Jos Tehtaanniemellä ei olisi ollut uskomatonta puhallusta, niin kaikki olisi ollut jo kunnossa vuosi sitten: Tehtaanniemellä olisi oikea hotelli ja uimahalli/SPA ja Kuningattarenvuorella olisi asunnot rakennettu. Kaikki olisivat tyytyväisiä. Tai ainakin hankolaiset. Rahamiehille oikein tekemisestä kertyvät miljoonat eivät riittäneet. Piti lähteä säätämään. Demaripoliitikot olivat kuin pässit narussa.
Jos Ratahallintokeskuksen kanssa olisi ryhdytty ylikulkusillan rakentamiseen, niin se olisi jo valmis ja Hangon ei olisi tarvinnut pulittaa senttiäkään. Piti valita alikulku ja sekin väärään paikkaan, mikä ei kehitä logistiikkaa ydinkeskustaan. Ylikulun kanssa ei olisi ollut kaapeli- , vesijohto- eikä viemärimuutoksia. Asemakin olisi ollut omalla paikallaan. Nyt kyykytetään junalla menijöitä ja keskustaan liikkujia, kun pitää hakeutua puoleen väliin Hanko-Pohjoista. Kaapeli- ym. siirrot maksavat satojatuhansia euroja. Yllätyksiä on luvassa. Ne maksavat. Lisäksi kaupunki joutuu ottamaan lisää lainaa. Härdelli kestää vielä puolitoista vuotta. Sen jälkeen hulevesien kanssa taistellaan tästä ikuisuuteen. Se maksaa lisää. Näin tänään, kun rollaattorimies kiersi uudesta väliaikaisesta liittymästä keskustaan. Ei ollut iloisen näköinen.
Onko pakko tehdä huonoja päätöksiä? Onko pakko demaripomot ja rkp:n vastaavat? Mikä teitä oikein vaivaa? Eikö muumit ole laaksossa vai onko kulumat nivelkierukoissa vieneet ajattelun voiman?
Jos Ratahallintokeskuksen kanssa olisi ryhdytty ylikulkusillan rakentamiseen, niin se olisi jo valmis ja Hangon ei olisi tarvinnut pulittaa senttiäkään. Piti valita alikulku ja sekin väärään paikkaan, mikä ei kehitä logistiikkaa ydinkeskustaan. Ylikulun kanssa ei olisi ollut kaapeli- , vesijohto- eikä viemärimuutoksia. Asemakin olisi ollut omalla paikallaan. Nyt kyykytetään junalla menijöitä ja keskustaan liikkujia, kun pitää hakeutua puoleen väliin Hanko-Pohjoista. Kaapeli- ym. siirrot maksavat satojatuhansia euroja. Yllätyksiä on luvassa. Ne maksavat. Lisäksi kaupunki joutuu ottamaan lisää lainaa. Härdelli kestää vielä puolitoista vuotta. Sen jälkeen hulevesien kanssa taistellaan tästä ikuisuuteen. Se maksaa lisää. Näin tänään, kun rollaattorimies kiersi uudesta väliaikaisesta liittymästä keskustaan. Ei ollut iloisen näköinen.
Onko pakko tehdä huonoja päätöksiä? Onko pakko demaripomot ja rkp:n vastaavat? Mikä teitä oikein vaivaa? Eikö muumit ole laaksossa vai onko kulumat nivelkierukoissa vieneet ajattelun voiman?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Trolli taas vauhdissa. Ilmeisesti joku demari pissannut joskus sen aamumuroihin.
Demarit ovat pissanneet kaikkien hankolaisten, myös omiin aamumuroihin. Velkaa 63 miljoonaa, veroäyri 21.75. HO ja KHO antaa ohjeita jatkuvasti toimia oikein. Siinä riittävästi perusteita.
Oisko niistä HO ja KHO:n ohjeista jotain esimerkkejä?
Wiberg kirjoitti HL:ssä resurssien tuhlailusta. Aloittaja esittää esimerkkejä juurikin tästä. Kannattaisi tehdä viisaasti eikä vain koheltaa. Korsmanninkadun kaivamisista ei taida olla hankolaisten hyvinvoinnin paranemiselle mitään iloa. Viemäreiden ja kaapeleiden siirto maksaa Hangonkaupungille useita satojatuhansia euroja. Nää on niitä kiireellä toteutettavia Kavan hyvinvointi-investointeja. Piti järjestää ihan ylimääräinen valtuuston kokous päättämään alikulusta, ettei vaan joku keksi parempaa. Samaa sarjaa kuin hankolaisten uimahalli Tehtaanniemellä, siis se kesäturistien kylpylä.
sehän on kesäisin suljettu ei sinne turistit pääse
”Samaa sarjaa kuin hankolaisten uimahalli Tehtaanniemellä, siis se kesäturistien kylpylä.”
Nimenomaan hankolaisten kylpylä! SPAhan on syyskuusta alusta toukokokuun loppuun ihan jokaisen hankolaisen ja toki kaikkien muidenkin vapaassa käytössä.
SPA ei suinkaan ole kesäisin suljettu vaan on kolmen kesäkuukauden ajan vain osakkaiden ja Hotelli Regatan vieraiden käytössä!
Tavallisilla vene- ja kesäturisteilla, kesäkuun ja elokuun välisenä aikana ei ole pääsyä SPAhan!
painoarvoa+juurikin+tavallisille+turisteille+niitä+on+varmaan+90%+turisteista+korkeintaan+10%+on+varaa+regatan+ökyhintoihin+kesällä,tällä+tuskin+on+ainakaan+positiivista+vaikutusta+turismiin..elitismiin+se+toki+antaa+pontta+kun+voi+katsella+nenänvartta+pitkin+köyhiä.
Ei kaikilla tietenkään ole varaa kaikkeen, kyllä minun mielestäni varakkaillekin saa rakentaa lomapaikkoja, ei kaiken tarvitse olla kaikille. Lika barn leka bäst.
Minä kommentoin tätä asiantuntematonta, asenteellista ja virheellistä väittämää.
”Samaa sarjaa kuin hankolaisten uimahalli Tehtaanniemellä, siis se kesäturistien kylpylä.”
SPA ei ole mikään ”kesäturistien kylpylä”, tavallinen kesäturisti kun ei edes pääse sinne, koska SPA kesäkuukausina on pyhitetty pelkästään osakkaille.
Sen sijaan SPA on ihan tavallisten hankolaisten vapaassa käytössä 9 kk vuodessa, siis niinä kuukausina joina täällä ei juurikaan ole muuta kuin hankolaisia.
Kun valittaa, nälvii ja vi***uilee niin kandeis olla edes faktat hanskassa!
oot ihan oikeessa sillä poikkeuksella että hankoon ei ole rakennettukaan muille kuin varakkaille ja heitä on liikkeellä olevista turisteista häviävän pieni osa turistisesonki on noin 2 kk eli kesä/heinäkuun kesälomat että ne avoinna olevat 9kk ei hirveesti turismia ruoki niiltäkään osin että ei ne faktat sielläkään ihan hanskassa ole.
Miksi vaihdat koko ajan keskustelunaihetta? Ensin väitettiin että ”hankolaisten” SPA on kesäturistien kylpylä, vaikkei SPA ole suurelle yleisölle kesällä auki lainkaan.
Kun kirjoitin että SPA nimenomaan on hankolaisten, koska se on suurelle yleisölle auki nimenomaan silloin kun täällä ei ole turisteja.
Nyt sitten valitat siitä ettei SPA ole auki silloin kun täällä on turisteja.
SPA palvelee kesäkuukausina omia osakkeenomistajiaan, jotka ovat maksaneet osakkeestaan 12 500€ ja maksavat 1000€/vuodessa yhtiövastiketta, jotainhan heidän tulee investoinnistaan myös hyötyä, eikö? Resortin asukkailla ei ole automaattista SPAn käyttöoikeutta, se SPA-osake pitää ostaa erikseen.
Mikään ei kelpaa, eikös niin?
Hotellilaajennuksella oltaisiin saatu SPAlle lisää käyttäjiä mutta sekään ei kelpaa.
Kavan Tehtaanniemen hankolaisille järjestämä uimahalli on iso vitsi. Se on öky-SPA. Merkillistä sosiaalidemokratiaa sosiaalidemokraatilta! Hangossa ei ole uimahallia hankolaisille. Samanlainen vitsi on majoitustilat Tehtaanniemellä. rr:n miehillä on merkillinen tulkinta majoitustoiminnasta. Nusun sketsi, että "asuntoja voi vuokrata" ei tee Tehtaanniemen kerrostaloista majoitusrakennuksia. Majoitustoiminta on ammattimaista lyhytaikaista vuokraustoimintaa. Sitä ovat hotelli, hostelli, motelli, jne. Tehtaanniemen asunnot eivät täytä tuota määritelmää. Niiden pitäisi olla majoitusrakennuksia, mutta ne eivät sitä ole. "Mikään ei kelpaa" ei pidä paikkaansa. Vain kusetus ei kelpaa. Kaikki muu kelpaa.
Hangossa on nyt ”uimahalli” eli SPA, mikä on ongelmasi? Kaupungilla ei ole ollut varaa rakentaa koko kansan karvalakkihallia mutta on sentään jotain, ainakin eläkeläiset käyttävät SPAta ahkerasti.
SPAta ei ole rakennettu verovaroilla joten ei se mikään demarihalli olekaan.
Kerro missä lukee tai on luvattu Tehtaanniemelle muuta kuin mitä sinne on rakennettu. Kuka on luvannut?
Se että sinä olisit halunnut jotain muuta ei tee asiaa vääräksi tai suhmuroinniksi. Vuosien saatossa Tehtaanniemelle on suunniteltu vaikka mitä! Projekteja on ollut useita, kaikki kaatuneet. Toiseksi pisimmälle pääsi Hjalliksen projekti, Hangon Rantakiinteistöt joka olisi rakentanut tontille 6 asuntohotellia sekä rantamökkejä. Se projekti meni konkkaan. RR osti konkurssipesän ja toteutti (!) oman suunnitelmansa. Eläköön, se toteutui! Minusta RR on hieno kokonaisuus!
Rolle veti jopa Resortin rakennusluvan hallinto-oikeuteen mutta sai nenilleen, kaikki oli lupien ja kaavan puolesta kunnossa ja rakentamisen sai aloittaa. Valitus viivästytti rakentamisen aloitusta vuodella.
Ihan turha raivota sen takia ettei omat haaveet toteudu, se joka maksaa ja rakentaa, päättää mitä ja miten rakentaa. Tee ite jos ei kelpaa!
RR rakensi vapaa-ajan asuntoja, mitään muuta se ei ole koskaan luvannut rakentaakaan, RR myös möi ”vapaa-ajan asuntoja” , ei asuntoja tai majoitustilaa vaan vapaa-ajan asuntoja. Nyt se haluaisi rakentaa hotellin mutta sekään ei kelpaa, koska pitäisi rakentaa sellainen hotelli jonka hankolaiset haluaa! Hoohhoijaa!
Tehtaanniemi ei ole mitään hankolaisten kansallisomaisuutta, se on vanha teollisuustontti jonka RR nyt omistaa!
Miksei rikkaatkin saisi rakentaa itselleen mieleistä? Eläköön se pieni ero!
Hanko rakentaa kunnallisen uimahallin sitten kun sillä on siihen rahaa! Tällä kateuden riivaamalla menolla sitä päivää ei tule.
Mitä+se+spa+osakkeen+omistajaa+hyödyttää+kun+spa+on+kesäkuukaudet+kiinni+se+että+vastike+on+noussut+100%+ja+nousee+ensvuonna+vielä+toisen+100%+ei+ole+hyötyä+investoinnille+päinvastoin+spa+osake+on+muuttumassa+katastrofi+osakkeeksi..siinä+sitä+riemua+tulee+riittämään+kun+niistä+osakkeista+yritetään+rimpuilla+eroon.hotelli+kyllä+kelpaa+mutta+ei+yksityiset+kesäasunnot+mitä+tuo+hotelli+laajennus+olisi+lopulta+taas+ollut
Mitä sinä horiset? Ei SPA ole kesäisin suljettu, vaan varattu pelkästään osakkaiden käyttöön!
SPA on auki ympäri vuoden! Syyskuusta toukokuuhun, 9 kk, se on avoinna kaikille, kesäkuuun alusta elokuun loppuun vain osakkaille!
SPA-osake 12500 euroa ja sen jälkeen vuotuinen 1000 euron maksu. Sehän on lapsiperheelle ihan ok, ajattelee tämän päivän sosiaalidemokraatti? Uimahallin sisäänpääsy on 3-5 euroa. Sinne voi kuka tahansa mennä kesät talvet. Uimahalli palvelee kuntalaisia, vapaa-ajanasukkeja ja turisteja myös sinileväkausina. Vesiliikunta on hyvä ennaltaehkäisevä ja parantava liikuntamuoto kaikenikäisille. Kuntalaisten terveydenhoidon kautta uimahalli maksaa kulunsa 100.000 - 200.000 euroa vuodessa mennen tullen. Lisäksi uimahalli tarjoaa työpaikkoja ja hyvän harrastuksen monelle nuorelle. Uimahalli on peruspalvelu, jota monet lapsiperheet edellyttävät asuinpaikkakunnaltaan. SPA on SPA, mutta uimahalli on uimahalli. Hangossa ei ole uimahallia, mikä on kaupungin peruspalvelu. SPA ei korvaa uimahallin tarvetta. Piste.
Lukihäiriölle..se spa on 3kk eli kesäkuukaudet suljettu rahvaalta ja tämä on omiaan nostamaan vastikkeen hintaa se saako tällä taktiikalla siotukselleen hyötyä on hyvin kyseenalainen tulkinta.ymmärsit sanomani varmaan tahallaan väärin eli saivartelit.
SPA on SPA, yksityisellä rahalla rakennettu yksityinen liikeyritys, ei se ole mikään kunnallinen peruspalvelu.
Kuvitteletko todella että se kunnallinen halli pyörii sillä 3-5 € käyntimaksulla?
Kunnallinen uimahalli pyöri veronmaksajien kustannuksella! SPA toimi omillaan.
Jos tänne Hankoon ei kateellisten ja vastaan hankaavien asukkaiden takia ei saada investoijia ja yksityistä rahaa ja uusia työpaikkoja luovaa liiketoimintaa niin sitä kunnallista hallia ei tule koskaan, eikä tule paljon muutakaan.
Teollisuutta ja demarityöpaikkoja tänne ei enää tule, tulevaisuus on palveluissa, etätyössä, luonnossa, turismissa ja rikkaissa jotka tykkäävät Hangosta!
Ei kaikki ole kaikille! Minä tykkään SPAsta erityisesti siksi koska siellä ei ole kirkuvia kakaroita.
Nomut se pitävätkö SPAn osakkaat investointiaan hyvänä vai huonona investointina tuskin on sinun ongelmasi, joten ei kannata sinun sillä päätäsi vaivata. Mistä oikeasti olet huolissasi?
En minä saivarrellut, totesin vain että sinulle kelpaa mikään. Nyt sitten olet jo huolissasi SPAn osakkeenomistajien sijoituksesta. MOT
Omistajat maksavat uintikerrastaan merkittävästi enemmän kuin keskiverto hankolainen spakävijä, joten minusta he ovat yksityiset kesäkuukautensa ansainneet.
Eikä se SPA kesällä ole suljettu mitenkään erityisesti rahvaalta vaan se on omistajien yksityiskäytössä, niiden jotka ovat siihen investoineet ja maksavat siitä vastiketta.
Eiköhän omistajat ole tyytyväisiä järjestelyyn! Hehän siitä päättävät ihan itse.
Tammisaaren uimahallin (~e5,-) yhteydessä on myös hyvin varustettu kuntosali monine laitteineen (e2,-). Toimiva kuntoiluyhdistelmä. Matkaa toki tulee 70 km mutta kyllä se normaalikäytössä ja monipuolisuudellaan tämän meidän "yhteisen" Span (e25,-) voittaa. Kimppakyydeillä kokonaiskulutkin laskee e10,-oon tai alle.
ps. Span osake on jo kuin golfosakkeet (kalliita turhakkeita, joista ei pääse eroon)
Taidat olla täynnä Hanko-henkeä!?
Uimahalli on kunnalle kannattava investointi. Juurikin sellainen strategisesti tärkeä, josta kaupunginjohtaja puhuu. Luo työpaikkoja ja parantaa kaupungin vetovoimaisuutta poismuuton hillitsemiseksi tai jopa sen kääntämiseksi tulomuutoksi. Lapsiperheiden tarpeet ovat erilaisia kuin eläkeläisillä tai rikkailla.
SPA on vain SPA.
Juurikin kirjoitetaan tällä hetkellä siitä, että alikulku tuli väärään paikkaan, kun S-market muuttaa radan pohjoispuolelle. Se on ihan konsultin kanssa selvitetty. Kava halusi alikulun ja nopeasti Kadermonkadun jatkeelle. Asia juntattiin läpi ja uusi ympäristölautakunnan rkp-mies meni samaan ansaan. Suuri virhe! Kokonaisnäkemys kohkaamisen sijaan! Tarve!!!
Ylikulkusilta olisi jo valmis eikä olisi maksanut kaupungille mitään. Ei olisi tarvinnut ottaa lainaa, ei olisi tarvinnut kaivaa eikä siirtää kaapeleita. Ylikulkusillan olisi voinut sijoittaa aseman ja sillan väliin. Siitä olisi päässyt Vuorikadulta helposti uuden S-marketin luokse niin turistit kuin radan eteläpuolella asuvat.
Selvityksessä epäillään, että rekat alkavat ajamaan sillan kautta uuden S-marketin paikalle. Ylikulkusillan kautta olisi rekkakuskit nopeati käväisseet uudessa S-marketissa.
Uutta kaavaa pukkaa. Siihen voisi nyt piirtää sillan paikalle alikulun, joka tulee nykyisen liikenneympyrän paikalle. Sitä kautta voi myös kevyt liikenne siirtyä S-markettiin ja sieltä takaisin suoraan Vuorikadulle.
Maaliskuun 7. päivä 60-vuotta täyttävä Viadukti ei ole ikuinen vaan tulee elinkaarensa loppuun ennemmin tai myöhemmin. On viisasta ottaa se huomioon tulevaisuutta suunnitellessa. Se vaikuttaa kaupunkilaisten hyvinvointiin 10 kertaa enemmän kuin Koverharin konkurssipesän omistama maapläntti!
Taas jauhetaan sitä samaa vanhaa paskaa monessa paikassa! On se kyllä ihmeellistä, että nämä kalastajan kumppanit jaksavat. Rekkaliikenne sillan yli, ei ole mitään uutta, tänä päivänä suuri määrä rekkoja ajaa sillan yli ihan vaan huvin vuoksi. Jauhaat joka paikassa ylikulusta, miten olet ajatellut, että vanhemmat ihmiset pääsisivät sillan toiselle puolelle, eihän kukaan jaksa rollarilla tai huonolla hapenottokyvyllä mennä sillan tai jonkun ylikulun kautta toiselle puolelle. Mollaat koko ajan tiettyjä politikkoja, miten olisi, jos vaihteeksi katsoisit peiliin tai kalastajaa ja miettisit miten paljon pahaa te teette tällä kaupungille.
tyhmätpahantekijät, olet hakoteillä, Onko fysiikan opinnot jääneet vähille?
Miten huonolla hapenottokyvyllä voi mennä alikulun kautta toiselle puolelle? Samalla tavalla kuin sillan kautta, jos kaltevuudet ovat samat. Alikulun kautta kulkien on alamäkeä ja sen jälkeen ylämäkeä. Samalla tavalla voidaan ylikulku järjestää. Ensin on vain ylämäkeä ja sen jälkeen alamäkeä. Kysymys on rampin pituudesta ja kaltevuudesta. Ramppi voidaan laittaa mutkalle, jopa kierukaksi. Silta olisi tullut paljon halvemmaksi, olisi voitu asentaa parempaan paikkaan ja olisi jo valmis. Ajattele, jos silta olisi alkanut S-marketin parkkipaikalta, niin olisi oltu jo valmiiksi parin metrin korkeudella. Se ei ole mielipide. Se on fakta. Onko pakko olla kaikkea vastaan? Sillä tavalla ei Hankoa kehitetä paremmaksi. Konsultit ennustavat, että Hangon väkiluku laskee 500:lla noin kymmenen vuoden aikana. Laskelma on optimistinen. Väestön lasku on ollut yli 100 henkeä vuodessa jo jonkin aikaa. Sillä menolla 500 tulee täyteen jo 4-5 vuoden aikana. Paljonko se merkitsee kaupungin kassassa? 500 henkeä on keskimäärin 1,8 miljoonaa euroa pois verotuloista. Mitä sitten? Hankolaisia hyödyntävät investoinnit pitää olla keskiössä. Katse peiliin poliitikot, jotka olette vastuussa. Asenteissa tarvitaan täyskäännös.