Suomen Kansa Ensin pisti pillit pussiin!

Sori että aloitin tälleen mutta pakko että saa lukijoita.

Asiaan!

Katsoin juuri Marco De Witt 10 lähetyksen https://www.youtube.com/watch?v=BujvFrlsSiE
Jo vuonna 2017 kun ensikerran näin tubesta MDW.n pärstän, tuli sellainen tunne että kysessä on kaveri jonka toiminnasta ei seuraa kun kaaosta ja tappelua... ja mitäs nyt sitten on tapahtumassa?

Jokainen itselleen rehellinen ihminen myöntää että tämä MDW on se joka tämän sekasotkun ja tappelun on SKE.ssä saanut aikaan. Olisi edes vaivautunut katsomaan sen SKE 2.n eilisen lähetyksen ennen kuin alkaa ihan levottomia latelemaan.

Jos SKE. saa yhdenkin kansanedustajan Eduskuntaan niin lupaan uida Suomenlahden yli Tallinnaan ja myös jäädä sinne!

Kyllä näkee myös muutamasta Marson puolelle jääneistäkin että heillä ei pahemmin ole luottoa tähän kaveriin.
Eikös sen kerro myös se kun lähes kaikki alkuperäiset ilta-striimeihin osallstuneet ovat jääneet pois kelkasta.

Eniten ihmettelen että OLLIt fiksuina miehinä eivät uskalla jättää hukkuvaa laivaa.

Uusi viritys kehiin, Marsolle ja Marille (ja läheisimmille perskärpäsille) bye- bye, ja uutta matoa koukkuun!
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tampereen osasto on hieman epämääräinen rahojen suhteen? Onko Marco ja Mari jakanut ollenkaan yhdistyksen varoja muille osallistujille?

Yhdistykselle lahjoitetut rahat ovat yhdistyksen. Onko tämä päässyt unohtumaan?

"Jos on maksatettu jäsenillä 500€ hommasta 2.000€. Ja laskuttaja on itse sken johtokunnan jäsen. Niin suomeksi se on kavallus? Vai miksi sinä sitä nimittäisit? Tulonsiirto?"

Äänestä

Kirjoituksesi liittyy siis eiliseen SKE- maanantailähetykseen... No, jokainen tietää missä mennään.
Pari seikkaa...
-Youtuben superchatin lahjoitukset tulee tilin omistajalle, ellei ole sopinut että jakaa SKE.n kesken.
-Tuo firma-sotku saa varmaankin tänään, ...itseasiassa juuri nyt alkavassa lähetyksessä lisävalaistusta

Mutta aloituksen pointti oli se että Marso ei juuri yhtään säteile rehellisyyttä tai luotettavuutta...

Äänestä
  • Sken kirjanpito sotku. Kirjanpitäjä veloittanut 2.000€ ja oikea summa olisi 500€..? Ja vastaus oli..??

    Äänestä

Youtubessa kanava "jallu 360", antoi rajua palautetta 18.12 videoilla marcon kieroiluihin. Ja vastauksen miksi marcon ystävät kaikkoavat...

Äänestä

Tarkoitetaanko tässä videossa tuolla "älykääpiöllä" Marco De WIttiä?

Äänestä

https://laitonlehti.net/laiton-sanakirja/

Marso ei tiedä edes mikä ero on komissaarilla ja komisariolla? Siinä varsinainen puoluejohtaja.

Vai olisiko tuon emävirheen aikaansaannut se atk-moniosaaja-Toukka

Äänestä

MARKODEVITTUUA EIKUKKAN ÄÄNESTÄ PÖHLÖKÄÄN

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


EiAsianomainen kirjoitti:

Sori että aloitin tälleen mutta pakko että saa lukijoita.

Asiaan!

Katsoin juuri Marco De Witt 10 lähetyksen https://www.youtube.com/watch?v=BujvFrlsSiE
Jo vuonna 2017 kun ensikerran näin tubesta MDW.n pärstän, tuli sellainen tunne että kysessä on kaveri jonka toiminnasta ei seuraa kun kaaosta ja tappelua... ja mitäs nyt sitten on tapahtumassa?

Jokainen itselleen rehellinen ihminen myöntää että tämä MDW on se joka tämän sekasotkun ja tappelun on SKE.ssä saanut aikaan. Olisi edes vaivautunut katsomaan sen SKE 2.n eilisen lähetyksen ennen kuin alkaa ihan levottomia latelemaan.

Jos SKE. saa yhdenkin kansanedustajan Eduskuntaan niin lupaan uida Suomenlahden yli Tallinnaan ja myös jäädä sinne!

Kyllä näkee myös muutamasta Marson puolelle jääneistäkin että heillä ei pahemmin ole luottoa tähän kaveriin.
Eikös sen kerro myös se kun lähes kaikki alkuperäiset ilta-striimeihin osallstuneet ovat jääneet pois kelkasta.

Eniten ihmettelen että OLLIt fiksuina miehinä eivät uskalla jättää hukkuvaa laivaa.

Uusi viritys kehiin, Marsolle ja Marille (ja läheisimmille perskärpäsille) bye- bye, ja uutta matoa koukkuun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu