Minä muualta paikkakunnalle muuttanut ihmettelen

Vimpeliläiset miksi ette tue oman paikkakunnan yritystoimintaa? Paras tapa on tehdä ostokset oman kunnan liikkeistä. Vain näin saamme tänne lisää kilpailukykyä ja uusia yrittäjiä. Nuoretkin uskaltaisivat lähteä mukaan. Nyt he lähtevät pois kun täältä ei löydy työtä eikä elämisen mahdollisuuksia. Hei! Nostetaan Vimpeli ja tehdään se yhdessä. Siihen tarvitaan yhteishenkeä jota ennen on kuulemani mukaan ollut, jopa Vimpelissä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei täältä enää mitään voi ostaa, kun ei ole liikkeitä mistä ostais, esim. Lahjoja jouluksi

Äänestä
  • Meillä täällä oli esim.Veikon kone. Se meni Alajärvelle. Nyt Vimpeliläiset käyvät siellä pienkone hankinnoilla ja taatusti tulee muutakin tavaraa mukana. Tätä tarkoitan. Kartoitetaan tarpeissamme oman paikkakunnan yrityksiä ja käytetään niitä niin kauan kuin niitä täällä on.

    Äänestä

  • Oli kirjakauppa ja vuosikymmeniä kenkäkauppakin Vimpelissä. Ja optikkoliike, lelukauppa (vähän aikaa), pari vaatekauppaakin ei tosin samaan aikaan kymmenkunta vuotta sitten. Ei kaikki sillonkaan käynyt oman pitäjän kaupoissa. Alajärvi, Seinäjoki, Tuuri, sinne vietiin rahat ja samalla valitettiin ettei Vimpelissä o mitään. Kengät ostan Lapualta ja Kaustisen suuntaan. Sen verran hyvää palvelua sain pop up myymälästä Sähkötyön naapurista. Perheen toiselle aikuiselle löytyi farkut sieltä pop upista. Toivottavasti jatkavat vielä tai tulevat kevällä pitämään putiikkia.

    Äänestä

On meillä kuitenkin rautakauppa, urheiluvaate-kalastus-sisustuskauppa, lamppuliike, autotarvike, jossa monenmoista tavaraa, Onni-kirpparilla uutta lahjaksi käyvää tavaraa, myös toimistotarvikkeita, lahjakortteja voi hankkia kauppoihin vetomarket ja s-market ja esim.
hierojalle, kampaamoon tai pizzeriaan, leipomoherkkuja, Kastanjassa monenmoista lahjatavaraa, apteekissa lahjapakkauksia, nyt näkyy kaksi vaateliikettäkin tulleen keskustaan, tietokoneliike, vetofanituotteet, anteeksi jos jotain unohdin mutta täydentäkää listaa.

Äänestä
  • Näkyy olevan lahjanostopaikkoja. Kiitos tiedosta.

    Äänestä

R-kioski ja onko siellä tekopippeleitä vähän avarampaan looraan?

Äänestä

Voisitko sinä ankea ihminen keksiä jotain järkevää tekemistä. Luulet olevasi kovasti hauskakin. Joka keskusteluun ei tarvita sukupuolielimiä. Etsi niille puheille oma foorumi. Täällä puhutaan ihan oikeita asioita. Ja vakaviakin.

Äänestä
  • Ja olet sitten psykolooogikin? Oikea asia on myös loora ja pippeli , ei ne ole mitään satu asioita. Joululahjoistakin puhutaan keskustelussa ja joulupukkin ei ole pitkä matka noista ja se on satu
    o
    lento.

    Vakavasti puhuen.

    R-kioski on kiva.

    Ei pidä halveksua ihmisten eri kokoisuudella vaan se on aivan normaali asia. Kuten foorumitkin niitäkin on erilaisia ja niiden käyttäjiä.

    Hauskus on vaikea laji ja stan up koomikkona on jostain aloitettava . Yleisö voi olla kovin vaikea tai joskus helppo. Joskus tulee pahaa negatiivista palautetta kuten nyt tuli ja mieli on nyt musta.
    Palaute oli murskaava kiitos siitä sinulle , menen sen takia mitä kirjoitit nyt ammeeseen viiltämään ,kiitos sinun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmetystäriittää kirjoitti:

Vimpeliläiset miksi ette tue oman paikkakunnan yritystoimintaa? Paras tapa on tehdä ostokset oman kunnan liikkeistä. Vain näin saamme tänne lisää kilpailukykyä ja uusia yrittäjiä. Nuoretkin uskaltaisivat lähteä mukaan. Nyt he lähtevät pois kun täältä ei löydy työtä eikä elämisen mahdollisuuksia. Hei! Nostetaan Vimpeli ja tehdään se yhdessä. Siihen tarvitaan yhteishenkeä jota ennen on kuulemani mukaan ollut, jopa Vimpelissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu