Keravan liikennevalo-ohjauksessa on havaittu vihreä aalto. Havainnon tehnyt autoilija joutui ajamaan koko Keravan läpi pysähtymättä punaisiin valoihin. Aallon viemäksi joutunut autoilija on tapahtuneesta luonnollisesti hyvin järkyttynyt eikä oikein vieläkään ymmärrä, että mitä tien päällä oikein tapahtui. Tapahtuneesta on laadittu kirjallinen tutkintapyyntö Keravan liikenneohjauksesta vastaavaan osastoon ja siellä havaittuun ongelmaan on suhtauduttu kaikella vakavuudella ja on mm. perustettu asiaa tutkiva työryhmä. Valo-ohjausta on nyt testattu yötä päivää eikä vastaavaa häiriötä ole löydetty ainakaan kaupungin omissa testiajoissa eli punaiset valot on testauksissa toimineet jokaisessa risteyksessä asianmukaisesti, jolloin eri suunnista risteystä lähestyneet testiajajat on saatu pysäytettyä jokaiseen risteykseen asianmukaisesti. Varmuuden vuoksi punaisten valojen paloaikaa on lisätty, jolloin jatkossa vihreän aallon vaara pitäisi olla voitettu kanta.
Vastaukset 6
- redlineman
En ole nyt muutamaan päivään autolla ajanut, mutta ajatuksena tuo tuntuu absurdilta.
Oletko varma, ettet ole hurruutellut glögin alaisena, tai muita huimausaineita nauttineena ?
Onkohan tässä nyt jonkinlainen harhaan johto yritys menossa ? - NimimerkilläEpätietoinen
Tänään testattu liikennevalot ja hyvin toimivat eli lähestyin tyhjää risteystä ja ilmeisesti liiketunnistin havaitsi autoni, jolloin valot vaihtuivat välittömästi punaisiksi ja pysäytti minut turvallisesti ennen risteyksessä lymynneitä vaaroja. Seuraavaksi risteystä lähestyi myös muita kulkijoita ja samalla täsmällisyydellä valo-ohjaus pysäytti kulkijat yksi toisensa jälkeen ja siinä me sitten turvallisesti odottelimme ja jännitimme, että kuka saa ensimmäisenä vihreää valoa. Keravalla on oivallisesti ymmärretty, että tiellä liikkuminen voi olla myös sosiaalinen tapahtuma eikä hosumalla synny kuin huonoja uimahalleja. Liikennevalojen kunniaksi Keravalla pitäisi ampua uutena vuotena pelkästään punaisia raketteja.
Kerava Traffic Lights Connecting People! Olisiko tässä tuote, jota voitaisiin markkinoida peräti kansainvälisille liikennefoorumeille? Savion joutuisa kieroliittymä tosin rikkoo sosiaalisten valoristeysten ketjutuksen eli mikä on mennyt päätöksentekoelimissä pieleen tämän risteyksen kohdalla?- ViherMopoilija
Joku kapeakatseinen voi nyt huudella ilmastoasioiden perään ja kyseenalaistaa Keravan sosiaalista liikennevalokulttuuria, mutta ei huolta huomisesta sillä Keravalla körötellään pääsääntöisesti sähkövempeleillä ja tankkeihin lorotellaan ainoastaan uusiutuvaa ja näin ollen täysin saasteetonta energiamenovettä.
- redlinemanagain
Savion kierteisliittymään sisältyy optio pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä.
Kunhan Orphian saa lain laadituksi.
Siihen asti pitää tulla toimeen pohjoisesta lähestyttäessä muu-vaara kolmioon, jonka yhteydessä vilkkuu keltainen valo.
Uusi laki ?
Niin, sitten jokaiselle tielle asetellaan pitkäaikaistyötön stop-merkin kanssa, ideana pysäyttää jokainen ohikulkija ja varoittaa tuosta kamalallisesta punavalottomasta risteämästä, joka vaanii 40m päässä.
Näin se homma etenee.
Tänään ajoin Prisman parkista kohti kaukaista läntistä asujaimistoani.
Punaiset Sibeliuksentien, uimahallin ja Killan risteyksissä.
Ei ollut kiire, joten nautin Keravan maisemista ja kanssa-autoilijoiden kera yhteisöllisyydentunteesta. - Vihreälläaallolla
Joskus aikoinaan se vihreä aalto onnistui jos ajoi kaasu pohjassa keskustan läpi Tuusulantielle päin ja jos et ajanut, niin valoja vilkuteltiin ja ohiteltiin.
.Jossain Muhevaisen paikkeilla sai siten laskea jalan painoa polkimelta ja hengittää.
Järvenpäässä homma taas on ollut aina ja ikuisesti aivan päinvastoin - siellä menee ohi mummotkin rollaattoriensa kanssa.- Piittaamattomuutta
Olen välillä siellä suojatiellä autoilijoiden vihreissä aalloissa.
Sinkan risteys on todella vaarallinen samoin ison Nesteen liikennevalot.
Huoltamon pihalta hyökätään autoilla samaan aikaan kun jalankulkijalla Vanhan Jaakkolan puolelta on lupa ylittää katu.
Läheltä piti tilanteita on paljon.
Sen, joka synkronoi valot, pitäisi käppäillä noissa valoissa j a l k a i s i n.
Muutoin Sinkan risteys olisi oiva rysä poliiseille sakottaa punaisista valoista ajaville.
Keravalla on todella huono ajokulttuuri tai huonot autokoulut.
Jos auto pysähtyy suojatien eteen, ei ole ollenkaan varmaa, että viereistä kaistaa ajava pysähtynyt. Olen heittänyt monta kertaa henkeni. Lidlin risteyksessä pitäisi ehdottomasti olla valot, jolloin tien ylitys olisi turvallisempaa. Tuossa ylittävät katua koululaiset.
Syksyllä siinä on verilänttejä, aika isojakin.
Siinä olisi toinen sakkorysä: uukkareita väännetään todella usein.
Ja nythän siinä on mahtavat lumivallit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95913
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36512
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25492
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427