Labran ajanvaraus

Ajattelinpa tarkistuttaa kilpirauhas- ja kolesteroliarvot pitkästä aikaa, kun lääkitys on molempiin. Flunssarokotuksen yhteydessä sain pyynnöstä lähetteen labraan, jossa sitten hieman verta putkeen valuttavat. Täällä pikkukunnassa 40 km Jyväskylästä on oma terveysasema, jossa aikaisemmin asia on hoitunut näppärästi muutamassa minuutissa, mutta nyt asiaa hoitaa yritys, ja aikavarauksen saa netistä tai puhelimella, Ko. verikoe täytyy ottaa ennen klo 10 aamulla 12 tunnin paaston jälkeen.
Yllätys oli aika suuri, kun seuraava vapaa aamuaika oli ensi vuonna, melkein kuukauden päästä!
Soitin terveysasemalle ja ihmettelin asiaa; sieltä ei niin iloinen ääni kertoi, että näin asia on.
He eivät voi asialle mitään, ja jos haluan kokeen aikaisemmin, voin valita labran Jyväskylästä ja mennä sinne. --- No, bussilla sinne ja takaisin harvoilla bussivuoroilla vie puoli päivää. Voisin tietysti odottaa ensi vuoteen, eihän tuo ole kiireellinen, mutta koska Uudeksi vuodeksi lähden lämpimään 3 kuukaudeksi, ajattelin, että saan tuon lääkityksen fiksattua tarpeen vaatiessa helposti täällä. Saanhan sen, jos kulutan puoli päivää ja maksan bussiliput.
En tähän masennu enkä kiroile, otanpahan opiksi, mutta hieman ihmettelen. Yksinkertainen asia, mutta mitähän mieltä muut ovat moisesta. Systeemit muuttuvat, mutta ihminenhän on sopeutuvainen....
4189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On se sellasta, palvelut huononee ja taksat nousee. Ja kohta joku sote vielä. Hyvä kuitenkin, jos käyt verikokeissa ennen etelän lämpöä, sillä se saattaa kuulemma vaikuttaa kilpirauhasarvoihin (?).

Äänestä
  • Helteellä tarvitsee vähemmän tyroksiinia.

    Äänestä

Saa nähdä milloin muuttuu vai muuttuuko?
Olen käyttänyt läheistä ( 100m ) yksityisklinikkaa 15 vuotta.
Tämän ajan kolmas omistaja on Pihlajalinna.
Labrakokeet onnistuvat entisellä menetelmällä eli kävelen sisään, kuullostelen avoimen oven takana onko sisällä asiakasta. Joskus on, jolloin odotan ne muutamat minuutit ja talsin sisään seinään koputtaen. Jos ei kuulu mitään niin menen koputtaen.
Pisin odotusaika on ollut alle 5min.

Jokaisen omistajavaihdon yhteydessä ovat hinnat nousseet. Sekä lekurin, jonka ajan varaukseen on otettava enimmillään parin päivän pelivara, että labrakokeet joita ei tarvitse varata etukäteen eikä hankkia lähetettä.

Äänestä
  • Johan on systeemit! Vai että kävellään suoraan näytteenottajan huoneeseen - huh-huh. Sinnehän voisi marssia sisään vaikka minkälainen narkkari hakemaan täydennystä.

    Oletkos koskaan ajatelleut että niistä kokeista saisi edes pienen kelakorvauksen mikäli lääkäri olisi tehnyt lähetteen.

    Kaikissa yksityislabroissa käydessäni ensin ilmoittaudutaan toimistotiskillä ja sitten vasta päästään ilmoitettuun näytteenottohuoneeseen. Terveyskeskuksessani aiemmin otettiin jonotuslappu ja odotettiin valonumeron ilmestymistä. Nykyisin sielläkin varataan aika ennakkoon (netistä tai puhelimella) ja sisään kutsutaan nimellä annetulla ajalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harkitaan kirjoitti:

Ajattelinpa tarkistuttaa kilpirauhas- ja kolesteroliarvot pitkästä aikaa, kun lääkitys on molempiin. Flunssarokotuksen yhteydessä sain pyynnöstä lähetteen labraan, jossa sitten hieman verta putkeen valuttavat. Täällä pikkukunnassa 40 km Jyväskylästä on oma terveysasema, jossa aikaisemmin asia on hoitunut näppärästi muutamassa minuutissa, mutta nyt asiaa hoitaa yritys, ja aikavarauksen saa netistä tai puhelimella, Ko. verikoe täytyy ottaa ennen klo 10 aamulla 12 tunnin paaston jälkeen.
Yllätys oli aika suuri, kun seuraava vapaa aamuaika oli ensi vuonna, melkein kuukauden päästä!
Soitin terveysasemalle ja ihmettelin asiaa; sieltä ei niin iloinen ääni kertoi, että näin asia on.
He eivät voi asialle mitään, ja jos haluan kokeen aikaisemmin, voin valita labran Jyväskylästä ja mennä sinne. --- No, bussilla sinne ja takaisin harvoilla bussivuoroilla vie puoli päivää. Voisin tietysti odottaa ensi vuoteen, eihän tuo ole kiireellinen, mutta koska Uudeksi vuodeksi lähden lämpimään 3 kuukaudeksi, ajattelin, että saan tuon lääkityksen fiksattua tarpeen vaatiessa helposti täällä. Saanhan sen, jos kulutan puoli päivää ja maksan bussiliput.
En tähän masennu enkä kiroile, otanpahan opiksi, mutta hieman ihmettelen. Yksinkertainen asia, mutta mitähän mieltä muut ovat moisesta. Systeemit muuttuvat, mutta ihminenhän on sopeutuvainen....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu