa tapauksissakin antibiooteilla voidaan pelastaa sairastuneita, mutta on toivotonta yrittää juuria niillä itse sairautta pois väestöstä.

        "Joka tapauksessa lääkehoito pelastaa vuosittain valtavan määrän ihmishenkiä, satakertaisesti suuremman määrän kuin mitä niiden haittavaikutukset tappavat."

        Pääsääntöisesti näin. Ongelmana taitavat olla lähinnä särkylääkkeet, joita nykyisin saa aika helposti. On sairauksia, joita ei kunnolla pystytä hoitamaan ja silloin tietenkin särkylääke on inhimillinen vaihtoehto estää ihmistä kärsimästä.

        Toinen ryhmä lääkkeitä, josta paljon keskustellaan, ovat mielenterveyslääkkeet. Itse olen sitä mieltä, että sillä puolella saattaa olla ylilääkintää. On aivan varmaa, että esim. masennuslääkkeiden käyttö liittyy elämän yleiseen toivottomuuteen ja jotkut psykoosit hoitamattomiin ppsttraumaattisiin tiloihin. Ne voitaisiin välttää olemalla enemmän kunnollisia kristittyjä toisillemme ja rakentamalla myös yhteiskuntaamme inhimillisemmäksi.

        RepeRuutikallo:
        "Lääkkeiden liikakäyttö on yleensä kylläkin oma valinta"

        Näin se kyllä yleensä on. En käsitä ihmisiä, jotka eivät keksi muuta sisältöä elämäänsä.

        Mummomuori:
        "Huonommin on sitten noissa kehitysmaissa."

        Näinpä myös. Kehitysmaat ovat ongelma myös rokotusten kanssa. Vaikka jotkin rokotteet eivät ole edes kalliita, eivät rahat riitä edes siihen. Joskus valitettavasti rahat silti riittävät aseisiin. Noilla alueilla rokottaminen kuitenkin suojaisi koko maailmaa parhaiten. Nimittäin siellä missä suuria joukkoja ihmisiä sairastuu usein, riski vastustuskykyisten kantojen syntymiseen kasvaa, varsinkin jos vielä sen lisäksi käytetään holtittomasti antibiootteja.

        Saas nähdä, mitä Bill Gates saa tässä suhteessa aikaiseksi. Hänhän on päättänyt käyttää eläkepäivänsä siihen, että alkaa poistamaan sairauksia maailmasta rokotusten avulla.

    • Takapenkkiläinen

      Mikis pitää verrata oman maan elämää muihin maihin. Me olemme oma yksikkömme täällä, muualla kehitys ja koulutus ovat toista luokkaa.
      Lääkitykset ja rokotukset ovat joissakin maissa ylellisyyttä.
      Täällä ne ovat jokaiselle kuuluva palvelu, jota tietysti nyt pitää moittia ja väheksyä, sillä ilmainen on aina huonoa. Joistakin pitää jopa maksaa, herranen aika sentään.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe