Media peittää matuturaiskaukset ja terroriyritykset

Nyt YLE ja lehdistö nostivat vaahdottavakseen kolme natsilippua , joista nyt löytyy vaahdottavaa useiksi päiviksi.
Tällä tietoisesti yritetään häivyttää keskustelusta matujen tekemät lapsi- ja naisraiskaukset sekä matuterroristien yritykset suistaa busseja matkustajineen pois tieltä.

Raukkamaista toimintaa punanatseilta.
381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siksipä ei itäisi olla tyhmä, ja antaa lehdistölle aihetta kohuihin.

Olen sanonut tämän somessa omalla nimelläni, ja sanon tämän nyt nimimerkillä:
On typerää ärsyttää tahallaan mitään tahoa. Voittajat toimivat ovelasti kuin käärmeet ja viattomina kuin kyyhkyset. Tarkoittaa sitä, että viisas toimii niin, että jättää suvakkimadian hampaattomaksi.

Tahalliset provokaatiot ja lapselliset natsilippujen kantamiset tekevät enemmän pahaa kuin hyvää isänmaalliselle liikkeelle. Ymmärrän kyllä, että natsilipun kantaminen voi raivoa täynnä olevan tyypin sisintä rauhoittaa ja ehkä jopa hivellä egoa. Mutta kun ne egot pitäisi jättää syrjään, ja ajatella isompaa kuviota.

Ja joku kansallissosialismi ei ole mikään ratkaisu, vaan uudet aatteet on tultava. Aika on ihan toisenlainen kuin 30-luvulla.

Ihan v*tun lapsellista.

Äänestä

Matut raiskaa, suvakit selittää, sensuuri rehottaa, kulttuuri rikastuu, kansa maksaa.

Oulussa sikäläisen vihreän suvakkineron mukaan vain "yksittäistapausten kasautuma" - voi v*ttu, ei ole suvakkien typeryydellä mitään rajaa

Äänestä

Tyhmäähän se on hakaristilippua kantaa, se on totta. Tapahtuneet raiskaukset ja muut keppostelut siltikin olisivat tapahtuneet siitä huolimatta. Yksi heppu on palstalla ottanutkin siitä uuden luvun Kirjaansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MunatPoisJaUlosMaasta kirjoitti:

Nyt YLE ja lehdistö nostivat vaahdottavakseen kolme natsilippua , joista nyt löytyy vaahdottavaa useiksi päiviksi.
Tällä tietoisesti yritetään häivyttää keskustelusta matujen tekemät lapsi- ja naisraiskaukset sekä matuterroristien yritykset suistaa busseja matkustajineen pois tieltä.

Raukkamaista toimintaa punanatseilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu