Ihmetyttää miten nyt kaikki yhteen ääneen toitottavat miten Englanti menettää taloudellisesti kun se eroaa unionista. Mitä se häviää ja miten, sitä ei kukaan taida selittää.
Unioni käy kauppaa ulkopuolisten kanssa, ei kai se unionissa oleminen ole ensisijaisen tärkeää. Ovathan Yhdysvallat, Kiina, Intia unionin ulkopuolisia eikä se ole kaupankäyntiä estänyt.
Tullimaksuja tuskin tulee, eihän niitä oikein ole edes Kiinan suuntaan.
Unioni käy kauppaa ulkopuolisten kanssa, ei kai se unionissa oleminen ole ensisijaisen tärkeää. Ovathan Yhdysvallat, Kiina, Intia unionin ulkopuolisia eikä se ole kaupankäyntiä estänyt.
Tullimaksuja tuskin tulee, eihän niitä oikein ole edes Kiinan suuntaan.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Indeed
olet asian ytimessä
Taivas ei putoa, eikä punnan kurssi.
Britit voittaa erotessaan unionista, eikä niiden ole oikeasti pakko maksaa unionille mitään. Kohta tulee sota ja koko natsihässäkkä laitetaan pakettiin.
Jokainen jäsenmaa saa lähteä heti kun siltä tuntuu. MIKSI saksa on rankaisemassa yhtään ketään ja millä palleilla?
Ei sellaista valtiota ole kuin Englanti.
ei se haittaa, ei tää ollut koe
kaikki ymmärsi mistä on kyse
Ei, mutta pilkunnussijoita näyttää riittävän.
Varmaan sinäkin älähtäisit jos joku ulkomaalainen luulisi että Suomen valtion nimi olisi vaikkapa Helsinki. Mutta onneksi suurin osa ihmisistä ei ole niin tietämättömiä maiden nimistä kuin sinä.
Harvoin jalkapallossa on nähty ottelua Iso-Britannia vs. Espanja?
Englanti vs. Espanja ja kaikki ymmärtävät.
Siitä huolimatta Englanti ei ole valtio. Färsaarillakin on muuten oma maajokkue. Ja Gibraltarilla.
Et siis Suomalaisena tiedä mikä maa on Englanti, tyhmähän sinun täytyy olla.
Ja siinä tämä yksi tyhmeliini ei näköjään VIELÄKÄÄN ymmärrä, että sellaista EU:sta eroavaa maata ei ole olemassa, kuin Englanti. Yhtä järjetöntä olisi väittää, että Lappi eroaa EU:sta.
Sitä paitsi kansallisuudet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, eli siis "suomalaisena", eikä "Suomalaisena"
Eli Euroopan mestaruuskisoissa pelaava Englanti ei ole valtio, mikä se on?
Iso-Britania taitaa olla valtioiden liitto, Wales, Skotlanti, Pohjois-Irlanti.
Jokainen kohta äänestää itsenäisyytensä puolesta tai liittymisestä Irlantiin.
IsoRitanniiia on nii paska jalkapalloss et sillä pitää olla neljä maajoukkuetta samoissa kisoissa.
Tuo pilkun viilare on kyllä hauska tyyppi.
Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti. Eikös niillä ole oma lippukin?
Englannilla ei ole minkäänlaista valtionhallintoa, joten miten se voisi olla valtio?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Englanti#Hallinto
Joo, niillä on oma lippu. Entä sitten? Niin on monessa maassa esimerkiksi maakunnilla ja kunnillakin oma lippu. Ranskan Marseillen lippu muuten muistuttaa paljon Suomen lippua.
Milloin hesa eroaa Suomesta?
Täytyy olla melkoinen idiootti jos ei tiedä mitä Englannilla tarkoitetaan.
ossaat sie englantia....???
Mitäh alkhoivatko nämä euroopnmestaruuspotkupalliokisat just nyt ilman: englantia, skotlantia, walesia, pohjois-irlantia. Miten nämä "potkupallokisat" liittyvät Iso-Britannian EU jäsenyyteen ?
Aloittajan kannattaa googlettaa "brexit kulut". Sillä saa ihan riittävästi tietoa, kuinka persnettoa tulee, että ihan nilelle menee.
NILELLE?
Nilelle = vereslihalle. Itäsuomalainen murresana.
Entä yahoo tai duckduckgo?
Google sensuroi, seuraa ja mielipidemuokkaa hakutuloksiaan.
Itseasiassa talous ei ole edes päällimmäisenä syynä brittien eroon. Molempien valtapuolueiden kannattajille on tärkeintä itsenäisyys ja itsenäisen päätöksenteon turvaaminen.
Vain pieni osa Lontoon ympäristön liikemiehistä ja anarkisti-suvakit ovat EU:ssa pysymisen kannattajia.
EU-vastaisuus on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen vuoden aikana.
Teresahan sanoi yhtenä tärkeimmistä asioista olevan, että brittejä koskevat lait säätää britit, ei eu.
Eliitillä on vai yhden asian takia hätä ja se on omat sijoitukset mitkä menee päin seiniä,jos moni maa lähtee EU:sta raha ratkaisee niitä ei tavallisen kansan asiat paina pätkänvertaa.
Britannia on yksi suurimmista talouksista EU:ssa. Lähes 70 miljoonaa ihmistä. Magna Cartan laatija, mitä pidetään kaikkien ihmisoikeusjulistusten äitinä. Kirjoitettiin 1200-luvulla.
Tilalle on tulossa jotain yksittäisiä, pieniä, köyhiä Balkanin maita, joukossa Albania. Kertoo siitä suunnasta, mihin EU on ajautumassa.
Ilman Britanniaa Eurostoliitto ei ole enää Eurostoliitto. Se on vain yksi imperiumi Euroopan historiassa, ja paljastaa koruttomasti sen, mistä oli alunperinkin kyse, eli Saksan valtapyyteistä. Näitähän on ollut useita, kuten Otto Suuren pyhä saksalais-roomalainen valtakunta.
Kunhan muutama Itä-Euroopan maa lähtee lompsimaan, ja käydään parit sisällissodat, niin tulevaisuuden EU sopii tuohon Otto Suuren valloitusten sabluunaan aika pitkälti yksi yhteen yksi.
Suomihan on aina halunnut roikkua Saksan takinliepeissä, joten ei sinänsä mitään uutta. Turussa taitaa olla keskiaikainen laulukin suomalaisen ja saksalaisen kauppiaan romanssista. Se päättyi ikävästi kuten päättyi aseveljeys ja niin käynee lopulta tälle EU-jäsenyyden viittaan kiedotulle "saksa-rakkaudellekin". Suomalainen se ei opi virheistään.
Muistakaa että, jotta todenmokasessa maalamanhistoriassa ISO-Britannia on USAN emämaa.
Osin senkintakia amereikas puhutaan paljon ameriikanenglantia ja latinalaisia kieliä,
Natsi..Saksa tosin ollut NATOSSA jo silloin kun ELVIS suoritti asepalveluksensa Saksassa natotukikohdassa,, mikä ei tieteskää meinaa sitä et Englanti ja saksa olisivat keskenään
samanarvoisia Nato maina natosta päättävien tahojen silmissä.
Kannattaako alkaa arvuutella ketä o n maalaman SUURIN sotilas ja talous mahti? vaikka se olis entinen siirtomaa HERRA jota exät kunnijoittaa yhä kuka o maailman börssis johtaja oks se
EU , kiina, USA, Brinnia. Nuivastoliitto , Digi, virtuaali ,ellei Venäjä tai Suomi ellei Saami ,,vaihtoehtoja piisaa
loputtomiin ja jos ei nii lisää voidaan aina keksiä hopöpöpi juttuja fundeevaalille keillä ei oo muuta tärkeempääkää tekemistä ku uskoa huuhaaseen mikä ei oo edes totta eikä oikeesti valettakaan.
Jenkit eikä Dona jätä enkkua yksin pulaan E-huuhaassa. vaikka kina ja venäjä tekis toisin yhes.
Vaikka Dona ei osannutkaan käyttäytyä kuningattaren luona vieraillessaan.
Se voittaa vaan erotessaan ***kustoliitosta. Sitä ei vaan saa äänen sanoa ettei kaikki muutkin maat eroaisi.
Taitaapa tuossa ’hälinässä’ olla kyse vain yksinkertaisesti siitä, että brexitiä kannattaville on tullut yllätyksenä se, että eu-haittojen poistuessa poistuu myös eu-edut. Ei ollutkaan mahdollista vain ’poimia’ hyvät asiat eu-kakusta ja vielä ilmaiseksi.
Miten lopulta käy, on arvailujen varassa, mutta EU on kuitenkin Englannin suurin kauppakumppani. Kun ero on ’valmis’, niin arvatenkin jonkinlaiset kaupalliset yhteistyösopimukset solmitaan.
Onko Norjan malli tai jokin muu. Norjahan noudattaa eu-sääntöjä, mutta ei voi olla niitä laatimassa. Ja maksaa kohtuullisesti ’ulkojäsenyydestään’.
Englannilla on oma valuutta joten tuo ero ei tuo paljon sen suhteen mitään muutosta. Punta säilyy ja on säilynyt jo todella kauan, onhan oma raha itsenäisyyden yksi tunnusmerkki. Tuon vuoksi Ruotsin valuutta ei ole Euro.
Skotlannillakin on oma valuutta, siitä seuraa jottei Skotlannin irtautuminen Englannin ja Skotlannin muodostamasta Yhdistyneistä kuningaskunnista aikaansaa mitään muutosta Skotlannille. Skotlanti irtautuessaan Yhdistyneistä kuningaskunnista nousee uuteen kukoistukseen. Pohjois-Irlantihan kuuluu muuten Skotlannille eikä Englannille. Revi siitä !
Ruotsi ja euro ei liity mitenkään tähän asiaan, kuten ei myöskään Grönlannin ero euroopan yhteisöjen jäsenyydestä.
Norjaki ökyöljy Nato maana lähempänä yhtyneitävaltoja ku saksa ( kuka koitti aikoinaa miehittää norjan) tahikka kok EU
Norjalaiset saivat jo uudet F-35 häivehävittäjät meleki ilmaseksi korvaamaan F-16 kalustoa..
vaaa millasetha koneet pikkusumi saa ja milloin millä hinnalla?
Valuutan nimihän vaihtuu sujuvasti tarvittaessa. Se ei olisi suurin ongelma briteille tässäkään, jos sellainen olisi.
Tullit, säädökset, rajavalvonta, vientiluvat, resurssit, jne, jne. Nehän ne tässä kiikastavat. Kun ne aiemmin tehtiin yhteistyössä, niin nyt britit joutuvat tekemään ne yksin. Sekään ei ole halpaa eikä resursseja ole hetkessä taiottaviksi.
Eu:ssa on edelleen tietyt direktiivit ja määräykset, joita briti joutuvat noudattamaan, jos aikovat käydä kauppas EU:n kanssa. Niinkuin muutkin kauppakumppanit. EU on ylivoimaisesti Britannian suurin kauppakumppani ja nyt väliin tulee tullit, vientirajoituksia ja hidastavat rajamuodollisuudet, jollei sopimusta saada aikaan. Valtavaa vahinkoa syntyy brittiläisille yrityksille.
Tietysti Britannia ajan saatossa nämäkin saavat kuntoon, mutta ei nopeasti. Senkään jälkeen ei ole mitenkään varmaa, että tilanne paranisi lopullisesti miltään osin kaupankäyntiin liittyen.
Valtio, ilman omaa valuuttaa ja omaa itsemäärämisoikeutta on vain pelkkä pinta-ala.
Ei sentään Venäjä maa ilman tulevaisuutta.
Joku jo ennätti tuolla kertoakin ettei talous ole tärkeintä briteille, He haluavat pitää ohjat omissa käsissään ja tärkeintä on saasa itsemääräämis oikeus takaisin kansallisvaltiolle,
Minäkin olen valmis tinkimään omasta toimeentulostani jos Suomi joskus päättää erota EU:sta