Tulivat mustat raiskaajat nyt täytyy vanhempien viedä lapset kouluun ja he eivät voi enää ulkoilla entiseen tapaan mustien raiskaajien takia.
Oulua sanotaan pohjolan valkeaksi kaupunki kunnes
Ajos
20<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kun äänestää vasemmistoa saa aikaan tälläistä nyt kuitenkin näyttää että tässä kaupungissa ei vasemmiston kannatus ole kovin suurta ja muualla alkaa olla mitta täysi vasureiden matujen hyysäämiselle.
Miten vasemmisto liittyy tähän? Ei kukaan ole tietääkseni liputtanut raiskaajien puolesta. Aloitus on ääliömäinen,törkeä ja loukkaava.
Miten on teidän omat joukot, onko siellä teillä ketään jota on rangaistu seksuaalisesta ahdistelusta tai raiskauksesta? Ilmeisesti olette puhtaita näissä asioissa.
Mitä tulee maahanmuuttoon ja sen lisääntymiseen, tahdon muistuttaa että olette olleet hallituksessa vuodesta 2015
Persut vaikenevat tästä(kin).
Ainoa puolue on perussuomalaiset jotka vastustavat haittamaahanmuuttoa nyt alkaa melkein kaikki Puolueet olla samoilla linjoilla kuin vaalit lähestyvät mitään ei kuitenkaan tehdä parempi äänestää persuja tiedätte mitä saadaan eikä tyhjiä lupauksia.
Muutama vuosi sitten täällä käyneet ulkomaalaiset suorastaan ihmettelivät,kuinka on mahdollista laittaa lapsi kouluun yksin! No ei ole enää,,kiitos maanvaiva-matujen!
Kiitämme Sipilää tämä on kaikki kehitystä ja suomalaisia voi ilman rangaistusta kutsua ihmisroskiksi
Mitkä puolueet ovat hallituksessa? Kannattaa kysyä tämä ennen seuraavia vaaleja! Persut ja siniset samalta listalta valittu. Persut saavat vieläkin muhkeat puoluetuet sinisistä.
Matujen myötä tuli pelkästään haittaa maallemme täällä ovat lapset kulkeneet kouluun ilman saattajia. Ijät ajat ainoa pelko on ollut sudet nyt matut katupartioita me tähän maahan tarvitsemme poliisi on voimaton kuten olette huomanneet jos kymmenen vuotias lapsi tulee raiskatuksi en yhtään ihmettele Oulun lapsien vanhempia jotka ovat raivoissaan.
Kiitos juha sipilä kun suuresaa viisauksessasi toit oulun raiskaajat meidän iloksemme. Hienoa toimintaa juha!!!! Kiistos vielä kerran.
Milloin hän niitä sinne Pietariin tuonut?
Sipilä kuuluu sellaiseen yhteisöön ,jossa lasten hyväksikäyttäjiä ojennetaan vain omissa piireissä!
Jospa nämä kaupungissamme tapahtuneet ns.törkeät rikokset kuuluvatkin evoluution kehitykseen??
Vasemmiston Tina Rodenberg jonka Paavo Arhinmäki nimitti taideakatemian rehtoriksi sanoi että tänne näin isoon maahan mahtuu kymmenenen miljoonaa pakolaista muutti kuitenkin ruotsiin että miettikää onko ihan viisasta äänestää vasemmistoa..
Tuolla tilastot ja sen tehottomuus kun suvat niitä täällä paapoo.
Valittamalla päätöksestä saa ilmaista ylläpitohoitoa 30 000 matua, yhteensä 60 000 ja niistä pois 3000 nekin jää tänne hesan eläteiksi.
http://tilastot.migri.fi/#decisions
Kuinkahan paljon noita matujen tekemiä raiskauksia Oulussa vielä löytyy jokaisen on tarkkailla missä lapset viettää aikaansa jos matu lähestyy lapsia niin on soitettava hätäkeskuksen varmuuden vuoksi.
Pohjolan kaupunki jonka matut raiskasivat koskaan ei ei palaudu entiselleen kiitos tästä kuuluu matuille.
Nämä turvapaikka turistit jo vaativat miten valkoisten suomalaisten tulee käyttäytyä heitäkohtaan, vaativat vieläkin parempaa huolenpitoa mitä ovatsaaneet tähänasti.
Kai heitä on lellitelty jo aivan tarpeeksi, ei heitänäy leipäjonoissa.
Koko Hubara ja Abdirahim Husu Hussein valehtelevat Olli Immosesta ja suomalaisesta rasismista
Suldaan Said Ahmed tykittää rasismista Helsingin Kaupunginvaltuustossa
Husu Hussein opettaa suomalaisia rasismista (26.9.2018)
Helsingin kaupunginvaltuusto keskustelee rasismista
A studio: Talk - turvapaikkakeskustelu, Maryan Abdulkarim ja muut (10.9.2015)
Maryan Abdulkarim keksii syitä, miksi muslimeita ei voi poistaa Suomesta
Maryan Abdulkarim ei tykännyt siitä, että fasisti ja rasisti Turkkila sai puhua
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000005953450.html
ja ketkä vastuussa kun nyt päivittäin uutista?
Myöskään persuraiskaajille ei mitään armoa. Pallit pois ja karkotus Siperiaan. Persu ensin ei päde tässä asiassa.
Persurikollisuus muutenkin vaatii perkaamista.
Oulussa persujen ulkomaalaiskamupersut syyllistyivät rikoksiin. Persujen karkotus tulee ottaa karkotuslistalle. Mukaan voi ottaa muut persurikolliset. Persut ovat osoittautuneet suomalaisia alemmaksi barbaariseksi ihmisryhmäksi.