Luin haastattelun, jossa suomenruotsalainen ruotii omaa identiteettiään. Ruotsin kieli on hänelle tärkein. Hänestä kuka tahansa voi olla suomenruotsalainen kunhan opiskelee ruotsin ja ryhtyy käyttämään sitä toisten suomenruotsalaisten kanssa. Toisaalta hänelle tulee toisinaan ulkopuolinen olo suomalaisten keskuudessa. Hän kokee olevansa "ruotsalaisten ja suomalaisten välimuoto", juuri näillä sanoilla.
Suomenruotsalaiset tuntuvat elävän kahden identiteettitulkinnan kanssa. Toisaalta heillä on oma vähemmistöidentiteettinsä, jossa vieraus muita suomalaisia kohtaan, veto ruotsalaisia kohtaan. Toisaalta he kuvittelevat edustavansa jonkinlaista historiallisesti merkittävää Finland-identiteettiä eli kaksikielisyyttä, joka heistä samalla on maan ihanneidentiteetti suomalaisuudelle.
Tästä identiteettiongelmasta kumpuavat kohtuuttomat pakkoruotsivaatimukset ja muitten vähättely. He eivät pysty kunnioittamaan ruotsin kielestä irrallista suomalaisuutta, sellaista ei heistä saisi olla.
Suomenruotsalaiset tuntuvat elävän kahden identiteettitulkinnan kanssa. Toisaalta heillä on oma vähemmistöidentiteettinsä, jossa vieraus muita suomalaisia kohtaan, veto ruotsalaisia kohtaan. Toisaalta he kuvittelevat edustavansa jonkinlaista historiallisesti merkittävää Finland-identiteettiä eli kaksikielisyyttä, joka heistä samalla on maan ihanneidentiteetti suomalaisuudelle.
Tästä identiteettiongelmasta kumpuavat kohtuuttomat pakkoruotsivaatimukset ja muitten vähättely. He eivät pysty kunnioittamaan ruotsin kielestä irrallista suomalaisuutta, sellaista ei heistä saisi olla.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Svekorusujen koko identiteettikriisi lähtee valheesta, kun he kutsuvat itseään "suomenruotsalaisiksi". Eivätkä ruotsinkielisiksi suomalaisiksi, joita he geenitutkimukseen mukaan ovat.
Niin kauan kuin valhe elää, ei voi odottaa mitään ratkaisua identiteettikriisiin. Se on aivan selvä asia, mutta svekorusujen suomalaisuushalveksunta ja ruotsalaisuusihailu on liian juurtunut. Koska ne ovat istutettu heidän mieliinsä jo kehdosta saakka.
Ja yksikieliset koulunsa paukuttaa tätä niitten dajjuun vuosikaudet ja hönömmät sitten jo uskoo runenergiläiseen valitun "kansan" asemointiin. Oma jumala niiltä vielä puuttuu ?
Tietysti vanha raha eli säätiöity vuosituhansien ryöstösaalis edesauttaa siunatun rikkauden illuusion ylläpidossa ja mm. kaappasivat lastensairaalan (sinänsä alhainen temppu, jollainen olisi estetty missä tahansa sivistysvaltiossa).
Tasapuolisuuden nimissä (kuitenkin/ändå) suuri osa suruista ei usko omaan ylemmyyteensä vaan ovat hyvässä ja pahassa kuin mekin 😚
"suuri osa suruista ei usko omaan ylemmyyteensä vaan ovat hyvässä ja pahassa kuin mekin"
Uskon tämän, vaikka kyllä ruotsinkielisen koulun identiteettityö jättää jälkensä.
Odotan, että ruotsinkielisistä jo nousisi oman identiteettiongelmansa avoimesti tunnustavia ja muitten vähättelyyn puuttuvia yksilöitä.
