Sillä en anna minäkään. Tai en edes sitä millään tavoin näe, koe tai tunne, sillä se on minulle merkityksetön. Mutta ymmärrän että moni voi nähdä asian toisin.
Ja onhan asetelmassa pari muutakin tekijää, joita jotkut saattaisi pitää ylitsepääsemättöminä. Minä en.
Ja onhan asetelmassa pari muutakin tekijää, joita jotkut saattaisi pitää ylitsepääsemättöminä. Minä en.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Minä juurikin olen antanut ikäeron häiritä. Vaikka on muitakin tekijöitä tässä jutussa, jotka eivät ole suosiollisia. En voi tajuta kuinka onnistuin ihastumaan itseäni paljon nuorempaan. Niin monet kerrat olen antanut pakit nuoremmille miehille, juuri iän takia. Tämä ihastuminen tuli ihan puskista.
Ehkä se sinua sitten kuitenkaan niin paljon häiritse, kun ihastuminenkin on päässyt tapahtumaan?
Ihastuminen tuli niin puskista, ettei ehtinyt mitään oikein ajatella. Siinä nuoressa miehessä ei ole mitään vikaa. Minussa se vika on, kun joudun pohtimaan järjellä tunneasioita. Ihastumiseni ei ole luonteeltaan sellaista, että riittää yksi kiihkeä yö vaan sellainen romanttisempi. En kyllä ikinä sitä mene hänelle paljastamaan. Kärsin vain itsekseni. C'est la vie.
Mutta, kaipaan sua ja seuraasi.
Noinhan se juuri on. Tunteet on tulleet vähän yllättäenkin, kun on muuten tutustuttu. Jos olisi tarkoituksella ”etsinyt ja hakenut” olisi saattanut miettiä ikääkin eri kantilta. Moni asia on loppujen lopuksi merkityksetön, kun miettii minä on oikeasti tärkeää elämässä.
Muut asiat on mietityttäneet monelta kantilta. En tässä enää olisi, jos en niitä voisi kuvitella niiden olisi selvitettävissä jotenkin. Elämässä aina kun on luottanut vahvaan intuitioon ja tunteeseen . ja uskaltanut ottaa askeleen uuteen rohkeaan suuntaan, on elämä muuttunut hyvään suuntaan. Aina on elämä kantanut. Jutellaan näistä vielä joskus ihan kahden.
Kauniita unia <3 Nyt unille sielläkin! Nähdäänkö unissa.? Oli viime yl aikas kuumat ja hellät unet ;-)
teilläkinkö??!! ;D;D
Hieno asenne! Allekirjoitan itsekin ajatuksesi :)
Öitä <3
Ikäerolla mitään merkitystä. Ehkä kannattaisi jotain asialle tehdä. Juna voi mennä ohi.
No, voi hellanduudelis. Kuinka karmivasti sitä ikäeroa on? Parikytä vuotta? Se on kyllä paljon. Nykypäivän trendi ja järkevä ratkasu pidemmässä parisuhteessa on se, että tavoite on parin olevan mahdollisimman pitkään yhdessä eli, että toinen ei kuolis hirveen paljon aikasemmun (jos kaikki menee hyvin). Jos katsotaan naisten ja miesten keskinääräiaiä elinikiä niin naiset elää keskimäärin 6 vuotta vanhemmaksi eli ite haluan ainakin kuusi vuotta nuoremman miehen itselleni, jos tämä ehto ei toteudu niin pitkään suhteeseen en lähde sitoutumaan, sillä en halua uutta kumppania etsiä päälle seitsemänkymppisenä. Aiemmin on tyyhmyksissäni valinnut vanhemman miehen, ei enää. Lisäksi täytyy huomioida, että olen pitkäikäistä sukua ellen sitten elintavoilla halua huonommaksi repäistä.
Ja aina voi perkele tapaturma tai onnettomuuskin sattua..
En vaan tahtoisi olla kehdonryöstäjä...
Ei minulle koskaan nuorempaa, muutaman vuoden vanhempi kyllä käy.
iso ikäero on epänormaalia. Kummallakin osapuolella on silloin jotain rajoitteita, jotka estää omanikäisen saannin. Nuoremman ottaa nielellään hieman pedomainen ukkeli ja tämän täytyy olla hyvin paljon henksitä ikätasoaan jäljessä jos tyytyy itseään paljon nuorempaan. Ikäeroa voi olla muutama vuosi, se on vielä normaalia, mutta yli 10 vuotta on jo sairasta.
Ei rakkaus ikää katso. Jos molemmat on aikuisia, mikä estää? Usein 25 naiset on kypsiä, miehillä sama menee varmaan 30 , toki poikkeuksia suuntaan ja toiseen löytyy. Joskus nuorempana olen pitänyt sitä 15 vuoden ikäeroa rajana, siis että mies voi olla max. 15 vuotta vanhempi mutta en välttämättä enää laskisi noinkaan tarkkaan. Toki, jos tavoitteena on mahdollisimman pitkä yhteiselämä, silloin kannattaa ehkä tähdätä siihen max. parin vuoden ikäeroon. Rakastuessa ei kuitenkaan rakastuta ikään, vaan persoonaan, tai siihen kokonaisuuteen. Samanikäisissä miehissä ja naisissa voi olla paljon eroa. Ikä on vain yksi ei-niin-merkittävä tekijä. Naisia myös kiinnostaa ja kiehtoo usein vanhemmat miehet.
ei kai se nyt niin epänormaalia ole, entäs samaa sukupuolta olevat joilla on suhde! Antaa kaikkien kukkien kukkia, elämää ei tarvitse aina katsoa niin ahdasmielisesti ja jaella vielä toisille omia ahdasmielisiä ajatuksiaan! Kaikki me ollaan ihmisinä niin erilaisia, ei rakkautta voi etukäteen päättää tyylillä että minä se en rakastu paljon vanhempaan tai paljon nuorempaan vaan kierrän kaukaa!
Niin! 💖
Nimenomaan <3
Mitä ne muut jutut ap ovat, jotka sinua häiritsevät?
Siis ne ovat asioita, jotka ovat minulle täysin ok, mutta hänen puolestaan en osaa sanoa.
En niistä sen tarkemmin tähän avaudu :)
Ei minua mihenä haittaa vaikka nainen olisi tuntuvasti minua nuorempi, kunhan ollaan samalla allonpituudella.
ellei se vanhempi ole sitten älyllisesti vajaa? Eikat kukaan reilusti aikuinen teinien tasolla sentään ole? ! Vai onko???
Ei ole kyse mistään alle 20 kymppisestä.
Monikin olevinaan "vanhempi" mies on itse jämähtänyt siihen teini-ikään, ja tulee jätetyksi itse myöhemmin juuri sen vuoksi ikäistään nuoremman taholta, kun tämä tajuaa, ettei kyseinen mies ole kasvellut edes aikuiseksi.
Mikä se teijän aallonpituus on, onko helppoa pysyä aallonharjalla vai tuleeko sukelluksia?
Älä kannusta matuja!
Ihanasti aloittaja kirjotti.
Olen ihastunut myös nuorempaan mieheen..
Molemmat elämme hieman hankalissa suhteissa.
Haaveilen usein että hän koskettaisi minua muutenkin kuin kaverillisesti. Ja on antanut ymmärtää että niin voisi käydäkkin. Ehkä itse olen jarruna..
Onhan se helppoa pistää "viisaat" päät yhteen ja vähän nussia, niin varmaan elämäntilanteet helpottaa. Jospa etsisit jonkun muun ratkaisun hankalaan suhteeseesi, olet säälittävän
En edes ajattele ikäeroamme ,kun kohtaamme
Se tunne on niin vahva ja lämmin ❤️
Mutta onhan siinä muita kysymysmerkkejä
♥️♥️♥️
Kurnau