olisin halunnut jehovan todistajien olevan oikeassa

Esittämissään tulkinnoissaan jonka heidän oma järjestö on heille esittänyt raamattuun vedoten useissa kohdissa.

Tutkin ja seurailin vain suomen osalta pienen siivun jos noin voi sanoa.

Ei auttanut minun halut tai toivo,tutkin aikani ja pohdin,oikein kypsyttelin välillä näkemyksiä.

Kokeilin juurta jaksaen,tutkin heidän kanssaan,kävin kokouksissa,kävin kentällä kastamattomana,seurasin tilannetta.

En mennyt kasteelle.Tästä tai tuosta elämän tilanteesta on aikaa jo,1990 puolivälin tiimoilta,toki ensimmäisen kerran aloin tutkimaan 1990 .

Hirveän kaunis ajatus kaikkineensa ,mutta se ei toiminut järjestössä kokonaisuutena.Järjestön sisällä olevat eivät halua katsoa asioita puolueettomasti ,luokka järjestelmä jossa on hyvää ja pahaa sekaisin sekoitettuna.

Homma menee vuodesta toiseen samankaltaisena mutta,lievennyksiä on jo tehty järjestön määräyksistä johtuen,esim:kenttätyön tuntien osalta kokonaisuudessaan,näitä on muukattu vaikka piti olla viimeistenpäivien aika,ei ole enään kiire ja hinku tehdä kenttää palavasti tunti kausia viikossa tai edes kuukaudessa.

Hommalta on noilta osin jo palannut pohja,he eivät pidä viimeisiä päiviä olevan lähellä,muuten asioilla olisi hyvinkin kiire .

Toinen mihin he uskovat heidän suuri näkyvyys olisi esillä kaikkialla,no suomen osalla sanoisin lähes mitätön kun katsotaan kokonaisuu vuosikymmenten tiimoilta.

Eli sen mitä olen seurannut 28 vuoden ajan niin hiljaista on,ei ole raavaamista ja hehkua niin kuin näytti jossain vaiheessa olevan,varmaan 70 luvulla se oli mutta 90 luvulla se oli monilla hiipunut,vain uusilla loisti ja moni hiipui,

Heillä puttuu laajanäkemys ,pitäisi osata asettua toisen asemaan ja nähdä tavallaan sisälle.

Todistajat vaikka suuri osa onkin ns:köyhiä niin ne jotka ei ole ihan köyhiä tulisi auttaa toistaan eikä kulkea laput silmillä,puuttuu empatia ja hellän sääliväisyys joksi he itsekkin tapaavat nimittää toisiaan eritiimoilta.

Myös toisten ns:maailman kansalaisten auttaminen ei ole etusijalla mitenkään,yhtään en oikein tunne joka olisi itsensä laittanut likoon jos henkilö on vaikka ortodoksi tai luterilainen,saamaa on näkyvillä muillakin uskonnoilla.

Ihmiset on kylmiä kaikille,en nää jeesuksen kaltaisia ihmisiä,niitä ei ole montaa.

Totean ettei ole olemassa uskontona yhtään järjestöä tai yhdistystä joka olisi oikeassa omissa asioissaan ja jumalalle yksinoikeutetusti mieleinen järjestö.

Ei siis ole yhtä ainutta järjestöä,jos tarkemmin joku tutkiin asiaa niin huomaa sen kyllä.

Ei tässä oikeastaan muuta kuin että harmittaa se kun järjestö on itse pilannut itsensä omilla jutuillaan.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Siellä missä kaksi tahi kolme on läsnä minun nimessäni, siellä minä olen läsnä sanoi Jeesus.
Ei tarvita järjestöjä eikä kärrytodistamista.
Nämä kahden tai kolmen ryhmät ovat tehokkaimpia yksiköitä.
Perusta sinäkin sellainen ryhmä.

Äänestä
  • No miten te aloititte ?

    Siis mitkä kahden ja kolmen ryhmät?

    Onhan jehovan todistajillakin yleensä kaksi aina yhdessä kun kentällä ovat ja vieläpä kärryineen?

    Äänestä

  • kärrynihmettelijä kirjoitti:

    No miten te aloititte ?

    Siis mitkä kahden ja kolmen ryhmät?

    Onhan jehovan todistajillakin yleensä kaksi aina yhdessä kun kentällä ovat ja vieläpä kärryineen?

    Mutta he eivät uskalla muodostaa mitään näkemyksiä itsenäisesti, vaan kaikki pitää orjallisesti tarkistaa Vartiotorni-seuran julkaisuista.

    Äänestä

Kaksi tahi kolme seuraa TV7:ltä rohkaisevia ja uskoa vahvistavia ohjelmia, tutkii yhdessä raamattua ja julistaa omalla persoonallisella tavallaan evankeliumia, siellä missä ihmisiä tapaa. 20v sitten tämä ei olisi onnistunut, mutta nykytekniikka antaa siihen mahdollisuuden.
Ystävinä on samantapaisia sisaria ja veljiä.Olemme yhteydessä näihin pienryhmiä aika ajoin ja jos ei muuten niin facebookin raamatturyhmien välityksellä.

Äänestä
  • TV7 on saatanallista toimintaa!

    Äänestä

Raamattu on oikeassa.
Silloin vain JT ovat oikeassa!

Äänestä
  • Juuri näin, puhukoot muut mitä lystää!

    Äänestä

  • juiiiuiuiu56 kirjoitti:

    Juuri näin, puhukoot muut mitä lystää!

    Valtakunnansali ja konventit ovat joukkohypnoosia.

    Äänestä

kärrynihmettelijä 16.12.2018 18:58

"Onhan jehovan todistajillakin yleensä kaksi aina yhdessä kun kentällä ovat ja vieläpä
kärryineen? "

-lahkovärvärit liikkuvat kaksikkoina lähinnä toistensa valvomistarkoituksessa.
Esim. joutuessaan keskusteluun ja saadessaan kysymyksiä on muisteltava mitä vartiotorni on kirjoittanut, sillä omaa järkeään käyttäessään taikka kristinoppia mieleen muistuessa ja sanottaessa on toinen puoli värväyskaksikkoa velvollinen kantelemaan asiasta vanhimmalle, käräyttämään.
Tällöin on tulossa mököttämistuomio.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tätämieltäolen kirjoitti:

Esittämissään tulkinnoissaan jonka heidän oma järjestö on heille esittänyt raamattuun vedoten useissa kohdissa.

Tutkin ja seurailin vain suomen osalta pienen siivun jos noin voi sanoa.

Ei auttanut minun halut tai toivo,tutkin aikani ja pohdin,oikein kypsyttelin välillä näkemyksiä.

Kokeilin juurta jaksaen,tutkin heidän kanssaan,kävin kokouksissa,kävin kentällä kastamattomana,seurasin tilannetta.

En mennyt kasteelle.Tästä tai tuosta elämän tilanteesta on aikaa jo,1990 puolivälin tiimoilta,toki ensimmäisen kerran aloin tutkimaan 1990 .

Hirveän kaunis ajatus kaikkineensa ,mutta se ei toiminut järjestössä kokonaisuutena.Järjestön sisällä olevat eivät halua katsoa asioita puolueettomasti ,luokka järjestelmä jossa on hyvää ja pahaa sekaisin sekoitettuna.

Homma menee vuodesta toiseen samankaltaisena mutta,lievennyksiä on jo tehty järjestön määräyksistä johtuen,esim:kenttätyön tuntien osalta kokonaisuudessaan,näitä on muukattu vaikka piti olla viimeistenpäivien aika,ei ole enään kiire ja hinku tehdä kenttää palavasti tunti kausia viikossa tai edes kuukaudessa.

Hommalta on noilta osin jo palannut pohja,he eivät pidä viimeisiä päiviä olevan lähellä,muuten asioilla olisi hyvinkin kiire .

Toinen mihin he uskovat heidän suuri näkyvyys olisi esillä kaikkialla,no suomen osalla sanoisin lähes mitätön kun katsotaan kokonaisuu vuosikymmenten tiimoilta.

Eli sen mitä olen seurannut 28 vuoden ajan niin hiljaista on,ei ole raavaamista ja hehkua niin kuin näytti jossain vaiheessa olevan,varmaan 70 luvulla se oli mutta 90 luvulla se oli monilla hiipunut,vain uusilla loisti ja moni hiipui,

Heillä puttuu laajanäkemys ,pitäisi osata asettua toisen asemaan ja nähdä tavallaan sisälle.

Todistajat vaikka suuri osa onkin ns:köyhiä niin ne jotka ei ole ihan köyhiä tulisi auttaa toistaan eikä kulkea laput silmillä,puuttuu empatia ja hellän sääliväisyys joksi he itsekkin tapaavat nimittää toisiaan eritiimoilta.

Myös toisten ns:maailman kansalaisten auttaminen ei ole etusijalla mitenkään,yhtään en oikein tunne joka olisi itsensä laittanut likoon jos henkilö on vaikka ortodoksi tai luterilainen,saamaa on näkyvillä muillakin uskonnoilla.

Ihmiset on kylmiä kaikille,en nää jeesuksen kaltaisia ihmisiä,niitä ei ole montaa.

Totean ettei ole olemassa uskontona yhtään järjestöä tai yhdistystä joka olisi oikeassa omissa asioissaan ja jumalalle yksinoikeutetusti mieleinen järjestö.

Ei siis ole yhtä ainutta järjestöä,jos tarkemmin joku tutkiin asiaa niin huomaa sen kyllä.

Ei tässä oikeastaan muuta kuin että harmittaa se kun järjestö on itse pilannut itsensä omilla jutuillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu