Ihanaa että EU tuhoaa suomen teollisuuden ja yritykset

Se alkoi eu jäsenyyden päivänä no1: paikalliset kanalat tuhottiin

siitä se jatkui sokeritehdas ja lopulta koko tuotanto,
valio,
kaikki alkutuotanto,
kilpailutuspakko
Kaikki valtion omaisuus on laitettu myyntiin (Kemira, sähköyhtiöt jne)
Nyt romutetaan julkiset terveyspalvelut - ja myydään nekin ulkiksille.
Virve verkko menee kohta myyntiin.
Sipilä ja berneri suunnittelee myyvänsä henkilö - ja terveystiedot -
Kaikki jopa talkoilla rakennetty yhteinen myydään
KAIKKI MITÄ IRTI LÄHTEE

Joka jäsenmaassa sama homma.
EI tästä EI äänestetty vuonna 1995 - sale ja ministerit tekivät tän maan myynnin salaa, lupaa kysymättä. Sale ei ole edes laillinen pressa vaan ostettu nukke kuten ranskan macrooni.

Kaikki loputkin tehtaat pakenee jo EU:n ulkopuolelle jos meinaavat säilyä hengissä, mutta ei sekään enää auta - koska unioni boostas globalisaatiota.

Eri valuutat oli ennen rahoituksen instrumenttejä ja nyt kun ei voi devalvoida valuutalla, se pitää tehdä palkkoja leikkaamalla. Johtajan palkat nousee > työntekijöden laskee > korruptio vahvistuu.

Suomessa on sen historian vaikein työttömyys, kun täällä pitää kilpailla kiinan halpatuotannon kanssa. Ennen vienti vaihteli mantereen ja jenkkien välillä- Eri mailla oli omat vahvuusalueensa.
Ennen Suomella oli harkinta-aikaa ja neuvotteluoikeus omiin viennin ehtoisin, ei enää.

Suomi on sidottu velkarahalla unioniin. Suomen päättäjät ovat antaneet suomen cashfown brysseliin > sen mukana meni päätösvalta omiin asioihin.

Siksi nykyinen hallitus vetää lonkkaa - kaikki päätösvalta on jo annettu brysseliin, joten susannakosket, soinit ja sipilät ottaa oikeuden sikailla mielin määrin, eikä niitä voi edes irtisanoa.

GCM sopimuksen hyväksyminen EI tapahtunut parlamentaarisen päätöksenteon mukaisesti Miten 1-2 tyyppiä voi hyväksyä ja allekirjoittaa tuollaista omin päin - vaikka heillä EI OLLUT EDES LUPAA tai MANDAATTIA TEHDÄ SELLAISTA?

EIKÖ KUKAAN HALLITUKSESSA TAI KANSANEDUSTAJA REAGOI NÄIHIN ASIOIHIN?

Ennen itsenäisyyden saattoi viedä valtaamalla maa tai sodan kautta.
Nyt sale ja hallitus on tehnyt sen saman salaa hivuttamalla.
Ne vaan antoi Suomen pois, pala palalta.
2<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hallituksen vastuu tapahtuneisiin?

Min Suomi tarvitsee ainuttakaan poliitikkoa
ne ovat myyneet maan jopa omien jalkojensa alta?

JA mistä niille maksetaan mitään palkkaa tai sopeutusrahaa?
Paskasti tehdystä kavalluksesta? Ryöstöstä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eikökukaanreagoi kirjoitti:

Se alkoi eu jäsenyyden päivänä no1: paikalliset kanalat tuhottiin

siitä se jatkui sokeritehdas ja lopulta koko tuotanto,
valio,
kaikki alkutuotanto,
kilpailutuspakko
Kaikki valtion omaisuus on laitettu myyntiin (Kemira, sähköyhtiöt jne)
Nyt romutetaan julkiset terveyspalvelut - ja myydään nekin ulkiksille.
Virve verkko menee kohta myyntiin.
Sipilä ja berneri suunnittelee myyvänsä henkilö - ja terveystiedot -
Kaikki jopa talkoilla rakennetty yhteinen myydään
KAIKKI MITÄ IRTI LÄHTEE

Joka jäsenmaassa sama homma.
EI tästä EI äänestetty vuonna 1995 - sale ja ministerit tekivät tän maan myynnin salaa, lupaa kysymättä. Sale ei ole edes laillinen pressa vaan ostettu nukke kuten ranskan macrooni.

Kaikki loputkin tehtaat pakenee jo EU:n ulkopuolelle jos meinaavat säilyä hengissä, mutta ei sekään enää auta - koska unioni boostas globalisaatiota.

Eri valuutat oli ennen rahoituksen instrumenttejä ja nyt kun ei voi devalvoida valuutalla, se pitää tehdä palkkoja leikkaamalla. Johtajan palkat nousee > työntekijöden laskee > korruptio vahvistuu.

Suomessa on sen historian vaikein työttömyys, kun täällä pitää kilpailla kiinan halpatuotannon kanssa. Ennen vienti vaihteli mantereen ja jenkkien välillä- Eri mailla oli omat vahvuusalueensa.
Ennen Suomella oli harkinta-aikaa ja neuvotteluoikeus omiin viennin ehtoisin, ei enää.

Suomi on sidottu velkarahalla unioniin. Suomen päättäjät ovat antaneet suomen cashfown brysseliin > sen mukana meni päätösvalta omiin asioihin.

Siksi nykyinen hallitus vetää lonkkaa - kaikki päätösvalta on jo annettu brysseliin, joten susannakosket, soinit ja sipilät ottaa oikeuden sikailla mielin määrin, eikä niitä voi edes irtisanoa.

GCM sopimuksen hyväksyminen EI tapahtunut parlamentaarisen päätöksenteon mukaisesti Miten 1-2 tyyppiä voi hyväksyä ja allekirjoittaa tuollaista omin päin - vaikka heillä EI OLLUT EDES LUPAA tai MANDAATTIA TEHDÄ SELLAISTA?

EIKÖ KUKAAN HALLITUKSESSA TAI KANSANEDUSTAJA REAGOI NÄIHIN ASIOIHIN?

Ennen itsenäisyyden saattoi viedä valtaamalla maa tai sodan kautta.
Nyt sale ja hallitus on tehnyt sen saman salaa hivuttamalla.
Ne vaan antoi Suomen pois, pala palalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu