Kuinka suuren tuomion saa kun poliisi ei saanut

Kiinni raiskaaja kuudessa päivässä. Uhrin isä sai sen kuudessa tunnissa selville ja pidätti raiskaajan, poliiseille jäi ainoastaan viedä raiskaaja telkien taakse, onko poliisi noin avuton vai suojellaan koska siisäministerin taholta vai mistä tässä on kysymys
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mv-lehti tästä uutisoi meillä on samanlainen tilanne kuin Britanniassa jossa raiskattiin 1400 lasta poliisi ei uskaltanut pidättää raiskaajia koska kuuluivat etniseen vähemmistöön olisivat leimautuneet rasisteiksi

Äänestä

Nykyisin poliisin tehtävänä on ainoastaan raiskaajien, maahanmuuttajarikolisten, varkaitten ja poliitikkojen suojelu sekä autoilijoitten kyttääminen ja sakottaminen. Ns. massarikokset jätetään siksi kokonaan tutkimatta.

Mikäli poliisi poikkeaa ed. linjasta järjestetään yleinen oikeudenkäynti ( mm. nyt menossa oleva poliisijohdon syytely ). Tällä estetään poliitikkojen rötöstutkinta. Näihin kuuluisi mm. Soneran sotkut (Relander hävitti koko yhtiön ja pakeni englantiin), haltijarekister (Stubb sählyili ja siirrettiin EU:n virkaan), kantaverkon myynti ulkomaille (Katainen huseerasi pimeästi koko kaupan ja häipyi EU:n virkaan), tulossa oleva tieverkoston myynti ulkomaille (Berner asialla).

Äänestä

Vasemmiston Jaakko Laakson lahjoman vastaan ottamisesta ei tätä paljon tutkittu olisko suvakkipololiisien suojeluksessa.

Äänestä

Varmaan kiinniottaja saa isomman tuomion kuin raiskaaja matu, maasta karkoitus ei tule kysymykseen koska suvakkimädännäisys estää tämän voi joutua tapetuksi näihin aina vedotaan..

Äänestä

Kiinniottajalle täytyy antaa metalli selvitti raiskaajan kuudessa tunnissa poliisi ei saanut selville kuudessa päivässä korkeimman luokan hakaristi ehdottomasti.

Äänestä

Kiitos persut mamutuskiimastanne! Tehän niitä tänne hyysäsitte pari vuotta sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isopersemerjajaaggg kirjoitti:

Kiinni raiskaaja kuudessa päivässä. Uhrin isä sai sen kuudessa tunnissa selville ja pidätti raiskaajan, poliiseille jäi ainoastaan viedä raiskaaja telkien taakse, onko poliisi noin avuton vai suojellaan koska siisäministerin taholta vai mistä tässä on kysymys

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu