Olen ihmetellyt miksi Helluntaikirkko osallistui tähän messuun? Yritetäänkö saada yhteiskunnan hyväksyntää vai mikä on pääsyy? Vapaakirkkoa,Metodistikirkkoa ja Babtistikirkkoa ei näkynyt messussa!
Turun Tuomiokirkon Ekumeeninen Messu
Historiafakta
1471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sehän ei ollut messu. Enemmän minua hämmästytti sokeripala hellarikirkon edustajan kaulassa
Pääasia ettei katotilaisuus ole missään muotoa mukana Jeesus korvikkeineen.
Sain pienoisen sätkyn luettuani eilen muualta tiedonannon, että Myyrmäen kirkossa jakaa HPE:tä mm. 10-vuotias syyrialaistyttö. Mitä uskontoa hän edustaa, ei asia kirjoituksesta ilmennyt.
Muslimien Allah ei ole sama jumaluus kuin Raamatun JHWH, vaan Allah on muinainen, saudiarabialainen epäjumala, jonka Muhamed koroitti ohi kaikkien muiden.
Kristillisissä kirkoissa on ollut tapana, että kirkon nuori, kastettu jäsen nk. konfirmoidaan n. 15-16 vuotiaana, jolloin hän vasta ensi kerran saa HPE:n.
On ollut outoa jo se, että kirkoissa ovat jakaneet HPE:n muutkin kuin papit, mm. naispuoliset kirkkoherranviraston konttoristit, mutta uutta on, että jopa konfirmoimattomat, alaikäiset ja mahd ei-kristityt vierasuskoiset pääsevät huseeraamaan Kristuksen pyhän ruumiin ja veren kanssa. Rakastetaan enemmän ihmistä kuin Jumalaa.
Olin hyvää hyvyyttäni vähällä käydä joulumessussa juuri Myyrmäen kirkossa, mutta Jumalan varjelus oli, etten tyhmyyttäni sinne mennyt!
Tästedes pysyn kaukana moisesta epäjumalalle uhratusta, ennen kristillisestä kirkosta.
Jumalaa ja Hänen pyhää uhrikuolemaansa ihmiskunnan puolesta tulee kunnioittaa ohi kaiken muun.
Kyllä hän oli Syyrian pakolainen kristitty tyttö .
Se syyrialainen tyttö on MTV:n tekemän jutun perusteella kristityn perheen kristitty tyttö.
Mitä sitten tulee ehtoollisen jakamiseen, niin Raamatussa ei ole mitään mainintaa, että sen jakaminen kuuluisi vain jollekin ryhmälle. Ja jos ajatellaan, että pitäisi olla "konfirmoitu" jakaakseen ehtoollisen, niin: Raamatussa ei ole mitään mainintaa konfirmaatiosta tai edes kunnollista esikuvaa sille. Raamatussa mainittu "mursivat leipää kodeissa" saattaa viitata jopa seurakunnan kokoontumisiin koteihin nauttimaan ehtoollista; tosin se voi tarkoittaa myös ateriayhteyttä.
>>Pääasia ettei katotilaisuus ole missään muotoa mukana Jeesus korvikkeineen. >>
Ei me haluttaisikaan tulla.
Mahtavat siellä kaivata ylevää osallistumistasi!
Kliseisessä käsityksessäsi kuvittelet, että kaikki Lähi-Idässä ovat islaminuskoisia.
Lue artikkeli uudelleen, pahvi.
Wilkersonin näyn mukaan tulee syntymään superkirkko.
Raamatun mukaan tulee syntymään uusi Antikristuksen Kirkko.
Ekumeniaa pelätään, mutta vaarallinen ilmiö on myös se, että hyvin herkästi mennään mukaan kaikenlaisten profeettojen perään. Viime vuosien ilmiöistä voisi ottaa esiin pelkästään Tiaisen toiminnan, mikä oli eksytystä parhaimmillaan.
Kerro minulle, mitä tarkoittaa "ekuneeminen".
. . . eiku "ekumeeninen". Hiano sana, ei sitä maallikko muista.
Onko hellareissakin jo erikseen maallikot ja nämä sokeripalaa kantavat?
Sairain juttu Joulun aikaan oli kun näin "pallinaaman" telkussa ekumeenisessa jumalanpalveluksessa jauhamassa paskapropakandaansa, ja jollen ihan vääräsasä ole, muutaman tonnin korvausta vastaan.
Tuollaisia tyyppejä kun kirkossa jauhaa niin ei voi muuta ennustaa kuin täyskatoa kirkosta.
...vai haetaako tässä kuitenkin juuri sitä!?!?!?