Seinäjoelle suomen suurin biokaasulaitos

Tuekeskusta

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voituhunu

      Onneksi tuloo Seinäjoelle! Biokaasulaitos märättömöineen ym. on kova levittämään pahaa tuhunua ympäristöönsä. Ottais kyllä kituumihin, jos asuusin 5 kilometrin säteellä laitoksesta ja tuhunut tulis pihalle ja sisälle.

      • PaskaanenLopputuloo

        Tämähän on niitä kepulien sipilän samanlaisia paskalaitoksia joista sipilä yritystuilla elvyttelöö, vehkeet on toimimattomia ja uutisissahan noista jo moneen oteeseen kerrottu mitä tyhjänpäivääsiä pommeja ja turhia verorahojen käyttäjiä. Että siinä notti taas elvistelee. Paskanen loppu tällekkin tulloo;-)) Verorahojen haaskoota. Ottakaa Väyrynen puikkoihi


    • SeinäjokistenOnni

      Lapualle myös piti myös tulla jätevedenpuhdistamon lähettyville biokaasulaitos Vehmaalaisen biokaasuyrittäjän toimesta, mutta raaka-ainetta eli paskaa ei ehkä onneksemme saatu riittävästi, kun hanke ei toteutunutkaan. Ympäristöluvat ja rakennusluvat oli jo hankkeelle saatu. Nyt Hellanmaa, Saarenkangas ja Härsilä välttyivät pahoilta lisälöyhkiltä, joita alueella on jo omastakin takaa riittävästi. https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/hajuhaitat-koettelevat-naapurisopua-limingassa-biokaasulaitoksesta-useita-valituksia/766673/

    • Tuekeskusta

      Nämä ensimmäiset kommentit ovat loistava esimerkki siitä lapualaisten riidanhalusta mitä tarkoitin, vastaava laitos lapualla olisi saanut valtavan vastustuksen.
      Laitoshan tulee 10km päähän keskustasta joten en kovin huolissani olisi hajuhaitoista.

      • Metaania

        Mitäs luulet Nurmon keskustaajamassa ja esim. Kertunlaaksossa asuvien miettivän? Uusia isoja omakotitaloja on alle viiden kilometrin säteellä, Hyllykallio ja Prismakin. Hajuhaittojen vuoksi lähistön talojen hinnat tulevat romahtamaan. Itsekkin jo suunnittelin taloni myyntiä, jos Lapuan biokaasulaitosta olisi alettu rakentamaan. Monet tulevat kärsimään asumisviihtyvyydessä ja taloudellisesti lähistölleen rakennettavasta laitoksesta.
        Toivottavasti rakennusluvassa on tiukat ehdot päästöille ja hajuhaittoja voitaisiin tekniikan avulla vähentää minimiin.


      • Tuekeskusta

        Ei vois vähempää kiinnostaa mitä nurmolaiset on mieltä.
        Eikö ne kuulemma muutenkin vastustaneet seinäjokeen liittymistä ja onko seinäjoki jopa "kupannut sieltäkin kaiken"


    • Enolerobottiii

      Todella hieno homma, näin se maataloudenkin ympäristökuormitus vähenee, suomessa osansa tehdään, mutta eihän me maailmaa pelasteta, kun käytännössä planeetan ihmisistä asuu 99,999 % muualla kuin suomessa ja pääosa takapajuisemmin ja ympäristöään kuormittavammin kuin suomalaiset.

      Miettikääpä esim. mikä maa on hiilinieluja (=metsiä säilyttänyt yhtä hyvin ?...ei taida sellaista kansaa löytyä, mutta meitähän nuo paskiaiset verottaa siitäkin huolimatta yhä rajummin hulevesi- ym huuhaaveroin.

    • dd4ee

      Hyllykallion Prisman pihassa haisoo paska jo muutenkin tämän tästä pitkin kevättä, kesää ja syksyä! ja välillä keskellä talveakin!

      Heittäkää vaan volttia herkkänenääset nurmoooooolaaas -pellet!

    • pihlips

      Nämä ensimmäiset kommentit ovat loistava esimerkki siitä lapualaisten riidanhalusta mitä tarkoitin. Komentin aksentin tunnistaa, jäljet johtaa Seinäjoen yrittäjiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1927
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1589
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1539
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1435
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1380
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1337
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1246
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1167
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe