Siirtomaksujen osuus kulutettuun sähköön verrattuna ovat kohtuuttoman kalliita. Tiedetään tapaiksia, joissa satasen sähkölaskussa on itse kulutuksen osuus alle kympin.
Mutta vihreät puuttuvat tähän asiaan. Jos vihreät saisivat päättää, ei moisia epäsuhtia pääse tapahtumaan. Vihreät lupaavat että epäsuhtaan tulee muutos. Siirtomaksun osuus tulee pienenemään kokonaislaskuun verrattuna.
Vihreät haluavat energian säästön nimikkeellä nostaa myös itse sähkön hintaa runsaasti, verotuksellisesti. Näin ollen tuo satasen lasku olisi jatkossa vähintään 150e, sirtomaksujen määrän pysyessä samana. Mutta näin siirtomaksujen suhteellinen osuus tulisi pienenemäään.
Jos ja kun kulutus siitä sitten vähenisi, ehkäpä sähkölaitos nostaa siirtomaksujen hintaa jotta voitot eivät pienenisi. Mutta ehkä sen voisi vierittää persujen syyksi.
Mutta vihreät puuttuvat tähän asiaan. Jos vihreät saisivat päättää, ei moisia epäsuhtia pääse tapahtumaan. Vihreät lupaavat että epäsuhtaan tulee muutos. Siirtomaksun osuus tulee pienenemään kokonaislaskuun verrattuna.
Vihreät haluavat energian säästön nimikkeellä nostaa myös itse sähkön hintaa runsaasti, verotuksellisesti. Näin ollen tuo satasen lasku olisi jatkossa vähintään 150e, sirtomaksujen määrän pysyessä samana. Mutta näin siirtomaksujen suhteellinen osuus tulisi pienenemäään.
Jos ja kun kulutus siitä sitten vähenisi, ehkäpä sähkölaitos nostaa siirtomaksujen hintaa jotta voitot eivät pienenisi. Mutta ehkä sen voisi vierittää persujen syyksi.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Heh heh hee, hoh hoo... Kuka vajakki muka äänestäisi vihreitä!? Vihreillä on jännä taikakosketus, joka tekee kaikesta kalliista entistkin kalliimpaa! Varsinkin sähköstä ja muusta energiasta.
Heh heh hee, hoh hoo... Vihreät ovat ensi hallituksessa.
Jaa jaa, on kuitenkin minusta väärin, kun sähkölasku on 118 € ,josta kulutus on 15€, tai kun kulutus 0, perusmaksuina peritään 98 €. Taitaa olla viisainta siirtyä omavaraiseen energiantuotantoon.
Miettinyt jo pitkään että hommais aggregaatin kerrostalon parvekkeelle kun ei täällä pohjolassa aurinkopaneeleilla tee mitään. Onko olemassa mallia joka olisi riittävän hiljainen yölläkin luputettavaksi? Pakokaasulla ei mitään väliä, jokainen parvekenaapuri röökaa jo muutenkin. Ois aivan mahtava soittaa sähköyhtiöön ja sanoa pitäkää tunkkinne vaikka tulisi kalliimmaksi tehdä oma sähkö.
On+olemassa.+Polttokenno+ei+pidä+oikein+mitään+ääntä+ja+toimii+alkoholilla,joten+ei+edes+haise+ja+voi+käyttää+vaikka+sisällä+kuten+mitä+vaan+alkoholipoltinta.+Itse+olen+ajatellut+aivan+samaa+jos+perusmaksut+vielä+nousee+kerrostalossani.
Teho+voi+olla+pieni,ajaa+sähkön+vain+akkuun+mitä+kuluttaa+vuorokaudessa,eli+muutaman+kilowattitunnin.
Ja+kun+on+pienet+tehot+kyseessä+laite+ei+maksa+paljon+ja+liki+100%+alkoholia+saa+halvalla+suuryhtiöiltä+jotka+sitä+tekee.
No Savon Voimalla on kolmanneksi kalleimmat siirtomaksut Suomessa. Että silleen.
Mulla on vihreä johto auton lohkolämmittämiseen. Lyhensin sitä itse metrillä ja näin muutin siirtomaksun kohtuullisemmaksi.
En ymmärrä miksi sähkö keskusteluissa on sekoitettu termit aivan mukkelismakkelis.
Eihän kilowatti ja sähkön siirtomaksut ole kuin muutamia centtejä.
Laskun hinta muodostuu liittymän perusmaksusta, joka esimerkiksi meikäläisellä on noin 26 eur /kk.
Niinpä 3 kuukauden lasku on 78 euroa ilman että wattiakaan on kulunut. Puhun mökistäni.
Se on ikään kuin sähköverkon ylläpitomaksua ja päälle sähkön kulutus.
Joulukuussa kulutin 1,42 euron verran. Lasku (loka-joulukuu) oli siis hieman vajaa 80 euroa. Kohtuullista. Ylimääräisiä kuukausimaksuja ei ole.
Koko käsite "siirtomaksu" on aivan harhaanjohtava ja kusetusta.
Joku älypää keksi puhelinlaitosten perässä helpon tavan saada rahaa ilman markkinointia ja myyntiä.
Kun sähköä käytetään, siitä kuuluu maksaa. MITÄÄN kiinteitä maksuja EI SOVI OLLA, jos kulutus on NOLLA!
Kun omallakaan kohdallani yrittäjänä ei ole AUTOMAATTISIA tuloja itsekseen ilman joka ikistä laskua varten tehtyä erikseen saatua kauppaa, ei sovi olla silloin kiinteitä menojakaan.
KUN EI OLE KIINTEITÄ AUTOMAATTISIA TULOJA KUTEN PALKOLLISILLA JA LUUKUILLA MAKAILIJOILLA, VITUTTAA maksaa sähkölaskua kun ei sähköä ole edes käytetty.
Jos ei ole yhtään kauppaa saatuna ei ole rahaakaan. Yrittäjillä on yrittäjänvastuu, josta sähkökusettajapaskiaiset ovat kepu-kokoomus paskiaisten kanssa tehneet itselleen kusetuksen ja kansa maksaa.
Vihreiden Haavisto katuu vieläkin sitä kun hoiteli ministerinä ollessaan Fortumin myynnin Carunalle.
Koko hallitus oli lopulta kaupan takana, paitsi tietenkin Paavo Arhinmäki. Paavo epäili aivan oikein, että Caruna tulee nostamaan sähkön siirtomaksuja reippaanpuoleisesti. Näin kävikin ja sama tahti tulee jatkumaan.
Ulkomaisessa omistuksessa oleva Caruna määrää nykyään sähkön hinnan Suomessa.
Mahtavaa keskusta ja kokoomus!
Eipä tämä Tampereen sähkölaitoskaan mitään ihania hintoja pidä. Siirtomaksu aina isompi itse sähkölasku vattenfallilta.
Carunalla ollaan kyllä tyytyväisiä tähän järjestelyyn.
https://www.youtube.com/watch?v=AyBtuxwVjLQ
Verotettavalle kansalle keksitään koko ajan uusia veroja. Kaikesta pitää koettaa verottaa. Taivaalta kun sataa vettä tai lumet kun sulaa, niin siinä on sitten vedensiirtoverolle paikka. Nimikin on hieno, hulevesimaksu! Ei kusetuksen määrällä ole mitään määrää.
Varmaan kohta tulee jokaiselle vielä Afrikan ja Lähi-idän moniosaajien tänne siirtymisestä ihan oma kansojensiirtovero muiden verojen päälle.
Sähköllä pitäisi olla tietty perusmaksu, joka takaisi sähkönsaatavuuden. Muuten kaikki maksut pitäisi sisältyä kwh-hintaan, ja ne olisi kaikille samat. Jos kuluttaisi paljon, maksaisi myös paljon.
Päivitys vanhaan ketjuun: Mitenkä käy? Vai jatketaanko vanhalla tavalla maakaapeloiden?
https://yle.fi/uutiset/3-10624779?origin=rss