Seksuaalinem vapautuminen ja individualismi ovat hyviä asioita

hyvä.näin

Olen harrastanut puhtaita friends with benefits suhteita yli 10 vuotta, ja muistan, että joskus 2000 -luvun puolivälissä oli aika harvinaista, että naisille kelpasi tuollaiset suhteet tai että vaikka netissä myöntäisivät harrastavansa tuollaisia suhteita. Ei siis superharvinaista silloinkaan ollut, mutta harvinaisempaa kuin nykyään. Nyt kun vilkuilee jotain deittisivuja tai sovelluksia, niin huomaa, ettei asiaa enää juuri kainostella myöntää. Joko kelpaa sekä että, eli joko parisuhde tai sitten seksisuhde, toisinaan etsitään pelkkää seksiä.

Tämä johtuu siitä kyynisestä ajattelusta, että on epätodennäköistä löytää ihminen, jonka kanssa oikeasti haluaa olla vuodesta toiseen. Ihminen kuitenkin rakastuessaan saa aivonsa tuottamaan toisesta ihmisestä mielihyvää sen 2 vuotta ja sitten pitää jo olla niin hyvin rakennettu elämäntapa ja arki yhdessä, että toisen kanssa on nastaa olla yhdessä, vaikka hormonit ei enää hyrrää ylikierroksilla.

Sitten kun tämä yhteiskunta on aika yksilökeskeinen, niin vapaita sinkkuja riittää pilvin pimein, joten ihminen helposti ajautuu hedonismiin ja haluaa kokeilla kaikenlaista ja kaikenlaisia, jolloin aivojen hormonihyrräykselle ei niin herkästi anneta periksi. Saatetaan jopa tietoisesti ottaa etäisyyttä sellaiseen henkilöön, jonka kanssa on liian hyvä olla. Ei haluta pilata omaa vapautta ja kokeilunhimoa sillä, että pöljänä menee ja rakastuu johonkin.

Mutta sitten kun se kolahtaa, siis kolahtaa niin lujaa, että kokeilunhimo sammuu, ja ymmärrys siitä, että suhteet nykyään kestää keskimäärin alle 10 vuotta, ei yllä aivoihin asti, niin se kolahtaminen on jotain todella kaunista. Kahdella ihmisellä olisi tässä individualistisessa ja hedonistisessa maailmassa valinnan varaa seikkailla pesästä pesään ja nauttia elämästä, mutta he nauttivat elämästä paljon enemmän toistensa kanssa. Tämä on paljon kauniimpi lähtökohta parisuhteelle, kuin se, että yhdenillanjutut on syntiä, joten kunhan nyt ollaan jonkun kanssa niin turvataan säännöllinen seksin saaminen. Ei. Seksiä saisi muutenkin, mutta ollaan yhdessä, koska oikeasti elämä näyttää paljon kauniimmalta toisen kanssa.

Että vaikka rakkauden kesto on kenties suhteiden pituuteen vedoten lyhentynyt vuosikymmenien aikana, niin mielestäni rakkauden laatu on parantunut. Nykypäivän rakkaus on paljon aidompaa.

7

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hienoahienoa

      Seksuaalinen vapautuminen on johtanut siihen, että 80% naisista ja 20% miehistä saa seksiä silloin kun haluaa. Kiinassa luku on 94/6. On tosi hyvä juttu! :D :D :D

    • piirinsäkullakin

      Vihervasemmistossa on normaalia, että kaikki naivat kaverien puolisoita.

    • Hyväätekstiä

      Tää oli mielenkiintoinen juttu. Kiitos!

    • .. BonoBonon Muiden, sekä ehkä myös Itsensä ManiPulaattoRointi Yritystä.. ;P

      .. Jos jotain Kykyjä/Ominaisuuksia Johonkin Suurempaan&Aidompaan olisi Joskus Ollutkin, niin Kyllähän ne on Jo Pantu Enemmän tai Vähemmän jo Peiskaks.. Että Sillee.. ;P

    • yksin.yksinäinen

      Tällaista juttuahan sinkkupalstoilta pitäisi löytyä, että jaksaisi kiinnostaa sinkkunaista.

      Varmaan monilla on ajatus rakkaudesta, että ei voi panna kaikkia munia samaa koriin, niin ei käy huonosti. Ystävyydetkin ovat eri kategoriasta, yksi työasioille, yksi bailaamiselle, yksi lapsuudesta asti oleva ystävä on kaikille asioille, mutta muut ystävät vaihtuvat, kun työpaikka vaihtuu.

      Otsikossa väitettiin, että tämä väliaikaisuus on hyvä, mutta tekstissä ei löytynyt perustelua sille. Yksinäisyyttä on paljon.

    • KilttiMies89

      Joo varmaan ihan hyvä juttu. En vain itse ole koskaan päässyt nauttimaan tuosta naisten seksuaalisesta vapautumisesta.

    • Hyvä avaus pitkästä aikaa, nostettakoon etusivulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      168
      1412
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      755
    Aihe