"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."
Jeesus sanoo:"Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; j a minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Profeetoissa on kirjoitettuna; Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi. Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni."
Jeesussanoo
8
128
Vastaukset
- jumallassisannoa
Missä äiti on, ihmisellä tarvitsee olla myös äiti, isi ei riitä synnyttämään.
- Herätyys
Taivaallinen Isä on kuitenkin pystynyt synnyttämään koko kaikkeuden ja koko luomakuntamme kaikkineen. Joka on myös koko ajan tätä (Hänen valmistamaa omaisuuttaan) KAIKKI, yllä ja voimassa pitämässä.
Kukaan ihminenhän ei omista mitään. Hän kaiken Luoja Omistaja Jumalan on uskonut kullekin, vain Hänen omaistuuttaan oikein käytettäväksi ja hoidettavaksi, Ei tuhottavaksi eikä turmeltavaksi. Josta joutuvat tilille!! Jos on väärin sitä Hänen omaisuuttaan käyttänyt saa siitä ansaitseman TUOMIONSA, ennemmin tai myöhemmin tavalla tai toisella. Ilman tuomiota, mahdollisesti jopa ikuinen kadotus, ei selviä. Ainostaan kun heti tunnustaa syyllisyytensä ja kääntyy Kristuksen Jeesuksen puoleen ja seuraajakseen, on mahdollisuus saada armon osakseen. Näin siitä kirouksen / tuomion alaisuudesta pelastuen. Edelyttää kuitenkin siinä Jumalan Sanan (Raamatun UT) mukaisuuudessa loppuunsa asti vahvana pysymistä.
Jeesuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen.- klkh
Anaalisynnytys ilmeisesti?
Jos jumalalla olisi jotain asiallista sanottavaa niin totta kai kaikkivaltias käyttäisi nykyaikaisia kattavia viestintävälineitä . Mutta ei. Mitähän tästä voisi päätellä, uskit? - Herättelevä
klkh kirjoitti:
Anaalisynnytys ilmeisesti?
Jos jumalalla olisi jotain asiallista sanottavaa niin totta kai kaikkivaltias käyttäisi nykyaikaisia kattavia viestintävälineitä . Mutta ei. Mitähän tästä voisi päätellä, uskit?Et sitten ole lukenut Luojan ihmiskunnalle Oikein elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen opeiksi ja ohjeiksi kaikille hyväksi tahtonsa iloitus kirjaa Raamatua, jonka jonka, Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin, Jumalan ARMON aikakauden aikaa nyt elämme jo vuotta 2019 alkua. Ilmenee vuosiluvustammekin. Ja myös KAIKKI ne Raamatun UT mukaiset ja perustuvat kirjoitukset, joita näiltä keskustelufoorumeiltakin joitakin löytyy / ilmenee, on Hänen puhettaan.
Että, kyllä Hän näitä viestintä välineitäkin käyttää. jos olisit perehtynyt kunnolla ja huolellisesti niihin Raamatun UT opetuksiin ja ohjeisiin, niin olisit huomannut ja tunnistanut ne Jumalan puheiksi / viesteiksi.
- Jeesussanoo
Kun eräs henkilö sanoi Jeesukselle;"hyvä opettaja..." niin Jeesus sanoi hänelle;" Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin."
Kun opetuslapset kyselivät ; "kuka sitten voi pelastua?"Jeesus sanoi heille;" Ihmisille se on mahdotonta,mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista."- Herättelevä
Niin, Hän ei ollut vielä silloin siinä Kaikkivaltiaan virkaa hoitavassa virassaan, Jossa Hän nyt on!
- Jeesussanoo
Herättelevä kirjoitti:
Niin, Hän ei ollut vielä silloin siinä Kaikkivaltiaan virkaa hoitavassa virassaan, Jossa Hän nyt on!
"Kaikkivaltiaan virkaa hoitavassa virassa"?
Ei Taivaan Isä, Luoja ole kuollut. Taivaan Isä on tänään sama kuin aikojen alussa, aina. - Herättelevä
Jeesussanoo kirjoitti:
"Kaikkivaltiaan virkaa hoitavassa virassa"?
Ei Taivaan Isä, Luoja ole kuollut. Taivaan Isä on tänään sama kuin aikojen alussa, aina.Kristus Jeesus edustaa / hoitaa nyt Pyhän Luoja Isänsä valtuuttamana KAIKKIVALTIAAN virkaa, niin maan päällä kuin taivaassakin. Tämän ihmiskunnalle ansaisemansa UUDEN liiton / testamentin jota nyyt elämme jo vuotta 2019, ilmenee vuosiluvustammekin, Jumalan ARMON aikakauden loppuun asti, ja vielä sen UUDEN, tuhatvuotisenkin, rauhan ja Rakkauden aikakauden loppuun asti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1313196Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk622831Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352222Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1042131Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1312002Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441971Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.101252Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville121035Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671004Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta
Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu77920