Suomesta on muodostunut yhteiskunta joka täyttyy epävarmuuksista. Hallitsematon pakolaispolitiikka, työmarkkinat, ilman ennakkovaroitusta laadittavat EU sopimukset, koulutuksen sopivuus muutaman vuoden päässä odottavaan taloustilanteeseen ja työn kysyntään ovat tekijöitä, joiden varaan on vaikeaa, jos ei mahdotonta rakentaa tulevaisuutta.
Tämä on suurin syy syntyvyyden radikaaliin laskuun. Hallitus ja eduskunta näpertelee täysin merkityksettömien asioiden parissa, kuten lapsilisien korotus. Satanen sinne ja toinen tänne eivät tee parannusta asiaan mutta syövät mahtavasti budjettia. Tällainen toiminta ei saa aikaan positiivista muutosta. Ei kukaan synnytä lapsia rahasta, eikä ainakaan satasesta tai kahdesta. Kukaan vastuuntuntoinen aikuinen ei tee lapsia sellaiseen yhteiskuntaan jonka ennustettavuus on niin perin juurin kehno kuin se Suomessa tällä hetkellä on. Junttakoneet hakkaavat ja torninosturit pyörivät ja uusia kerrostaloja syntyy kuin sieniä sateella, ei suomalaisten, vaan pakolaisten tarpeisiin. Olen keskustellut tästä asiasta monen asioista perillä olevan ihmisen kanssa.
Suomalainen yhteiskunta on myös muuttumassa ja jo muuttunut kiven kovaksi. Ihmisten väliset jännitteet ovat saavuttaneet sellaisen tilan, jossa lasten hankkiminen ei tunnu mielekkäältä eikä vastuulliselta, eikä se ole edes mahdollistakaan miehen ja naisen välillä levenevän railon vuoksi. Sukupuolesta on tullut itsetarkoitus. Kauhulla odotan, millainen eduskunnan kokoonpano tulee olemaan ensi vaalikaudella. Politiikan konkarit jättävät eduskunnan ja tilalle tulee kokemattomia nuoria joiden kosketuspinta historiaan ja talouselämän factoihin on seitin ohut jos sitä on ollenkaan.
Seuraava eduskunta sisältää vähintään 20 muslimia (kiitos vihervasemmiston) joista luultavasti kaksi tai kolme istuu ministeriaitiossa. Siitä voi jokainen täysipäinen vetää johtopäätöksiä, mihin Suomi on kulkemassa. ”Huoltosuhdetta” josta on tullut politiikan voimasana, paikataan luku- ja kirjoitustaidottomilla pakolaisilla. Bernerin kaltaiset ääliöt pilasivat huippuunsa viritetyn ja maailman parhaan taksi toiminnan totaalisesti. Yliopistoihin hyväksytään kohta jokainen vesipää jolla on ylioppilastodistus taskussa. Tätä taustaa vasten Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto juhla tuntuu vähintäänkin irvokkaalta.

Vastaukset 23
Vanhimmat
Suomen poliitikot löytävät ongelmia vain lähi-idästä ja afrikasta mutta ei Suomesta.
Äänestämällä tuosta ongelmasta päästään. Turha ruikuttaa.
Kaikki on päinvastoin. Noi kaikki on tarkoin suuniteltu ja noudattaa käsikirjoitusta lähes täysin. Ainoat yllättävyydet ovat jonkun Hakkaraisen tapaiset ulostulot. Suomen talouspolitiikka on edelleen 4 vuorineuoksen hallussa kuten Arja Alho sanoi.
Aloituksessa itkemäsi asiat on illuusio joka on tarkoituksella vedetty silmiesi eteen jotta tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi muka asiat vaan tapahtuu. En näe mitään sattumanvaraista viimeisen 4 vuoden politiikassa, ainut mikä ei mennyt suunnitelmien mukaan oli persut ja siniset.Piti olla 2 lähes tasavahvaa, mut siniset katoavat.
Miksi noita ongelmia on? Ei niitä tämä hallitus noilla näpertelyillään ole tehnyt. Siellä on näperrellyt lähes parikymmentä vuotta yhteen soittoon maan kykypuolue kokoomus kärkipaikoilla, joten ei luulisi ainakaan löytyvän mitään korjattavaa.
Poliitikot on pelkkiä helppoheikkejä, joille irtopisteet ja omat äänet menevät kaiken edelle. Asioista ei tiedetä mitään, kun ei ole kokemusta eikä näkemystä. Katainen, Stubb ja Sipilä ovat Suomen tyhmimmät pääministerit. Pärjäisivät hyvin jossakin pellehyppykisassa mutta ei politiikassa.
Tuosta epävarmuudesta on kiittäminen porvarihallituksia. Demarihallitusten aikaan viime vuosituhannella oli ennustettavuutta ja kansan hyvinvointi kasvoikin kohisten. Kaikkien suomalaisten elämän parantaminen oli aina ykkössijalla.
Niin kun suomalaisten elintaso parani niin SDP keskittyi parantamaan ulkomaalaisten elintasoa ja niin SDP ym. muut maailmanparantajat käänsivät selkänsä suomalaisille.
Nykyisten demarien ykköstavoite on afrikan maiden ja maahantunkeutujien elämän parantaminen. Viis suomalaisista. Mädäntyköön omaan kurjuuteensa. Tätä on demarien touhu nykyään.
Älä valehtele. Persut olivat päästämässä Suomeen kesällä 2015 noin 35 000 paperitonta ulkomalaista toisesta turvallisesta EU maa Ruotsista Suomeen loisimaan vaikka ne olisi voitu palauttaa takaisin Ruotsiin jo rajalta Dublinin sopimuksella.
Muistat väärin hallituksen voimasuhteen. PerSut oli vähemmistönä
Persut olivat mukana päättämässä asiasta. Näin se oli.
Ja tuon takia Timo Soini ei ole enää perussuomalaisten puheenjohtaja.
Ennustettavuushan on erittäin hyvä. Työttömyys ei oikeasti laske tempuista huolimatta, sosiaalikulut räjähtävät, verotus kiristyy, ulkomaanvelka kasvaa, kannattavat yritykset myydään ulkomaille, maahanmuutto lisääntyy, levottomuus ja rikokset lisääntyvät jne. Ei meillä ole mitään hätää.
Kyllä sen voi varmasti ennustaa, että kun vaalit on pidetty, niin lupaukset unohtuvat alta aikayksikön. Kun päästään tienaamaan valtion pitkää ja leveää leipää, niin ei siinä paljon edustajalle tule mieleen ketä siellä edustetaan, muuta kuin itseään.
Päättäjät tietävät aivan varmasti, mitä tuleman pitää. Mitään yhteiskunnallisesti ja talouspoliittisesti merkittävää ei satu vahingossa. Viralliseen mediaan syötetään uutisia, mitkä sopivat päättäjien tarpeisiin. Ensin sanotaan menevän hyvin ja vähän ajan kuluttua kansaa suositellaan pihistämään sijoittajien kyltymättömiin kukkaroihin lamauhkalla.
Kepu Sipilä, kokoomus Orpo ja persu Soini jyrsivät kinkkua rasva turvasta valuen.
Joka pyrkii pitämään sisällään pienetkin yhdyskunnat uskomuksineen ja ennusteineen.
Sipilän sanoin -"bolsevistisella rauhallisuudella .." - bolseviikki viranomaiset ja hallitus.
Tekisi mieli sirotella Novitsokia pari kiloa itiksen pääkäytävälle. Oli sen verran raskas kokemus käydä siellä.
Äänestäkää PerusSuomalaisia, olette sitten oikealla tiellä: Näistä loputtomista eeuu-maksuista on päästävä!! Lähes miljardi menee taaskin
Presut on aatemaailmaltaan porvarillinen puolue eli kokoomuksen sisarpuolue.
Kuten Kekkonen sanoi, kun ihmeteltiin hänen pitkää presidentti kauttaan. "Ei kansa ratkaise vaaleja vaan se joka laskee äänet". Naurunremakkaa Tamminiemen saunassa.
Tulihan ne vappusataset kuitenkin kaikille...!!