"Suomenruotsalaiset tuntuvat elävän kahden identiteettitulkinnan kanssa. "
Erittäin monet ihmiset elävät useamman identiteetin kanssa. Tämä on täysin normaali asia: identiteetti kun ei ole mikään ulkopuolelta säädetty tunne, vaan se on henkilön itsensä mieltämä kuva itsestä, ja identiteetti muuttuu ihmisellä vuosien kuluessa.
Monille etenkin kaksikielisillä on lähes aina kaksi identiteettiä. Kaksi identiteettiä voi olla sellaisellakin, jonka toinen vanhempi on Savosta, toinen vaikkapa Porista. On lukemattomia eri syitä omata useammanlaista identiteettiä.
On hyvin köykäistä yrittää väittää jotakin toisen, tuntemattoman ihmisen identiteetistä ja määritellä. Tämä osoittaa sen, että väittäjä itse ei ehkä ole oman identiteettinsä kanssa sujut.
Ihmisillä on erilaisia identiteettejä ja identiteetit muuttuvst.
Mutta suomenruotsalainen identiteetti sisältää paradoksin: toisaalta tulkitaan omaa identiteettiä siten, että ollaan vähemmistö, joka tuntee vierautta ja vetoa ruotsalaisuuteen, toisaalta tulkitaan suomenruotsakaisuus ihannesuomalaisuudeksi siten, että suomalaisuuden pitäisi sisältää ruotsi ja ruotsinkielisten kaksikielisyystulkinta.
Nyt SINÄ tulkitset jonkun toisen identiteettiä kertomalla täsmällisesti mikä se on. Minä voisin ryhtyä sinun kohdallasi samaan, kertoisin puolestasi millainen sinun identiteettisi täsmällisesti on. Tähän en kuitenkaan ryhdy, se olisi täysin järjetöntä ja mahdotonta.
Ylipäänsä jonkun ihmisen identiteetti ei kuulu kielipolitiikkaan. Minä pidän ruotsia hyödyllisenä kielenä, mutta se ei tarkoita, että olisin identiteetiltäni ruotsinkielinen.
Minäkin ihmettelen, mitä tekemistä identiteetillä ja kielipolitiikalla on toistensa kanssa?
Noidankehä:
Kielipolitiikan ja RKP-uhriutumisen avulla on ohjattu ruotsinkielisten koulujen identiteettityötä ja ruotsinkielisten identiteettiongelmat ovat muovanneet pakkoruotsiin perustuvaa kielipolitiikkaa.
Tämä+identiteettiongelma+taitaa+olla+nyt+sinulla.+Koet+uhkaksi+ruotsinkieliset,+ja+sinun+pitäisi+miettiä,+miksi.+Ei+ole+ihan+tavanomaista+kokea+5%:n+vähemmistöä+uhkaksi.
"+Ei+ole+ihan+tavanomaista+kokea+5%:n+vähemmistöä+uhkaksi."
Haastateltu suomenruotsalainen tunsi olevansa "ruotsalaisten ja suomalaisten välimuoto".
Ihan rehellistä.
Tästä ei seuraa, että ruotsin kieli kuuluisi muittenkin identiteettiin Suomessa.
Ingen blir ändå finlandssvensk för att det finns obligatorisk skolsvenska.
Lyhyesti voi kiteyttää, että monen heikäläisten suomenruotsalaisuuteen on istutettu kognitiivinen dissonanssi, mikä ei ole kuitenkaan meidän suomenkielisten syytä.
Kaikki tuntuu kumpuavan siitä, ja mikä ohjaa myös tapaa hahmottaa maailmaa ja äänestyskäyttäytymistä.
Olisi lahjakkaalle hyvä väitöskirjan elävä aihe 👩🏽🎓
Pakkoruotsiliturgia vääristää ruotsinkielisten maailmankuvaa siten, että he uskovat, että maassa tulisi iloisesti puhua ruotsia kaikkialla - ja kun näin ei ole, he tuntevat olonsa petetyksi ja uhatuksi
- ja on olemassa poliittinen taho, joka hyötyy siitä, että ruotsinkieliset kokevat olevansa pettyneitä ja uhattuja.
Näin asian muotoili joitakin vuosia sitten suomenruotsalainen muusikko tv-haastattelussa. Toimittaja kysyi suoraan, hyötyykö tästä RKP...
Tähän lisäyksenä että on rehellisiä suomenruotsalaisia, kuten Tommy Tabermann.
Hän vain sanoi sen mikä kognitiivisesta dissonanssista kärsiville on tabu, että kaksikielisenä kielten syvänä tuntijana hän kirjoitti mieluiten suomeksi, koska se on paljon ilmaisuvoimaisempi kieli.
Puhumattakaan vaikkapa Alexis Stenvall.
Turha tästä on kenenkään kiukutella, suomi on avoin kaikille ja kiittää hyvistä lainasanoista venäjää, ruotsia ja muita.
Ja on se fiinii pamlaa sveduuki 😊
Pakkokielenä ruotsilta vain on riistetty kielen luontainen vetovoima ja ilo.
Totta ☝🏼
Jos 1800-luvulla olisi ollut pakkosuomi, tuskin olisi 7 veljestä.
Pakko on harvojen mutta sairaiden yksilöiden tapa hallita ja saada tyydytystä olemassaololleen.
Mutta ihminen ei ole tyhmä eikä kone.
Lukiessani kirjaa "Saapasnahkatorni" Kiven elämästä koen taas uudestaan sen, miten vähän suomalaisuuden historiasta tiedän. Varhaisten suomenkielisten suomalaisten ääni ei kuulu kuin myyttisissä Kalevalan runoissa. Suurin tietolähde on oma sukuperintö, joka vie tarinoineen 1700-luvulle (kirjallisina lähteinä jopa 1400-luvulle) mutta enimmäkseen kertoo 1800-luvusta. Tuohon ajanjaksoon osuu Kiven elämä.
Aleksis Kivi eli 1834–1872, kuollessaan oli 38. Hänen lapsuudestaan saa Keskisarjan kirjassa lempeän kuvan. Iltatähteä ei patisteltu töihin vaan hänen annettiin samota metsiä ja unelmoida omissa maailmoissaan. Kovat vaiheet alkoivat vasta koulun myötä, opetusmenetelmät olivat surkeita, opettajat rahapulassa jättivät jopa luokalleen, koska muuten ei olisi riittänyt seuraavana vuonna oppilaita. Valtava panostus ylioppilastutkintoon, joka ei näyttänyt sisältäneen juuri mitään Kivelle myöhemmin arvokasta. Cygneuksen ystävällisellä myötävaikutuksella hän kuitenkin pääsi ylioppilaaksi, vaikkei hattuun ollutkaan varaa. Keskisarja kuvaa hänet kuitenkin kauniiksi mieheksi, samanoloisesta veljestä on vihkikuva, jossa seisoo korkeaotsainen ja kapeaposkinen, komea mies.
Hänen kirjailijanäänensä kehittymisestä ei tiedetä juuri mitään, sillä kaikki harjoitelmat ovat kadonneet. Hyväpäisestä pojasta ei heti osannut arvata tulevan kirjailijaa. Yliopistoaikaa leimasi nälkä, köyhyys ja jatkuva sairastelu - eikä suorituksia tullut. Kivi luki hiukan historiaa ja kirjallisuutta, luki Cervantesia, Shakespearea ja joitakin muita keskeisiä teoksia - ruotsiksi. Hän ei ollut kaksikielinen, vaikka ruotsin olikin kouluaikana ottanut haltuunsa.
Suomenkielisillä ylioppilailla oli tuolloin paljon vaikeuksia opiskelussaan, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Moni alkoholisoitui. Kivi oli vähemmän viinaanmenevä kuin muut, yritteliäs ja omasta kirjailijankutsumuksestaan tietoinen. Mutta ilman ruokaa ja vaatteita, usein yksin. Onneksi löytyi Charlotte, ruotsinkielinen itsellinen, vanhempi nainen, joka takasi Kivelle hetkeksi rauhan kirjoittaa...
Lukiessani mietin, miten voi olla, että kun ruotsin kieli niin karmealla tavalla esti tuon ajan nuorisoa opiskelemasta ja nousemasta säätykierrossa vähääkään ylöspäin, miten on mahdollista, että pakkoruotsin annetaan edelleen hidastaa, vaikeuttaa ja jopa estää nuorten opintoja!
" pakkoruotsin annetaan edelleen hidastaa, vaikeuttaa ja jopa estää nuorten opintoja!"
https://www.is.fi/viihde/art-2000005232740.html
Hän kirjoitti äidinkielen, pitkän matematiikan, lyhyen saksan, lyhyen venäjän, fysiikan, kemian, pitkän ruotsin, pitkän englannin, terveystiedon, psykologian, maantiedon ja biologian.
Tätäkin yo PAKKORUOTSI esti saamasta 13 laudaturia...KAUHEAA!!!!!
Mitä arvelet todistavasi sillä, että joku kirjoitti pakkoruotsista huolimatta 12 laudaturia?
Että pakkoruotsi korkeintaan parantaa suomalaisten suorituksia?
Ettei pakkoruotsin kannatus ainakaan vahvista loogista päättelykykyä?
Näin+voisi+melkein+mennä+sanomaan,+nimittäin+ennen+luettiin+ajallisesti+enemmän+kieliä:+kielten+lukua+ei+voinut+keskeyttää+lukiossa,+kuten+nyt+voi,+ja+ruotsi+oli+pakollinen+yo:ssa+-+ja+siltikin+jo+yläkoulussa+50%+koululaisista+luki+3+vierasta+kieltä.+Lukiossa+nk.+lyhyen+kielen+kirjoittivat+lähes+kaikki,+kun+nykyään+sen+kirjoittaa+enää+murto-osa.
Väite:+"90-luvulla+kieliä+opiskeltiin+paljon+enemmän."
Kielten lukemisen vähenemiseen eivät vaikuta merkittävästi tuntimäärät, vaan se, että kieliä ei yksinkertaisesti lueta riittävän pitkään lukiossa, kuten ennen tehtiin, kun lukio ei vielä ollut kurssimuotoinen. B2- ja B3-kieli oli luettava loppuun asti vuosiperustaisesti, ei kuten nyt. Kun kieliä ei lueta pitkäjänteisesti, oppimistakaaan ei synny. Edelleenkin, lukioissa luetaan varsin paljon kieliä, eli keskimäärin kolmea kieltä, ja silti tätä kolmatta kieltä kirjoittaa enää murto-osa oppilaista. Et voi kirjoittaa kieltä, jota et ole lukenut riittävän pitkään. Motivaation heikkous on syynä, ei tuntimäärät. Ennen käytännössä kaikki kirjoittivat yo:ssa kolme vierasta kieltä (ja vielä YHDELLÄ kertaa), nyt joillekin jopa englannista selviäminen on haastavaa.
Lukio on nykyisin huomattavasti raskaampi kuin ennen.
Vanha lukio oli pelkkä yleissivistävä laitos. Nyt opiskelijoiden on alusta asti mietittävä, mikä on pyrkimisen kannalta tärkeää ja järkevää. Oppiainerajat ylittävät projekteihin ja ainereaalin syventäviin kursseihin vaaditaan todella paljon enemmän kuin ennen.
Olisi hyvä, jos voisit seurata suomenkielisten lukiolaisten valmistautumista. Ymmärtäisit, miten tilanne on muuttunut.
Minä seuraan oman lukiolaiseni "valmistautumista" päivittäin, ja olen silti sitä mieltä, että ennen vaadittiin enemmän.
Olen käynyt kouluni 80-luvulla, ja silloin yläkoulussa oli tasokurssit kielille ja matikalle. Tämä tarkoitti, että alemmalla tasolla opiskelevilla ei ollut mitään asiaa lukioon. Eli lukioon menevä aines raakattiin hyvissä ajoin (nyt lukioon menee kuka tahansa).
Lukiossa ei saanut hyviä numeroita yhtä helposti kuin nykyään. Myöskään tentin uusimismahdollisuutta ei ollut. Kaikki oli kertaluonteista suorittamista, huippuna yo-kirjoitukset, jotka piti hoitaa yhdellä kertaa.
Toki lukiossa on nykyään paljon lukemista ja valmistautumista yo:n reaaliin ym., ja korkeakouluihin (joihinkin) on yhä vaikeampi päästä, mutta toisaalta rinnalle on tullut ammattikorkeat, jotka ovat suosittuja nyt. Niitä ei 80-luvulla ollut.
Myös kielten luku on helpottunut, kun kieliä ei tarvitse suorittaa enää tiettyä määrää, ja yo:ssa on vain yksi pakollinen kieli.
Ei ruotsinkielisten identiteetti muuten olisi meidön muitten asia, mutta kun se identiteetti muuttuu muitten velvoitteeksi!
"Lyhyesti voi kiteyttää, että monen heikäläisten suomenruotsalaisuuteen on istutettu kognitiivinen dissonanssi, mikä ei ole kuitenkaan meidän suomenkielisten syytä."
Teorian mukaan kognitiivinen dissonanssi syntyy silloin, kun ihmisen tiedot ja asenteet ovat ristiriidassa.
Ruotsinkielinen siis tietää kuuluvansa alle 5 prosentin vähemmistöön, mutta asenteiden tasolla uskoo olevansa jotain muuta ja edellyttää muilta palvelua ja ruotsin kielen nostamista.
Tutkimuksen mukaan kognitiivinen dissonanssi onkin tavallisilla suomalaisilla, ei suomenruotslaisilla. Kts ao tutkimus.
http://www.stakes.fi/yp/2008/5/heikkila.pdf
Suomenruotsalaisuutta on myös aina nähty
leimaavan tietty kulttuurinen paremmuus: juuri heidän piiriinsä on perinteisesti liitetty hienot
porvarilliset tavat, kartanot, matkat, purjehdus ja
niin edelleen (ks. esim. Lindqvist 2001). Mielikuva on Yrsa Lindqvistin mukaan paljon velkaa
vuosisadan vaihteelle, jota leimasi ruotsinkielisen
virkamiehistön ja suomenkielisen tavallisen väen välinen jännite. Paremmuuden leimaama kuva suomenruotsalaisuudesta on hänen mukaansa syntynyt nimenomaan ruotsia taitamattoman
suomenkielisen väestönosan taholta.
Puhetapoja aiheesta on haettu pitkään.
RKP:n puheenjohtajana ja kulttuuri- ja urheiluministerinä ollessaan Stefan Wallin käytti mielenkiintoista kieltä perustellessaan pakkoruotsia:
- Olemme Pohjoismaiden naapurivaltio.
- Ruotsin kieli on osa Suomen omakuvaa ja siksi on hyvä pitää siitä kiinni.
Olemme siis "Pohjoismaiden naapurivaltio", emme yksi Pohjoismaista ja Skandinaavisten maiden naapurivaltio.
Mielenkiintoinen muotoilu tämä "ruotsin kieli on osa Suomen omakuvaa". Ilmeisesti tavallisten suomalaisten tyrmistys kommenteille, että ruotsi olisi osa suomalaista identiteettiä on saanut muotoilemaan ajatuksen ikään kuin olisi olemassa ajatteleva ja tunteva entiteetti nimeltä Suomi ja sillä olisi vieläpä omakuva, johon sitten kuuluu ruotsin kieli.