Ylintä päätösvaltaa osuuskunnassa käyttää jäsenistön vaaleilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan valitsema edustajisto. Se valitaan vaaleissa, viimeksi 2016. Nykyisessä edustajistossa sosialidemokraateilla on 55 edustajaa (65 %), vasemmistolaisilla 29 edustajaa (34 %) ja kommunisteilla (SKP) 1 edustaja (1 %).
Valtaa Tradekassa käyttävät SDP:n ja vasemmistoliiton edustajat. Osuuskunnan hallituksessa on useita SDP:n entisiä kansanedustajia. Edustajistossa puolestaan toimi seitsemän SDP:n nykyistä kansanedustajaa vuonna 2018.
Tradeka on antanut vasemmistolle puoluetukea ja vaalirahaa. Tradeka tuki vasemmistoliittoa runsaalla 100 000 eurolla 2007-2009 ja SDP:tä yhteensä 80 000 eurolla 2007-2008. Tradeka on tukenut vasemmistoliittoa myös 2010-luvulla. Presidentinvaaleissa 2017 Tradeka tuki SDP:n Tuula Haataista.
Kunnallisvaaleissa 2017 Tradeka jakoi vaalirahaa 105:lle vasemmistoliiton ja SDP:n ehdokkaalle. Muiden puolueiden ehdokkaita ei tuettu. Rahan jakamisesta päätti Tradekan hallitus, jonka jäsenistä lähes puolet sai rahaa myös itselleen.
Rahanjakoperiaatteena Tradekassa on, että vaalirahaa saavat Tradekan hallintoelinten jäsenet, luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut. Hallituksen puheenjohtajan Markus Aaltosen mukaan vaalirahoitus on Tradekassa ”ikimuistoinen käytäntö”.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Tradeka aikoo jakaa vaalirahaa ehdokkailleen aiempaa enemmän.
Tradeka on tukenut avoimesti myös vasemmistolaista Vasemmistofoorumia ja sosiaalidemokraattista Kalevi Sorsa -säätiötä, joita se kutsuu yleishyödyllisiksi yhteistyökumppaneiksi. Muita tuensaajia ovat olleet mm. Nuorten Kotkien Keskusliitto ja Suomen Työväentalojen Liitto.
Aiemmin Tradeka myi poliitikoille alennuksella ruokaa ja käyttötavaroita. Alennus koski hallintoneuvoston ja edustajiston jäseniä perheineen. Käytäntö oli toimitusjohtajan mukaan ollut voimassa vuosikymmeniä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tradeka

Vastaukset 6
Vanhimmat
S-ryhmä on keskustalainen. Älä nyt mahdottomia höpsi!
Tässä linkki. https://fi.wikipedia.org/wiki/S-ryhmä
Et kuietnkaan malttanut lukea linkkiäsi.
Siinähän kerrotaan näiden ryhmien erosta OTK:ksi ja pellervolaiseksi SOK:ksi, siis jo viime vuosisadan alussa.
Älä hupsi enää.
Kokoomuspersutti taas viisastelemassa tapansa mukaan.
Aloittaja on kokoomuspersutrolli.
S-ryhmään kuuluvan Hok-Elannon hallintoneuvosto.
https://www.s-kanava.fi/web/hok-elanto/yrityksesta/hallinto/hallintoneuvosto