Pedon luku, Saturnus ja lain kirous

Pedon luvun, 666 (Ilm. 13:18) arvoitus on kiehtonut ihmismieliä kautta aikojen. Luvulla ei varmaankaan ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa. Monia eri näkemyksiä asiasta on aikojen saatossa tuotu esiin. Kabbalaan liittyvässä juutalaisessa gematriassahan jokaisella hebrean kielen aakkosella on olemassa tietty lukuarvo ja kun tietyn sanan kirjainten lukuarvot lasketaan yhteen, saadaan tuon sanan luku. Pedon luvun on täten nähty liittyvän Rooman keisareihin, paaviin, Lutheriin, Napoleoniin, Hitleriin jne. Sitä on myös pidetty koko ihmiskunnan lukuna yleensä, joka koskee kaikkien ihmisten alempaa luontoa vastakohtana Kristukselle, jonka luku puolestaan on 777. Seitsemän on Kabbalassa täydellisyyden luku kun taas kuutonen kuvaa epätäydellisyyttä. Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja havaitsi sen "hyväksi" mutta ei täydelliseksi. Viimeisen eli seitsemännen päivän aikana, jolloin Jumala lepää, on ihmisen (Ihmisen Pojan) tehtävänä tehdä maailma täydelliseksi ja muuttaa kuutonen seitsemäksi. Eräs pedon lukuun liittyvä näkökulma on mitä kuitenkin jäänyt aikojen saatossa täysin sivuun. Mikäli tämä seuraavaksi esitettävä teoria pitää paikkansa, niin arvoituksen ratkaisu on ollut lähempänä kuin moni arvaakaan. Ratkaisun löytääkseen pitää joka tapauksessa tuntea Ilmestyskirjan kirjoittajan aikana vallinnutta kulttuuria, alkukristillistä ajattelua, alkuseurakunnan historiaa, numerologiaa ja siihen liittyvää kabbalistis-gnostilaista symbolikieltä.

Ilmestyskirjan peto viittaa näet selkeästi myös planeetta Saturnukseen. Tätä väittämää voidaan perustella sillä, että Saturnus oli muinaisella kaldean kielellä (astrologien perinteisellä kielellä) nelikirjaiminen sana: STUR. Tuo sana muutettuna lukuarvoiksi sekä kaldealaisella että hebrealaisella aakkostolla on: S (samech)=60, T (tav)=400, U (vav)=6, R (resh)=200 eli 666.

Lisäksi tiedämme, että perinteisesti Saturnusta on pidetty juutalaisten planeettana ja heidän kansallisena suojelushenkenään. Tätä mieltä ovat olleet mm. roomalainen historioitsija Tacitus (Histories V.4), Teosofisen seuran perustaja Helena Blavatsky sekä juutalaisten omat traditionaaliset rabbit, kabbalistit ja esoteeriset kirjoittajat kuten esimerkiksi kuuluisa ennustaja Michel Nostradamus. Jupiterin ja Saturnuksen noin kerran 20 vuodessa tapahtuvaa kirkasta konjunktiota juutalaiset itse kutsuivat "Daavidin tähdeksi" ja onpa Beetlehemin joulutähteäkin arveltu noiden kahden planeetan yhdessä synnyttämäksi valoilmiöksi, joka antoi itämaan tietäjille vihjeen Palestiinassa syntyvästä uudesta kuninkaasta. Myös juutalaisten oma lepopäivä sabatti osuu lauantaiksi, joka on monessa eri kulttuurissa, myös juutalaisuudessa, nimenomaan Saturnuksen (Saturday) oma päivä.

Tuo pedon luku 666 ilmenee geometrisenä symbolina myös Israelin symbolissa, Daavidin tähdessä, jossa on kuusi reunakärkeä, niistä lähtevät kuusi kolmiota sekä kuusitahokkaan muotoinen keskusta eli kolme sisäkkäistä kuutosta. Tämä hyvin tuntemamme ja teosofienkin tunnukseen kuuluva kahdesta kolmiosta koottu kuusisakarainen merkki ei ole alunperin millään tavoin liittynyt juutalaisuuteen eikä juutalaiseen kansaan. Itseasiassa sen varsinainen nimikin on Salomonin Sinetti. Tämä ei tarkoita, että se liittyisi muinaiseen kuningas Salomoon, vaan tämäkin nimi symbolille annettiin vasta joskus keskiajalla juutalaisten kabbalistien toimesta. 1500-luvun alussa Saksassa eli nykyään kuuluisan ja rikkaan Rotschild-suvun kantaisä, joka oli kiinnostunut Kabbalasta. Hänen sukuvaakunansa muodosti punainen kilpi (saksaksi Rot Schildt). Kiinnostuttuaan Kabbalasta, hän kertoi kaikille kääntyneensä juutalaisuuteen, vaikka hän itse asiassa kääntyikin vain kabbalismiin monen nykyajan Hollywood-tähden tapaan. Tämän kääntymyksensä merkiksi hän liitti vaakunaansa kabbalismiin läheisesti liittyvän keltaisen Salomonin Sinetin eli ns. "Daavidin tähden". Vuosisatojen mittaan tämä kuusikanta sitten vakiintui symboloimaan juutalaisuutta laajemminkin. Kun siionistista liikettä perustettiin 1800-luvulla, suostutteli silloinen paroni Rotshild siionistisen liikkeen isää Theodor Hertzliä ottamaan kuusikannan siionistiliikkeen ja tulevan juutalaisvaltion symboliksi ja sellaisena se tunnetaan vielä tänäkin päivänä. Saturnus, jonka tunnusluku on 666 on siis tämän näkökulman mukaan yhtä kuin juutalaisten kansallishaltija, lain jumala, lain kirouksen alkuunpanija ja ilmestyskirjan peto. Ja tuo hänen visuaalinen merkkinsä olisi siis Daavidin tähti.

Tämä Saturnuksen ja pedon luvun yhteys ei ole mikään uusi löytö. Asiasta on puhuttu ennenkin mutta kun lisäksi tarkastellaan noita neljää hebrealaista kirjainta STUR ja katsotaan, mitä kuvallisia vastineita ne juutalaisen tradition mukaan esittävät, saadaan tulokseksi mielenkiintoista aineistoa, jota ilmeisesti ei aikaisemmin ole esille tuotu. Jokaisella hebrean kielen kirjaimella on nimittäin myös kuvallinen, symbolinen vastineensa ja tuossa tarkastelemassamme mielenkiintoisessa sanassa S symbolisoi tukipuuta, T ristiä, U tai V naulaa tai vaarnaa ja R päätä. Tästä syntyvässä kuvassa on siis ihminen ristiinnaulittuna. Paavalin mukaan todellakin samalla kun Jeesus naulittiin ristiin, naulittiin ristiin myöskin laki ja kaikki ne syyttävät kirjoitukset, jotka olivat sitoneet ihmisen pauloihinsa. STUR-symboli kuvamerkkeineen ennusti ikään kuin etukäteen Kristuksen ristiinnaulitsemisen sekä sen suorittavat kansanryhmät: roomalaiset ja juutalaiset. Siinä kun juutalaisia kutsuttiin Saturnuksen kansaksi, kutsuttiin antiikin Roomaa Saturnuksen kaupungiksi. Tämä kaikki esoteriikka yhdistyi siihen tosiasiaan, että Jeesuksen ristiinnaulitsivat nimenomaan juutalaiset ja roomalaiset yhdessä. Saturnuksen - Jeesuksen vastustajan – palvelijat, jotka eivät oikein tienneet mitä olivat tekemässä. Jo kreikkalainen filosofi Platon puhui siitä, kuinka filosofinen "Ihmisen juurikuva" oli olemassa taivaalla ristin muotoisena. Muinaisten viikinkien jumaltarustossa ylijumala Odin (Saturnuksen vastine) oli ripustettu maailmanpuuhun Yggdrasiliin. Tämä ylikansallinen symboli pyrkii kertomaan myös sen, että kristityn vaelluksen päämääränä on naulita ristiin lain alla elävä vanha ihminen (Saturnus) kaikkine himoineen ja haluineen, jotta uusi ihminen (Kristus-Aurinko) voisi saada hänessä täyden vallan. Tällöin hän jättää taaksensa Saturnuksen pimeän Sabatin ja nousee ylös pääsiäissunnuntain auringonnousun yhteydessä. Tällöin hän muuttaa kuutosen seitsemäksi, Vanhan Liiton kalenteriviikon seitsemännen päivän ja Uuden Liiton kalenteriviikon kuudennen päivän (lauantain) seitsemänneksi (sunnuntaiksi) ja epätäydellisestä numero kuutosesta tulee täydellinen numero seitsemän (Sunday=auringon päivä).

Synti sai voimansa laista (Room.3:20, 4:15, 5:13,20, 7:5,8, 8:2, 1.Kor.15:56), joten Jumala teki ainoan oikean ratkaisun ja tukahdutti sen voimanlähteen, joka elätti syntiä. Hän ei käynyt synnin kimppuun, joka oli vain seuraus. Hän kukisti synnin syyn, joka oli laki. Kolossalaiskirjeen toisen luvun 14 jakeessa sanotaan:
"...hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan."
Vasta laista saa synti voimansa rusikoida ihmisiä. Tähän viitataan myös ilmestyskirjassa, jossa Lohikäärme (perkele eli synti) saa vallan ihmisen yli vasta kun peto (Saturnus, Laki) nousee merestä ja alistaa ihmiskunnan kirouksensa alle. Sitä ennen Lohikäärme ei saanut aikaan juuri mitään.

Tämä mielenkiintoinen asia saa lisää valaistusta, kun tutkitaan alkuseurakunnan historian erästä tärkeää uskonsuuntaa, markionilaisuutta. Mustan Meren rannikolta kotoisin ollut laivanvarustaja Markion, joka 140-luvulla jkr. erotettiin Rooman seurakunnasta eriävien uskonnäkemystensä vuoksi, perusti lopulta oman kilpailevan kirkkokunnan, josta tuli vakava haastaja Rooman kirkolle aina 300-luvulle saakka. Markionia on joskus kutsuttu "ensimmäiseksi uskonpuhdistajaksi" ja monet vapaat suuntaukset pitävät häntä yhä jonkinlaisena henkisenä esi-isänään. Miten Markionin näkemykset sitten erosivat Rooman seurakunnan näkemyksistä? Markionin perusväittämä oli ensinnäkin se, että Vanhan Testamentin "Herra Jumala" ei ole sama, kuin Jeesuksen Isä. Hänen mukaansa Vanhan Testamentin luoja-Jumala on lain Jumala, jonka periaatteena on "silmä silmästä ja hammas hampaasta" (2 Moos.21:24). Tämä juutalaisten heimojumala käskee israelilaisia tappamaan pakanakansoja kuin kärpäsiä niin, ettei yhtäkään saa jättää eloon (5.Moos.20:16-17). Tämä Jahve-Jumala (Jehova) on kiivas, kiukkuinen ja mustasukkainen: "Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani" (2 Moos 20:3). Jahve ei ollut varsinaisesti paholainen mutta hän oli epätäydellinen luoja-jumala, jonka luoma maailma oli yhtä epätäydellinen, kuin hän itsekin (kts. 2.Moos.4:11 ja 5.Moos.32:23-24). Jeesuksen Isä-Jumala sen sijaan on armon Jumala, joka rakastaa kaikkia kansoja samalla tavalla. Isä ei kosta eikä vihaa, vaan antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Jeesuksen Isä on itse moraalinen täydellisyys (Matt.5:48). Jeesus oli isänsä poika, Puhdas Hyvyys, joka oli yhtä Isän kanssa ja ilmaantui maailmaan lunastamaan ihmiset lain Jumalan alaisuudesta armon Jumalan alaisuuteen (Gal.3:13). Jeesus opetti ihmisiä voittamaan vihan rakkaudella ja sodan rauhalla (Matt.5:39). Tämä oli todellista evankeliumia, ilosanomaa. Jeesus halusi osoittaa ihmisille, että todellinen Jumala ei ollutkaan pelottava.Kristuksen päämääränä oli maailma, joka edustaisi vihdoin numero seitsemää.

Markionin mukaan luoja-jumala Jahve ei kuitenkaan tuntenut Jeesusta, vaan antoi kätyriensä fariseusten ja ylipappien ristiinnaulita hänet. Hadeksessa Jeesus kuitenkin jatkoi pelastustyötään ja lunasti vapaiksi "vangittuja sieluja", kuten Kainin, vedenpaisumuksessa hukkuneet syntiset, Sodoman kaupungin asukkaat, kaislameren pohjaan hukkuneet egyptiläissotilaat jne (1 Piet.3:18-20). Vanhan testamentin "hurskaat" (Nooat, Aabrahamit, Moosekset ym) sen sijaan epäröivät tarttua Kristuksen käteen, koska pelkäsivät Jahve-Jumalansa taas koettelevan heitä uudella eksytyksellä. Niin he jäivät vankeuteen ja näin toteutuivat Hadeksessakin "jumalattomien vanhurskautuksen" tutut periaatteet: "terveet eivät tarvitse parantajaa, vaan sairaat" ja "ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi". Markionin tärkein oppi-isä oli Paavali, jonka näkemykset hän vei johdonmukaiseen päätökseen. Jo Paavali oli tuonut esiin, että laki annettiin ainoastaan "enkelien kautta" aikana, jolloin ihminen alaikäisenä oli vielä "holhoojain ja huoneenhaltijain" alainen (Ap.t.7:30,38,53, Gal. 3:19, 4:1-2, Hebr.2:2). Vanha Testamentti oli nyt käynyt iälliseksi ja oli lähellä loppuaan. Uusi oppi oli sen tilalle tullut. Uuden liiton julistajat saattoivat Paavalin mukaan olla avoimia ja rehellisiä toisin kuin Mooses, joka joutui peittämään kasvonsa, jotta Israelin lapset eivät näkisi Jahve-Jumalan loisteen katoavaisuutta ja heikkoutta (2.Kor. 3:13). Jahve-Jumala hallitsi siis Paavalin mukaan pelon ja "bluffin" avulla. Jeesus oli kuitenkin naulinnut lain Jumalan ristiin kaikkine niine kirjoituksineen ja säädöksineen, jotka olivat ihmisiä vastaan (Kol. 2:14). Tuolla israelilaisten lakijumalalla ei ollut Paavalin mukaan muuta virkaa, kuin kuoleman ja kadotustuomion virka (2 Kor. 3:6-9).

Markionia on joskus epäilty gnostikoksi (ajatus alemmasta luojajumalasta muistuttaa gnostikkojen oppia demiurgista) mutta tosiasiassa Markion ei ylikorostanut gnoosiksen eli tiedon merkitystä sielun pelastuksessa. Hän oli täsmälleen samaa mieltä kuin Martti Luther. Yksin usko (pistis) pelastaa ihmisen lain kirouksesta armon taivaaseen. Markion ei myöskään kannattanut gnostilaisille tyypillistä oppia ihmisen sisimmässä asuvasta "jumalallisesta kipinästä", joka oli alunperin lähtöisin Isä-Jumalan puhtaasta valosta ja jäänyt aineellisen pimeyden vangiksi. Markionin mukaan ihminen ei ole sukua Vapahtajalle. Hän on Luoja-Jumalan luoma olento. Hän on morsian, joka ankaran Jahve-isänsä kodissa odottaa sulhastaan Kristusta, joka lopulta saapuu lunastamaan morsiamen itselleen runsailla myötäjäisillään ja vie neidon oman isänsä kotiin. Tämä Markionin häämalli pyrki antamaan loogisen vastauksen siihen ratkaisemattomaan kysymykseen, joka on aina askarruttanut kristikuntaa: Kenelle Jeesus antaa lunastusmaksunsa? Omalle isälleenkö? Miksi ihmeessä sulhanen antaisi myötäjäiset omalle isälleen? Saatanalleko sitten? Mitä tekemistä Saatanalla on tämän asian kanssa? Eihän Saatanalle uhrattu lampaidenkaan verta Vanhan Liiton aikana. Eikä Saatana ole morsiamen isä. Ei Saatana ole luonut ihmistä. Tottakai myötäjäiset annetaan sille, joka on morsiamen isä ja hänen luojansa. Uhriveri annetaan sille, joka sen jo Vanhan Testamentinkin aikana sai. Luoja-Jumala Jahve saa lunnaat, koska ankara lakijumala tarvitsee verta, jotta hän leppyisi. Aikoinaan hän tarvitsi lampaiden, oinasten ja muiden teuraseläinten verta voidakseen edes hieman antaa liikkumatilaa muinaisille israelilaisille. Jeesukselta hän lopulta sai komeimmat myötäjäiset mitä ajatella saattaa: Kristuksen lunastusveren. Ja niin morsian pääsi Karitsan häihin. Näin ajatteli Markion.

Kun sitten tarkastelemme Ilmestyskirjaa kaiken sen lävitse, mitä edellä on kerrottu, ei voi välttyä siltä ajatukselta, että sen koko avain löytyy luvuista 12 ja 13. Luku 12 alkaa nimittäin ensin takautumalla alkuaikoihin, jolloin lohikäärme (Lucifer) pyyhkäisee alas kolmasosan taivaan tähdistä. Kyseessä on siis enkelten lankeemus, jossa kolmannes enkeleistä lankeaa kapinaan. Vaimo (symbolinen Eeva) synnyttää poikalapsen (symbolisen Ihmisen Pojan) eli sen siemenen, joka on rikki polkeva käärmeen pään (1.Moos.3:15). Poika temmataan välittömästi turvaan Jumalan tykö. Samalla vaimo pakenee erämaahan, jossa häntä elätetään 1260 päivää. Nyt pitää muistaa, että Ilmestyskirjan kirjoittaja tunsi ainoastaan juutalaisen ajanlaskun, joka alkaa vuodesta 3761 ekr. Tuohon ajankohtaan hän siis sijoittaa em. tapahtumat. Siitä eteenpäin laskettuna 1260 vuotta (Danielin vuosiviikkojärjestelmän mukaisesti) tulemme vuoteen 2501 ekr eli Nooan aikoihin. Tuolloin lohikäärme siis heitetään enkeleineen maan päälle ja hän alkaa vainota vaimoa (ihmissukua). Noihin aikoihin todellakin Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Jumalan Pojat eli langenneet enkelit ihastuivat ihmisten tyttäriin ja yhtyivät heihin synnyttäen heidän kanssaan jättiläisiä (1.Moos.6:1-4). Vaimo saa kuitenkin kotkan siivet ja lentää toiseen turvapaikkaan, jossa hän saa jälleen olla 1260 päivää (patriarkka Enokin astuminen taivaaseen: 1 Moos.5:24). Sen jälkeen käärme syöksee kidastaan vettä yrittäen hukuttaa vaimon (vedenpaisumus: 1.Moos.7) mutta maa (naisellinen maaemo-jumaluus eli Elohim) auttaa vaimoa ja nielee vesivirran (1.Moos.8). Lopuksi käärme asettuu seisomaan meren hiekalle.

Kun laskemme jälleen 1260 vuotta eteenpäin ajasta 2501 ekr. Tulemme aikaan 1241 ekr. Jolloin Mooses ja israelilaiset vaelsivat erämaassa. Tuolloin peto eli laki nousee merestä. Sillä on kymmenen sarvea (kymmenen käskyä: 2 Moos.20) ja seitsemän päätä (seitsemän Jehovan henkeä seitsenhaaraisessa kynttilänjalassa: 2 Moos.25:31-40). Israelilaiset kumartavat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, kuka voi sotia sitä vastaan." Peto saa vallan puhua pilkkasanoja 42 kuukautta eli 1260 päivää. Se saa vallan sotia pyhiä vastaan ja voittaa heidät (ympärillä asuvat pakanakansat kukistetaan: 3 Moos.26:7-8). Kaikki maan (pyhän maan eli Israelin) päällä asuvaiset kumartavat sitä (lakia). Samalla toinen peto eli väärä profeetta nousee maasta (pyhästä maasta, Israelin sukukunnasta). Jeesuksen mukaan kaikki häntä edeltäneet paimenet ovat olleet "varkaita ja ryöväreitä" (kts. Joh.10:8). Siis tämän Uuden Liiton logiikan mukaan tietyllä tavalla myös Mooses. Tällä toisella pedolla (Mooseksella) on kaksi sarvea kuten karitsalla (keskiajan kirkkotaiteessa Mooseksella todellakin oli sarvet päässä!). Mooses saattaa "maan ja siinä asuvaiset" (israelilaiset) kumartamaan ensimmäistä petoa (Jahvea) ja saa tulenkin lankeamaan taivaasta maan päälle (tulenpatsas; kts. 2.Moos.13:21-22). Se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään pedon kuvan (ilmestysmajan rakentaminen; kts. 2.Moos.36-37) ja se antaa jopa pedon kuvalle hengen (Jahven pilvi peittää ilmestysmajan; kts. 2 Moos.40:34). Pedon kuva myös puhuu (esim. 3 Moos. ja siitä eteenpäin.). Myös hebrealaiskirjeessä kutsutaan israelilaisten ilmestysmajaa pelkäksi taivaallisen varjoksi ja kuvajaiseksi (Hebr. 8:5). Lopulta kaikki joutuvat panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa: "Ja se säädös olkoon kuin merkki kädessäsi ja tunnus otsallasi, että Jahven laki aina pysyisi huulillasi ja sinä muistaisit, kuinka Jahve väkevällä kädellään vei sinut pois Egyptistä." (2.Moos 13:9). Merkki on myös konkreettinen "rukouslaatikko" joka piti sitoa käteen tai otsaan: "Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi" (5.Moos 6:8). Näin koko kansa merkittiin pedon omaisuudeksi. Tämä merkki toimi myös suojana pedon vihaa vastaan: "Kulje Jerusalemin halki, koko kaupungin läpi laidasta laitaan, ja tee merkki kaikkien niiden otsaan, jotka huokaavat ja valittavat kaupungissa tehtävien iljettävyyksien tähden...Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki." (Hes. 9:4,6)

Mainitut tapahtumat Ilmestyskirjassa etenevät siis täsmälleen samassa järjestyksessä, kuin Mooseksen kirjoissakin. Kun sitten näistä Siinain tapahtumista laskemme vielä kerran 1260 päivää, niin tulemme aikaan, jolloin Jeesus Kristus aloittelee toimintaansa ja tekee lopun pedon pilkkapuheista. Markionilaiset ja gnostilaiset todellakin samaistivat toisiinsa ilmestyskirjan pedon ja Vanhan Testamentin Jahve-Jumalan, joka gnostilaisille oli hirviömäinen Ilda-Baoth, joka on "puoliksi tulta ja puoliksi pimeyttä"(kts. Valit.3:38 ja Jes.45:7). Juutalaiset eivät siis heidän mukaansa palvoneet tosi Jumalaa, korkeinta kaikkeuden Isää, vaan enkeliolentoa, joka esittäytyi Moosekselle ensimmäisen kerran palavassa pensaassa (kts. Ap.t. 7:30,38,53). Jeesus viitannee tähän samaan asiaan sanoessaan, että juutalaiset eivät ole koskaan kuulleet Isä-Jumalan ääntä eivätkä nähneet hänen muotoansa (kts. Joh.5:37). Paavali kirjoittaa, että ennen lakia oli synti maailmassa mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole. (Room.5:13). Lohikäärme (synti) oli todellakin maailmassa ennen petoa mutta vasta pedon (lain) kautta lohikäärme sai vallan ihmisen yli (Room.5:20). Jeesuksen tarkoituksena ei ollut taistella syntiä vastaan, vaan sen sijaan käydä lain kimppuun, josta synti voimansa sai. Sillä tavalla voidaan automaattisesti tuhota myös synti. Kun peto kukistetaan, niin myös lohikäärme voidaan lopulta sitoa lujasti ja sulkea syvään, pimeään kuiluun (Ilm. 20:2-3).

Tämä Saturnuksen ja pedon luvun yhteys tuntuu siis tukevan vahvasti markionilaisuuden ja gnostilaisuuden perusväittämää siitä, että ilmestyskirjan pedolla ja juutalaista uskontoa vallitsevalla hengellä on olemassa yhteys. Apostoli Paavali viittaa tähän Galatalaiskirjeen 4. luvussa seuraavasti:

"Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka onkin kaiken omistaja. Hän on huoltajien ja holhoojien alainen isänsä asettamaan määräaikaan asti. Samoin on meidän laitamme. Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkeisvoimien orjia. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan."
Ihmiskunta oli siis tullut täysi-ikäiseksi ja enkeliholhoojien (myös juutalaisten kansallishaltijan) työ oli päättynyt. On merkillepantavaa se, että ainoa asia, jonka Jeesus Raamatussa kirosi, oli viikunapuu. "Ikinä et enää tee hedelmää", sanoi Jeesus vanhaa liittoa symbolisoivalle viikunapuulle ja se kuivettui välittömästi (Matt.21:19). Hebrealaiskirjeen 8. luvun lopussa julistetaan ensimmäinen liitto vanhentuneeksi ja tuhon omaksi. Toisen Korinttolaiskirjeen kolmannessa luvussa Apostoli Paavali nimittää vanhaa liittoa kuolemaa palvelevaksi viraksi:
"Jo kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset oli kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista kirkkautta, että israelilaiset eivät voineet katsoa Moosesta kasvoihin. Ja kuitenkin hänen kasvojensa kirkkaus oli katoavaa. Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka!...Koska meillä on tälläinen toivo, esiinnymme aivan avoimesti, toisin kuin Mooses, joka pani kasvoilleen peitteen, jotteivat israelilaiset näkisi katoavaisen loisteen häviämistä."
Paavalin mukaan koko vanha liitto perustui siis hyvin pitkälle eräänlaiseen esikuvalliseen näköharhaan, jonka vuoksi Mooseskaan ei voinut esiintyä israelilaisille täysin avoimesti. Hänen oli peitettävä kasvonsa, jotta juutalaisten kansallishaltijan kirkkauden katoavaisuus ei olisi paljastunut Israelin lapsille. Näin uskoteltiin ihmisjoukoille, että enkeliolennoilla oli suurempikin voima, kuin mitä niillä todellisuudessa oli. Tämän kaiken tarkoituksena oli piiskata ihmiset pelon kautta tottelemaan lakia (Gal.3:23-26, 1.Joh.4:18).
Raamatun mukaan Mooses sai oppinsa egyptiläisiltä viisailta (Ap.t.7:22), joilla oli jo vuosituhansia vanha kokemus siitä, kuinka kansanjoukkoja hallitaan uskonnollisen auktoriteetin voimalla. Egyptiläiset papit tiesivät tarkalleen ne keinot, joiden avulla voidaan hyödyntää ihmisten taikauskoisia pelkoja. Näitä samoja periaatteita Mooses sitten sovelsi käytäntöön erämaavaelluksen aikana ja tuloksena oli lopulta Jehovalle kuuliainen, nöyrä kansa. Tässä ei suinkaan ole tarkoituksena hyökätä Moosesta tai Jehovaa vastaan. Hänet (samoin kuin egyptiläiset papitkin) on osattava asettaa aikaansa vasten. Tuohon aikaan ihmisillä ei ollut parempaa toivoa, kuin pyrkiä olemaan enkeliholhoojien ja karman herrojen ohjauksessa. Tällä tavoin he saattoivat kantapään kautta oppia lähimmäisenrakkautta, nöyryyttä ja kuuliaisuutta. Tämä on arvokas perintö vielä tänäkin päivänä, sillä niin kauan kuin laki ei ole kirjoitettuna Pyhän Hengen voimasta ihmisen sydämeen ja sisäistettynä hänen syvimmäksi olemuksekseen, on hänen oltava ulkoisen lain alla ja toteltava lakia pelon kautta. Hänen tulee siihen saakka kumartaa petoa ja pedon kuvaa joiden tehtävänä on ohjata häntä kohti Kristusta ja Jumalan kuvaa. Tästä suunnattoman arvokkaasta lakiperinnöstä me saamme kiittää juutalaisia ja heidän heimojumalaansa Jehovaa. Ilman heidän uraaurtavaa tötänsä, meidän ei olisi mahdollista saavuttaa synnintuntoa ja siihen oleellisesti liittyvää uudestisyntymisen ihmettä, joka johtaa Kristuksen valtakuntaan. Jumalan suunnitelmana oli Vanhan Liiton aikana kärsivällisesti odottaa sitä hetkeä, jolloin niin enkelien, kuin ihmistenkin eväät olisivat vihdoin lopussa (Hebr.7:18). Oikealla hetkellä itse korkein kolminainen Jumala (El Elyon) tuli maailmaan ja sovitti itsensä ihmiskunnan kanssa (Kol.1:20). Kyse ei siis ollut vihaisesta Jumalasta, joka olisi pitänyt lepyttää, vaan kyse oli vihaisesta ihmisestä, jonka Jumala tahtoi lepyttää, kuten Paavali seuraavissa raamatunkohdissa toteaa:
"Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen." (Kol.1:21-22)
"Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua." (Room.8:7)
"Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa." (2.Kor.5:19-21)
Ristillä Kristus lopullisesti kukisti Jehovan (lain jumalan) ja samalla hän riisui aseista kaikkien pakanakansojen lukemattomat enkeliruhtinaat, jotka olivat sitoneet ihmiskunnan kahleisiinsa.
Kristus lunasti ihmiset lain eli karman kirouksesta (Gal.3:13). Viestikapula siirtyi vanhalta liitolta uudelle ja kapulan toivat Kristukselle Valkoisen Veljeskunnan kolme tietäjää itäisiltä mailta. Viikunapuun tilalle astui totinen viinipuu (Joh.15:1-7).