nyt sinä - joka ostat paukkuja ja annat niitä alaikäiselle lapselle.
Se paukku on turboahdettua ruutia ja väriaineita, pakattuna pahvikuoriin, perässä kälynen naru, jota kutsutaan sytytyslangaksi.
Jokainen, joka edes päätyy ostamaan paukkuja ja saa siitä vammoja, on itse syyllinen vammoihinsa - koska itse päätti ostaa ja sytyttää. Kaikki varoittivat siitä, ohjeet oli annettu, sinusta oli silti kiva tuhmailla ja tehdä jotain ....waarallista....
Tänään on 31.12.2018 ja ensimmäistä kertaan kymmeniin vuosiin, eilen eikä tänään ole paukkunut vielä kuin ehkä 2-3 kertaa.... Yleensä tähän aikaan kakarat ovat tykittäneet jo kaiken irtilähtevän ja paukkumyyjä on ehkä paukuttanut muutaman rautakaupan pihalla - näytteeksi. Pauketta on tähän asti kestänyt vähintään 3 päivää. Ei tänä vuonna.
Tänään illalla alkaa taas täys rähinä, naapurit ampuu paukkunsa tämän talon ränneihin ja oho - kohti yleisöä ja oho - jonkun silmä ja oho käsi meni. Ruudin käry tulee sisälle ilmastointikanavista ja kansalaiset kulkee kuulosuojaimet päässä sisälläkin, koska pauke kuuluu ja täristää seiniä. Sitä kestää tunteja - voin kuvitella miltä Helsingin pommitukset tuntuivat. Paitsi, että mä en pääse pommisuojaan.
Olin viimevuonna yksin paukkuvahtina ja katsoin makkarin ikkunasta suoraan kohtitulevaa vihreää rakettia ja miten se räjähti talon seinään. Puuverhousseinään.
Etsin kaapista jauhesammuttimen ja mietin, ettei se kyl riitä, jos se meni kytemään puruihin.
Huomaatteko mikä tässä on pielessä?
KÄYTTÄJÄ ITSE
Voisiko rakettien ampumiseen osoittaa tietyt paikat? Ja lopettaa se naapurien kiusaaminen.
CS

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lakialoite F2 ja F3 luokkiin kuuluvien pyroteknisten tuotteiden käytön rajoittamiseksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3573
Onneksi minulla on peltikatto.
Huopakattoja rakettiterroristit sytyttelevät liian helposti.