Tätäkö tämä on?

Mitä käsität uskossa olemisella ja uskonelämällä?
Mielestäni ei tule keskittyä syntielämän kiusausten voittamiseen vaan Jeesukseen.
Kirjoitat että petyit kun ei "uskonrukouksen" jälkeen mieli muuttunut mihinkään suuntaan ja samat houkutukset on kuin ennenkin.
Tiedän että moni hakee uskosta apua houkutuksiin: esimerkiksi alkoholisti haluaa tulla uskoon että pääsisi eroon juomisesta. Ei välttämättä siksi että hän sisäistäisi juopottelun olevan synti sinänsä vaan häntä rasittaa tuon synnin seuraukset. Jos alkoholismi ei kävisi terveyden ja ihmissuhteiden päälle eikä olisi krapulaa - kuka siitä haluaisi päästä eroon ja miksi? Ainoastaan sen tähden koska se on syntiä? Ja koska haluaa etsiä totuutta enemmän kuin mitään muuta ja rakastaa Jumalaa yli kaiken?
Kiusausten ja koetusten keskellä meidän elämämme perustaa koetellaan. Olo on kuin juutalaisilla erämaavaelluksessa. Siellä nousee esiin kaikki se kapinallinen ja itsekäs mikä ihmisen sisällä on, mutta silloin juuri onkin mahdollista oma raadollisuutensa myöntäen nostaa katse omista mahdollisuuksista Jumalaan, tehdä se päätös että vaikka henki menisi niin sinusta en luovu, Herra!
Ja kokemukseni on että tätä kautta alkaa löytyä uskonelämän voima.
Ristin kautta.

Hämmentävää on että tänä päivänä ei seurakunnissa enää opeteta uskonelämän perusasioita ja alkeitakaan. Sanotaan vaan että uskovan pitäisi elää näin ja näin ja luvataan että kun on tosissaan niin voimaa tulee. Raamatullinen ristin teologia "kuolemasta ja ylösnousemuksesta Jeesuksen kanssa" tuntuu olevan paikka paikoin tosi pahasti hukassa.

Uskovan elämään kuuluu omat kasvukipunsa ja olen vakuuttunut että kun vaan olet rehellinen ja suostut tutkimaan omaa sisintäsi ristin valossa ja anna Jumalan johtaa niin kyllä siitä vielä hyvää seuraa.
Tänä päivänä on seurakuntiinkin pesiytynyt tämän maailman pikaruokaloiden ja hektisen kulttuurin mentaliteetti jossa kaikki pitäisi tulla nappia painamalla. Mutta se ei ole elämän tie.
Elämään kuuluu ihmisyyden kipeä prosessi. Vain sellainen kasvu jossa joutuu todella luotaamaan sisimpänsä syvyyksiä ja tutkimaan omia motiiveitaan, välillä olemaan ihan epätoivossakin kun ei ymmärrä, tuottaa pysyvää kasvua lopulta.
Kun ihminen tuolla tiellä löytää Jeesuksen todellisena ja omakohtaisena Vapahtajana niin myöhemmin hän on kiusauksistaankin kiitollinen ja siitä ahdistuksesta, jossa hänen sielunsa tiukemmin pusertui kiinni Jumalaan, koska sen jälkeen ei enää ole minkä tahansa opintuulen heiteltävissä.

Toivotan sinulle hyvää jatkoa.
Jeesuksesta älä luovu vaan anna Hänen tehdä sinusta totinen kilvoittelija.
Mutta totista kilvoittelijaa ei synny niin että päämääränä on tulla totiseksi kilvoittelijaksi, koska silloin voisi pullistella sillä mitä itse on, "totinen kilvoittelija". Totisia kilvoittelijoita eli kristittyjä syntyy siinä sydämen koulussa jossa tavoite on kasvaa yhä lähemmäs Jeesusta ja Isän sydämen kuulemista.

Kuulin joskus tarinan pienestä pojasta joka sai polkupyörän ja isä sanoi: muista sitten ettet aja päin puuta. No, poika lähti ajamaan ja hoki itselleen: en saa ajaa päin puuta, en saa ajaa päin puuta.
Mihin luulet että hänen katse oli kiinnitettynä kun hän näin hoki?
Aivan oikein. Ja mitä ihminen katselee, siihen hän lopulta tömähtää.
Ja tarinan opetus?
Katsellaan tietä ja keskitytään siihen.

Kun katseesi on Jeesuksessa ja tahdot Hänen seurassa "kuolla pois synnistä" Jumalalle antautuen, olet varmasti löytävä tien, oikein hyvän tien.

SIUNAUSTA sinulle.

Mikä on syntielämä??.
minä itse kirjoitan tätä sätkä suussa, en omassa lihassani ole kyennyt mihinkään " parannukseen", silti minä palan tulta yhtenäisen Kristuksen ruumiin puoleen!.
Gal. 2:16
Joh. 3:6