Uni maailmanlopusta

Näinpä hauskan unen. Tuli maailmanloppu. Jossakin maailmankaikkeudessa oli tapahtunut jokin faasimuunnos joka eteni vauhdilla (tämä on yksi hypoteettinen vaihtoehto oikeastikin) ja tiesimme odottaa maailmanloppua.

Oli joulu ja yht'äkkiä tuli aivan pilkkopimeää. Tästä (jostakin syystä) tiedettiin ettei maailmanloppu ole kaukana, aikaa oli kaksi tuntia.

Kaikki muuttui hyvin raskaaksi koska (taas jostakin syystä) gravitaatio voimistui voimistumistaan ja ikään kuin ilma olisi muuttunut sakeammaksi ja sakeammaksi.

Gravitaation vahvistuminen ei unessa kuitenkaan vaikuttanut liikkumisen, ilma vain muuttui tiiviimmäksi mutta ei ahdistavaksi.

Kelloa meillä ei ollut eikä oikein käsitystä ajankulusta. Unessa ajan kulusta tietämättömänä ajattelin, että se maailman loppuhan voi tulla nyt hetkellä minä hyvänsä. Pohdin kuinka se tapahtuu ja olin tyytyväinen kun muistin tuossa maailman lopun mallissa jota uni väljästi noudatti lopun olevan huomaamaton, atomini kuten koko kaikkeuden vain hajoavat jo sillä selvä.

Sitten rupesin pohtimaan että entä jos tämä tilanne onkin ikuinen, pimeys ja odotus. Ajattelin usenssa että koska gravitaatio voimistuu voimistumistaan ajankulkukin hidastuu ja mikäli se voimistuu riittävästi tämä voi kestää vaikka iäti. Eihän tuo oikeasti noin ihan menisi mutta unessa voi mennä.

Sitten heräsin. Harmi, oli mielenkiintoinen uni. Ei mitenkään ahdistava vaan mielenkiintoinen.

Kimmoke uneen tuli varman eilen ilmestyneestä Tähdet ja Avaruus lehdestä jossa lyhyesti kerrattiin näitä erilaisia maailmanlopun skenaarioita.

2

501

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viimeinen.tuomio.2

      Oletko varma, että olet herännyt???

      :-O

      *Twilight Zone- tai X-Files -musiikkia*

      • Kyllä toki :) Mielenkiintoista unessa oli tuleva maailman loppu ja peloton suhtautuminen siihen. Muta unet ovat unia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1079
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      194
      775
    3. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      705
    4. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      205
      682
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      162
      660
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      100
      615
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      38
      575
    8. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      43
      542
    9. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      508
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      36
      494
    Aihe