Paasikivi ja Kekkonen ymmärsivät miltä pohjalta suhteita Neuvostoliittoon pitää rakentaa.
Tannerilla oli asioista päinvastainen käsitys.
Tannerilla oli asioista päinvastainen käsitys.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Hyvä Toveri;
Sinun urasi taistolaisissa jäi suhteellisen pieneksi, mutta kait huomasit, että Jaakko Laakso , puolutoverisi, oli pätevä ulkopolitiikan asiantuntija ja hän on vieläkin taustalla.
Mutta Hyvä Toveri;
Sinulla on varmaankin vielä jäljellä KSLn opintoaineistoa, voisitko linkittäämeille taustoja.
Kyllä munakarvaossilla on selkäranka kuin keitetty makarooni. Ollut taistolainen kepulainen persu ja sitoutumaton. Melkoinen tuuliviiri ossi on.
Joidenkin mielestä avaaja on dosentti Backmanin miehiä ja häiriköinnin tarkoitus on asiakeskustelun estäminen.
tai sitn hän onn dosetti pakman
Tälläiset palsta- ossit ovat kuin rikkaruoho; alituisesti valmiina levittämään hyödytöntä olemassaoloaan.
Tzot tzot tzot. Ossin kalju pää on yhtä tärkeä kuin omasi. Kaikki me olemme saman haikaran tuomia.
Mitä hyvää se ainakännissäkekkonen muka teki ?
Taidat olla ainakännissäkekkosen sukua.
Mutta et ota huomioon sitä, että kekkosen suomalainen juoppoporukka oli maalaisliittoliaisia eli nykykepuleita
Sinä se jaksat hokea tuota typerää sontaa. Luuletko Kremlin herrojen todella välittäneen jostakin tohtorinhattu päässä kulkeneesta turhamaisesta idiootista. Nooh olihan Kekkonen Kajjaanista. Kainuulaisethan luuöevat olevansa lähes jumalia ja vativat muita suomalaisia elättämään heidät. Neuvostotunkio kokeili lopulta sitä 'turvallisuuden suojelua' Afganistanissa ja sai turpaan niin että vieläkin tuntuu.
Tutustu MkvaAU asioihin niin tiedät ehkä enemmän jos tietämisvälineissä on vielä kapasiteettia omaksua uutta, kokonaisvaltaista.
Todella ääliömäistä Sinulta tuo solvaaminen, mutta ethän Sinä MkvaAU pysty sivistyneeseen käytökseen.
Nikkisi kertoo paljon sivistyksen ja järjenjuoksun tasosta. Olisikohan suljetulla tilaa sinulle asti?
Mitä tekemistä MkvaAU nikilläni on sivistyksen kanssa?
No siinäpä sinulla pähkinää purtavaksi.
Sinä MkvaAu olet kuitenkin kaikesta huolimatta pyllysi täällä paljaana näyttänyt, maissilla ja ilman.
Minä katson ettei se ole kovinkaan sivistyneen ihmisen teko.
Munakarvaossi on tällä sivustolla ainoa joka ei pysty sivistyneeseen käytökseen. Pelkkää törkyilyä päivästä päivään mätämuna harrastaa.
Periaatteen miehenä Tanner ei kyennyt voitelemaan suksiaan uudelleen toisin kuin sujuvasti joka kelillä lykkinyt Kekkonen.
Tanner ei siis ollut kovin mukautuvainen, kuten Kekkonen vaan mielikuvitukseton jästipää.
Luotti Neuvostoliiton aatetovereihinsa kuin vuoreen. Siitä johtuen ei mm Elannon ikkunoita suojattu ilmapommitusten varalta.
Kekkonen vaihtoi pitovoiteilla Rauhanoppositiossa mikä tosiasiallisesti oli vihollisen hyväksi toimimista.
Ja silti tiktaattori Urkki tuomitsi sen näytösoikeudenkäynnissä sotasyylliseksi. Ukkohan johti Suomea kuin mikäkin kiinalainen tai venäläinen satraappi poikkeuslailla ja myllykirjeillä.
Ei se MkvaAU ihan noin mene.
Hyvä johtaja osaa nähdä muuttuneen tilanteen ja toimii sen mukaan.
On vaikea sanoa missä tilanteessa olisimme jos Tanner olisi päässyt Paasikiven ja Kekkosen tilalle ulkopolitiikkaa johtamaan.
Neuvosto- Suomi olisi silloin saattanut olla todellisuutta. Mene ja tiedä.
Fagerholmin hallituksen 1948-1950 aikana R... ä uhosi ja painosti. Mutta selkäranka ei taipunut!
Fagerholm ei ulkopolitiikkaa linjannut. Sen tekivät MkvaAU ihan muut tahot.
Kyllä linjasi. Mm. kukistamalla Kemin Vallankumous yrityksen 1949.
Tuo on sisäpolitiikkaa. Ei ulkopolitiikkaa.
Oikeistososdemun olisi syytä opetella perusasiat.
Ai, sinäkin siis olet MkvaAU! Tervetuloa seuraan! Kantajäseninä minä, pystyyn_kuollut, aito-sarska, mielipidepankki ja kai joku muukin. Seura on kyllä laajentunut jo niin suureksi, että en ole viitsinyt seurata, keitä kaikkia nyt jo on. Kaikista seuraan päässeistä jäsenistä en ole kyllä kovin ylpeä)). Se MkvaAu ei tarkoittane mukavaa aliupseeria, vaan aliupseeria, jolla on munakarvat;))
Olipas taas tärkeä ja palstan kehotteeseen liittyvä kommentti Kapilta.
Olet sinä säälittävä.
Kyllähän kyse oli ulkopolitiikasta koska aloite Kemin vallankaappausyritykseen tuli "Rauhanvaltiosta".
Kyllä se oli asiallinen kommentti tässä paikassa. Olen tietysti kateellinen siitä, että tuo asiakirjoittaja - mikä hänen sadoista nikeistään nyt onkaan - alkaa yhä enemmän antaa muillekin saman arvon, jonka aluksi vain minulle tarkoitti;))
Oletko avannut joullupakettisi ja saanut taas uuden viihdekirjan?
Kemissä ei ollut vallankaappausyritystä, eikä etenkään NL:n aloitteesta tehtyä.
Kyse oli maamme sisäisestä, ja vieläpä vasemmiston sisäisestä hegemoniakamppailusta. Kommunistit huomasivat jäävänsä sivustaseuraajiksi (kiitos niin Kekkosen, Paasikiven kuin Fagerholmin) ja yrittivät lietsoa omia joukkojaan barrikadeille.
Kekkosen ansiosta me tukijussit saamme viedä veronmaksajien rahoilla halpaa 'Putin-juustoa' venäläisille tovereillemme. Venäläinen maksaa jostain kumman syystä alempaa tupttajahintaa kuin Suomessa meidän kiroamamme kauppaketjut. Valtio tavallaan korvaa meille ikuisille eläteille meidän mielestä alhaisen tupttajahinnan vientituella.
Tannerin puolueessa myöhempinä aikoina vaikuttanut Tavja Halonen on ollut Mr. Putinin kanssa saman "työnantajan" palveluksessa.
Stasi kiittää molempia.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9b827e92-b8e2-43d9-b96c-e353b2d14ef1
Tannerilla ole pahin mahdollinen "tauti" puoluepoliitikolle, kaalijumi.
On tuhoisaa jos päättäjä ei osaa analysoida muuttuneita olosuhteita vaan toimii aina samalla sapluunalla.