Joulumuisto 80-luvun alusta!

Olin töissä Kostamus-projektilla Vienan-Karjalassa. Jouluhässäkkä ryhsähti eteen täysillä kun tupsahdimme Karjalan korvesta keskelle markkinahumuun täpötäysiin marketteihin. Paikkakunnalla oli väkeä melkein puolet enemmän kuin tänään. Ostoskorit olivat pullollaan tavaraa ja herkkuja. Raha virtasi ja elettiin nousukautta ja kulutusjuhlaa. Työnnyimme mieheni kanssa ruuhkaan, keräilimme elintarvikkeita, ja lahjojakin ostettiin ja sitten autonkeula kohti lapsuuden kylää. Siinä oli juouluvalmistelumme sillä kertaa.
Jäin pois kyydistä vanhempieni kodin tienhaarassa ja mies jatkoi edelleen kolmisen kilometriä omaan lapsuuden kotiin. Olimme päättäneet viettää joulunajan erillään vanhempiemme luona. Taisi olla enemmän minun toivomus.

Paljoa en muista mutta kyllä kuusi oli laitettu, jouluruokia pöydässä. Kaksi siskoani viettivät joulua muualla. Aaattoiltana käytiin joulusaunassa ja annoin lahjat vam
vanhemmille. Olin vaitelias ja mietteissäni. Aattoillan päätteeksi heitin toivomuksen, että herättävät katsomaan aikaista joulujumalanpalvelusta tv:stä.

Jo pitempään olin elänyt sisäisessä ristiriidassa. Elin elämää josta en pitänyt ja kokenut omkseni. Keväällä oli sattunut vakava bussionnettomuus, joka vaati kymmenen hengen kuoleman ja moni loukkaantui. Olin ollut työmaalla kahdessa onnettomuudessa, jossa kuolema oli hiuskarvan päässä. Kaveripiiri ja siirtotyömaan henki sai oli saanut otteensa ja teini-iässä alkanut uskonelämä oli päässyt hiipumaan. En minä luopio ollut. Tavallaan olihan se ihan kivaakin tutustua nuoriin, jotka olivat tulleet eri NL:n kulmilta. Valimistettiin yhdessä ruokaa ja samalla viihdytin porukkaa "lännenihmeellä" kun salakuljetin Abbaa, Sladea, Uriah Heapia ja Alice Cooperia, ym. kuunneltavaksi. Alkamastani venäjän kielen harrastuksesta otin kyllä kaiken irti ja kumma kyllä into oli oppia kristillistä sannastoa. Raamatun jonka oli vähällä käytöllä hyllyssä piilotin varsinkin suomalaisten ystävien katseilta, mutta venäläisten taholta en kokenut siinä mitään hävettävää vaikka usko oli siihen aikaan ankarasti kiellettyä maassa. Ja kun vietimme iltaa votka ja shampanjakin oli usein kyytipoikana tsaijun lisäksi, usein puheet ohjautuivat hengellisiin asioihin.

Sinä jouluaamuna se sitten tapahtui. Aamujumalanpalvelus tuli pienestä maalaiskirkosta. Pappi luki jouluevankeliumia: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Luuk. " 2: 10. -11.
Sanoma kosketti ja tuli Jumalan viestinä henkilökohtaisesti taivaasta. Sillä hetkellä koin vapautuksen kaikesta menneestä, ja sisimmän täytti sanoinkuvaamaton rauha ja ilo. Tiesin että elämä muuttui ja alkoi todellinen jouluilo. Oikeastaan odotin hetkeä, että saan kertoa työmaakavereilleni että nyt ne torstai-illan viikonloppujuhlat loppuvat ja alan viettämään aikaani eri tavalla. Kyllä he huomasivat että olin iloinen ja että jotain oli tapahtunut, mutta eivät he uskoneet muutoksen pysyvyyteen. Pikkuhiljaa se kaveripiiri sitten muuttui mutta osa venäläisistä ystävistä jäi, heitä tuli uusia lisää ja sain kertoa heille evankeliumia.

Aikaa on kulunut ja onhan sitä monenlaista vuosikymmneniin mahtunut, mutta tuon joulun muisto ei ole himmentynyt ja sen voima on edelleen elävä ja kantava voima arjessani. Sitä se on tänäkin jouluna.
Ei vastauksia
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

eienäänuori kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu