Taparikolliset pääsevät suomessa helpolla

Uskomatonta

Naapureitaan ei voi valitettavasti valita:

"Oikeuden mukaan Soraja Sabriina Desiree Flink, 29, syyllistyi huhtikuusta syyskuuhun ulottuvalla ajanjaksolla yhteensä 24 rikokseen, muun muassa useisiin törkeisiin kiristyksiin, törkeään vapaudenriistoon ja pakottamiseen seksuaaliseen tekoon.

Kaikki rikokset tapahtuivat Jyväskylässä. Rikossarjan ensimmäinen uhri oli naapuri, jonka ovelle Flink ilmestyi huhtikuun puolivälissä ja pyysi käyttää puhelinta. Samalla nainen jätti naapurin säilytettäväksi sängynpäädyn.

Oikeuden mukaan kuun lopulla Flink ilmestyi taas naapurin ovelle ja uhkasi soittaa poliisit, jollei saisi sängynpäätyään takaisin. Lisäksi nainen pakotti naapurin tilaamaan hänelle liki 400 euron arvoiset hiukset.

Nainen myös otti naapurilta muun muassa tämän puhelimen, henkilötiedot, verkkopankkitunnukset ja -salasanat. Oikeuden mukaan Flink otti muutaman päivän aikana naapurin puhelimella pikavippejä yli 10  000 euron arvosta sekä siirsi naapurin tililtä omalle tililleen liki 8  000 euroa.

Nainen piti naapuriaan pelon vallassa uhkaamalla tätä väkivallalla. Naapurin mukaan nainen oli kertonut hakanneensa itse ihmisiä teho-osastolle. Nainen myös uhkasi naapuria väkivaltaisella ex-miehellään.

–  Soraja Flinkin pyrkimyksenä on ollut hyötyä asianomistajan kustannuksella niin paljon kuin mahdollista asianomistajan tulotasosta riippumatta. Kiristys on kestänyt kolme vuorokautta ja se on ollut suunnitelmallinen, oikeus katsoi.

Flink tuomittiin myös naapurin pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Oikeuden mukaan nainen oli suudellut naapuria sekä pakottanut tämän makuuhuoneeseen, missä oli riisunut tältä alushousut ja nuollut tämän sukupuolielimiä.

–  Tämä rikos tekee Soraja Flinkin toiminnasta erityisen tuomittavaa. Hän ei ole tyytynyt pelkästään taloudelliseen hyväksikäyttöön, vaan sen lisäksi hän on nöyryyttänyt asianomistajaa tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaamalla, oikeus totesi tuomiossaan."

Lukekaa loput tuolta, uskomattoman vähällä ihminen pääsee suomessa noinkin huomattavalla sikailulla:

https://www.ksml.fi/kotimaa/Naiselle-tuomio-poikkeuksellisesta-rikossarjasta-–-kiristi-törkeästi-naapuria-ja-nettideittiä-tilasi-hiuksia-ja-pikavippejä/1301719

18

1473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskomatonta

      Mitäköhän apurit mahtoivat saada tuomiota? Vai saivatko sellaista lainkaan?

      "Uhkauksilla uhri pakotettiin luovuttamaan puhelin, auto, avaimet, lompakko, pankkikortti, tunnusluku ja verkkopankkitunnukset. Sen jälkeen Flink teki muun muassa tilisiirtoja omille tileilleen yli 100  000 euron edestä. Miehen nimissä nostettiin lisäksi luottoja.

      Oikeuden mukaan Flink apureineen ei päästänyt uhria poistumaan asunnosta ja myöhemmin autosta liki puoleentoista vuorokauteen.

      –  Vapaudenriistossa on käytetty vakavan väkivallan uhkaa. Vapaudenriiston kesto ja siihen osallisten lukumäärä huomioon ottaen vapaudenriisto on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, oikeus katsoi.

      Flink tuomittiin kolmesta törkeästä kiristyksestä, törkeästä maksuvälinepetoksesta, perusmuotoisesta maksuvälinepetoksesta, 13 petoksesta, törkeästä vapaudenriistosta, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, ampuma-aserikoksesta, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta, varkaudesta ja huumausaineen käyttörikoksesta."

      https://www.ksml.fi/kotimaa/Naiselle-tuomio-poikkeuksellisesta-rikossarjasta-–-kiristi-törkeästi-naapuria-ja-nettideittiä-tilasi-hiuksia-ja-pikavippejä/1301719

    • lainkuuliainen.kansalain

      Kyllä muakin pelottaisi jos tuollainen musta amatsoni tulisi kotioven eteen uhkailemaan teholle etenkin kriminaalipanollaan.

      • ghjnmhng

        Ilmeisestikin sitten löytyi tarpeeksi sitä katu-uskottavuutta, että sai uhrit pelkotilaan ja toisaalta olihan noita apuvoimiakin tuossa hällä käytössä...


    • NuoliMattoakin

      Kyseessä on siis mustalainen, jos joku ei arvannut.

      • EivätSopeuduIkinä

        Nuo haittakansalaiset voitaisiin pakata samaan Syyrian koneeseen kun seuraava palautuslento sinne lähtee.


      • samaa mieltä!


      • eripariaolevat kirjoitti:

        samaa mieltä!

        sopeutuisivat todennäköisemmin sinne paremmin, kulttuuriin jne jne kuin tänne, monien, monien vuosikymmenten kuluessa, EI kehitystä tapahtunut. fakta asia.


      • näinonasia

        No ei kyllä ole Mustalainen, vaan Aslakin ja sakujen jälkeläinen, niinkuin kaikki muutklin pohjosen Flinkit. Katsokaa vähän tarkemmin hänen profiiliaan Romani vaatetus ei tee hänrestä Romania


      • Anonyymi

        Tarkenetaan hieman, kyseessä oli Lapin mustalainen


    • PuukostaTuleeJosEtHäivy

      Romaneja voitaisiin käyttää pelottelemaan turhat muslimiloiset pois Suomesta! Sen he osaavat, väkivallan uhalla pelottelun joukkona!

    • Samantapainen

      Kuulostaa vähän samanlaiselta kuin Valovisio-Valli?

    • jätteen.hyötykäyttö

      Soraja desiree luputin tamarallaette jne Flink olisi hyvä vokin palveluohjaaja.

      • KauankohanViihtyvät

        Vokkeihin pitäisi järjestää iso määrä mustalaisten asuntoja ja muistuttaa niille, että nuo pummit syövät teidän leipää!


    • kerrostalohelvetti

      Saadaan hyvinkin luultavasti kuulla tästä henkilöstä vielä lisää tulevaisuudessa. Sääliksi käy jo seuraavia naapureita, jotka eivät tosiaan saa valita!

    • 3453345

      Käytännöllinen vinkki jokaiselle, joka joutuu jonkun sosiopaatin pikavippi-painostuksen alle: sanokaa ettei teillä ole luottotietoja niin moni hyväksikäyttäjä etsii seuraavaa uhria jostain muualta.

    • kotoutumista500v

      Nimi viittaa vahvasti rahtihamenaiseen.

    • Anonyymi

      Kusihoromannetkin olisi hyvä piestä aina hengiltä kun noita näkee.

    • Anonyymi

      Missä matu, siellä ongelma.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      225
      1598
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      37
      1459
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      63
      1299
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1290
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1214
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1199
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      1008
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      1002
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      181
      894
    Aihe