Kävimme IMAX elokuvaa katsomassa - tärkeää vanhemmille

Kävimme Itiksen IMAX teatterissa ja tiesin jo asiasta vaarallisesta äänitasosta, joten otin yhteyttä Finnkinoon, jossa nainen kylläkin vastasi minulle että voi joko käyttää korvatulppia (yrittää saada lapsensa käyttämään siis) tai käydä pyytämässä henkilökuntaa alentamaan äänenvoimakkuutta (en uskonut todeksi) jo mainosten aikana.
Päätin käyttää korvatulppia (ihme että pitää maksaa suuren hinnan saadakseen käyttää korvatulppia suojellakseen kuuloaistinsa ja saadakseen aivan järkyttävän huonon äänikokemuksen) ja saimme henkilökunnalta paikan päältä. He olivat hyvin avuliaita, mutta en vieläkään usko, että säätävät äänenvoimakkuutta pyytäessä koska äänitaso on standardi.

Varoituksena vanhemmille: Jollette halua omien lapsien kuuloaistit pilalle jo varhaisessa iässä tai pakottavan lapsensa joko yrittämään käyttää korvatulppia kahden tunnin ajaksi tai pitämään sormet korvien päällä kahden tunnin ajaksi älkää käykö. En suosittele kenenkään lapsille enkä aikuisille. Yli 40 vuoden kokemuksella. Muistan hienon ääniteknologian vielä ensimmäisestä Star Wars-elokuvasta (1978). Ääni on aivan pilalla nykyajan teattereissa, etsikää netistä vaaralliset desibelitasot, en koskaan enää pakottaisi lastani IMAX tai muihin teattereihin vahingoittamaan kuuloaan.

Toivottavasti kaikki vanhemmat löytävät tämän ENNEN menoa teattereihin, ei sen jälkeen.
195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kauheeta valittamista... kato leffat kotona mustavalkotelkusta, sit on sopiva kihisevän äänen kanssa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Henr1971 kirjoitti:

Kävimme Itiksen IMAX teatterissa ja tiesin jo asiasta vaarallisesta äänitasosta, joten otin yhteyttä Finnkinoon, jossa nainen kylläkin vastasi minulle että voi joko käyttää korvatulppia (yrittää saada lapsensa käyttämään siis) tai käydä pyytämässä henkilökuntaa alentamaan äänenvoimakkuutta (en uskonut todeksi) jo mainosten aikana.
Päätin käyttää korvatulppia (ihme että pitää maksaa suuren hinnan saadakseen käyttää korvatulppia suojellakseen kuuloaistinsa ja saadakseen aivan järkyttävän huonon äänikokemuksen) ja saimme henkilökunnalta paikan päältä. He olivat hyvin avuliaita, mutta en vieläkään usko, että säätävät äänenvoimakkuutta pyytäessä koska äänitaso on standardi.

Varoituksena vanhemmille: Jollette halua omien lapsien kuuloaistit pilalle jo varhaisessa iässä tai pakottavan lapsensa joko yrittämään käyttää korvatulppia kahden tunnin ajaksi tai pitämään sormet korvien päällä kahden tunnin ajaksi älkää käykö. En suosittele kenenkään lapsille enkä aikuisille. Yli 40 vuoden kokemuksella. Muistan hienon ääniteknologian vielä ensimmäisestä Star Wars-elokuvasta (1978). Ääni on aivan pilalla nykyajan teattereissa, etsikää netistä vaaralliset desibelitasot, en koskaan enää pakottaisi lastani IMAX tai muihin teattereihin vahingoittamaan kuuloaan.

Toivottavasti kaikki vanhemmat löytävät tämän ENNEN menoa teattereihin, ei sen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu