Wille Rydmanilta(kok)hyvää juttua

hyvä.hyvä

mutta myös kok.johdon pitäisi ymmärtää asia.

– Oulun tapahtumat ovat luonteeltaan niin järkyttäviä, etteivät sanat mitenkään taivu ilmaisemaan niiden nostattamaa iljetyksen tunnetta. Mutta miten vaikeaa on poliittisille päättäjillemme ymmärtää, että massamaahanmuutto Afrikasta ja Lähi-idästä todella tarkoittaa noiden alueiden kulttuurien rantautumista naapurustoihimme? Ja millaisen hinnan lapsemme joutuvat maksamaan aikamme päättäjien naiiviudesta.

– Samaan aikaan poliitikot hurskastelevat vihapuheesta ja vaativat ”suvaitsevaisuutta”. Minä kaipaisin löysä-älyisen suvaitsevaisuuslätinän sijaan pikemminkin sen vastakohtaa, nimittäin kriittistä järkeä – kykyä tehdä maailmasta kaunistelemattomia havaintoja ja vetää havainnoista niiden edellyttämiä johtopäätöksiä, Wille Rydman toteaa.

15

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wille kalastelee persujen lätäköllä, eikä siinä mitään. Innostuneitten kannattaa silti muistaa, että Wille edustaa talous- ja sosiaalipoliittisesti kokkareitten oikeinta laitaa ja on kaukana esim. Loorasta, joka viime vuonna asemoi itsensä hiukan poliittisen keskiviivan vasemmalle puolen, kuten moni varmaan muistaa.

      Jos haluaa muslimimaahanmuutonvastaisuutta seuraavan hallituksen taakse, Wille on kyllä hyvä vaihtoehto. Kokoomushan hallituksessa näillä näkymin melko todennäköisesti on, persut taas eivät missään tapauksessa.

    • viimeinen.tuomio.2

      Wille Rydman, Sebastian Tynkkynen, Junes Lokka, Tiina Wiik, Ilja Janitskin, Marco De Wit, Mika Niikko, Päivi Räsänen, Susanna Koski, Tapani Puolimatka, Teuvo Hakkarainen, Laura Huhtasaari, Johan Bäckman, Olli Immonen, Mika Ranta, Antti Niemi, Jesse Torniainen...

      Siinäpä meille Suomen eduskuntaan "suomalaista kulttuuria" ensi keväänä?

      :D

    • Saamme pian runsaasti veropakolaisia Portugalista. Toivottavasti Ryydman osaa siihen varautua.

      • Torvi

        Ei me kyllä Suomeen olla tulossa. Toinen maa eteläisessä euroopassa on suunnitteilla. Isommalla porukalla on tarkoitus lähteä paikkaa katsomaan. Aika ihmeellistä, että hengellisellä palstalla lähdetään leimaamaan ihmisiä. Terveisiä kuitenkin täältä Algarvesta sinne Suomeen.


    • näin.on

      Vihervasurit haluaa lisää mamuraiskaajia.

      • ihmeellistäeikövain

        Itse asiassa jopa pitkään asuneet mamutkin haluavat kovempaa maahanmuutto linjaa, vain vihrervasemmisto haluaa lisää.


      • Ksksksk
        ihmeellistäeikövain kirjoitti:

        Itse asiassa jopa pitkään asuneet mamutkin haluavat kovempaa maahanmuutto linjaa, vain vihrervasemmisto haluaa lisää.

        He tuntevat omansa ja sen kulttuurin josta ovat halunneet pois ja mitä myt tuodaan Eurooppaan oikein EU:n voimalla.


      • Msmsmsm
        Ksksksk kirjoitti:

        He tuntevat omansa ja sen kulttuurin josta ovat halunneet pois ja mitä myt tuodaan Eurooppaan oikein EU:n voimalla.

        Juuri näin.


    • Wille kirjoittaa asiaa. Me uskovat tiesimme ja kerroimme tuon jo monta vuotta sitten, mutta meitä ei ole uskottu 🤔

      • tutkittu.juttu

        Tosi on että te valehtelette niin helvetisti että jos yhden kerran yllättäin puhutte totta, kukaan ei usko.

        Kenessä lienee syy???


      • saanko.kysyä

        Minkä totuuden?


      • saanko.kysyä kirjoitti:

        Minkä totuuden?

        Tottakai saat kysyä, tälläkin nikilläsi 😂


    • ääntenKerääjäMutteiMuuta

      Haloo, ymmärtkää nyt että Rydman on yksinäinen susi suvakkikokoomuksessa. Tehtävä on yksinomaan toimia hunajapurkkina, eli maahanmuuttovastaisten äänien kerääjänä. Puolueen linja ei muutu eli nykyään pelkkä kulttuurimarxistista soopaa ja poliisivaltiota pukkaava totalitarismi-unelmaporukka. Se kokoomus, joka se joskus oli (koti-uskonto-isänmaa) on kirosana kokoomuksessa. =Globalismin airut, joka tähtää maailman muuttamiseen neukku2:ksi.

    • hyvä_

      Hyvä Wille!

    • TainaTuulia

      Entä omien selkään puukottajat? Entä omat kannattajattajansa ampuvat? Ovatko äänesi arvoisia?

      Puhukoon muut jotka tietävät

      HolyProphet00007
      5.12.2018 20:44

      Mulle tuli mieleen sellainen juttu, että tämä salaliitto, jonka uhrina ovat siis Ari ja Masa voi olla laajempi kuin ensisilmäykseltä voisi luulla.

      Ainakin maidanin aikoihin Carlos oli selvästi mukana maidan aktiivina, ja tätä katu ryhmää valvoi Marco de Wit., tosin Argentan ohjeistuksen mukaisesti. Mitäpä, jos Carlos ja Marco ystävystyivätkin ja suunnittelivat jo silloin Marcon poliittisen kampanjan ääriviivat. He päättivät, että täytyy kerätä tietty määrä kortteja, jotta saadaan rekisteröityä puolue ja sitten täytyy aloittaa voimakas vaalikampanja. Myöhemmin kuvioihin tuli Junes Lokka ja Tiina ja tämä nelikko punoi salakavalan juonen, jolla saataisiin eduskuntavaalikampanja tulevaisuudessa käyntiin voimakkaasti ja Marcolle perustettua puolue.

      He juonivat, että aluksi täytyy löytää pari idioottia keräämään puolueelle kannattajakortteja ja sitten kun heidän tehtävänsä on hoidettu, heidät tulee houkutella tekemään joku törkykirjoitus Juneksen sivustolle. Sen jälkeen homma lankeaisi Carlokselle, joka sitten tekisi loistavan satiirin näiden kahden sankarin toilailuista. Myös Tiinan oli määrä kirjoittaa psykoanalyysi, joka johtaisi sitten näiden kahden "sankarin" maineen menetykseen totaalisesti. Carloksen piti videollaan vielä kehottaa Marcoa antamaan kurinpalautus, jotta vaikuttaisi siltä, ettei Marco ole ollut mukana tässä suunnitelmassa.

      Asiat lutviutuivat hyvin ja kaksi innokasta korttien kerääjää, joilla ei ole mitään saumaa politiikassa = uhrattavat henkilöt, joilla ei ole mitään merkitystä, keräsivät kasapäin kortteja ja yhdistys sai tarvittavat kortit rekisteröityäkseen puolueeksi.

      Sitten oli aika toteuttaa suunnitelman kakkoskohta. Joku tyyppi alkoi heti pehmittämään sankari kaksikkoa ja houkutteli heidät kirjoittamaan poliittisen kilpailijansa sivustolle, siis ja vielä sellaisen kilpailijan, joka taistelee saman alueen äänistä. Heidän uusi "ystävänsä aloitti kirjoittelut tyyliin kaikki matujen kanssa olevat ovat matupatjoja, vai mitä ARI? Sitten hän jatkoi tyyliin, Hei ARI, eiks teillä oo tulossa joku miekkari, jonkun puolesta, joka on seurustellut mamun kanssa??????????? ARI ja MASA sitten lankesivat ansaan ja alkoivat kirjoittaa ikäviä ja edesvastuuttomia juttu joukkoraiskauksen uhrista.

      Suunnitelma oli täydellinen, se oli suunniteltu viimeistä piirtoa myöten. Ainakin toisen näistä "sankareista" täytyi olla suunnitelman mukaan Tiinan poliittinen kilpailija, jotta Junesta tai Tiinaa ei voitaisi yhdistää tähän kavalaan salaliittoon, vaan koko tapausta pidettäisiin normaalina poliittisena kilpailuna ja vastustajan eliminoimisena. Niinpä Tiina kevyin mielin kirjoittikin psykoanalyysin, jossa nämä "isänmaan ystävät" leimattiin itsemurhaa yrittäneen joukkoraiskauksen uhrin mielenterveyden totaalisiksi tärvelijöiksi.

      Carlos oli puolestaan hionut suunnitelmien mukaan satiirikon taitojaan ja oli kehittynyt suomen parhaaksi poliittiseksi satiirikoksi, jonka videoita katseltiin tuhatmäärin. Hänen loistavat videonsa olivat niin hauskoja, että niille ei voinut olla nauramatta. Siksi Carloksen oli helppo heti satuaan Marcon käsky, tehdä loistava poliittinen satiiri näistä kahdesta "isänmaan" sankarista, hän päätti tehdä niin hauskan satiirin, että näille "isänmaan ystäville" naurettaisiin heidän koko loppuelämänsä. Satiiri onnistui yli odotusten ja Carlos vielä totesi videollaan, Junes Loka antoi luvan käyttää kuvakaappausta hänen sivustoltaan - jotta koko juttu menisi siis absurdiksi satiiriksi, ja kukaan ei uskoisi Juneksella olevan mitään osuutta tapahtumiin. Tiinan viestin Carlos luki sana sanalta, koska tiesi Tiinan olevan ARIN kilpailija, ja homma meni normaalina poliittisena vastustajan eliminointina, eikä mitään salaliittoon viittaavaa olisi. Lopuksi Carlos vielä ilmoitti haiv te daik voisi pitää puhuttelun noille kahdelle, hän käytti siis jonkinlaista pilkka nimeä, jotta hänen ja Marcon läheiset välit eivät tulisi julki.

      Marco tekikin sitten uskomattoman hyvän EU-vaalikampanjansa avauksen, jossa hän moitti rankoin sanakääntein näitä törkykirjoittelijoita. Tämä video sai hetkessä yli 10 000 katsontaa ja Marco sai tiukan ja uskottavan puolueenjohtajan maineen sekä erittäin vahvan kannattaja joukon EU-vaaleja ajatelleen. Tiinakin psykoanalyysillään keräsi valtavasti ääniä ARIN ja MASAN kustannuksella.

      Jos jotain hyvää asiasta etsii ARIN ja MASAN kannalta niin se on se, että he käytännössä hankkivat omalta osaltaan tarvittavat kannattajakortit SKE:lle ja tekivät siitä puolueen, ja auttoivat Marcoa, Ollia ja Tiinaa valtavaan poliittiseen menestykseen. Ja ehkä niin olikin parasta, sillä ARILLA ja MASALLA ei olisi ollut mitään chansseja politiikassa, mutta he auttoivat

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      66
      4087
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      82
      3721
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3215
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2568
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2427
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      52
      2216
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2055
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1778
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1730
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1576
    Aihe