Mielenkiintoista on sekin kuinka

ruotsinkielen käy itse Ruotsissa. Ruotsihan on maa joka islamisoituu vääjäämättä, sitä näyttää haluavan jopa osa päättävistä poliitikoista. Englannin kieli on hyvin vahvoilla, mutta niin on myös arabian kieli jonka vaikutus lisääntyy jatkuvasti.

Poliitikkojen taholta on kuultu myös ehdotuksia, että maahanmuuttajien eli turvapaikanhakijoiden ei tarvitsisi enää koittaa opetalla ruotsia.

Ruotsin kieli tulee olemaan helisemässä koko pohjolassa, eikä vaan Suomessa - tulevaisuudessa.
755
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Taitaa käydä niin, että Ahneidenmaa on viimeinen ruotsinkielinen paikka maailmassa. Sekin vain siksi, kun siellä on lupa sortaa muita kieliä laillisesti sen surullisenkuuluisan " kansainvälisen sopimuksen" varjolla.

1Äänestä
  • Siinä voi niin käydä.

    Äänestä

Todellakin jopa eräs apulaisulkoministeri ehdotti, että pakkoruotsista pitäisi luopua Ruotsissa!

Eikö olisi todella absurdia, kun Ruotsissa ei olisi pakkoruotsia mutta Suomessa olisi??? ;-)

Äänestä
  • Äläs muuta sano.

    Äänestä

50v. päästä ei Manner-Suomessa juuri enää muumiruotsia kuule, se on silloin jo lähes kadonnut.

Äänestä

Suurempi+uhka+kuin+kielikysymys+on+Ruotsin+ennustettu+islamisoituminen!+Ihan+pätevien+arvioiden+mukaan+jo+30+vuoden+päästä+Ruotsissa+olisi+yli+30%+väestöstä++islaminuskoista.Ja+sehän+riittää+valta-asemaan,+koska+islaminuskoiset+ovat+hyvin+yhtenäinen+sakki+myös+poliittisesti.+Kun+taas+kristityt+ja+varsinkin+ateistit+ovat+eripuraista+sakkia.+Sharia-laki+voi+olla+siis+voimassa+Ruotsissa+lähitulevaisuudessa!Voidaan+jopa+ennustaa,+että+kantaruotsalaisia+muuttaa+pakoon+Suomeenkin.+Tietysti+lähinnä+rusualueille,+mistä+RKP+on+varmasti+tyytyväinen.

Äänestä
  • Ruotsi upottaa itsensä noilla muslimeilla, hyvä niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


häviää-se kirjoitti:

ruotsinkielen käy itse Ruotsissa. Ruotsihan on maa joka islamisoituu vääjäämättä, sitä näyttää haluavan jopa osa päättävistä poliitikoista. Englannin kieli on hyvin vahvoilla, mutta niin on myös arabian kieli jonka vaikutus lisääntyy jatkuvasti.

Poliitikkojen taholta on kuultu myös ehdotuksia, että maahanmuuttajien eli turvapaikanhakijoiden ei tarvitsisi enää koittaa opetalla ruotsia.

Ruotsin kieli tulee olemaan helisemässä koko pohjolassa, eikä vaan Suomessa - tulevaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu