Yle aamu kertoo. Pakolaisethan oli lähes kaikki oli lääkäreitä, avaruuskävelijöitä, Pressaa myöten oltiin tervetuloa vaan tervetuloa toivottamassa. Nykyhallituksen aikana ollaankin saatu apua todella koulutetulta väestöltä ja huomata oman koulutusjärjästelmämme vajavaisuuden. Aalto ym. opiston onkin ihan potaskaa, verrataan Itäkeskuksen luentosaleihin, toki väheksymättä muitakaan matka-ostoskeskuksien luentosaleja.
Suuri valhe, Suomen koulutus maailman parasta.
oppia.kiitos
8<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oulun kulttuurin rikastamistapauksienkin jälkeen valtamedia ja poliisi suuntaa käyttäytymisohjeistuksensa lähinnä kantaväestöön. Loistavaa logiikkaa!
Suomen kansa on hyökkäyksen kohteena. Hyökkäys on ulkoa ohjattu maahantunkeutumistulva jota tukee maansisäinen media- ja hallintofraktio.
Eliitillä on agenda, eikä se tiedä meille hyvää.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15504486/oikeiston-uusliberalismi-on-taystuho!
Haluan kertoa oman kokemukseni niin mukavasta ja uskovaisesta Nigerialaisesta miehestä. Hänen nimensä olkoon tässä yhteydessä John.
John tuli maahan vuoden1992 alussa ja löysi suomalaisen naisen ja hankki tämän kanssa lapsen. Avioliitto kuitenkin hajosi pian ja sen syyt jäivät pimentoon muille kuulumattomina asioina. Paitsi minulle. Mutta rasistisia kirjoituksia karttavana ihmisenä jätän tämän asiankäsittelyn tässä yhteydessä tekemättä.
John on ahkera ja harras uskovainen mies joka ei pelkää mennä ihmisten lähelle eikä karta työntekoa. Olemme asuneet vuosikaudet samassa rapussa Helsingissä ja ystävyyssiteet ovat lujittuneet normaaliin naapuriystävyyden tasolle.
Saan tietää, että John on korkeasti koulutettu mekaniikan insinööri, joka kuitenkaan yritteliäisyydestään huolimatta ei ole onnistunut työllistymään omalle alalleen,, lähinnä suomalaisten ennakkoluulojen vuoksi.
John hakee töitä, mitä vain, ja onnistuukin pääsemään Helsingin keskustassa olevalle rakennukselle rakennusapumieheksi. Eräänä iltana John tuo minulle tukun sekalaisia lippuja ja lappuja joihin hän on merkinnyt työtuntinsa ja ylityöt, joita onkin kertynyt todella paljon.
Ylityöprosenttien laskeminen osoittautuu Johnille ylitsepääsemättömän vaikeaksi ja sen takia hän onkin päättänyt kääntyä naapurinsa puoleen jolla on ihan oikea tietokone. Lasken tietysti naapurini työtuntilistat ja ylityöprosentit mielelläni ja teen exelillä asianmukaiset taulukot. Yritän sovittaa yhteen prosenttilaskutaidottomuuden ja mekaniikaninsinöörin koulutuksen, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tenttaan Johnin taustoja insinöörityön- ja koulutuksen osalta siten, että en paljasta uteliaisuuteni syytä. Paljastuu, että John on toiminut polkupyörien korjaajana Abujan laitakaupunkialueella ja on saanut koulutuksen tähän sinällään vaativaan ”mekaniikaninsinöörin” ammattiin omalta Isältään ja työnimike siellä on mekaniikan insinööri.
John ei suinkaan ole syyllistynyt viranomaisten harhauttamiseen kirjautumalla Helsingin työvoimatoimistoon mekaniikaninsinööri ammattinimikkeellä vaan toiminut Nigerialaisen käsitteistön varassa. Minulla oli myöhemmin kunnia tutustua Johnin Nigerialaiseen ystävään, joka esitteli itsensä sähköinsinööriksi, mutta tähän aiheeseen ehkä palaan myöhemmin (savun hälvettyä).
Maahanmuuttajien huonosta työllistymisestä omaa koulutusta vastaavalle alalle huolissaan olevilta tahoilta haluaisin kysyä, että olisiko käsitteistössä jonkin verran tarkistamisen varaa?
Odotan pelon sekaisella tunteella sitä päivää kun Nigerialaiset lääkärit saapuvat lääkäripulasta kärsivään maahamme. Toivottavasti Isältä saadut opit eivät ole päässeet unohtumaan pitkän vaelluksen aikana.
Prööööt!
Joo kyllä Yhdysvalloissakin käytetään insinöörinimikettä aivan tavallisissa erikoistuneissa ammateissa, kuten vesijohtojen asentaja (vesijohtoinsinööri) täysin ammattikoulun pohjalta.
Polkupyörän asentamisen sanominen insinööriksi on kyllä länsimaisittain todella liioiteltua.
https://www.gausman.com/Our-Company/News/entryid/131/whats-the-difference-between-a-plumbing-engineer-and-a-plumber
Puoli miljoonaa työtöntä kertoo että aikaa pska koulutusta on tarjolla. Elätetään sitten näitä pummeja maan tappiin saakka. Väliaikaisratkaisuna voitaisiin kaikki sossuloiset karkotta maasta ilman paluu oikeutta.
#Väliaikaisratkaisuna voitaisiin kaikki sossuloiset karkottaa maasta ilman paluu oikeutta.#
ei väliaikais ratkaisu,vaan ikiaikainen ratkaisu.