Mikä oli kuskin kunto. Pakolainen reakoi.

Outoa, että nyt syytetään pakolaista suoraan. Kuopion turmassa syyllistettiin matkustajia.

"Jotkut matkustajat olivat matkan aikana huomanneet, että kuljettaja oli viimeistään Pulkkilassa pidetyn tauon jälkeen ”hoiperrellut” keskilinjan tuntumassa ja reunalinjalla edestakaisin. Lisäksi auto oli ajanut hyvin lähellä rekka- ja henkilöautoja ennen ohituksia. Kuljettajaa oli pyydetty hidastamaan, ja matkan vastuullinen oli kysynyt tältä mahdollisesta väsymyksestä. Kuljettaja oli vielä hetkeä ennen onnettomuutta vakuuttanut, ettei ole väsynyt.[1]
Kuopion linja-autoturma tapahtui perjantaina 24. elokuuta 2018 noin kello 14.50 . Turmassa kuoli neljä ja loukkaantui 17 ihmistä."

Turhia ylilyöntejä tulisi välttää. Sipilä haluaa pakolaisia lisää maahamme, syntyvyys on laskenut.
6152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onko poliisi tutkinut kuskien terveydentilat, ei. Pakolaiset syyttömiä, ainakin vielä.

Äänestä

heh olet mainio😅

Äänestä

Kyllä se auto rupeaa heittelehtimään kenellä tahansa jos aggressiivinen pakolainen roikkuu ratissa.

#pienipalarakkautta
#unelma
#rikkaus

1Äänestä

Sankari pakolaiset siis pelastivat matkustajat kun bussikuskit saivat sairaskohtaukset?
Ei muuta kun mitalit rintaan ja linnan juhliin vielä pikaisesti ehtisi perua parin sotaveteraanin kutsun.

Kuule saisit varman työpaikan Yleltä jos sinne hakisit on " logiikka" vähän samanlaista kun noilla Ylen (tyhjän)toimittajilla.

Äänestä

Aloittaja hiukan iskee sketsiä ja yrittää kuulostaa asiantuntijalta.

Äänestä

Avaaja vastaa huutoonsa. Muistan Kuopion tapauksen ja matkustajien hätääntymisen ennen turmaa. Autoa tutkittiin, kuskin kunto ym. nyt taas suoraan syytetään matua kaikesta. Jospa matu herätti nukkuvan kuskin. Pelastivatko he matkustajien, vastaantulijoiden hengen. Matua uhkailtu aiemmin, huutoa, pelkoa. Kuskit aina puhallus,-huumetesteihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


poliisi.tutkikoon kirjoitti:

Outoa, että nyt syytetään pakolaista suoraan. Kuopion turmassa syyllistettiin matkustajia.

"Jotkut matkustajat olivat matkan aikana huomanneet, että kuljettaja oli viimeistään Pulkkilassa pidetyn tauon jälkeen ”hoiperrellut” keskilinjan tuntumassa ja reunalinjalla edestakaisin. Lisäksi auto oli ajanut hyvin lähellä rekka- ja henkilöautoja ennen ohituksia. Kuljettajaa oli pyydetty hidastamaan, ja matkan vastuullinen oli kysynyt tältä mahdollisesta väsymyksestä. Kuljettaja oli vielä hetkeä ennen onnettomuutta vakuuttanut, ettei ole väsynyt.[1]
Kuopion linja-autoturma tapahtui perjantaina 24. elokuuta 2018 noin kello 14.50 . Turmassa kuoli neljä ja loukkaantui 17 ihmistä."

Turhia ylilyöntejä tulisi välttää. Sipilä haluaa pakolaisia lisää maahamme, syntyvyys on laskenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu