Aamulehdessä käsitelty urospuolista jouluvuohta?

Meille ei ole enää vuosiin tilattu Aamulehteä, mutta ymmärtääkseni lehti käyttää nykyään sukupuolineutraaleja väännöksiä yleisesti tunnetuista ammattinimikkeistä. Millähän tavalla Aamulehti kirjoittaa joulupukista? Pukkihan on urospuolinen aikuinen vuohi.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

niinpä ja Aamu on naisen nimi

Äänestä

Miksei voi olla miehenkin nimi: Tässä se nähdään että ennen oli kaikki paremmin, ei ollu näitä haihahtelijoita, mukamas sukupuolineutraali kuka köhelö senkin keksi,

Äänestä
  • Jonkun laulun aiheena oli poika nimeltä Päivi. Ei se ole aina niin tarkkaa.

    Äänestä

  • Transistoriradio kirjoitti:

    Jonkun laulun aiheena oli poika nimeltä Päivi. Ei se ole aina niin tarkkaa.

    Mutta kuulostaa kumalliselta,melkein jopa pervolta.

    Äänestä

Minusta Aamulehti on ihan hyvä lehti, tilannut sen jo 40 vuotta. Paikkakuntien asiat tasapuolisesti esillä, kevennyksiä vain saisi olla enemmän, kuten taannoin erilaisten luonnon eläimien elämän seurantaraportteja. Myös oikein oma Aamulehti sarjakuva olisi paikoillaan, nyt tulee vilkaistua Hesarin sarjiksia aina välillä.

Äänestä

Miksi urospuolisista vuohista saa kirjoitella Tampere palstalla mutta haitallisista vieraslajeista ei? Usea aiheesta aloitettu keskustelu on poistettu.

Äänestä

Naurettavaa yrittää sekoittaa maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välisiä eroja.


Juuri tästä syystä en enää tilaa Aamulehteä.

Äänestä
  • Femakoiden ja muiden pänttäysmaistereiden hommia

    Äänestä

Onpa ongelmaa kerrakseen. Paremmin olisi jos olisi käytettävä,honmo,lessukka,pössi,turkulainen, aivoton. Eräs nettilehti oikein naatiskelee noilla sanoilla. Ei todellakaan mikään ongelma. Mutta,että virkanimike ei saa olla munaton ja päinvastoin. Se on ongelma ja iso.

Äänestä

Mitenkäs luostariasukit ja heidän pomonsa?
Apotti = ???
Abbedissa = ???
Munkki = ???
Nunna = ???
Veli = ???
Sisar = ???

Äänestä
  • Mitä munkki tuumasi nähdessään isokeuhkoisen nunnan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä munkki tuumasi nähdessään isokeuhkoisen nunnan?

    Hyvät munkit (?)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kilit.ja.kulkuset kirjoitti:

Meille ei ole enää vuosiin tilattu Aamulehteä, mutta ymmärtääkseni lehti käyttää nykyään sukupuolineutraaleja väännöksiä yleisesti tunnetuista ammattinimikkeistä. Millähän tavalla Aamulehti kirjoittaa joulupukista? Pukkihan on urospuolinen aikuinen vuohi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu