Kreationismin taikatemput

BlueDevil

Mikään muu selitys ei ole looginen, sillä kretut eivät osaa sanoa luomisesta mitään konkreettista. Esimerkiksi:

1) Jumalan olemassaolo. Tätä ei kukaan olle empiirisesti todistanut, eikä suoria todisteita ole. Joku vetoaa raamattuun tai muihin väitettyihin kokemuksiin, mutta kun ne eivät todista mitään. Kretut itse ovat sanoneet ettei tule uskoa sellaiseen jota ei voi pitävästi todistaa, eli ilmeisesti jumalaan ei tule uskoa. Ja miten olematon luo, ellei taikatempulla?

2) Luomisen mekanismi. Tätä ei ole lainkaan useista pyynnöistä huolimatta onnistuttu todentamaan, eli luomisella ei ole mekanismia ainakaan tämän tiedon valossa. Ja koska luomisella ei ole mekanismia, on kyseessä siis taikatemppu.

3) Jumalan sana. Mikä se sana oli? Ei kukaan ole vastannut, eikä tunnu tietävän eli tätäkään ei ole todennettu. Miksen voi kokeilla luomista kokeellisesti? Mikä on syy ettei tuo mahtisana toimisi toistamiseen? Vai onko aihetta epäillä taikatemppua?

4) Kasvien luominen. Mikä oli se mekanismi jolla väitetty kasvien luominen tapahtui? Kuka osaa kertoa? Ai ei osaa? Eikä voi toistaa eikä todentaa? Ettei olisi taikatemppu.

5) Ihmisen luominen. Mikä oli se mekanismi jolla saviläjään saatiin puhallettua henki? Missä empiiriset todisteet ja mekanismi jota voisi tutkia ja miten tämä on toistettavissa? Kukaan ei osaa sanoa, eli taikatemppu taas.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

        Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
        Lieksa
        83
        3597
      2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

        1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
        Maailman menoa
        569
        3363
      3. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        42
        3179
      4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

        En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
        Ikävä
        49
        2122
      5. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        13
        2011
      6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

        SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
        Maailman menoa
        316
        1898
      7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

        Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
        Tunteet
        120
        1885
      8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

        Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
        Maailman menoa
        147
        1565
      9. Ketä ammuttu ?

        Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
        Juupajoki
        26
        1321
      10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

        Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
        Ikävä
        66
        1312
      Aihe