Taksikuskina tekee huipputienestiä

ne joiden äö on 130 luokkaa tai enemmän. Vaatii hieman normaalia enemmän päättely kykyä mennä satamaan kun laivat saapuu, junaasemalle kun junat saapuu tehdä vuoroja kun ihmisiä on ylipäänsä liikeellä esim.pikkujoulu kausi.
Ylipäätänsä kannattaa olla mahdollisimman paljon ajossa vuoron aikana ja taata kyytien jatkuvuus siirtymällä paikasta toiseen, eikä jäädä kyttämään satamaan kun laivat on jo saapuneet 2h sitten.
756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lisäisin tuohon vielä että jos haluaa sen auton kääntyvän vasemmalle (se käsi jolla ei sanota päivää) ,kannattaa kääntää sitä rattia vasemmalle. Järjestän myös kursseja asiasta.

Äänestä

Ikävä vain, että 130 äo:n omaava kuljettaja on kuin jeti, väitetään olevan olemassa, mutta harva on nähnyt.
Niillä lukemilla on tarjolla muitakin hommia, taksin ratissa kyseessä on alisuorittaja/downshiftaaja.

Äänestä
  • Taksin+ajaminen+sopii+burnoutin+kokeneelle+tai+masentuneelle+älykölle.+Työkyky+on+täysin+riittävä,+vaikka+aivot+toimisivat+30-40%+teholla.

    Äänestä

Kyllä oli valtavan hieno ja valaiseva aloitus. Noinko tosiaan on?
Verestävä pukama perseessä on se pelisilmä, jolla leipä pöytään hankitaan.

Äänestä

Toivottavasti ajat paremmin kuin kirjoitat.

Äänestä

Luulisi, että aikuinen osaisi edes alkeet äidinkielestä. Oletko kuullut yhdyssanoista? Ja mikä helvetti on äö? Älykkyysösämäärä? Noilla avuilla pääsee varmasti Mensan jäseneks,i kun ei edes tiedä miten älykkyysosamäärä lyhennetään.

Äänestä

Huipputienestiä? Vähäänpä olet tyytyväinen. Mielestäni huipputienestit ovat pienimmilläänkin kuusinumeroisia. Ei taida tässä maassa olla yhtään kuusinumeroista vuosiansiota tienaavaa kuskia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


helppoarahha kirjoitti:

ne joiden äö on 130 luokkaa tai enemmän. Vaatii hieman normaalia enemmän päättely kykyä mennä satamaan kun laivat saapuu, junaasemalle kun junat saapuu tehdä vuoroja kun ihmisiä on ylipäänsä liikeellä esim.pikkujoulu kausi.
Ylipäätänsä kannattaa olla mahdollisimman paljon ajossa vuoron aikana ja taata kyytien jatkuvuus siirtymällä paikasta toiseen, eikä jäädä kyttämään satamaan kun laivat on jo saapuneet 2h sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu